Blogi: Juha Ahvio, to 23.02.2023 20:49

UFO-ilmiö

UFO-ilmiö on jälleen ollut laajalti kansainvälisissä ja etenkin amerikkalaisissa valtamediaotsikoissa viime päivinä. Alkaen viime viikonlopusta ja kuluneella viikolla jatkuen on havaittu poikkeuksellisia lentäviä kohteita eli Unidentified Flying Objects, UFO, tai Unidentified Aerial Phenomena, UAP, eli tunnistamattomia lentäviä esineitä tai tunnistamattomia ilmassa havaittavia ilmiöitä paitsi Pohjois-Amerikan eli Kanadan ja USA:n yllä myös Etelä-Amerikassa Uruguayn ilmatilassa ja Kiinan ilmatilassa sekä nyttemmin myös Itä-Euroopan ilmatilassa.

Osa näistä esineistä ja ilmiöistä on kyetty tunnistamaan jonkinlaisiksi ilmapalloiksi, mahdollisesti tiedusteluilmapalloiksi, mutta ei suinkaan kaikkia. Pohjois-Amerikan ilmatilassa tapahtui myös useita kohteiden alas ampumisia. Tunnistamattomat kohteet ovat edelleen mysteeri ja niiden tekniseen käyttäytymiseenkin liittyy seikkoja, jotka oikeuttavat näiden nyt puheena olevien tapausten liittämisen UAP- tai UFO-asiayhteyteen, kuten valtamediassakin on avoimesti menetelty.

Iltalehden Jari Himanen kysyy 13.2.2023 päivätyssä artikkelissaan ”Ovatko kyseessä alienit ja miksi Biden vaikenee? Viisi avointa kysymystä Pohjois-Amerikan ufoista”, ja toteaa ingressissään, että ”Pohjois-Amerikassa alasammutuista tunnistamattomista lentävistä kohteista, eli ufoista, tiedetään toistaiseksi vähän”. Artikkelin mukaan:

”Yhdysvallat on kolmena edellisenä päivänä ampunut alas kolme tunnistamatonta lentävää kohdetta, eli ufoa tunnetun englanninkielisen lyhenteen mukaan. Kohteet on ammuttu alas sen jälkeen, kun Kiinan vakoiluilmapallo havaittiin Yhdysvaltain ilmatilassa alkukuusta. Yhdysvallat ampui sen alas 4. helmikuuta. Yhdysvaltain F-22 hävittäjät ampuivat ensimmäisen tunnistamattomista lentoaluksista alas Alaskassa 10. helmikuuta, seuraavan seuraavana päivänä Yukonissa Kanadan puolella ja kolmannen sunnuntaina Huronjärvellä Michiganissa. Yhdysvaltain hallinto ja maan ilmavoimat ovat antaneet asiasta hähmäisiä lausuntoja, joissa ei ole suljettu pois edes mahdollisuutta, että ammutut kohteet olisivat peräisin maapallon ulkopuolelta”.

Kaisa Rautaheimon 14.2.2023 päivätty Helsingin Sanomien artikkeli ”Tunnistamattomat lentävät esineet hämmentävät ympäri maailmaa” puolestaan toteaa ingressissään näin: ”Yhdysvaltojen ja Kanadan ilmatilassa on havaittu reilun viikon aikana neljä lentävää esinettä. Vain ensimmäisen tiedetään olevan kytköksissä Kiinaan”. Niin ikään Kaisa Rautaheimon laatima ja 14.2.2023 päivätty toinen Hesari-artikkeli ”Yhdysvallat kertoi lisätietoja alas ammutuista lentävistä esineistä” kertoo ingressissään, että ”Lentävistä esineistä ja niiden tarkoitusperistä tiedetään vielä hyvin vähän. CNN:n mukaan merkittävä osa kiinalaisen vakoilupallon jäämistöstä on saatu kerättyä”.

Riikka Tauriaisen 13.2.2023 päivätty Iltalehti-artikkeli ”Ufotutkija: Amerikkalainen lentäjä kertoi yhden huolestuttavan asian vakoilulaitteen pudottamisesta – ’Kiinnitti välittömästi huomioni’” toteaa ingressissään näin: ”Tunnetun ufotutkijan Heikki Kuljun mukaan olisi avaruusolioita huolestuttavampaa, jos ja kun Pohjois-Amerikassa alas ammutut alukset kuuluvat vieraille valtioille, kuten Kiinalle tai Venäjälle”. Artikkelin mukaan:

”Pohjois-Amerikassa on ammuttu lyhyellä aikavälillä jo neljä tunnistamatonta lentävä alusta. Ufotutkija Heikki Kulju arvioi, että alukset kuuluvat Kiinalle tai Venäjälle. Kuljun mukaan erityisesti Michiganissa alas ammuttu alus vaikuttaa mystiseltä tapaukselta. Aluksista ei ole annettu selkeitä lausuntoja eikä ole suljettu pois sitä, että ammutut kohteet olisivat peräisin maapallon ulkopuolelta, joskin teorian todennäköisyys on mitätön. Erityisesti alusten äkillinen lisääntyminen on herättänyt paljon ihmetystä…”

UFO-tutkija Kuljua huolestuttava erityispiirre Michiganin alas ampumistapauksessa on, artikkelin mukaan, se julkisuuteen kerrottu yksityiskohta, että ampumisen kohde eli tunnistamaton lentävä esine näytti kykenevän vaikuttamaan huippunykyaikaisen amerikkalaishävittäjän lento-ominaisuuksiin.

Petri Burtsoffin 16.2.2023 päivätyn Yle-artikkelin ”Biden puhui ensi kertaa alas ammutuista kohteista: ’Liittyivät todennäköisesti tieteelliseen tutkimukseen’” ingressi esittää, että ”Bidenin mukaan on todennäköistä, että ne eivät liity minkään maan harjoittamaan tiedustelutoimintaan.” Artikkelissa todetaan:

”Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden on puhunut ensi kertaa julkisesti Yhdysvaltain viime viikkoina alas ampumista kohteista. Biden kertoi antaneensa itse käskyn ampua alas kaikki neljä kohdetta. Ensimmäinen oli kiinalainen tiedusteluilmapallo, mutta kolmesta muusta ei olla varmoja. Bidenin mukaan on todennäköistä, että ne eivät liity minkään maan harjoittamaan tiedustelutoimintaan. – Ne liittyivät todennäköisesti tieteelliseen tutkimukseen ja olivat yksityisten yrityksen omistamia, hän sanoi Valkoisessa talossa. Biden myös korosti, että viranomaiset ovat tarkoituksella ylivarovaisia. Hänen mukaansa tuntemattomat kohteen Yhdysvaltain taivaalla eivät ole lisääntyneet, mutta niitä etsitään aiempaa ahkerammin.”

Riippumatta siitä, millaisiksi nämä nyt tuoreesti havaitut ja valtamediassakin UFO-teeman yhteyteen lanseeratut lentolaitteet osoittautuvatkaan, on UFO-teema joka tapauksessa ollut etenkin USA:ssa vahvasti esillä viime aikoina. Mikael Kaivannon 12.2.2023 päivätyn Iltalehti-artikkelin ”Raportti paljastaa: Ufohavaintojen määrä paisunut Yhdysvalloissa” ingressin mukaan ”Alkuvuodesta julkaistussa raportissa ilmenee, että ufohavaintoja tehtiin viimeisen puolentoista vuoden aikana 366 kappaletta”. Artikkelissa todetaan:

”Tunnistamattomat lentävät kohteet eli ufot ovat viimeisinä vuosina olleet Yhdysvaltojen ilmatilassa yhä yleisempi näky, kertoo vuoden alussa julkaistu raportti. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu ODNI:n (the Office of the Director of National Intelligence) tekemään raporttiin on kirjattu kaikki havainnot ilmassa tapahtuneista tunnistamattomista UAP-ilmiöistä (unidentified aerial phenomena), joihin ufotkin luokitellaan. Kesästä 2021 lähtien yhdysvaltalaiset ovat havainneet 366 UAP-tapausta…Suurin osa uusista havainnoista on tullut Yhdysvaltain armeijan lentäjiltä ja tutkahenkilökunnalta…Tiedustelupalvelun raportista on tehty kaksi versiota, joista salaisempi ei mene julkiseen jakoon, vaan se toimitetaan ainoastaan poliitikoille ja päättäjille. Ufohavainnot ovat saaneet viime aikoina lisää vettä myllyyn, kun viime perjantaina amerikkalaishävittäjä ampui alas Alaskan yllä korkealla leijailleen kohteen…”

Mitä näistä tuoreista erikoisista tapauksista alas ampumisineen sekä UFO-havaintojen määrän yhtä tuoreesta paisumisesta pitäisi ajatella? Mitä UFO-ilmiöstä ylipäätään tulisi ajatella?

Saadakseen lisävaloa näihin kysymyksiin kannattaa kuunnella Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta Iltapäivä Toni Randénin seurassa -ohjelman 14.2.2023 päivätty jakso ”Suurvaltapolitiikkaa ilmassa ja UFOt”. Tuossa jaksossa keskustelemme Tonin kanssa vajaan tunnin näistä tuoreista tapauksista sekä käsittelemme myös kysymystä siitä, miten kristityn tulisi UFO-tematiikkaan suhtautua.

Suosittelen kuuntelemaan Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistosta myös Ajankohtafoorumi-ohjelman 17.6.2021 päivätyn jakson ”UFOt: Suuri paljastus”. Tuossa jaksossa, joka on vajaan parin vuoden takaa mutta on jälleen huippuajankohtainen, käsittelemme Leena Metsämäen kanssa silloin Pentagonin tuoreesti julkisuuteen tuomaa UFO-raporttia, johon kohdistettiin niin sanotun Suuren paljastuksen odotuksiakin. ”UFOt: Suuri paljastus” -jaksossa teemme selkoa siitä, mitä tuolla Suuren paljastuksen käsitteellä tarkoitetaan sekä siitä, millaisten todellisten intressien ohjaamana The Deep State -ufopaljastajat ovat loppuviimeiseksi liikkeellä.

Merkille pantavaa on se, että kyseistä Suurta paljastusta on USA:ssa odotettu liittohallituksen viranomaisilta eli asevoimilta ja CIA:lta ja muilta tiedustelutoimijoilta – jotka tätä teemaa ovat virallisestikin useaan otteeseen selvittäneet ja jotka oletettavasti tietävät ja tuntevat UFO-ilmiön todellisen laadun ja luonteen – jo 1950-luvulta alkaen.

Suurta paljastusta eli kaiken UFOja koskevan todellisen tiedon julkistamista ei kuitenkaan ole edelleenkään tapahtunut, ei presidentti Donald Trumpin aikana, jolloin tällainen paljastus nimenomaan luvattiin tehdä, eikä nyt Biden-hallinnon aikana. Tästä edelleen jatkuvasta panttaamisesta huolimatta viranomaiset ja varsinkin The Deep State -tiedusteluyhteisö ja asevoimat ovat tulleet koko ajan avoimemmiksi puhumaan UFO-ilmiöstä. Tai ainakin tällainen avoimuuden vaikutelma on viime vuosina haluttu luoda. Tällaiselle erikoiselle menettelylle on kuitenkin syynsä, joita Leenan kanssa valotamme edellä mainitussa Ajankohtafoorumin jaksossa.

Todettakoon tässä sekin, että UFO-ilmiöllä abduktioineen eli UFO-sieppauksineen kaikkineen on myös asiayhteytensä, jotka liittyvät vahvasti 1950–60-lukujen ja näiden jälkeenkin eri muodoissaan jatkuneen CIA:n operaatio MK Ultraan, jota johti kemisti Sidney Gottlieb ja jossa oli ja/tai on edelleen kyse mielenhallinnan saavuttamisesta ja tätä kautta toteutuvasta massakontrollista.

On merkille pantavaa, että Britannian ensimmäistä virallista UFO-tutkimusprojektia vuonna 1950, joka oli esikuvana USA:n Projekti sininen kirja -UFO-tutkimushankkeelle vuonna 1952, johti Britannian puolustusministeriön johtava tieteellinen asiantuntija, kemisti Sir Henry Tizard, joka myös otti osaa 1.6.1951 Kanadan Quebecin Montrealin Ritz-Carlton-hotellissa pidettyyn kokoukseen USA:n CIA:n edustajien kanssa.

Tuossa kokouksessa luodattiin lähtökohtia MK Ultra -aivopesuprojektille, joka osaltaan nojasi vahvasti huumekemialliseen mieleenvaikuttamiseen, kuten myös Lontoon Tavistock-instituutin psykologisen sodankäynnin eksperttien asiantuntemukseen. UFO-ilmiöllä ja etenkin siitä julkisesti rakennetulla kertomuksella ja viranomaisten vaihtelevalla reagoinnilla siihen on, myös ja osiltaan, vahvat psy op -asiayhteytensä ja tarkoitusperänsä.

Mistä MK Ultrassa oli ja/tai on kyse, siitä teemme Leenan kanssa selkoa Patmosplus-ohjelmakirjaston arkistossa kuunneltavissa olevassa Ajankohtafoorumi-ohjelman 29.1.2023 päivätyssä jaksossa ”USA:n The Deep State on todellinen”.

UFO-ilmiön kokonaisvaltaisen ymmärtämisen kannalta on joka tapauksessa tärkeää käsittää, että UFO-teemaan liittyvät, tavalla tai toisella, seuraavat ulottuvuudet:

(1) Maapallolta peräisin oleva valtiollinen ja/tai niin sanotun ison rahan yksityinen teknologia sekä niin kutsuttu mustan budjetin rahoitus. (2) Maapallon geopolitiikka eli USA:n, Venäjän ja Kiinan ja muiden suurvaltojen strategiset pyrkimykset. (3) Maapallon tiedustelu- ja sotateollisuuskompleksitahojen väestökontrollijärjestelmät ja psykopolitiikka psykologisine operaatioineen. (4) Mahdollisesti maapallon ulkopuoliset ekstraterrestriaaliset ulottuvuudet ja niihin kytkeytyvä niin kutsuttu eksopolitiikka. (5) Ulottuvuuksienvälisyys eli interdimensionaalisuus, ultraterrestriaalisine eli maapallon elämänmuotojen salatuttuine/muinaisine ulottuvuuksineen. (6) Uskonnollishengelliset ja esoteeriset ulottuvuudet, mukaan lukien enkelioppi ja demonologia. (7) Teologisfilosofinen ja luonnontieteellinen kysymys maapallon ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta ja/tai todennäköisyydestä ylipäätään.

Näitä ulottuvuuksia valaisemme Iltapäivä Toni Randénin seurassa -ohjelman 14.2.2023 päivätyssä jaksossa ”Suurvaltapolitiikkaa ilmassa ja UFOt” sekä Ajankohtafoorumi-ohjelman 17.6.2021 päivätyssä jaksossa ”UFOt: Suuri paljastus”, jotka ovat kuunneltavissa Patmosplus-ohjelmakirjastossa.

 

 

Juha Ahvio to 23.02. 20:49

Juha Ahvio

Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja

tuoreimmat

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09. 20:07

Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin

la 08.06. 22:26

USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus

la 11.05. 19:26

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

Suomen presidentinvaalien asetelma

pe 26.01. 22:32

Trump jälleen USA:n presidentiksi?

su 17.12. 11:50

Napoleon Bonaparte

ke 13.12. 23:51

Presidenttiehdokkaiden turvallisuuspolitiikka

pe 22.09. 00:24

Lääketeollisuus, huumeet ja bioaseet

ma 21.08. 11:14

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda

pe 27.09.2024 20:07

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen

la 21.09.2024 14:28

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44