Viime aikoina on kiistelty Suomen suunnasta. Kun tapahtumia seuraa, tuntuu kuin eri tahot juoksisivat eri suuntiin, ja kompassi on kateissa.

Mm. VVO:n miljardiomaisuuden kaappauksen jälkeen SAK ja muutamat sen jäsenliitot voimansa tunnossa kävivät otteluun eduskunnan kanssa. Lopputuloksena oli ay-liittojen nöyryyttävä tappio. Varmin osoitus tappion kirvelevyydestä oli, kun SAK valitti asiasta kansainväliselle yhteistyöjärjestölleen, joka taas valitti asiasta kansainväliselle työjärjestö ILO:lle. Se lähetti Suomeen kirjeen, jossa suosittele neuvottelemaan.

On siinä ollut ihmettelemistä, kun Suomesta ammattiliitot valittavat, että eduskunta ei laadi sellaisia lakeja kuin ne haluavat. Jostakin syystä neuvotteluhalukkuus on edelleen pientä. Keskeiset kohdat olivat poliittisten lakkojen rajoittaminen ja paikallisen sopimisen ulottaminen järjestäytymättömiin yrityksiin ja niissä hallitus ajaa selvästi linjansa läpi.

Joillakin TV-kanavilla pyörii ohjelma Muumioiden valtakunta. Yle päätti tehdä yhden osan teemasta kutsumalla studioon Lauri Ihalaisen ja Lasse Laatusen. He muistelivat, kuinka hienoa oli sopia asioista ”silloin ennen” Karistetaanpa tuosta pois turha kuorrutus. Herrat edustavat oikeastaan Suomea 1970-luvulta. Silloin merkittävä osa Suomen taloudesta oli kytketty Neuvostoliiton sotatalouteen. Sen romahdus 1990-luvun alussa syvensi lamaa.

Tuohon aikaan Suomeakin johdettiin samankaltaisella keskitetyllä ohjauksella kuin Neuvostoliittoa. Työmarkkinamiehet katsoivat johtavansa Suomea. Palkoistakin sovittiin keskitetysti pikku nyrkkipajoja myöten. ”Meille kuuluu kaikki paitsi ulkopolitiikka” taisi Ihalainen julistaa. Se ei toiminut idässäkään ja maa romahti. Suomi ei kuitenkaan kyennyt uudistumaan noista ajoista.

Huvittavaa on, että Orpon hallitus uudistaa Suomea ajatuksella, joka perustuu Marxin teorioihin. Niiden mukaan talouden rakenne muokkaa muun yhteiskunnan näköisekseen tai muuten yhteiskunnan toiminta halvaantuu ja se romahtaa. Nykyinen tietoyhteiskunta vaatii aivan erilaiset ohjausmekanismit kuin 1970-luvun puolisosialistinen Suomi. Tavat, jotka silloin toimivat kohtuullisesti eivät toimi enää.

Hallituksen ratkaisuista voi keskustella, mutta perustarve suurelle muutokselle on ilmeinen. Miksi sitä ei ole tehty aikaisemmin? Varsin yksinkertainen syy: se olisi johtanut työnantajajärjestöjen ja ay-liikkeen vallan romahtamiseen. Työnantajat ja hallitus ovat nyt iskemässä ay-liikkeen valtaan. Herätellään keskustelua siitä, että ihmisten pitää ensi sijassa elättää itsensä työllä ja sen ajatuksen vieminen läpi vaatii ikäviä toimenpiteitä.

Ay-liike on keskittynyt vastustamaan uudistuksia. Se ei ole ainakaan vielä luopunut ajatuksesta, että vielä voitaisiin palata vanhaan kähmintään. Se kyllä arvostelee sitä, että tehostamiskuuri ei koske työnantajia ja yritysjohtajia. Kritiikki on sinänsä aivan oikein.

Suomi on täynnä ns. suojatyöaloja. Niitä löytyy erilaisista järjestöistä, kaupasta, energiahuollosta, kiinteistösektorista ym. Eri tahot ovat kehitelleet itselleen mahdollisimman paljon monopolia muistuttavat hiekkalaatikot. Räikeimmin se osuu yritysten johtoon. Yritysjohtajat ovat kerääntyneet työeläkeyhtiöiden hallituksiin, ja noiden yhtiöiden satojen miljardien omaisuuksien avulla kaveripiirit esiintyvät sekä yritysjohtajina että omistajina. Suomesta on kasvollinen omistus käynyt vähiin.

Tuo on todella kätevää. Vaikka kuinka tunaroitaisiin, ei kukaan joudu vastuuseen, kun kaveripiiri esiintyy vuoroin yritysjohtajina ja omistajina. Mielenkiintoinen esimerkki oli Fortum, josta veronmaksajat omistavat yli puolet. Varman ja Ilmarisen pienillä omistusosuuksilla yritysjohdon verkostot touhuavat mitä haluavat. Tehtyään ehkä 10 miljardin tappiot Saksassa ja Venäjällä, pokkana yhtiön johdolle esitettiin suurta bonusta. Meteli toki kasvoi liian suureksi.

Ennen kuin Suomen talous lähtee nousuun, myös tuo yritysjohtajien kähmintäverkosto pitää hajottaa. Siihen ei taida Orpon hallituksen voimat riittää. Ay-liikkeellekin voi vielä tarjoutua uusia taisteluja.