USA:n ratkaisevan tärkeät kongressivaalit eli välivaalit käytiin 6.11.2018. Presidentti Donald Trumpin hallinnon ja sen edustaman konservatiivisen politiikan jatkumisen kannalta oli oleellista, että republikaanit saisivat joko yksiselitteisen voiton tai ainakin selkeän torjuntavoiton ja että demokraateille valtamediassa niin USA:ssa kuin meilläkin ennakoitu sininen aalto tai jopa tsunami jäisi toteutumatta. Toteutunut vaalitulos osoittaa selkeästi, että demokraattien sininen aalto murtui republikaanien punaiseen aallonmurtajaan. Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton.

Toimittaja Saska Saarikoski katsoo artikkelissaan ”Kommentti: Demokraattijohtajan voitonpuheesta tuli murheellista mutinaa” Helsingin Sanomissa 7.11.2018 varsin realistisesti, että demokraattijohtaja Nancy Pelosin puhe oli ”Kaikkien aikojen alakuloisin voitonpuhe”. Miksi? Koska:

”Demokraatit saivat kyllä odotetun enemmistön edustajainhuoneessa, mutta menettivät asemiaan senaatissa. Se oli kaukana sinisestä tsunamista.”

”Kongressivaaleja pidettiin etukäteen kansanäänestyksenä Donald Trumpista. Presidentti otti haasteen vastaan kaksin käsin. Demokraatit haaveilivat siitä, että amerikkalaiset antaisivat ankaran tuomion presidentin politiikalle. Niin ei kuitenkaan käynyt.”

CNN-uutiskanavan vaalituloslähetyksen keskustelussa oli mukana Anthony Kapel ”Van” Jones, presidentti Barack Obaman hallinnossa Obaman vihreän työllisyyden erityisneuvonantajana toiminut äärivasemmistolainen vihreä ja itse itsensä kommunistiksi East Bay Express -julkaisun artikkelissa 2.11.2005 määritellyt CNN:n politiikan kommentaattori.

Pettynyt Van Jones arvioi tulosta samaan tapaan kuin Hesarin Saska Saarikoski: Van Jonesin mukaan oli ”sydäntäsärkevää” todeta, ettei sininen demokraattiaalto toteutunutkaan.  

Daniel Greenfield puolestaan muistuttaa 7.11.2018 Frontpagemag-artikkelissaan ”The Kavanaugh Election”, että demokraatit kokosivat valtavat summat rahaa etenkin superrikkailta miljardööritukijoilta – kuten Sorosilta – Trump-vastaiseen vaalityöhönsä, seuraavasti: 950 miljoonaa dollaria edustajainhuoneen valtaamiseen ja 513 miljoonaa dollaria senaatin valtaamiseen. Demokraattiehdokkaat kasvattivat vaalirahoitustaan 44% verrattuna edellisiin välivaaleihin, kun taas republikaaniehdokkaiden vaalityöhön käytetyt varat kasvoivat 21% edellisiin vaaleihin verrattuna.

Iso Raha ja joka tapauksessa republikaaneihin nähden paljon isompi raha oli näissäkin vaaleissa vasemmistoliberaalien demokraattien takana.

Mitä demokraatit saivat tällä valtavalla rahalla, organisoidulla The Resistance -vastarinnalla ja oletetusti kovasti oikeutetulla moraalisella raivollaan presidentti Trumpia kohtaan sekä kaikella sillä mediatuella, jota USA:n täysin politisoitunut ja vahvasti vasemmalle kallellaan olevan valtamedia jatkuvasti antoi demokraateille?

Demokraatit saivat tilastollista keskiarvoa hieman heikomman menestyksen edustajainhuoneessa ja keskiarvoon nähden poikkeuksellisen suuren tappion senaatissa. Tilastojen valossa on niin, että 1900-luvun alusta alkaen presidentin puolue on ensimmäisissä välivaaleissaan aina menettänyt keskimäärin noin 30 paikkaa edustajainhuoneessa ja muutaman paikan senaatissa.

Esimerkiksi demokraattipresidentti Bill Clintonin ensimmäisissä välivaaleissa demokraatit menettivät 54 paikkaa edustajainhuoneessa ja kahdeksan paikkaa senaatissa. Demokraattipresidentti Barack Obaman ensimmäisissä välivaaleissa demokraatit menettivät 63 The House -paikkaa ja kuusi paikkaa senaatissa. Nyt sen sijaan republikaanipresidentti Donald Trumpin ensimmäisissä välivaaleissa republikaanit menettivät edustajainhuoneessa keskimääräisen tai sitä alle olevan paikkaluvun ja päinvastoin lisäsivät paikkalukuaan senaatissa. Trumpin ensimmäiset välivaalit olivat hänelle menestykselliset ja osaltaan voitollisetkin, kun taas Clinton ja Obama vain hävisivät ja vieläpä keskimääräistä rankemmin omissa ensimmäisissä välivaaleissaan.     

Demokraattisenaattorit Joe Donnelly, Heidi Heitkamp, Claire McCaskill ja mahdollisesti myös Bill Nelson, jotka olivat aktiivisesti mukana tuomari Brett Kavanaughin ala-arvoisessa tuhoamishankkeessa, menettivät paikkansa, kun taas demokraattisenaattori Joe Manchin, joka äänesti puolueensa virallisen agendan vastaisesti Kavanaughin nimittämisen puolesta, säilytti paikkansa ja jatkaa senaattorina. Kuten oli ennalta arvattavaa, monet demokraattien kannattajatkin osoittivat vaaleissa olevansa sitä mieltä, että Kavanaughin tuhoamisyrityskampanja oli ala-arvoinen näytelmä.

Iso rahakaan ei auttanut pääsemään siihen tavoitteeseen, jonka demokraatit olivat itselleen asettaneet. Demokraattien sininen aalto pysähtyi republikaanien punaiseen aallonmurtajaan. Yksinomaan raha ei nyt ratkaissut. Arvot ja niihin uskoneet ihmiset ratkaisivat.

Demokraatit saivat varmasti liikkeelle omansa ja varsinkin ideologisen vasemmistosiipensä, jonka edustajia päätyi entistäkin enemmän demokraattien enemmistöryhmään edustajainhuoneessa. Näihin lukeutuvat esimerkiksi musliminaiset Rashida Tlaib Michiganista ja Ilhan Omar Minnesotasta. Kuten Robert Spencer osoittaa 7.11.2018 Frontpagemag-artikkelissaan ”Our New Muslim Representatives”, molemmat ovat vakaumuksellisen Palestiina-henkisiä Israelin vihollisia.   

Mutta vaikka demokraatit ja USA:n muu vasemmisto kokosivat ison rahan tuella taatusti – ainakin omien ennakkopuheidensa mukaan – kaikki mahdolliset voimansa osoittamaan, että Trumpin hallinto ja politiikka eivät nauti luottamusta, ei kuitenkaan saatu sitä, mitä lähdettiin hakemaan ja vaatimaan. Tämä johtuu juuri siitä, mistä dosentti Markku Ruotsila on eri yhteyksissä ja etenkin tuoreessa Sydänmaiden kapina (Gaudeamus, 2018) -kirjassaan puhunut: USA:n väestö on laajalti perin konservatiivista ja Trump ja hänen arvokonservatiivinen politiikkansa nauttivat laajaa kannatusta.      

Myös republikaanit saivat liikkeelle omansa ja varsinkin sydänmaiden konservatiivit. USA:n kongressivaalien eli välivaalien tulosta voidaan täydellä syyllä pitää strategisena torjuntavoittona presidentti Trumpille ja hänen edustamalleen konservatiiviselle republikaanipolitiikalle. Trumpin ja republikaanien vaalistrategiana olikin keskittyä nimenomaan enemmistöaseman varmistamiseen ja vahvistamiseen senaatissa. Tästä syystä presidentti Trump kampanjoi henkilökohtaisesti usean republikaanien senaattoriehdokkaan tukena.

Pane merkille, että republikaanien voitto senaatissa oli nyt suurempi kuin presidentin puolueella koskaan ensimmäisissä välivaaleissa sitten presidentti John F. Kennedyn vuoden 1962 välivaalien. Senaatin osalta Trumpin republikaanit todellakin saavuttivat oleellisen menestyksen ja voiton vuoden 2018 välivaleissa. Senaatin monessa mielessä ratkaisevan tärkeän sanavallan vuoksi tätä republikaanien voittoa senaatissa voidaan todellakin pitää strategisena voittona ja menestyksensä.  

Mielenkiintoista on, että ne republikaanit pärjäsivät, etenkin senaattorikisoissa, jotka ovat vankan Trump-henkisiä MAGA-konservatiiveja ja joita presidentti Trump henkilökohtaisen näyttävästi tuki vaalikampanjoiden aikana. Edustajainhuoneesta putosivat nimenomaan sellaiset republikaanit, jotka ovat ottaneet etäisyyttä Trumpin politiikkaan ja jotka ovat esiintyneet lähinnä vain fiskaalisina konservatiiveina. Vaaleissa pärjänneet ja valituiksi tulleet republikaanit ovat nyt voittopuolisesti sekä fiskaalisia konservatiiveja että arvokonservatiiveja.

Edustajainhuoneen republikaaniryhmä on kooltaan hieman pienempi mutta laadultaan konservatiivisempi kuin koskaan ennen.

Senaatissa republikaanien määrä kasvoi ja näin ollen senaatin konservatiivisuus vahvistui entisestään. Tämä oli ratkaisevan tärkeää, koska presidentti Trump kykenee nyt jatkossakin saamaan läpi perustuslakioriginalististen korkeimman oikeuden konservatiivituomareiden nimityksensä, sikäli kuin tällaisia nimitysmahdollisuuksia vielä tulee.      

On täysin perusteltua ja ymmärrettävää, että presidentti Trump kommentoi välivaalien tuloksia taistelutahtoisesti ja linjallaan kuten muurin rakentamisen tavoitteessa pitäytyen, kuten The Washington Times -artikkeli ”Defiant Trump emerges from midterm elections with no regrets”  7.11.2018 kertoo.

Presidentti Trump myös kehotti demokraatteja miettimään tarkasti, kannattaako aloittaa uusia presidentin hallintoon kohdistettuja poliittisia tutkimusprosesseja, koska senaatti puolestaan voi myös aloittaa edustajainhuoneen demokraatteihin ja heidän mahdollisesti kyseenalaisiin taustoihinsa kohdistuvia tutkimuksia.

Edustajainhuoneen demokraateilla on nyt ilman muuta haluja lukuisien uusien tutkimusten käynnistämiseen, mutta vakava tosiasia, joka demokraattienkin on otettava lukuun, on se, että amerikkalaisia kiinnostavat oleellisesti enemmän USA:n talouden kasvun ja vahvistumisen turvaaminen, laittoman maahanmuuton pysäyttäminen, rajojen turvaaminen ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistamisen saaminen maaliinsa kuin Trumpin ”salaisten” verotietojen ”paljastaminen” tai tuomari Kavanaughin jahtaamisen jatkaminen, joka jo vaaleissa tuotti demokraateille kirveleviä takaiskuja.

Jos demokraatit todella lähtevät edustajainhuoneessa täysimittaiselle ja etenkin vasemmistosiipensä lobbaamalle häiriönaiheuttamislinjalle, vahvistuvat entisestään myös presidentti Trumpin vuoden 2020 uudelleenvalintamahdollisuudet, kuten Ann Coulter viittaa 7.11.2018 päivätyssä tekstissään ”Pussy (Hats) Whipped”.

Erittäin hyvän katsauksen vaalien jälkeisiin taloudellisiin näkymiin tarjoaa Mickey D. Levy 7.1.2018 päivätyssä Economics21-artikkelissaan ”Economic Implications of the Midterms Results”.