Puhuminen helpottaa, sanotaan. Entä, jos puhumme eri asioista? Niin kauan kuin toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä, ei ole mahdollista päästä edes sellaiseen yhteisymmärrykseen, että voisimme sopia olevamme eri mieltä. Ylellä oli vuosia sitten artikkeli, jossa otsikkona oli ”Rasismi ei kannata salaatin teossa”. Jos joku näkee rasismia salaattia valmistaessa, niin onko siitä edes tarve käydä dialogia? Eihän sellainen keskustelu johda mihinkään. Jokainen on uskossaan vahva. Eihän Jumalan olemassaolostakaan voi väitellä. Se on uskon asia. 

Koin hämmentävää tuttuuden tunnetta viime viikon A-studiossa, jossa kansanedustajat Joakim Vigelius (PS) ja Sofia Virta (vihr) väittelivät rasismista. Se oli kuin saman toistoa kymmenen vuotta sitten Jussi Halla-ahon ja Maria Guzeninan välillä. Molemmat puhuivat eri asiasta ja syyttivät toisiaan väärinymmärtämisestä. Rasismikeskustelussa ei ole mitään uutta tai edistystä tapahtunut auringon alla viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. Samaan aikaan kuitenkin maahanmuuton lieveilmiöt ovat pahentuneet niin Suomessa kuin Ruotsissa. Maahanmuuttopolitiikkaa ei saa toimivaksi ainakaan jatkuvasti puhumalla rasismista tai syytämällä rahaa erilaisiin kotouttamishankkeisiin. Hallitusohjelman tavoitteena on tehdä täyskäännös maahanmuuttopolitiikkaan. Muut Pohjoismaat ovatkin jo maahanmuuttopolitiikkaansa muuttaneet. 

Hallitusohjelma on yhdessä sovittu ja siellä on paljon hyviä tavoitteita. En tiedä pääsemmekö niitä toteuttamaan, koska RKP:n mielestä olemme epäsopivia ihmisiä. Vieläkään en tiedä, keneltä Riikka Purran sekä lukuisten muiden perussuomalaisten piti ja pitää pyytää anteeksi. Enkä tiedä, kuka tai mikä on se taho, jonka pitää antaa anteeksi. Hallitus on käyttänyt usean viikon aikaa rasminvastaiseen työskentelyyn ja kuullut yli sataa asiantuntijaa. Meillä on kotihoito, lastensuojelu sekä nuorten mielenterveyspalveluiden saanti kriisissä. Olisiko aika keskittyä Suomen ja suomalaisten asioiden hoitoon?

(Otsikko: Matt 13:9)

Julkaistu Satakunnan Viikossa 16.8.2023