Blogi: Vieraskynä , to 03.10.2024 15:30

Tp-Utva historian polttopisteessä

Lukijan kirje maamme päättäjille 3.10.2024:

 

Suomen Tasavallan vetovuorossa olevat, vaaleilla valitut päättäjät.

 

Sydän itkee verta tätä kirjoitettaessa. Älkää vetäkö Suomea enempää pimeyteen. Olette historiallisella paikalla, ja askel kohti pimeyttä on jo otettu.

Suomen kansalta kysymättä edustajamme laittoi sormen napille ja äänesti YK:ssa etnisen puhdistuksen puolesta Israelin syntysijoilla. Minun ja kymmenien tuhansien muiden on vaikea katsoa, kuinka demokratia sortaa toista demokratiaa, Lähi-idän ainoaa sellaista.

Te ette ymmärrä lähi-itäläistä mentaliteettia. Se koituu lännen vakavaksi vahingoksi. Israel on ainoa, joka tekee vaikeita, raskaita päätöksiä ja toimii. Meidän kaikkien puolesta. Te ette näe sitä.

Kahden valtion malli on rikkinäinen ajatus jo syntyessään. Jihad ei pysähdy palestiinalaisen valtion perustamiseen. Se tuo sodan lähemmäksi Israelia. Se tuo sodan entistä vahvemmin sen rajojen sisäpuolelle. Islamilaisen jihadin ainoa tarkoitus on tuhota Israel, USA ja vääräuskoiset. Hurjaa, pelottavaa sanoa tämä, mutta Suomi sokeudessaan on tätä edistämässä instituutioihin nojaavilla päätöksillään. Kaikki ymmärtävät että todellinen sota käydään median ja politiikan kentillä. Islamilainen jihad on siellä voitolla. Ei tässä ole kyse vain Israelista. Tässä on kyse länsimaisista arvoista ja demokratian säilymisestä.  Kun muut heittävät sokeudessaan Israelin bussin alle, he eivät näe että muu länsimaailma on seuraavana vuorossa. Se on sitä jo. Palestiinalaisetkin ovat tässä isompien tekijöiden pelinappuloita: Irania, Hizbollahia, Hamasia, hutheja, talebaneja, ISISistä, Irakin shiia-militioita jne. suurempi ja yhdistävä tekijä on islamilainen jihad. Uskomatonta? Ei. Totta.

Palestiinalaisia sukupolvia on kasvatettu jo vuosikymmeniä juutalaisvihaan aina kouluja ja kotikasvatusta myöten. He mm. pelaavat pelejä joissa tapetaan juutalaisia. Kun juutalainen lapsi menee kesäleirille, palestiinalainen lapsi viedään leirille, jossa hänet opetetaan tappamaan ja sieppaamaan juutalainen. Palestiinalainen syntyy, kasvaa ja kuolee juutalaisvihan ajamana. Rauhanomainen palestiinalaisvaltio on utopiaa.   

Presidentti ja ulkoministeri julistaa seuraavansa kansainvälisten instituutioiden päätöksiä tässä asiassa. Älkää olko sokeita. Tehkää oma taustatyönne. Presidentin sanoin: YK on rikki. Niin on, myös UNRWA on enemmän kuin rikki. Se on terroristien alusta, ollut sitä jo vuosikausia. Uskomatonta? Ei. Totta.

Tutkikaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) taustat. Se on rikki ja korruptoitunut. Miten te ette näe selvää asiaa? Asiaa jonka lukuisat muut maat ovat nähneet ja todenneet jo vuosia sitten. Sen arabi- ja muslimitaustaiset tuomarit, vaikuttimet ja agenda ovat kaikkien nähtävillä. Sen ajojahdin kohteena on ja tulee olemaan Israel niin kauan kuin se saa Suomen kaltaisia ymmärtäjiä. Sama kaava on helppo nähdä YK:ssa ja sen Israelin tuomitsevista päätösten määrästä. Muu maailma yhteensä seuraa tässä määrässä kaukana perässä. Näin Lähi-idän ainoaa demokratiaa sorretaan. 

Ei mitään uutta auringon alla. Kun valhetta toistetaan tarpeeksi usein, se muuttuu totuudeksi. Uskomatonta? Ei. Totta.

Te seuraatte instituutioita, koska se on aina ollut Suomen tapa. Ajatellaan, että koska niillä on auktoriteetti, ne ovat aina oikeassa. Kuitenkin itsenäistä päätöksentekoa arvostetaan maailmalla. Suomi, tämä ei ole nyt sitä. Nyt Suomi on hypännyt Iranin ja Venäjän kelkkaan, ja liputtaa terroristien agendaa. Te olisitte monen muun, myös pohjoismaalaisen maan tavoin, voineet pidättäytyä äänestämästä. Uskomatonta? Ei. Totta.

Valitkaa tarkoin kenen leirissä seisotte. Minä ja tuhannet muut kaltaiseni emme voi seisoa tällaisten päätösten takana. Emme seiso niiden takana.

Israelin alueella on aina elänyt juutalaisia. Kansa ei koskaan kokonaisuudessaan poistunut sieltä. Poistuneiden jälkeläiset alkoivat palata alueelle jo 1800-luvulla. Palaavat ostivat maa-alueita paikallisilta arabeilta. Arabien uskonnolliset johtajat käskivät omiaan lähtemään, jotta saisivat oikeutuksen taistella ”maansa takaisin” juutalaisilta. Ne, jotka halusivat jäädä ja tehdä yhteistyötä juutalaisten kanssa, tapettiin. Sama kaava toistuu edelleen. Uskomatonta? Ei. Totta.

 

FAKTAT, JONKA JOKAISEN PITÄÄ TIETÄÄ:

Israelin valtio perustuu seuraaville tosiasioille:

1. Balfourin julistus marraskuussa 1917

Britannian ulkoministeri myönsi, että Britannia on valmis luovuttamaan osan omasta mandaatistaan silloisesta Palestiinasta (Rooman valtakunta nimesi Israelin alueen filistealaisten mukaan palestiinaksi nöyryyttääkseen Israelia) Israelin perustamiseen.

2. Pariisin konferenssi 1919

Konferenssille esitettiin hieman laajempaa aluetta Israelin rajoiksi, mutta Konferenssi päätti rajaksi Jordan-joen ja Kuolleenmeren.

3. Israelin Itsenäisyysjulistus

Suomi tunnusti heti Israelin valtion ilman varauksia YK:n tunnustamiin Israelin rajoihin.

4. Jordania miehitti 1948-49 Israelin Juudean ja Samarian maakunnat

Jordania pakkosiirsi omaa väestöään "länsirannalle" saadakseen sen näyttämään "palestiinalaiselta". Jordanian kuningas tunnusti tämän YK:ssa puhuessaan.

5. Israel valtasi omat maakuntansa takaisin Kuuden päivän sodassa 1967

6. YK on luisunut antisemitistiseksi instituutioksi.

Yli 90 prosenttia terrorismista kohdistuu Israeliin ja juutalaisiin. YK ei ole koskaan niitä tuominnut.

YK:n UNRWAn työntekijät ovat osallistuneet jopa taisteluihin demokraatista Israelin valtiota vastaan. UNRWAn oman tunnustuksen mukaan 200 heistä on jo kuollut taisteluissa.

 

Kahden valtion malli perustuu valheelle.

Suuri osa gazalaisista on mm. egyptiläisten jälkeläisiä.

Ei ole olemassa "palestiinalaisia" vaan esimerkiksi Länsirannan eli Juudean ja Samarian arabit ovat valtaosaltaan Jordanialaisia tai heidän jälkeläisiään. Tämä asian vahvisti myös Jordanian Kuningas viime viikolla YK:ssa: "Jordania ei tule koskaan ottamaan takaisin kansalaisiaan Länsirannalta". 

Alkuperäisestä Palestiinasta muodostettiin kolme muslimivaltiota; Libanon, Syyria ja Jordania. Sen lisäksi 4 prosenttia maa-alasta Britannia luovutti Israelin perustamiseen.

Neljännen "Palestiinalaisvaltion" perustaminen ei paranna tilannetta vaan siirtää vain sodan lähemmäksi Jerusalemia, Israelin pääkaupunkia. Sitten lisävaatimukset jatkuvat , koska tavoite ei ole oma valtio vaan juutalaisten tappaminen. Uskomatonta? Ei. Totta.

 

Libanonin sota on yksiselitteisesti YK:n syytä.

YK ei ole toteuttanut päätöslauselmaa 1701, jonka mukaan YK:n piti perustaa Etelä-Libanoniin turvavyöhyke Israelin suojaksi. Nyt tuolla vyöhykkeellä on "vartioinut" satoja YK sotilaita vuosikausia seuraamassa katseella kun Hizbollah on rakentanut hyökkäystunneleita ja rakettien laukaisualustoja YK:n puuttumatta mihinkään. YK on siis aktiivisesti tukenut terroristijärjestön laajenemista ja voimistumista.

YK todellakin on rikki.

Vieläpä on käynyt ilmi, että Hizbollah suunnitteli 7. lokakuun kaltaisia iskuja Pohjois-Israelin ja etenkin Galilean alueelle, mutta vielä suuremmalla mittakaavalla. Se on ampunut noin 10 000 rakettia Israeliin viimeisen vuoden aikana. Ne ja Iranin ampumat ballistiset ohjukset olisivat osuessaan tappaneet jo miljoona henkeä. Mutta koska Israelin ilmapuolustus, USA:n avulla, on tehokas, tällaisesta ei puhuta mitään. Ainoastaan Israelin tekemät vastatoimet uutisoidaan. Vieläpä vakiintuneen Israel-vastaisen narratiivin kautta. No miltä tämä tietenkin näyttää? 

Uskomatonta? Ei. Totta.

Älkää olko sokeita. Toimikaa viisaasti.

Toiveikkain terveisin lukuisten puolesta,
Markus Nurmesniemi 

 

 

Vieraskynä to 03.10. 15:30

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10. 15:30

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04. 17:57

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12. 22:32

Avoin kirje Suomen medialle

su 26.11. 21:40

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08. 23:48

Covid tarinani 2020-2022

ke 09.03. 00:04

Tapio Puolimatka Jyväskylässä 23.1. 2022: "Ihmisyyden halventaminen terveysuskonnon nimissä"

su 30.01. 15:29

Youtubesta sensuroitu Tapio Puolimatkan video

su 23.01. 12:51

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12. 00:39

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11. 22:46

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44