Onko joulun juhlinta joulukuun 25. päivänä alkuperältään pakanallinen vai kristillinen tapa ja syntyikö Jeesus todella tuona ajankohtana? Varsin monet katsovat nykyään, että joulun alkuperä on nimenomaan ja ohjelmallisesti pakanallinen ja että on selvää, ettei Jeesus suinkaan syntynyt joulukuun 25. päivänä.

Kuten tuo esiin Kurt M. Simmons akateemisessa artikkelissaan ”The Origins of Christmas and the Date of Christ’s Birth”, Journal of Evangelical Theological Society 58/2 (2015), 299–324, näiden katsomusten, joiden mukaan joulunvietto on antikristillinen pakanallinen tapa, juuret ulottuvat uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin jotkut radikaalipuritaaniset reformoidut suuntaukset Englannissa, Skotlannissa ja Amerikan siirtokunnissa alkoivat vaatia jopa joulunvieton kieltämistä. Näiden radikaalipuritaanien mukaan joulunvietto oli pakanallinen ja roomalaiskatolinen kauhistus, josta kristittyjen oli sanouduttava jyrkästi irti.

Toisaalta monet reformoidut teologit ja ajattelijat uskonpuhdistaja Jean Calvinista (1509–1564) alkaen myös puolustivat sekä joulunvieton kristillisyyttä että sitä historiallista näkökantaa, jonka mukaan Jeesus todella syntyi joulukuun 25. päivänä. Esimerkiksi juristi ja filosofi John Selden (1584–1654), aikansa oppineimpiin lukeutunut vaikuttaja, puolusti näitä molempia näkemyksiä vahvasti ja perusteellisesti.

Kurt Simmons toteaa artikkelissaan, että nykyään näkemystä joulunvieton pakanallisesta alkuperästä puolustetaan niin sanotun uskonnonhistoriallisen teorian (the History of Religions Theory) pohjalta ja näkemystä siitä, että Jeesus ei syntynyt joulukuun 25. päivänä, niin sanotun laskennallisen teorian (the Calculation Theory) pohjalta.

Uskonnonhistoriallinen teoria on peräisin 1600–1700-luvuilta ja periytyy radikaalipuritaanien linjauksista. Teorian keskeinen muotoilija oli saksalainen reformoitu teologi ja kielitieteilijä Paul Ernst Jablonski (1693–1757). Tämän joulu on pakanallista lainaa -teorian, jonka on perusteellisesti analysoinut tutkija Susan K. Roll teoksessaan Toward the Origins of Christmas (Kok Pharos, 1995), mukaan Rooman keisarina vuosina 270–275 hallinnut Aurelianus rakennutti vuonna 274 temppelin idässä saavuttamiensa voittojen kunniaksi ja perusti joka neljäs vuosi toistuvat urheilukisat. Nämä kisat perustettiin pakanallisen aurinkojumalan Sol Invictuksen, Voittamattoman auringon, kunniaksi.

Näihin Voittamattomalle auringolle perustettuihin kisoihin liittyy merkittävä historiallinen dokumentti eli varakkaalle Valentinus-nimiselle kristitylle valmistettu koodeksikäsikirjoitus, joka sisältää kuudennessa osassaan kalenterin vuodelle 354, niin sanotun Vuoden 354 kronografin. Tässä kalenterissa todetaan joulukuun 25. päivän kohdalla, että ”Voittamattoman syntymäpäiväksi tuolle vuodelle määrätään 30 urheilukilpailua”.

Saman koodeksin osassa 12 ja osassa, joka on omistettu vuosittaiselle marttyyrien muistamiselle, on myös viittaus Kristuksen syntymään. Tämän Depositio martirum -osan alussa todetaan, että Kristus syntyi Juudean Beetlehemissä joulukuun 25. päivänä. Tämä Depositio martirum -dokumentti on alkujaan vuodelta 336, mutta se päivitettiin koodeksia varten vuoteen 354 saakka. Dokumentti on järjestetty alkavaksi ja päättyväksi joulukuun 25. päivänä, mikä osoittaa, että joka tapauksessa vuonna 336 Roomassa Kristuksen syntymän päivämäärä aloitti kirkkovuoden.

Tämä dokumentti ja sen viite ovat varhaisin yksiselitteisen kiistaton julkinen todiste Jeesuksen syntymäjuhlan viettämisestä 25. joulukuuta.

Tästä syystä joulun alkuperä- ja ajankohtakeskustelun ratkaiseva lähtökohta on ottaa kantaa siihen, mikä on tämän dokumentin tarjoaman aineiston oikea tulkinta. Historiallinen fakta on, että sekä Voittamattoman auringon syntymäpäivä että Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivä mainitaan samassa koodeksissa, ovat samana päivänä ja että molempia juhlittiin Roomassa.

Tästä näiden seikkojen samanaikaisesta esiintymisestä samassa kalenterikoodeksissa uskonnonhistoriallisen teorian kannattajat tekevät seuraavat tulkinnalliset johtopäätökset:

Jeesuksen syntymäajankohta on ensinnäkin johdettu Voittamattoman auringon syntymäajankohdasta. Toiseksi, koska viitatut juhlat ovat keisari Konstantinus Suuren hallitusajalta (306–337) ja koska hän ohjelmallisesti pyrki kristillistämään Rooman keisarikuntaa, tulee päätyä tulkintaan, jonka mukaan Konstantinus Suuri asetti paitsi joulujuhlan itsensä myös sen ajankohdan Roomassa Voittamattoman auringon juhla-ajankohdan mukaiseksi. Lisäksi tulkitaan seuraavasti:

Jeesuksen syntymään ja sen juhlintaan sekä talvipäivänseisaukseen liitetty aurinkosymboliikka, jota kirkkoisien aikaiset kristityt kirjoittajat usein soveltavat, on osoitus aurinkosynkretismistä, joka puolestaan vahvistaa sen, että joulun juhlinta omaksuttiin synkretistisesti Voittamattoman auringon juhlimisesta.

Nämä kaikki ovat siis tietyn historiallisen dokumentin sisältämän informaation tulkintoja. Näiden tulkintojen tehokkain tuki on ollut tieto siitä, että joihinkin kirkollisiin käytäntöihin todellakin on historian saatossa omaksuttu siellä täällä joitakin pakanallisia vaikutteita. Mutta lukeutuuko joulunvietto tällaisiin omaksumisiin? Tämä on ratkaiseva kysymys, johon uskonnonhistoriallinen teoria ei väitteestään huolimatta ole kuitenkaan koskaan pystynyt todistetusti vastaamaan myönteisesti.

Ei ole olemassa mitään suoraa historiallista todistetta sen puolesta, että joulukuun 17.– 23. päivinä vietetty Saturnalia-juhla, Voittamattoman auringon juhla tai pakanallinen talvipäivänseisaus olisi se todellinen lähtökohta, jonka kirkko olisi omaksunut ja johon kristillisen kirkon näkemys Jeesuksen syntymästä joulukuun 25. päivänä perustuisi. Ei ole olemassa yhtäkään – ei kirjettä, historiallista kuvausta eikä kirkolliskokouksen päätöstä eikä mitään muutakaan – kirjallista dokumenttia, joka tämän todistaisi. On olemassa vain epäsuora ja ohjelmallisen antikatolis-poleeminen oletus siitä, että mitä ilmeisimmin roomalaiskatolinen kirkko on näin menetellyt.

Todellisuudessa kaikki olemassa oleva historiallinen todistusaineisto osoittaa täysin päinvastaiseen suuntaan. Vallitseva kirkollinen käsitys oli tuolloin se, että tieto Jeesuksen historiallisesta syntymäajasta perustuu apostoliseen perimätietoon, ei mihinkään sen paremmin valtiollisiin kuin kirkollisiinkaan hallinnollisiin päätöksiin tai konstruktioihin. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinukselle (354–430) oli selvää, että koska asiaa ei ole päättänyt mikään kirkolliskokous eikä mikään muukaan myöhempi kirkollinen elin, täytyy tämän yleisesti hyväksytyn tiedon olla peräisin luotettavasta apostolisesta perimätiedosta.

Tuon ajan valtiollisten vainojen karaisema ja veritodistajansa antanut kirkko asennoitui myös ohjelmallisen pakanuudenvastaisesti. Miksi yhtäkkiä joulu ja sen juhliminen Kristuksen syntymäjuhlana olisi tuosta vain hyväksytty keinotekoisten pakanallisten esikuvien perusteella? Ja jos todella olisi ollut tarkoitus korvata Auringon juhla Kristuksen syntymäjuhlalla, miksi tämä yhteys jätettiin niin julkisesti näkyviin? Tällainen ei olisi ollut PR-taktisesti millään tavalla hyvä ratkaisu.

Sen sijaan on täysin mahdollista ja vieläpä paljon perustellumpaa nähdä siten, että Voittamattoman auringon juhla ja Kristuksen syntymäjuhla ja sen kristillinen ajankohta esiintyvät julkisesti rinnakkain samassa kalenteridokumentissa, koska keisari Aurelianus valitsi Voittamattoman auringon uudeksi festivaalipäiväksi juuri kristittyjen jo ennalta ja alkujaankin tunnetusti viettämän joulukuun 25. päivän, koska tämä päivämäärä joka tapauksessa jo oli laajalti kannatettu ja juhlittu ennestään. Aurinkokultin uudelleen esiin nostamisessa oli kyse 200-luvun lopun epätoivoisesta yrityksestä vielä kerran pysäyttää kristinuskon voitokas eteneminen Rooman imperiumin keskuudessa ja nostaa pakanuus uuteen nousuun uuden Aurinko-henkisen juhlapäivän voimin.

Todellisuudessa talvipäivänseisauksen aikainen kristittyjen viettämä ja apostoliseen perinteeseen nojaava Kristuksen syntymäjuhla joulukuun 25. päivänä oli varhaisempi ja normatiivisempi esikuva, johon Aurinko-jumalan kulttia puolestaan yritettiin sovittaa.

Kirkkoisien aikaiset kristilliset kirjalliset lähteet osoittavat, että joulujuhlaa joka tapauksessa vietettiin Espanjan alueilta alkaen aina Turkin alueille. Roomassa tapahtunut temppelin rakentaminen ja urheilukilpailuiden määrääminen ei pysty tätä näin laaja-alaista joulunviettoilmiötä selittämään. Kuten kirkkoisä Khrysostomos (347–407) toteaa 300-luvun lopulla, joulua vietettiin Roomassa jo sikäläisen kristillisen seurakunnan alusta alkaen ja vanhaan perinteeseen nojaten. Joulunvietto ei suinkaan alkanut vasta 300-luvulla.

On toki selvää, että valtiollisten vainojen ajan kirkko ei voinut julkisesti juhlia joulua Kristuksen syntymäjuhlana, joten kirjallinen dokumentaatio tällaisesta juhlimisesta on niukkaa. Mutta esimerkiksi varhaiset hymnit, rukoukset ja muu kirkollinen tuon aikainen aineisto osoittavat, että Kristuksen syntymän juhlaa toki sinänsä vietettiin.

Historiallisten tosiasioiden nojalla on pakko todeta, että joulunvietto ei ole alkuperältään pakanallista eikä lainaa Aurinko-jumalan kultista, vaan omintakeinen kristillinen juhla ja instituutio, jonka ajankohta nojaa sekin selkeään kristilliseen ja apostoliseen perimätietoon.

Joulu on siten alkujaankin nimenomaan kristillinen juhla.

Niin kutsuttu laskennallinen teoria, jonka muotoili ensimmäisenä ranskalainen roomalaiskatolinen pappi ja modernistinen kirkkohistorioitsija Louis Duchesne (1843–1922) 1800-luvun lopulla, puolestaan katsoo, että päivämäärään 25. joulukuuta on päädytty Jeesuksen sikiämisen ajankohdasta laskemalla. Sikiämisen ajankohta laskettiin oletetusta Jeesuksen kärsimyksen ajankohdasta. Tämän teorian mukaan laskemiskokonaisuuteen vaikutti myös rabbiinisesta juutalaisuudesta omaksutuksi oletettu ja sovellettu ajatus niin sanotusta ”integraalisesta ajasta”. Tämän ajatuksen mukaan Israelin suuret patriarkat ja profeetat tyypillisesti kuolivat aina samana päivänä kuin olivat syntyneet, useimmiten pääsiäisenä tai lehtimajajuhlan aikana. Tällöin, Duchesnen tekemän oletuksen pohjalta, päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin:

Koska varhaiset kristityt kirjoittajat esittivät Jeesuksen kuolleen maaliskuun 25. päivänä, ”integraalisen ajan” teoria edellyttää Jeesuksen syntymän ilmoittamisen ja sikiämisen tapahtuneen myös 25. maaliskuuta, jolloin syntymä olisi tapahtunut yhdeksän kuukautta myöhemmin eli 25. joulukuuta. Tätä teoriaa puolusti vahvasti hieman myöhemmin liturgiikan professori Thomas J. Talley (1924–2005), jonka näkemyksiin tämän teorian kannattajat edelleen vetoavat.

Tämä teoria on kuitenkin erittäin ongelmallinen. Kirkkoisien aikaiset eli varhaiset kristilliset kirjoittajat eivät todellisuudessa kuitenkaan sovella rabbiinista kahden päivämäärän eli syntymän ja kuoleman ajankohdan mallia, vaan tästä oleellisesti poikkeavaa kolmen ajankohdan mallia: ilmoitus syntymästä ja sikiäminen, syntymä sekä ylösnousemus, jolloin tärkeät päivämäärät ovat maaliskuun 25., joulukuun 25. päivä ja maaliskuun 25. päivä Jeesuksen kuoleman ja siihen liittyvän ylösnousemuksen ajankohtana. Teorian kannalta erittäin ongelmallista on, että laskennallinen teoria ei ole koskaan pystynyt selittämään tätä kolmiosaisen mallin käyttöä kaksiosaisen mallin sijasta.

Mutta mihin tämä kolmiosainen malli puolestaan todellisuudessa nojaa? Malli ei suinkaan perustu rabbiiniseen ”integraalisen ajan” oletukseen eikä Jeesuksen kuoleman ajankohtaan nojaaviin laskelmiin, vaan omintakeiseen kristilliskirkolliseen ja apostoliseen sekä alkujaan Jeesuksen äidin Marian antamaan luotettavaan informaatioon ja sen välittäneeseen perimätietoon Jeesuksen syntymän ajankohdasta eli joulukuun 25. päivästä.

Esimerkiksi Sextus Julius Africanus (160–240), varhaisin kristillinen almanakkaspesialisti, kannatti kolmiosaista mallia ja katsoi Jeesuksen syntyneen 25. joulukuuta. Samoin varhaisen kirkon merkittävimpiin teologeihin lukeutunut Hippolytos Roomalainen (170–235) kannatti kolmiosaista mallia ja katsoi Jeesuksen syntyneen 25. joulukuuta. Myös Rooman varhainen piispa Telesforus, joka toimi piispana vuosina 126–137 ja jonka roomalaiskatolinen perinne lukee varhaiseksi paaviksi, johti erityistä joulujumalanpalvelusta joulukuun 25. päivänä. Samoin Antiokian piispa Teofilos (115–181) piti joulukuun 25. päivää Jeesuksen todellisena syntymäpäivänä.

Huomaa, että kaikki nämä historialliset viitteet joulukuun 25. päivän pitämisestä Jeesuksen todellisena syntymäpäivänä ovat ratkaisevasti varhaisemmalta ajalta kuin Vuoden 354 kronografi. Näkemys joulukuun 25. päivästä Jeesuksen syntymäpäivänä ei yksinkertaisesti voi olla peräisin vasta 300-luvulta.

Historiallinen tosiasia on, että kirkon piirissä vallitsi hyvin varhain vahva vakaumus siitä, että Jeesus todellakin on syntynyt joulukuun 25. päivänä ja että tätä päivää tuli viettää jouluna. Mutta koska tämä vakaumus ei voi perustua mihinkään aurinkosynkretismiin eikä sitä ajaneisiin myöhempiin valtiollisiin päätöksiin eikä myöskään mihinkään kirkolliseen hallinnolliseen päätökseen eikä käskyyn, on tämän vakaumuksen ja sen pohjalta harjoitetun juhlimisen täytynyt perustua johonkin muuhun vahvaan ja arvovaltaiseen lähteeseen. Tämä lähde on arvovaltainen apostolinen perimätieto.

Kirkkohistoriallisesta rautalangasta on syytä vääntää tämäkin ajoituksellinen fakta: Perimätieto, jonka mukaan Jeesus todella syntyi joulukuun 25. päivänä, edeltää ratkaisevasti myös varsinaisen roomalaiskatolisen paavinkirkon muodostumista. Kyse on yleisesti kristillisestä perimätiedosta, ei suinkaan mistään erityisestä roomalaiskatolisesta perimätiedosta. Ja muistaa kannattaa sekin, että Beetlehemin alueella paimenia on voinut hyvinkin olla kedolla laumaansa paimentamassa tuohon vuodenaikaan ja vuorokaudenaikaan.

Kuten Kurt M. Simmons osoittaa edellä viitatun artikkelinsa sivuilla 321–324 ja kuten tohtori Taylor Marshall osoittaa 24.12.2012 päivätyssä artikkelissaan ”Yes, Christ Was Really Born on December 25: Here’s a Defense of the Traditional Date for Christmas”, myös Raamatun ilmoituksen eli 1. Aikakirjan luvun 24 jakeiden 7–18 ja Luukkaan evankeliumin luvun 1 jakeiden 5, 23–24, 26, 36 ja 42 mukaan Herran Jeesuksen Kristuksen syntymä ajoittuu joulukuun 25. päivälle. Tähän päädytään, kun historiallisesti tiedämme Babylonialaisessa talmudissa olevan rabbi Jose ben Halaftan lausunnon ja saksalaisen teologin Joseph Heinrich Friedliebin (1810–1900) tutkimusten nojalla, että Joojaribin papillinen osasto oli palveluvuorokierrossa silloin, kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin temppelin elokuussa eli Av-kuussa vuonna 70 jKr. Tästä päätellen tiedämme, että Abian osastoon kuulunut Johannes Kastajan isä, pappi Sakarias, suoritti palvelusvuoroaan Tisri-kuussa eli syyskuussa, jolloin Luukkaan tiedonantojen pohjalta niin ikään tiedämme Johanneksen saaneen alkunsa syyskuussa ja syntyneen kesäkuussa. Koska Jeesus oli puoli vuotta Johannes Kastajaa nuorempi, syntyi Jeesus joulukuussa.

Jeesus syntyi historiallisesti todellakin joulukuun 25. päivänä.

On myös niin, että raamatullisesti tarkasteltuna joulun ja joulukuusen ydinsanoma on mitä kristillisin. Raamatullis-kristillisiin lähtökohtiin ja raamatullis-pelastushistorialliseen symboliikkaan nojaavat myöskin varhaisten kristillisten kirjoittajien soveltamat vuodenaika-analogiat valon vähenemisestä ja lisääntymisestä sekä pimeyden väistymisestä. Varsin raamatullisista syistä varhaiset kristilliset kirjoittajat näkivät päivänseisausten ja päiväntasausten liittyvän oleellisesti Jeesuksen Kristuksen sikiämisen ja syntymän sekä kuoleman ja ylösnousemuksen vaiheisiin ja ajankohtiin.

Psalmin 19 jakeet 1–7 viittaavat analogisesti Kristukseen, jonka voittoisa ylösnousemus kuolleista oli ikään kuin auringon nousu, ”Se on niin kuin ylkä, joka tulee kammiostaan…eikä mikään voi lymytä sen helteeltä…” Malakian kirjan luvun 4 jakeiden 1–3 mukaan Kristus on ”vanhurskauden aurinko”, jonka ”siipien alla” on ”parantuminen”. Luukkaan evankeliumin luvun 1 jakeiden 78–79 mukaan Jeesuksen Kristuksen sikiäminen, inkarnaatio ja syntymä oli ”aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa…” Ilmestyskirjan luvun 22 jakeen 16 mukaan Kristus on ”kirkas kointähti”. Kristuksen sikiäminen, inkarnaatio, syntymä, maanpäällinen toiminta ja ruumiilliseen ylösnousemukseen ja taivaaseenastumiseen huipentunut sovitustyö on todellakin merkinnyt Vanhurskauden Auringon voittoisaa nousua ja synnin ja kuoleman talven ja pimeyden ratkaisevaa taittumista. Kristus on Voittaja ja Valkeus, kuten Jesajan kirjan luvun 9 jakeet 1–6 profeetallisesti ennakoivat ja kuten Johanneksen evankeliumin luvun 1 jakeet 4–5, 9 ja 14 suoraan ilmoittavat.

Ovatko nämäkin Pyhän Hengen sanainspiraatiossa kirjoitetut raamatulliset astronomistyyppiset termit ja käsitteet oire jostain aurinkosynkretismistä? Tuskin ovat.

On syytä ymmärtää, että vihreä kuusi, joulukuusi, joulupuu, julistaa ja symboloi juuri tätä kristologista totuutta: Raamatun Kristuksessa ja vain Hänessä on valkeus, vehreys ja uusi ja hedelmällinen elämä pimeyden keskellä.

Raamatussa puu toisaalta symboloi sekä Jumalan totuutta ja elämää Kristuksessa ja Hänen työnsä hedelmissä että toisaalta myös pakanallista epäjumalanpalvelusta, väärää kulttia, riippuen asiayhteydestä. Puusymbolien käyttö pakanallisen epäjumalanpalveluksen yhteydessä on esillä esimerkiksi Jeremian kirjan luvun 17 jakeessa 2 ja Hesekielin kirjan luvun 20 jakeessa 28. Mutta sen sijaan Jumalan tahdon mukaisessa symbolikäytössä puu on esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan luvun 2 jakeessa 9 ja Ilmestyskirjan luvun 2 jakeessa 7 sekä luvun 22 jakeissa 1–2, kuten myös Sananlaskujen kirjan luvun 3 jakeissa 13–18 ja luvun 11 jakeessa 30.

Myös Jeesuksen risti on alkujaan pakanallinen roomalainen teloitusväline. Mutta samalla Jeesuksen ristinpuu on Elämän puu, Kristuksesta ja Hänen työstään käsin tulkittuna ja Jumalan omasta suvereenista säädöksestä.

Kristittyjen joulujuhlassa käytetty vihreä puu, joulukuusi, symboloi raamatullisten esikuviensa ja analogioidensa mukaisesti Jumalan antamaa elämän lahjaa, pelastusta, Kristusta, ja Hänessä tapahtuvaa koko luomakunnankin uudistumista. Kristillisen joulun symbolilla, joulukuusella, suomalaisittain saksalaislähtöisellä joulukuusella, on suora symbolinen yhteys kristinuskon ydinsanomaan pelastuksesta Kristuksessa, evankeliumiin. Tämä on kristillisen joulukuusen symbolinen merkitys. Joulukuusi on mitä kristillisin symboli, joka täytyy uudelleen löytää juuri tällaisena.

Vanhojen kristillisten joulusymbolien vastustaminen tai niiden poistaminen on mitä turmiollisinta. Tällainen vastustaminen edistää ateismia, antikristillisyyttä ja sekularismia sekä on hengellisesti suorastaan harhaoppista.

Joulu joulukuusineen julistaa Kristuksen ja kristinuskon voittoa pakanuudesta ja kuolemasta. Uutena vuotena tulee jokaisen kristityn perhekunnan uudistaa sitoumuksensa armonliittoon ja sen velvollisuuksiin Kristuksessa.

Valkeus, Kristus, uusi elämä, voittaa! Joulu joulukuusineen on vallattava jälleen takaisin Kristukselle, joulun Herralle, jolle ne alkujaankin ovat kuuluneet.

Joulu joulukuusineen on mitä kristillisin juhla.

Tätä totuutta on hyvä mietiskellä ja samalla kuunnella itävaltalaisen Sigrid & Marina -schlagerduon esittämää perinteisten joululaulujen sikermää ”Traditionelle Weihnachtslieder-Medley”.

Hyvää ja siunattua joulua Herran vuonna 2022!