Olin Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtajan ominaisuudessa maanantaina 15.10.2018 mukana toimittaja Ruben Stillerin leppoisan joviaalisti isännöimässä ja mielenkiintoisen antoisassa Yle Puheen Stiller-radiokeskusteluohjelmassa, jonka aiheena oli ”Maailmanloppua odotellessa”. Stillerin ja itseni lisäksi mukana olivat kosmologian professori Kari Enqvist ja kulttuuriantropologi Minna Kulmala. Mukavasti aaltoilleen keskustelutunnin voi kuunnella Yle Areenassa.   

Omalta osaltani toin ohjelmassa esiin, että oma uskoni ja Patmoksen usko Jeesuksen toisen tulemuksen todellisuuteen on perussisällöltään sitä samaa klassista kristillistä uskoa, jota koko maailmanlaaja kristillinen kirkko tunnustaa Apostolisessa uskontunnustuksessa ja johon sunnuntaisin luterilaisen kansankirkkomme jumalanpalveluksissakin Raamatun, kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja niihin sisältyvän tunnustuspykälän mukaisesti virallisesti sitoudutaan:

”Minä uskon…Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.”

Juuri tämä usko Jeesuksen toisen tulemuksen todellisuuteen on yli kahden miljardin kristityn virallinen uskonkäsitys. Stillerin kysyessä suoraan, ”Millainen on sinun maailmanloppusi?”, vastasin ytimeltään seuraavasti, klassisen historiallisen kristillisen uskonopin pohjalta ja mukaisesti:

Maailma, Jumalan luoma hyvä kosmos, ei lopu eli ei lakkaa olemasta. Uuden testamentin mukaan lopun ajat eli viimeinen aika – joka on pelastushistoriallinen määre siten, että Uuden liiton aikakausi on viimeinen ja pelastushistorian täyttävä aikakausi – alkoivat 2000 vuotta sitten Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, inkarnoiduttua ihmiseksi, kuoltua sovituksellisen uhrikuoleman ristillä, noustua ruumiillisesti ylös kuolleista ja astuttua taivaisiin kuninkaalliselle valtaistuimelleen.

Jeesus on tuleva – meille tuntemattoman ajan kuluttua – persoonallisesti ja ruumiillisesti takaisin päättämään viimeisintä pelastushistoriallista aikakautta ja toimittamaan viimeisen tuomion, jolle kaikki yleisessä ruumiillisessa ylösnousemuksessa joutuvat. Viimeiseltä tuomiolta päädytään joko iankaikkiseen autuuteen tai iankaikkiseen kadotukseen, helvettiin. Iankaikkinen autuus jatkuu uuden taivaan ja maan asiayhteydessä. Jumala luo uuden taivaan ja maan eli uudistaa nykyisen kosmoksen kaikkineen.

Minulle osoitettuun ”Millaisia ovat lopun aikojen merkit?” -kysymykseen vastasin, dogmatiikan dosenttina ja kristillisen uskonopin suurten linjojen asiayhteydestä käsin, seuraavaan tapaan:

Näin kysyttäessä kysytään oikeastaan seuraavaa: Miten Uuden liiton aika, Jeesuksen tulemusten väliin jäävä historiallinen aika, hengellisen luonteensa näkökulmasta kehittyy, Raamatun profeetallisten ennakointien mukaan? Raamattuun pitäytyvän kristillisen uskon, teologian ja etenkin eskatologian historiassa tähän on vastattu kahdella ja vaihtoehtoisella perustavalla: premillennialistisesti ja postmillennialistisesti.

Premillennialistisen ymmärryksen mukaan olot maailmassa huononevat ja vaikeutuvat lähestyttäessä Jeesuksen toista tulemusta, jonka jälkeen Jeesus perustaa 1000-vuotisen valtakunnan maan päälle, ja tämän jälkeen tapahtuu viimeinen tuomio ja uusien taivaitten ja maan luominen. Postmillennialistisen ymmärryksen mukaan sen sijaan evankeliumi etenee ja vaikuttaa, hengellisestä antikristillisestä vastarinnasta huolimatta, voittoisasti maailman kansakuntien keskuudessa aina siihen asti, kunnes Jeesus tulee takaisin toimittamaan viimeistä tuomiota, jonka jälkeen tapahtuu uusien taivaitten ja maan luominen.

Ymmärrys lopun aikojen nimenomaisista merkeistä muovautuu sen ohjaamana, kumman peruskäsityksen viitekehyksessä Raamatun Sanaa sekä kirkko- ja maailmanhistorian kehkeytymistä selitetään.

Toisaalta kumpaakin peruskäsitystä yhdistää klassinen kristillinen usko Jeesuksen takaisintulon tosiasiaan sinänsä. Jeesus tulee historiallisesti ja ruumiillisesti takaisin ja – milloin hyvänsä tämä tosiasiallisesti tapahtuukin – tätä varten pitää olla aina valmis. Näin Jeesus itsekin opetti, kuten selviää Matteuksen evankeliumin luvuista 24–25, ja näin Kristuksen maailmanlaaja kirkko on aina uskonut ja näin Patmoksessakin uskotaan. Jumalan omilleen antamia kaikkia leivisköjä – sekä ajallisia että hengellisiä leivisköjä – tulee hoitaa täysillä. Hurmahenkiseen maailmastapakoiluun ei tule langeta.

Ruben Stiller halusi kuulla minulta myös niitä – ja Stillerin olettaman mukaan luonteeltaan pelkistetyn uskonnollisia – perusteluja, joiden nojalla suhtaudun epäilevästi väitteeseen ilmastonmuutoksen ihmisperäisyydestä. Tähän Stillerin ”vain uskonnolliset vastaukset sallivaan” kysymykseen en osannut vastata, koska perusteeni suhtautumiselleni ovat luonnontieteelliset, ilmastotieteelliset.

Olen tehnyt selkoa näistä ilmastotieteellisistä perusteluista lähdeviittein varustetun Vaarallinen vihreä valhe (Kuva ja Sana, 2017) -kirjani sivuilla 127–158, lukuotsikoiden ”Usko ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen ei ole tieteellistä” ja ”Vihreät ilmastonmuutosväitteet ovat valheellisen epätieteellisiä” alla.

Tukeudun kirjassani ennen kaikkea NIPCC:n eli Hallituksista riippumattoman kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin esittämään akateemisesti vertaisarvioituun ilmastotieteelliseen kritiikkiin IPCC:n politisoitunutta ilmastotutkimusta kohtaan. Raaka tosiasia on edelleen se, ettei todellisten ilmastotutkijoitten keskuudessa vallitse minkäänlaista konsensusta siitä, että ilmastonmuutoksen vaikuttava syy olisi ihmisen toiminta. Tämä käy ilmi esimerkiksi Craig D. Idson, Robert M. Carterin ja S. Fred Singerin toimittamasta NIPCC-julkaisusta Why Scientists Disagree About Global Warming: The NIPCC Report on Scientific Consensus vuodelta 2015.

Kannattaa lukea myös aihepiirin akateemisen huippuasiantuntijan eli meteorologian ja ilmastotieteen emeritusprofessori Richard S. Lindzenin The Global Warming Policy -säätiön asiayhteydessä 8.10.2018 pitämä vuosiesitelmä Global Warming for the Two Cultures, jossa Lindzen perustelee, miksi pitää IPCC-poliittista ilmastoagendaa ilmastotieteellisesti kestämättömänä.

Omalta kannaltani katsottuna tämänhetkinen valtavirtainen ja poliittisesti lietsottu ilmastonmuutoshysteria – kuten saman luonteinen gender-sateenkaarihysteriakin – on paitsi epätieteellistä myös ja etenkin ison rahan rahoittamaa punavihreän poliittisen globalistisen ideologian ja jopa uskonnollisuuden ajamista, joka on juuri sellaista hurmahenkistä pakoa todellisuudesta ja reaalimaailmasta, jollaiseen ei missään tapauksessa tule langeta, ei sen paremmin uskovaisten kuin ei-uskovaistenkaan.

Merkille pantavaa oli myös se, että Stillerin ohjelmassa en saanut vastausta kysymykseeni:

Miksi miljardit gender-mielikuvitussukupuoliolennot kuuluisivat järjellisen ja tieteellisen ajattelun piiriin, jos samaan aikaan katsotaan Jeesuksen ja vaikkapa joulupukin lukeutuvan mielikuvituksellisuutensa vuoksi järjettömien ja tieteenvastaisten olentojen lajityyppiin?

Enkä kuullut mitään tieteellisjärjellistä vastausta tähänkään ohjelmassa esittämääni kysymykseen, joka on kuitenkin joltisenkin ajankohtainen ja tärkeä koko reaalimaailman kannalta:

Mistä lähteistä kaikki tarvitsemamme energia saadaan, jos ilmastonmuutoksen kauhistuttavuuteen vedoten kaikkien fossiilisten energialähteiden käyttäminen – ja ydinvoimankin, kuten vihreä oikeaoppisuus on edellyttänyt – kielletään jo lähivuosina ja jos ja kun tuulivoima, aurinkoenergia ja biopolttoaineet eivät mitenkään kykene korvaamaan fossiilisia energialähteitä?

Professori Enqvist ei myöskään tarjonnut yksiselitteistä tieteellisjärkiperäistä näkökulmaa tähän hänelle esittämääni kysymykseen:

Mistä arvot ja mielekkyys eli ihmisen perimmäinen lohtu ja ylipäätään tieteellisedistyksellisen ajattelun oikeutus ja hyvyys sekä uskonnollistaantumuksellisen primitiivisen ajattelun ja toiminnan tiedollinen oikeuttamattomuus ja huonous johdetaan, jos perimmäisin metafyysinen todellisuus muodostuu vain aineesta eli atomien törmäilystä ja elektronien hypähtelystä radoillaan?

Joka tapauksessa professori Enqvist totesi suorasukaisesti kannattavansa pelkistetyn materialistista ja tällaisena filosofiselta kannalta tarkasteltuna erittäin ongelmallista uskomusta, jonka mukaan tietoisuus, ajattelu ja ajatukset ovat ainetta. Tämä on kyllä melkoinen toteamus järjellisen ajattelun ylevyyttä korostavalta henkilöltä, ottaen lukuun kaikki kyseisestä toteamuksesta seuraavat metafyysiset teoreettiset ja eettiset käytännölliset seuraukset.

Professori Enqvistin linjauksia tarkastelen myös parissa vuosien takaisessa blogitekstissäni: Enqvist, Jumala ja tiede 9.12.2012 ja Maailmankaikkeus ei edelleenkään voi olla olemassa ilman Jumalaa 22.4.2012.  Jälkimmäisen blogitekstin asiayhteyteen liittyy filosofian professori ja teologi William Lane Craigin erittäin hyvä, käyttökelpoinen ja suositeltava kirja Valveilla: Uskon perusteltu puolustaminen (Uusi Tie, 2012).

Mielenkiintoinen ja mukavassa seurassa toteutunut Stiller-keskustelu päättyi ohjelman isännän pyytämiin loppukaneetteihin liittyen siihen, mistä ihminen saa henkilökohtaisen perimmäisimmän lohdutuksensa. Professori Enqvistin katsomuksen mukaan, pelkistetysti, me tulemme ei-mistään ja päädymme ei-miksikään ja se on sitten siinä.

Itse totesin loppukaneettinani, että perimmäisin lohtu kumpuaa uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen, kaikkivaltiaan kolmiyhteisen jumaluuden toiseen persoonaan, joka on kuolemanvallat voittanut Kuningas, universumin Herra.