Suomi ja useimmat länsimaat julistavat hallintomallinsa olevan demokratia. Oikeasti se tarkoittaa, että kansa päättää yhteiskunnan linjasta. Edustuksellisessa demokratiassa kansan valitsemat edustajat toteuttavat kansan tahtoa. Kuinka paljon tuosta periaatteesta oikeasti välitetään länsimaissa?

Mitä demokratia oikeasti vaatii toimiakseen? Epäilemättä siihen kuuluu vaalit, joissa eri mielipiteitä olevat voivat asettaa ehdokkaita. Edelleen demokratian katsotaan edellyttävän rehellistä ja riittävän avointa vaalitoimitusta. Edelleen edellytetään, että äänten laskenta on rehellistä.

Mutta onko tuo riittävästi? Ei varmasti. Jotta kansalaiset voisivat vaaleissa käyttää valtaansa, heidän pitää saada monipuolista ja oikeaa tietoa maailman tapahtumista. Muuten heillä ei ole mahdollisuutta muodostaa mielipidettään ja käyttää valtaansa. Silloin vaalit muuttuvat sokkoäänestykseksi, jossa ihmiset eivät oikeasti tiedä mistä äänestetään.

Suomessa esitetään aika vähän epäilyjä vaalitoimitusten rehellisyydestä. Ehdokkaita voi asettaa, vaalitoimitusta pidetään rehellisenä ja ääntenlaskentaakin luotettavana. Mutta entä se kansalaisten mahdollisuus saada tietoa maailman tapahtumista?

Koko läntisessä maailmassa on vallassa oleva eliitti suhtautunut suorastaan halveksivasti kansan mielipiteeseen. Kun kansalaiset ovat kansanäänestyksissä äänestäneet eri lailla kuin eliitti on halunnut, on reaktiona vaadittu kansanäänestysten lopettamista. Eliitti on sitä mieltä, että kansa on liian tyhmää päättämään asioista. Suorastaan kummallisena on pidetty sitä, että joissakin maissa eliittiä vastustavat ovat voittaneet vaaleissa ja aikovat toteuttaa kansalle vaaleissa antamansa lupaukset.

Sujuvasti tuo eliitti katsoo, että kansa voi kuitenkin valita heidät käyttämään valtaa, kunhan toimitaan heidän määräämillään säännöillä. Suuri osa tuosta eliitistä vannoo myös globalisaation ja ylikansallisen hallinnon nimiin. Tuollaisessa maailmassa on vieläkin epäselvempää, kuinka sen johto valitaan ja kenen toimesta? Eipä esimerkiksi EU ja YK ole kuuluisia demokraattisuudestaan. Silti tuo eliitti julistaa uskovansa demokratiaan.

Suomalaisen ja koko länsimaisen demokratian heikko kohta on ihmisten mahdollisuus saada rehellistä tietoa maailman tapahtumista. Tuon tiedon välitys on perinteisesti ollut median tehtävä. Mutta media on erkaantunut kauas alkuperäisestä tehtävästään ja siitä on tullut demokratian heikoin lenkki kartelloitunut sisäpiiri.

Päätoimittajat kerskuvat, että jopa Göbbels olisi kateellinen, jos tietäisi millaiset mahdollisuudet medialla on manipuloida ihmisten mielipiteitä. Maailmassa tapahtuu paljon asioita ja media päättää, mistä ihmisille kerrotaan ja mistä ei kerrota. Yleensä tuo mielipiteiden muokkaus hoidetaan uutisten valinnalla ja sävytyksellä. Valitaan järjestelmällisesti uutisoitavat asiat ja pimitettävät asiat. Julkaistuihin uutisiin lisätään haluttu ”väritys”. Silloin manipuloinnista ei ole helppoa saada mediaa kiinni. Esimerkiksi Venäjällä tuo omille kansalaisille valehtelu on kehitetty suorastaan taiteeksi.

Samaa tietojen manipulointia Suomessakin on harrastettu jo vuosia. Tyypillisesti pimitettäviä asioita ovat esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvät ongelmat sekä EU:n kompurointi.

Viime aikoina tuokaan metodi ei ole riittänyt pitämään kulissia pystyssä. Myrskyvaroitukset ja jopa suoranaiset katastrofit politiikassa EU:ssa ovat pakottaneet kovempiin menetelmiin. Esimerkiksi Saksassa ”laatulehti” Spiegelin tähtitoimittaja kärähti täysin keksityistä jutuista. Jutut oli menneet läpi lehdessä, koska ne olivat halutun mukaisia. Niissä ylistettiin maahanmuuttoa ja lyötiin armotta siihen kriittisesti suhtautuvia. Suomalainen media toisti saksalaisia valheita kritiikittä. Oikaisuja perättömistä uutisista ei ole näkynyt.

Hyviä esimerkkejä asioiden sensuroinnista suomalaisilta on viime aikoina nähty mediassa. Oulun karmea raiskausrinki ei suinkaan paljastunut median toimesta, vaikka siitä tiedettiinkin. Asia nousi esille vasta, kun sosiaalisessa mediassa kerrottiin asiasta.

Seurauksena oli yleinen kauhistus. Poliisi on todennut huolestuneena, että maahanmuuttajia on uhkailtu ym. Toki poliittinen koneisto julisti syyksi ihmisten raivoon maahanmuuttokriitikot, ei rikollisesti toimineet maahanmuuttajat.

Pian sen jälkeen tuli Arabianrannan pienen lapsen murha. Asiaa uutisoitiin pyrkien pimittämään asian todellinen laita. Murhaaja oli maahanmuuttaja, joka oli asustanut Suomessa pitkähkön ajan. Rikosrekisteri on kasvanut mittavaksi ilman, että henkilöä on karkotettu maasta.

En halua pureutua syvemmin noiden tapahtumien yksityiskohtiin. Ne ovat tragedioita omine logiikkoineen. Mutta ennen kaikkea ne ovat seurausta harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.

Jo aikaisemmin harjoitettu maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti 2015 tapahtunut holtiton kansainvaellus Suomeen ovat yksiselitteisesti poliittisten päätösten seurausta. Ja demokratiassa poliittisten päätösten seuraukset tulee kertoa kansalaisille kaunistelematta. Jos kansalaiset eivät saa tietää poliittisten päätösten seurauksista, miten he voisivat reagoida päätöksiin ja hakea vaaleissa muutosta?

Tuo sensuuri myydään Suomessa ja muuallakin Euroopassa sillä, että sen avulla estetään joidenkin puolueiden suosion kasvu. Sinällään tuo logiikka on jo täydellistä demokratian halveksimista. Mutta kysymys on paljon laajemmastakin ongelmasta. Esimerkiksi nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa vastustaa enemmistö usean puolueen kannattajista. Avoin ongelmista kertominen voisi johtaa siihen, että noissa puolueissa johto saisi kenkää ja uudenlainen politiikka tulisi ohjelmiin. Tuota torjutaan pimittämällä ja demonisoimalla erilaista politiikkaa ajavat.

Tätä taustaa vastaan poliisikin on hankalassa raossa. Tutkinnallisista syistä tiedotusta toki voidaan rajoittaa, mutta usein tuo ei tunnu uskottavalta selitykseltä. Poliittinen paine asioiden sensurointiin sisäministeriöstä on varmasti ankaraa. Toisaalta sensuuri on Suomessa hyväksyttyä vain äärimmäisessä kriisitilanteessa. Esimerkiksi sodan aikana sensuuri toimi, mutta nyt kukaan ei ole julistanut sensuuria oikeuttavaa poikkeustilaa. Se toteutetaan vain joidenkin poliittisten toimijoiden ja median sotamiesneuvoston päätöksellä.

Kauhistuttaa ajatellakin, mihin tämä kaikki vielä johtaa. Ja kauhistuttaa sekin, kuinka vähän demokratian toimivuuteen Suomessa uskotaan. Olisiko suomalaisilla aika herätä puolustamaan arvojaan ja perinteitään?