Itävallan vapauspuolue FPÖ, Freiheitlichen Partei Österreichs, saavutti Itävallan parlamenttivaaleissa sunnuntaina 29.9.2024 historiallisen kolmenkymmenen kannatusprosentin suuruisen vaalivoiton ja ykkössijan. Tämä Itävallan kansan demokraattisen tahdonilmauksen tulos on kuitenkin valtamedioissa ja valtaeliittien linjauksissa esitetty ”uhaksi demokratialle” ja jonakin sellaisena, mikä täytyy keinolla millä hyvänsä neutraloida ja tehdä tyhjäksi. Kansalliskonservatiivisen FPÖ:n voitto ja demokraattisissa vaaleissa osakseen saama kannatus on siis täysin demonisoitu ja julistettu käytännössä pätemättömäksi ja jotenkin laittomaksi.
Tällainen ”demokratian puolustamisen” nimessä harjoitettu disinformatiivisen propagandistinen demonisointi ja demokraattisen vaalituloksen poliittisen vaikutuksen ehkäisemispyrkimys eli tarkoitushakuinen kansan tahdon mitätöiminen on ristiriitaisen absurdia ja osoittaa niin sanotusti länsimaisen EU-demokratian ja poliittisen vapauden rappeutuneen ja mädäntyneen tilan.
Yhtä hyvin nyt Itävallassa kuin hieman aiemmin Saksan osavaltiovaaleissa AfD-puolueen osalta ja Ranskan parlamenttivaaleissa Kansallisen liittouman osalta ja europarlamentin kansallisten puolueryhmien osalta kyse on siitä, että EU-eliitti ja valtavirtapuolueiden johto haluavat käytännössä eristää, kieltää ja ehkäistä laajalti kannatetun kansalliskonservatiivisen maailmankatsomuksen ja käytännön politiikanharjoituksen. Kyse on täydestä EU-totalitarismista ja mielipideterrorista, jota toteutetaan valheellisen ja valtamedian kautta toteutetun massoihin kohdistetun mielenhallinnan avulla.
Itävallan vaalisunnuntaina 29.9.2024 päivätty ja jo ennakolta Vapauspuolueen voiton demonisointia pohjustanut Anna Karismon Yle-artikkeli ”Itävallan vaalit voivat muuttaa koko Euroopan poliittista tilannetta – populistinen rintama vahvistuu”, jonka ingressin mukaan ”Vapauspuolueen äärioikeistolainen johtaja Herbert Kickl voi liittoutua Unkarin Viktor Orbánin kanssa, jos hän pääsee valtaan. Vapauspuolue johtaa gallupeja”, kuului seuraavasti:
”’Itävalta ensin’, turvallisuus ja tiukka järjestys sekä selvä EI maahanmuutolle. Näillä linjauksillaan Venäjä-mielinen ja EU-kielteinen Itävallan Vapauspuolue FPÖ saattaa kasvaa ensimmäistä kertaa Itävallan suurimmaksi puolueeksi tänään sunnuntaina järjestettävissä parlamenttivaaleissa. Vapauspuolue johtaa mielipidemittauksia 26 prosentin kannatuksella. Nykyinen valtapuolue, konservatiivinen ÖVP on gallupeissa vajaan parin prosenttiyksikön päässä kakkosena ja sosiaalidemokraattien SPÖ kolmantena. Edessä on vaikeat hallitusneuvottelut, joissa pitää löytää koalitio todennäköisesti kahden suuren puolueen välillä…”
”Vapauspuolueen äärioikeistolainen johtaja Herbert Kickl on onnistunut hyödyntämään kansalaisten laajaa tyytymättömyyttä hallituspuolueita kohtaan. Inflaatio, koronapandemia, maahanmuutto ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat lisänneet kansalaisten epävarmuutta aivan kuten muuallakin Euroopassa. Kickl on tunnettu sekä juutalais– että muslimivastaisuudestaan. Näissä yhteisöissä pelko Kicklin vaalivoitosta onkin vahva. Euroopan juutalaiskongressin puheenjohtaja Ariel Muzicant arvostelee Kickliä ankarasti. Muzicantin mukaan Kicklin voitto ei aiheuttaisi ongelmia vain vähemmistöille vaan myös koko Itävallan demokratialle. – Kickl ja FPÖ haluavat ’orbanisoida’ Itävallan demokratian, Muzicant sanoo. Kickl on kertonut pitävänsä Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia poliittisena esikuvanaan. – Voittaessaan hän toteuttaisi radikaaleja muutoksia Itävallan rakenteisiin ja politiikkaan, Muzicant sanoo. – Itävallassa äärioikeiston nousu on erityisen huolestuttavaa, koska puolue koostuu suurelta osin ihmisistä, joita kutsumme kellarinatseiksi, eli heillä on radikaalioikeistolaisia ja uusnatsistisia ideologioita”.
”Niin kutsuttua palomuuria ei Itävallassa ole, toisin kuin esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, Muzicant huomauttaa. Näissä maissa muut puolueet eivät ole suostuneet päästämään laita- tai äärioikeistoa valtaan. Itävallan Vapauspuolue sen sijaan käyttää jo paljon valtaa paikallistasolla. Se on myös istunut kaksi kertaa hallituksessa. Nyt se saattaa päästä jopa hallituksenmuodostajan asemaan…”
”Jos näin käy, Itävallasta voi tulla kolmas maa EU:ssa Unkarin ja Slovakian lisäksi, joka vastustaa Venäjän-pakotteita ja Ukrainan tukemista. Tämä vaikeuttaisi selvästi EU:n ulkopolitiikkaa ja toimisi Vladimir Putinin eduksi. Ulkopolitiikan päätöksiin kuten pakotteista sopimiseen tarvitaan yhä kaikkien 27 EU-maan yksimielisyys. Vapauspuolue ei halua Ukrainan myöskään liittyvän Natoon. Puolue haluaa kumota EU:n vihreän sopimuksen eli Green Dealin. Kickl kutsuu ilmastonsuojelua vuoroin ilmastokommunismiksi, vuoroin ilmastohysteriaksi”.
” – Me emme ole Zelenskyin tai Yhdysvaltojen tai Naton ystäviä, me olemme Itävallan ystäviä, Kickl julisti perjantai-iltana vaalitilaisuudessa Wienissä…Valtiotieteilijä ja politiikan tutkija Kathrin Stainer-Hämmerlen mukaan Vapauspuolueen äänestäjät haikailevat menneitä aikoja takaisin. – He ajattelevat, että mikään ei saisi muuttua. Tai vielä parempaa olisi, jos palattaisiin menneisyyteen. Vapauspuolueella on hyvin paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa, ja se on myös perustanut oman vaihtoehtomediansa. Sen kanava tavoittaa Stainer-Hämmerlen mukaan jo yhtä paljon ihmisiä kuin maan yleisradioyhtiö ORF:in jotkut uutisohjelmat. Vapauspuolue todennäköisesti haluaisikin valta-asemaan päästessään rajoittaa lehdistönvapautta. – Jo kauan ennen kuin Euroopan muut populistiset puolueet alkoivat puhua ’valemediasta’ tai ’valtamediasta’, Vapauspuolue on kritisoinut perinteisiä tiedotusvälineitä, erityisesti yleisradiota. Stainer-Hämmerlen mukaan Vapauspuoluetta äänestetään, koska ihmiset haluavat juuri Herbert Kicklin valtaan…”
Näin siis Anna Karismo kirjoitti vaalisunnuntaina ennen kuin vaalitulos oli selvillä.
Vaalituloksen selvittyä sunnuntai-iltana ja maanantaina 30.9.2024 päivitetysti Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo kirjoitti erittäin propagandistisesti ja asenteellisen mielikuvaohjailevasti artikkelissaan ”Analyysi: Itävallan vaalit voitti natsien perustama puolue, ja se on hyvä uutinen Putinille”, ingressillä ”Vapauspuolue ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Keski-Euroopassa vahvistuu Venäjä-myönteisyys”, seuraavasti:
”’Herbert, Herbert…’ kaikui Wienin keskustassa sunnuntai-iltana, kun äärioikeistolaisen vapauspuolueen FPÖ:n kaikkien aikojen parhaaseen vaalitulokseen nostanut Herbert Kickl saapui tervehtimään kannattajiaan. Itävallan vaalitulos on jälleen uusi osoitus eurooppalaisten äänestäjien kääntymisestä vaali vaalilta yhä enemmän oikeistopopulismiin. Äärioikeisto kasvoi Itävallan suurimmaksi voimaksi ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan…Kickl pitää esikuvanaan Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia, joka on järjestelmällisesti purkanut demokraattisia vapauksia. Hän on luvannut seurata Orbánin esimerkkiä politiikassaan, mistä syystä muut Itävallan puolueet eivät halua tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Kickl saattaa kuitenkin jättäytyä itse hallitustunnustelujen ulkopuolelle”.
”Jos vapauspuolue onnistuu pääsemään hallitukseen, EU-vastainen ja Venäjä-myönteinen populistinen blokki vahvistuu Keski-Euroopassa. Siihen kuuluvat jo Unkari ja Slovakia. Vapauspuoluekaan ei ole suostunut tuomitsemaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Natsi-ideologiaan pohjaavan puolueen voitto on hyvä uutinen Venäjän Vladimir Putinille, sillä tämän mahdollisuudet kylvää tyytymättömyyttä Euroopan ytimessä parantuvat…Vapauspuolue sai noin 29 prosenttia äänistä. Se on lähes kolme prosenttiyksikköä enemmän kuin suuren tappion kärsinyt keskustaoikeistolainen kansanpuolue ÖVP sai. Kolmanneksi vaaleissa tuli historiansa huonoimman tuloksen tehnyt sosiaalidemokraattinen puolue SPÖ. Liberaalien NEOS ohitti kannatuksessa vihreät. Kickl sanoi Itävallan yleisradioyhtiön vaali-illan keskustelussa, että hänen puolueensa tulisi johtaa seuraavaa hallitusta. – Tulos ei voisi selvempi olla, ja kansan tahtoa pitää kunnioittaa, Kickl sanoi…”
”Vapauspuolueen perustivat entiset natsiveteraanit ja SS-joukkojen jäsenet. Kickl sanoi vaalikampanjassaan, että maahanmuuttajia pitää palauttaa takaisin kotimaihinsa. Hän myös uhosi tekevänsä Itävallasta ’linnoituksen’, joka pitää siirtolaiset poissa. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Itävaltaan on tullut viime vuosina paljon pakolaisia etenkin Ukrainasta. Kickl kertoi pyrkivänsä itävaltalaisten ’kansankansleriksi, jos voittaa vaalit. Myös Adolf Hitler tituleerasi itseään kansankansleriksi”.
”Koska muut puolueet eivät halua tehdä Kicklin kanssa yhteistyötä, hänestä tuskin tulee liittokansleria…Vapauspuolueen suuri voitto ja keskustaoikeiston sekä demareiden suuri tappio tarkoittaa kuitenkin, että vapauspuolueella on hyvät mahdollisuudet päästä hallitukseen ilman Kickliä. Kickl sanoikin sunnuntai-iltana olevansa valmis neuvottelemaan hallituksen perustamisesta kaikkien muiden neljän parlamenttiin läpimenneen puolueen kanssa. Joidenkin arvioiden mukaan keskustaoikeistopuolue ja sosiaalidemokraatit voisivat yrittää muodostaa hallituksen myös suosiotaan kasvattaneen liberaalipuolueen NEOSin kanssa. Vaaleissa näkyi Itävallan jakautuminen kaupunkien ja maaseudun välillä. Siinä missä Wienissä voittivat sosiaalidemokraatit, Wieniä ympäröivän Ala-Itävallan osavaltion useissa pienissä kunnissa vapauspuolue sai yli puolet äänistä”.
Näin Ylen Anna Karismo artikkelissaan.
Mitä näistä suomalaisen valtamedian uutisoinneista voidaan todeta? Käydäänpä läpi artikkeleissa mainitut teemat ja niiden esitystapa, joka on lähinnä manipulatiivisen ohjaileva ja käytännössä tuomitsevan syyttävä. Mutta avainkysymys on silti, että ovatko nämä syytteet kuitenkaan kestäviä, järkiperäisiä ja tosiasioiden mukaisia? Vastaus toki on, että eivät ole.
Ensinnäkin Venäjä-mielisyys-syytös. FPÖ on oikeasti Itävalta-mielinen puolue, mutta nykyeliitin ja valtamedian mukaan tällaista kansallismielistä ja isänmaallista vaihtoehtoa ei saa olla eikä ole, joten sallitut vaihtoehdot ovat vain EU/länsimielisyys eli USA/NATO/Ukraina-mielisyys, tai sitten, nollasummapelin luonteisesti, Venäjä-mielisyys. Itsenäisen riippumattomia kansakuntia ja isänmaita ei eliitin näkökulmasta enää olekaan, joten Itävalta-mielisyys tai Suomi ensin -mielisyys tai America first! -mielisyys tarkoittaa tähän ennakkoehtoon nojaavan päättelyn valossa vain ja ainoastaan Venäjä-mielisyyttä.
Tällainen mediassa esiintyvä päättely ja sen mukainen kirjoittelu ei oikeasti kerro FPÖ:n todellisesta aatteesta, vaan mediakirjoittajansa hyvesignaloinnista. Venäjä-mielisyyden leima on poliittinen koodileima. Venäjän demonisoiminen ja Ukrainan asian pyhänä pitäminen ovat niin sanotun poliittisen pyhyyden testejä nyt. Ja varsinkin Putinin ja Hitlerin välille luodun irrationaalisen tunteellisen ja virhepäätelmällisen mielleyhtymän avulla voidaan harjoittaa tehokasta mielenhallintaa ja poliittisen vastustajan leimaamista inhottavaksi.
Toiseksi äärioikeisto- ja natsi-ideologia-syytös. Akateemisesti ja politologisesti tarkasteltuna äärioikeistolaisuus-termi kuten laitaoikeisto ja oikeistopopulismi ovat varsin epäselviä ja epämääräisiä, jotka kertovat enemmän käyttäjänsä mielenmaisemasta kuin kohteensa todellisuudesta. Mutta että FPÖ olisi natsi-ideologiaan pohjaava puolue? Tämä lause ei voi olla tarkoitettu mitenkään mielekkääksi eikä järkiperäiseksi politologiseksi toteamukseksi. Mutta eipä Karismo tätäkään väitettä mitenkään dokumentoi FPÖ:n todellisesta ohjelmasta eli FPÖ:n vaaliohjelma 2024:sta Festung Österreich, Festung der Freiheit: Wahlprogramm für die Nationalratswahl 2024. Ohjelmansa mukaan FPÖ on sosiaalinen kotimaapuolue, joka puolustaa Itävallan suvereeniutta, ajaa kansallista solidaarisuutta ja puolustaa yksilönvapautta. Itävallan tulee olla vapauden linnoitus. Vapautta FPÖ puolusti konkreettisesti esimerkiksi vastustaessaan Itävallan totalitaarista koronarokotuspakkoa. Puolueen todellinen ohjelma ei mitenkään vastaa sitä demonisoitua kauhukuvaa, minkä valtamedia on psykedeelisesti luonut.
Kolmanneksi juutalais- ja muslimivastaisuus -syytös. Tyypilliseen tapaan Ylen Karismo ei artikkelissaan osoita lainkaan, miten Herbert Kicklin väitetty lajityypillinen juutalaisvastaisuus olisi ilmennyt. Islam- tai muslimivastaisuutta ei ole sen tosiasian toteaminen, kuten FPÖ on todennut, ettei islam ole historiallisesti koskaan kuulunut Itävaltaan – eikä Saksaan, kuten siellä AfD korostaa – ja että islam on ristiriidassa länsimaisen kulttuuri- ja oikeuseetoksen kanssa. Tämä on historiallinen fakta ja tämän faktan edelleen voimassa pitämisen haluaminen ei ole muslimivastaisuutta, vaan myönteistä sitoutumista omiin juuriin.
Mutta entä antisemitismisyytös? Syytös on kummallinen. Herbert Kickl on puolustanut Israelia ja sen tinkimätöntä oikeutta itsepuolustukseen Hamas-terrorismia vastaan ja FPÖ:llä on ollut hyvät suhteet Benjamin Netanjahun israelilaisiin Likud-oikeistosionisteihin, jotka itsekin uskovat kansallisetnisiin juuriin, historialliseen omaan maaperään, kotiseudun, Juudean ja Samarian, tärkeyteen ja oikeuteen puhua kansallisesta kokonaisuudesta ja sen puolustamisesta ja suojelemisesta, tarvittaessa vaikka muurilla ja vahvoilla asevoimilla, ja tavoitteeseen pitää oma maa sen historiallisen kansan hallussa ja kotimaana. Siinä missä israelilaiset oikeistosionistit puolustavat Israelia ja sen olemusta etnisenä juutalaisvaltiona, siinä itävaltalaiset FPÖ-kansalliskonservatiivit puolustavat Itävaltaa ja sen olemusta etnisesti germaaniseurooppalaisena ja juuriltaan katolisena kristillisenä valtiona.
On toki selvää, että vasemmistoliberaalit juutalaiset kauhistuvat näin katsovaa FPÖ:tä, mutta he kauhistuvat myös Israelin sisällä Likudia ja muuta Israelin oikeistosionismia, joka puolestaan taas ymmärtää hyvin FPÖ-tyyppistä vakaumusta. Tästä syystähän Israel onkin viime vuosina ollut sisäisesti pahasti jakautunut, koska juutalainen poliittinen ajattelu ei ole mitenkään yhtenäistä. Mutta ei kai esimerkiksi Netanjahua ja Likudia voida missään järjellisessä mielessä syyttää antisemiiteiksi, koska kannattavat etnonationalistista oikeistosionismia? Vai pitääkö sittenkin irrationaalisesti pelätä, että Netanjahu ja Likudkin edustavat piilevää antisemitismiä, koska ovat kansallismielisiä?
Neljänneksi ja kolmanteen liittyen: FPÖ-päällikkö Herbert Kicklin esikuva on Unkarin Viktor Orban -syytös. Orbaniin viitataan Karismon artikkelissa peikkona, mutta todellisuudessa Viktor Orban ei ole ”järjestelmällisesti purkanut demokraattisia vapauksia” vaan on vahvistanut ja puolustanut Unkarin kansallista vapautta ja itsenäisyyttä, kuten FPÖ Itävallassa ja AfD Saksassa pyrkivät tekemään. Sitä paitsi Orban ja hänen Fidesz-puolueensa ovat hekin koko ajan olleet hyvissä ja myönteisissä väleissä Netanjahun Likudin kanssa ja puolustaneet Israelia kansainvälisissä asiayhteyksissä.
Viidenneksi FPÖ:n perustivat entiset natsit ja FPÖ-poliitikot käyttävät samoja sanontoja kuin Hitler aikoinaan -syytös. FPÖ:n perustettiin vuonna 1956 ja perustajissa toki oli silloin henkilöitä, jotka olivat aikanaan toimineet, kuten niin monet muutkin, joissakin kansallissosialistisissa asiayhteyksissä. Niin tai näin, silloinen FPÖ oli kuitenkin aatteeltaan maltillinen keskustalainen liberaalipuolue. Eipä siis ollut kovin natsistista tämä. Yle-Karismon tarjoilema kuva FPÖ:n historiasta ja muotoutumisesta on täysin harhaanjohtava.
Mutta kaikkein hölmöintä Karismon tekstissä on kansankansleri-sanan myötä silloitettu Hitler-mielleyhtymä ja syyllisyysperustelu. Karismo viittaa Herbert Kickliin ja kirjoittaa, että Hitlerkin käytti mielellään kansankansleri- eli Volkskanzler-nimikettä. No tietenkin käytti, koska hän virallisesti oli valtakunnankansleri ja hänellä oli laaja kansan kannatus, juuri samaan analogiseen tapaan kuin Itävallan liittokansleriksi eli hallituksen johtajaksi eli pääministeriksi pyrkivä Kicklillä on nyt, eli kansankansleri-nimike on sikäli osuva. Ei tuo nimike ole mikään erityinen Hitler-termi.
Jos tällaista mielivaltaisen järjetöntä Hitlerkin sitä ja tätä -mielleyhtymäsyyttelyä sovelletaan, ajaudutaan tolkuttomuuksiin. Mietipä hieman seuraavia päätelmiä.
Hitler oli kasvissyöjä. Pitääkö kaikki ilmastouskovaiset kasvissyöjät leimata ja eristää yhteiskunnasta? Pitääkö kaikki pakottaa polttamaan tupakkaa, koska Hitler vastusti tupakanpolttoa terveydelle vaarallisena? Pitäisikö poliittisesti vanhurskaan tieteen julistaa, ettei tupakanpoltto ole terveydelle vaarallista, koska Hitler uskoi, että on vaarallista? Eikö ole vaarallista vastustaa tupakanpolttoa tai esimerkiksi tulla kuvatuksi jossakin yhteydessä samaan valokuvaan kuin joku tupakanpolttoa vastustava, koska tällainen vastustaminen ja samassa kuvassa oleminen voi altistaa muillekin samoille uskomuksille kuin mihin Hitler uskoi ja voi assosioida vilpittömän kuvassa olijan sellaisiin henkilöihin, jotka uskovat kuten Hitler, ja tällainen assosioituminenhan on omiaan tärvelemään lopun iäksi henkilön maineen?
Hitler täytti kerran 40 vuotta, joten erittäin loogisesti kaikki kerran 40 vuotta täyttäneet ovat siis natseja. Jokainen, joka on kuluneella viikolla katsonut TV:tä, on takuuvarmasti natsi, koska saksalaiset insinöörit, natsit, kehittivät TV:n 30-luvun natsi-Saksassa ja ensimmäiset TV-lähetykset lähetettiin vuoden 1936 Nürnbergin puoluepäiviltä. Tarvitaanko tätä parodiaa vielä lisää, jotta asia ymmärretään?
Valtamedian ja eliitin harjoittama Hitler ja natsi -assosiointi on täysin järjetöntä, psykedeelistä ja valheellisen virheellistä perustuen siihen, ettei nyky-yleisömassa kykene enää arvioimaan kriittisesti sitä, mitä sille syötetään.
Ja jos Karismon ja muiden harjoittamaa ”sana assosioituu johonkin” -tekniikkaa sovelletaan laajemmin, on kysyttävä: Entä vapaus, veljeys ja tasa-arvo -vapaamuurari- ja kommunisti-iskulauseen lukuisat hokijat? Kyseisen fraasin siivittämänä on syyllistytty kymmenkertaisesti verisempiin massamurhiin kuin koti, uskonto ja isänmaa -fraasin tai edes minkään todellisen natsi-iskulauseen myötä. Pitääkö kaikki vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa hokevat eristää, hiljentää, neutraloida ja julistaa ei-hyväksytyiksi henkilöiksi, koska tasa-arvon saavuttamiseksi toimeenpannut historialliset massamurhat? Jos ei pidä, niin miksei näitä massamurhasilloitettuja sanailijoita pidä?
Miten ylipäänsä on mahdollista ja jotenkin järjellisen mielekkääksi miellettyä, moraalisen ylevänä pidetystä puhumattakaan, yrittää puolustaa demokratiaa eristämällä puolue, jolle kansa on antanut kolmenkymmen prosentin kannatuksen? Kansako äänesti väärin? Eikö tämä ole niiden paljon puhuttujen diktatuurien ja epädemokratioiden ajatuksia?
Miksei EU-eliitti sano suoraan, että haluaa eristää ja hiljentää kaikki väärät näkemykset ja haluavat estää itsensä haastamisen parlamentaarisin keinoin? Keitä yksittäiset puoluejohtajat ovat keskenään sopimaan, että vaaleissa eniten kannatettu puolue eristetään nurkkaan eli menetellään niin kuin pahimmat koulukiusaajat konsanaan? Muista, että Saksassa ollaan nyt tosissaan kieltämässä AfD:tä, niin ikään kolmenkymmenen prosentin puoluetta.
Mistä kaikessa edellä esitellyn kaltaisessa absurdin psykedeelisessä ja valheellisessa mielenhallintapropagandassa on oikeasti kyse? Ei lainkaan mistään aidosta eettisestä huolissaan olosta eikä mistään moraalisesta ylevyydestä, vaan täysin päinvastoin. Toistan sen, mitä alussa totesin:
Yhtä hyvin nyt Itävallassa kuin hieman aiemmin Saksan osavaltiovaaleissa AfD-puolueen osalta ja Ranskan parlamenttivaaleissa Kansallisen liittouman osalta ja europarlamentin kansallisten puolueryhmien osalta kyse on siitä, että EU-eliitti ja valtavirtapuolueiden johto haluavat käytännössä eristää, kieltää ja ehkäistä laajalti kannatetun kansalliskonservatiivisen maailmankatsomuksen ja käytännön politiikanharjoituksen. Kyse on täydestä EU-totalitarismista ja mielipideterrorista, jota toteutetaan valheellisen ja valtamedian kautta toteutetun massoihin kohdistetun mielenhallinnan avulla.
Kansalliskonservatiiveilla on oikeasti yhä kasvava kannatus takanaan. Euroopan kansat alkavat kyllästyä globalistiseen liberalismiin ja punavihreään pakkosyöttöön. EU-eliitti tietää tämän. Siksi EU-eliitti haluaa kamppailla vääjäämätöntä vastaan jopa totalitaarisin keinoin.
Euroopan kansojen syvissä riveissä vahvistuu kaiken aikaa aito kansalliskonservatiivinen eetos ja vastarintatahto EU-globalismia ja sen kaikkeen vanhaan eurooppalaiseen ja kristilliseen kohdistuvaa vihaa ja tuhoamishalua vastaan. Kuten Suomenkin valtamediassa on viime päivinä todettu, niin sanottu laitaoikeistolaisuus normalisoituu.
Eurooppalaiset haluavat juuri FPÖ:n ja Saksan AfD:n kaltaista kansallista vapautta puolustavaa politiikkaa. Ei suinkaan ole kyse paluusta menneisyyteen, vaan paluusta tulevaisuuteen!
FPÖ:n, AfD:n ja Kansallisen liittouman kaltaiset puolueet nostavat jatkuvasti kannatustaan Euroopassa, koska tulevaisuus kuuluu kansalliskonservatiiveille.
Kannattaa kuunnella ja katsella FPÖ-TV:n Hymne für die Freiheit! -kappale eli Hymni vapaudelle! -kappale, jossa FPÖ:n aate- ja arvomaailma ilmenevät havainnollisen kauniisti.
Juha Ahvio, teologian tohtori, dosentti, Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44