Tässä kirjoituksessa käsittelen tekoälyn muodostamaa uhkaa, joka on nyt juuri näinä aikoina noussut vahvasti otsikoihin ja johon uhkaan otti selkeän omintakeisesti kantaa tieteiskirjallisuuden merkkinimiin lukeutuva amerikkalainen kirjailija Frank Herbert (1920–1986) erittäin mielenkiintoisessa ja ajatuksia herättävässä Dyyni-tieteiskirjasarjassaan vuodesta 1965 alkaen. Paitsi tekoäly myös Dyyni-teos on ajankohtainen tuoreen Dyyni: Osa 2 -elokuvan tultua valkokankaille.

Juuri nyt elokuvateattereissa katsottavissa oleva Denis Villeneuven ohjaama Dyyni: Osa 2 jatkaa siitä, mihin niin ikään Villeneuven ohjaama Dyyni-elokuva vuodelta 2021 eli ensimmäinen osa päättyi. Nämä kaksi elokuvaa kattavat Frank Herbertin vuonna 1965 Dyyni-nimisenä ilmestyneen sarjan ensimmäisen kirjan sisältämät vaiheet. Teos on luettavissa suomeksi esimerkiksi vuonna 2021 WSOY:n kustantamana ja Anja Toivosen suomentamana ilmestyneenä yksiniteisenä kokonaisuutena.

Ennen kuin jatkan Frank Herbert ja Dyyni -teeman käsittelyä, viittaan Ilta-Sanomissa 9.4.2024 ilmestyneeseen Henrik Kärkkäisen Digitoday-artikkeliiin ”Mikko Hyppöseltä kylmäävät terveiset: ’Tätä emme ole vielä nähneet, mutta pian näemme’”, jonka ingressin mukaan ”Mikko Hyppönen listasi merkittävimmät tekoälyn lähitulevaisuudessa tuomat uhat. Samalla hän kertoo muuttaneensa mielensä tärkeässä avoimuuskysymyksessä”. Artikkelin mukaan Mikko Hyppönen tuo esiin akuutteja tekoälyyn liittyviä uhkia, seuraavasti:

”Tietoturvaguru ja tietoturvayhtiö WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen on kertonut, millaisia uhkia tekoälyn nopea yleistyminen tuo tullessaan. Englantilaisessa University College London -yliopistossa luennoidessaan Hyppönen pohti käsillä olevaan tekniseen vallankumoukseen liittyviä vaaroja. Hyppönen mainitsi suurimmiksi tekoälyn aiheuttamiksi tietoturvauhiksi deepfaket eli syväväärennökset, sarjahuijaukset eli deepscamit, itse itseään kehittävät haittaohjelmat sekä tietoturva-aukkoja etsivän tekoälyn. Hyppönen kansantajuisti aluksi tekoälyn hyvin kouriintuntuvalla tavalla: kyse on tekniikasta, joka ’tietää’ asioita siten, että se osaa laittaa sanoja peräkkäin perustuen siihen, miten ne yleensä kielessä asettuvat. – Tekoäly on esimerkiksi hyvä päättelemään dekkarin murhaajan, Hyppönen sanoi”.

Artikkeli päättyy seuraavasti:

” – Suurin ero tekoälyvallankumouksessa on se, ettemme pysty hallitsemaan tätä kuten pystyimme hallitsemaan edellisiä. Uskon, että ihmisten kadottua tältä planeetalta tekoäly jää vielä tänne. Hyppönen uskoo myös, että jatkossa tietokoneet tekevät suuren osan maailman parhaasta taiteesta. – En pidä ajatuksesta. Mutta sinne olemme menossa, Hyppönen sanoi”.

Näin siis tietoturvaguru ja tietoturvayhtiö WithSecuren tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen tekoälyn akuuteista ja tulevaisuuteen liittyvistä uhista.

Tällaisia uhkia on olemassa. Ja kun Hyppönen toteaa, että ”Uskon, että ihmisten kadottua tältä planeetalta tekoäly jää vielä tänne”, avaa hän näköaloja, jotka johdattavat niiden suurten kysymysten ytimiin, joita Frank Herbert käsittelee Dyyni-tieteiskirjoissaan.

Herbert kirjoitti kuusi Dyyni-kirjaa, seuraavasti: Dune vuonna 1965, suomennettuna Dyyni WSOY:n julkaisemana 2021; Dune Messiah vuonna 1969, suomennettuna Dyynin Messias vuonna 1987; Children of Dune vuonna 1976, suomennettuna Dyynin lapset vuonna 2023; God Emperor of Dune vuonna 1981; Heretics of Dune vuonna 1984 ja Chapterhouse Dune vuonna 1985. Mistä tässä romaanisaagassa on kyse? Mark Judge kirjoittaa 27.2.2024 päivätyssä Washington Examiner -artikkelissaan ”Dune: Part Two: The film conservatives have been waiting for?”, eli suomeksi: “Dyyni: Osa 2: Elokuva, jota konservatiivit ovat odottaneet?”, seuraavasti, suomeksi käännettynä:

”Konservatiiveilla, jotka valittavat liberaalista Hollywoodista, saattaa nyt olla uusi suosikkielokuva: Dyyni: Osa 2. Uuden tieteiseepoksen on ohjannut Denis Villeneuve ja elokuva perustuu kirjailija Frank Herbertin kuuluisaan kirjaan. Herbert oli loistava ajattelija, joka pystyi soveltamaan useita monimutkaisia ideoita samanaikaisesti. Dyynin teemoja ovat ympäristönsuojelu, imperiumi, uskonto, sota, profetia ja poliittiset konfliktit. Ytimeltään Dyyni ja erityisesti sen jatko-osat muodostavat kuitenkin massiivisen argumentin suurta liittohallitusta, korkeita veroja ja sellaisia supersankarijohtajia ja poliittisia messiaita vastaan, jotka lupaavat pelastaa maailman”.

”Dyynin maailmaa ja politiikkaa on analysoinut asiantuntevasti Daniel Immerwahr, bestsellerkirjailija ja Northwestern Universityn professori. Immerwahr kartoittaa Herbertin molemmat puolet eli konservatiivisen republikaanin ja ympäristönsuojelijan, joka kasvoi Washingtonin osavaltiossa, hengaili hippien kanssa ja käytti huumeita 1970-luvulla ja jonka mentori oli Amerikan intiaani. Vaikka Herbertin kasvattivat sosialistiset vanhemmat, hänen kokemuksensa kommuunielämästä ja intiaaneista täytti hänet vihamielisyydellä liittohallitusta kohtaan. Herbert hylkäsi ’kaikenlaisen julkisen hyväntekeväisyysjärjestelmän’, koska hän ’oppi varhain, että yhteiskuntamme instituutiot heikentävät usein ihmisten itseluottamusta’. Herbert työskenteli neljälle republikaaniehdokkaalle, mukaan lukien erittäin konservatiivinen Guy Cordon, Yhdysvaltain senaattori Oregonista. Cordon kannatti hakkuita, yrityksiä, armeijaa, vastusti työväenliikettä, vastusti sääntelyä ja oli Joseph McCarthyn tukija. Kirjassa, jonka Herbert kirjoitti ennen Dyyniä, hän kutsuu Neuvostoliiton agentteja ’kaiken pahan synkäksi ruumiillistumaksi’”.

Mark Judge jatkaa artikkelissaan seuraavasti:

”Herbert oli kuitenkin myös ympäristönsuojelija. 1960-luvulla eräs vastakulttuuriaktivisti antoi hänelle luettavaksi kirjan tukinlouhinnasta. Herbert oli järkyttynyt ja myönsi tuona hysteerisenä aikana, että ihmiset riistävät maapallolta kaikki sen resurssit. Hän sanoi, että jäljelle jäisi vain yksi suuri dyyni. Herbertillä oli myös tietoa islamista ennen kuin se oli laajalti tunnettu lännessä. Yhdistä nämä elementit, niin saat Dyyni-teoksen”.

”Tarina sijoittuu avaruuden galaksiin kaukaisessa tulevaisuudessa. Aatelisperheet taistelevat planeettojen ja resurssien hallinnasta. Arvokkain resurssi on melanssi, rohtojen rohto, aine, joka antaa pitkän elämän, terävöityneen tietoisuuden, lumoavat siniset silmät ja kyvyn tähtienväliseen matkustamiseen. Rohdon lähde on Arrakis, aavikkoplaneetta. Dyyni-romaani kertoo tarinan Paul Atreidesista, teini-ikäisestä pojasta, joka tulee Arrakisiin, johtaa kapinaa imperiumia vastaan ja täyttää uskonnollisen profetian. Uusissa Dyyni-elokuvissa Paulia esittää Timothee Chalamet, joka istuu täydellisesti rooliinsa. Se, missä monet kriitikot erehtyvät, on se, että Dyynin tarina ei argumentoi sen puolesta, että messiaaninen johtaja tulisi pelastamaan meidät. Päinvastoin, kyse on sellaisen hahmon houkutuksen vastustamisesta – kuten jonkinlaisen Barack Obaman, jota jumaloidaan vastauksena hengellisiin toiveisiimme ja joka olisi ’historian kaaren’ täyttymys”.

”Dyynin messias -kirjassa, Dyynin jatko-osassa, Paulista tulee tyranni, joka epäilee niin kutsuttua kohtaloaan ja on vastuussa miljoonista kuolemista. Tuettuaan Richard Nixonia ja nähtyään sitten presidentin eroavan, Herbert sai oivalluksen. ’Nixon antoi meille oppitunnin’, Herbert sanoi, ’ja kiitän häntä siitä. Hän sai meidät epäilemään liittohallituksen johtajia.’ Yksi Dyynin jatko-osista tarjoaa tarinan Leto II:sta, poliitikosta, josta tulee tyranni antaakseen ihmisille ’oppitunnin, jonka he taatusti muistaisivat luissa ja ytimissään’. Leto kohteli kaltoin kansaa ja tarjosi sitten tämän opetuksen: ’Odotan sinun olevan äärimmäisen varovainen niiden valtaoikeuksien kanssa, jotka siirrät mille tahansa hallitukselle’”.

”Viimeiset Frank Herbertin kirjoittamat Dyyni-sarjan romaanit olisivat tervetulleita tämän päivän CPAC:iin eli konservatiivisen poliittisen toiminnan konferenssiin. Pari näistä myöhemmistä kirjoista kirjoitettiin, kun IRS eli verovirasto vainosi Herbertiä maksamattomien verojen vuoksi. Heretics of Dune -kirjassa eli Dyynin harhaoppiset -kirjassa pelkkä ’liberaali’-sanan mainitseminen herättää raivoa päähenkilössä. Hän elää 25000 vuotta tulevaisuudessa, mutta jo se, että kuulee jonkun sanovan sanan ’liberaali’, muistuttaa häntä siitä, ’kuinka paljon ilkeyttä piilee tuossa sanassa’ ja muistuttaa ’salaisesta egosta, joka vaatii ylemmyydentunnetta’. Päähenkilö päättää puheensa näin: ’Liberaalit kiihkoilijat ovat niitä, jotka häiritsevät minua eniten’. Toinen hahmo väittää, että ’liberaalit hallitukset kehittyvät aina aristokratioiksi’”.

”Dyyni: Osa 2 on saanut ylistäviä arvosteluja. Monet kriitikot arvostavat sitä, että elokuva ei ole tyypillinen sankarin matka – että lopulta elokuva pohtii kysymyksiä sankarinpalvonnan ja poliittisten messiaiden viisaudesta ylipäätään. ’Perimmäinen kysymys ei ole se, voittaako vai häviääkö Paul’, kriitikko Michael Whittaker huomautti arvostelussaan. ’Kyse on siitä, pysyykö hän sankarina vai tuleeko hänestä moraalisesti hämärä päähenkilö. Dyyni: Osa 2 on sekä kauhistuttava että romanttinen, ja se esittelee kaukaisen, kaukaisen tulevaisuuden, joka on tunnistettavissa, koska ihmiset eivät koskaan muutu. Vaikka sotaa voidaan kuvata leuat loksauttavana spektaakkelina, vastaukset kaikkiin näihin poliittisiin ja moraalisiin kysymyksiin voivat jättää yleisön syvän epämukavuuden tilaan. Tästä asiaintilasta Herbert olisi ylpeä’”.

Näin Mark Judge Washington Examiner -artikkelissaan.

Päinvastoin kuin useat tieteiskirjailijat kuten eliittiyhteyksistään tunnetut H. G. Wells ja Aldous Huxley, Frank Herbert ei ollut teknofuturistinen utopistiglobalisti eikä suinkaan haikaillut keskitetysti johdettua ja kontrolloitua maailmanhallitusta eli galaktista imperiaalista keskushallitusta ongelmien ratkaisijaksi. Frank Herbert oli realistinen konservatiivi, tietyllä tavalla traditionalistinen konservatiivi tai jopa Traditionalisti isolla t-kirjaimella. Keskeinen teema koko Dyyni-saagassa on taistelu tekoälyn ja niin sanottujen tietoisten robottien orjuuttavaa uhkaa vastaan, aidon ja biologisgeneettisen ihmisyyden säilymisen puolesta. Tältä osin Frank Herbert oli, nykytermein ilmaistuna, biokonservatiivi.

Dyynin maailman esihistoriassa oli taisteltu Suuri kapina eli niin kutsuttu Butlerin dzihad, joka oli, Dyyni-kirjan vuoden 2021 laitoksen sanaston mukaan sivulla 828 ”Ristiretki tietokoneita, ajattelevia koneita ja tietoisia robotteja vastaan, joka alkoi 201 e.K. ja päättyi 108 e.K. Sen tärkein käsky on jäänyt O.K. raamattuun [Dyynin tarinan Oranian katolinen raamattu]: ’Sinun ei pidä tehdä konetta ihmismielen kaltaiseksi’”.

Dyynin lapset -kirjassa ja God Emperor of Dune -kirjassa päähenkilö Leto näkee ennalta, että tekoäly uhkaa jälleen saattaa koko ihmissuvun sukupuuttoon, jolloin Leto ryhtyy, erikoisin keinoin tosin, suunnittelemaan tämän kohtalon estämistä ja ihmisen olemisen turvaamista. Leton tavoitteena on siten estää juuri se, minkä tietoturvaguru Mikko Hyppönen uskoo toteutuvan eli sen, että ihmisten kadottua tältä planeetalta tekoäly jää vielä tänne.

Kuten Mark Judgen artikkelissa mainittu Daniel Immerwahr selostaa 19.11.2020 päivätyssä Los Angeles Review of Books -artikkelissaan ”Heresies of ’Dune’”, Dyynin maailmassa ei niinkään ole robotteja, mutta kylläkin kreivejä, herttuoita, loordeja ja prinsessoja, planetaarisen feodalismin hajautettuun keskiaikaiseen vapauden henkeen. Tällainen hierarkkinen feodalismi on, kuten eräs Dyyni-saagan päähenkilöistä selittää, paras sosiaalinen järjestelmä tähtienvälistä sivilisaatiota ajatellen. Tällaisen järjestelmän pysyvyys ja onnistuneisuus nojaa muinaiseen inhimilliseen hierarkian tarpeeseen, sellaisen maailman, jossa jokainen tietää paikkansa, tarpeeseen. Frank Herbert, USA:n kansallisen kivääriyhdistyksen vankkumaton jäsen, halusi toisaalta puolustaa kunkin asemaa vastaavaa yksilönvapautta ja alueellispaikallisen yhteisön vapautta, toisaalta halusi vastustaa keskitetyn byrokraattista hallitusta, valvontaa ja yligalaktista kontrollia kaikkien ongelmien patenttiratkaisuna. Näin professori Daniel Immerwahr Dyyni-saagan aatemaailmasta Los Angeles Review of Books -artikkelissaan.

Dyyni-saagan sanoman mukaan ihmissuvun tulee laajeta kaikkialle galakseihin, keskitetyn tekoälyvalvonnan ulottumattomiin, tavallaan näkymättömiin. Ihminen ei ole kone, mutta ihmisessä on paljon sovellettavissa olevaa potentiaalia, jota tulee vaalia, kehittää ja kasvattaa. Näiden päämäärien saavuttamiseksi tarvitaan huolellista suunnittelua ja pitkäjänteistä asennoitumista, jollaista välittömään hyötyyn ja lyhytkestoisiin tavoitteisiin keskittyvä ja massojen demagogialle altis liberaali demokraattinen järjestelmä ei ole omiaan kultivoimaan.

Paremmat eetokselliset lähtökohdat tarjoaa keskiaikaisen Euroopan feodaalishierakkinen eetos. Dyyni-saagan maailmassa ja kertomuksessa miehet ovat miehiä ja naiset naisia, todellisine ja tarpeellisine eroavaisuuksineen, ja yksityistä omaisuutta ja kaupankäyntiä tarvitaan, mutta raha- ja finanssikapitalistinen rahaparonieliitti ei ole kuskin paikalla Herbertin Dyyni-saagassa. Sen sijaan uskonnollisilla käsityksillä – kuten myös niiden inhorealistisen vallantahtoisella manipulatiivisella soveltamisella – ja pyhyydellä on saagassa sijansa. Keskeisessä asemassa Dyyni-kertomuksessa ovat uskonnollissävytteiset ylisukupolvelliset organisaatiot ja hengelliset sääntökunnat kuten Bene Gesserit -sisarkunta.

Se on, Dyyni-kirjan sanaston sivun 827 mukaan, ”ikivanha henkiseen ja fyysiseen koulutukseen keskittynyt koulukunta, perustettu etupäässä naispuolisille oppilaille sen jälkeen kun Butlerin dzihad tuhosi niin sanotut ’ajattelevat koneet’ ja robotit”. Dyynin kertomuksen sanoma suuntautuu vahvasti ihmisyydenvastaista valtiojohtoista teknototalitarismia vastaan. Tältä osin Dyyni-saagan sanoma on samansuuntainen kuin mitä itse kirjoitan 17.6.2022 päivätyssä Oikean Median artikkelissani ”Voiko liberaali demokratia johtaa totalitarismiin?” , joka päättyy seuraavasti:

’Totalitarismi on diktatuuri, jossa teknologisesti edistyneitä poliittisen vallan välineitä käyttämällä keskitetty hallinto tai eliitti edistää rajoittamattomasti totaalista yhteiskunnallista vallankumousta, johon kuuluu pakotettu yksimielisyys sekä ihmisten ehdollistaminen tietynlaisten mielivaltaisten ideologisten oletusten pohjalta’. Ja kun ajattelet sitä taloudellisen omistuspohjavallan, mediavallan ja poliittisen vaikutusvallan sekä tiedusteluorganisaatioiden valvonta- ja informaatiovallan digitaalista teknologista keskittymistä, mikä tämän hetken liberaalidemokraattisen lännen keskuudessa vallitsee Maailman talousfoorumin, Bilderberg-ryhmän, NATO:n, USA:n CFR:n, liittovaltion keskuspankin FED:n ja Trilateraalisen komission sekä yhäti keskittyvän EU:n sekä näiden myötä YK:n ja WHO:n ynnä muiden vastaavien keskuudessa, ymmärrät, että puolalainen konservatiivifilosofi Ryszard Legutko ei ole ihan hakoteillä varoittaessaan liberaaliin demokratiaan sisältyvistä totalitarismin vaaroista. Yhteenvetona voidaan siten todeta, että liberaali demokratia saattaa hyvinkin johtaa totalitarismiin”.

On merkille pantavaa, että Dyyni-saagassa heijastuvat Frank Herbertin lapsuuden ja nuoruuden katolinen kristillinen viitekehys ja juuristo, vaikka hän itse myöhemmin suhtautui tähän taustaansa kriittisesti, kääntyi pois siitä ja omaksui zen-buddhalaisia näkemyksiä. Joka tapauksessa Herbert, scifille varsin epätyypillisesti, otti uskonnolliset todellisuudet vakavasti ja katsoi, että ne eivät tule häviämään minnekään.

Dyyni-elokuvat kannattaa kuitenkin katsoa ja Frank Herbertin Dyyni-kirjat lukea, ajatuksella. Ne, kuten traditionaalisen katolisen kristityn J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -teos elokuvasovituksineen tarjoavat, tietyistä painotus- ja muista eroistaan huolimatta, tervehenkistä konservatiivisen luonnollista vaihtoehtovastapainoa teknofuturistiselle utopistisglobalistiselle messianismille ja vallankumouksellisen egalitaristiselle tieteis- ja fantasiakirjallisuudelle sekä reaalimaailman politiikalle.