Varatuomari, entinen kansanedustaja ja liikenne- ja viestintäministeri sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 2003–2011 toiminut Kimmo Sasi nostaa esiin erittäin tärkeitä Suomen perustuslain ja sen sisältämien perusoikeuksien kuten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tulkintaan liittyviä näkökulmia. Verkkouutisten blogit -palstalla 7.3.2017 julkaistuun Sasin blogitekstiin ”Politiikkaa vai juridiikkaa?” on syytä paneutua ajatuksella. 

Sasi lähtee liikkeelle seuraavasti:

”Lakiehdotusten perustuslainmukaisuus on Suomessa suurempi keskustelunaihe kuin missään muussa länsimaassa. Kerjäämisen kielto, säästötoimet, sote, valinnanvapaus, raippavero ovat asioita, joissa lakiehdotusten perustuslainmukaisuutta on arvosteltu. Hallitusta on jopa syytetty perustuslain sivuuttamisesta. Tämä ilmiö vaatii selityksen.”

Sasi jatkaa:

”Vielä kymmenen vuotta sitten perustuslakiasiantuntijat lausunnoissaan perustuslakivaliokunnalle kävivät huolellisesti lävitse perustuslain valmistelussa esitetyt kannat ja perustuslakivaliokunnan aiemmat lausunnot. Professorit kuvasivat valiokunnalle sitä marginaalia, jonka puitteissa lainsäätäjä saattoi ratkaisuissaan liikkua. Nyttemmin valiokunnassa esiintyvät nuoret tutkijat esittävät muutaman ihmisoikeusratkaisun, vetävät niistä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ja esittävät hyvin ehdottomia kantoja omana tulkintanaan perustuslaista. Kuvaava esimerkki on perustuslakivaliokunnan käyttämien asiantuntijoiden perustuslakiblogissaan esittämä kanta soteuudistuksesta ja maakuntien lukumäärästä. He totesivat: ’18 sotealueen ratkaisu joutuisi viimeistään perustuslakivaliokunnassa vakaviin ongelmiin.’ He perustelivat kantaansa sillä, että 18 maakuntaa ei kykene antamaan kaikille yhdenvertaisia terveyspalveluja ja että enintään 12 maakuntaa kykenee siihen. Tieteellinen evidenssi asiassa perustui tv-uutisiin.”      

Sasin viittaama Perustuslakiblogi on Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran ajankohtaispalsta. Perustuslakiblogin vastaaviin toimittajiin ja muuhun toimituskuntaan lukeutuvat Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro, Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen ja European University Instituten professori Martin Scheinin. Kaikki ovat Suomen johtavia akateemisia ihmisoikeus-, perusoikeus-, yhdenvertaisuus- ja perustuslakiasiantuntijoita, joita eduskunnan perustuslakivaliokunta käyttää asiantuntijoinaan.

Kaikkia kolmea mainittua perustuslakijuridiikan professoria yhdistää osallistuminen alkujaan marxilaisen ja aikoinaan 1950-luvulla Neuvostoliiton vaikutusta suomalaisten oikeusoppineiden piirissä ajamaan perustetun oikeusaktivistisen Oikeuspoliittinen Yhdistys Demla ry:n toimintaan. Demla tunnettiin vuoteen 2002 asti nimellä Suomen Demokraattiset Lakimiehet. Esimerkiksi entisellä Demlan puheenjohtaja Martin Scheininillä on takanaan mittava ura paitsi akateemisen juridiikan piirissä myös suomalaisen äärivasemmiston vaikuttajana. Scheinin on toiminut Turun akateemisessa sosialistiseurassa, SKDL:n eduskuntaryhmän palveluksessa ja Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenenä.    

Professori Martin Scheinin vaikuttaa myös kansainvälisillä foorumeilla. Kuten esimerkiksi Mikko Väisäsen tekstistä ”Mitä ovat Yogyakartan periaatteet?” vuodelta 2008 Finnqueer -sivustolla ilmenee, Scheinin oli mukana luomassa näitä periaatteita, joiden muodossa uusista seksuaalioikeuksista luotiin kokonaan uusia ihmisoikeuksia, vaikka todellisuudessa kyse on kaiken aikaa ollut uusien erikoisoikeuksien luomisesta ja perinteisen länsimaisen ihmisoikeusjuridiikan ja sen perusteiden radikaalista uudelleentulkinnasta.

Kimmo Sasi jatkaa blogitekstissään näin:

”Oikeuskansleri on huolestunut perustuslakitulkintojen kehittymisestä. Hän totesi kertomuksessaan vuodelta 2015, että ’tasapaino (oikeuden ja politiikan välillä) järkkyy, jos perustuslakiin kirjoitettuja arvoja ei oteta todesta.’ Mutta se järkkyy myös, jos ’perustuslakiasiantuntijat katsovat voivansa antaa tieteellisiä vastauksia kysymyksiin, jotka ovat poliittisia.’”

”Perustuslain tulkinta voi tosiaan olla myös hyvin erilaista. Sosialistisissa diktatuureissa oli jopa vahvemmat perusoikeudet perustuslaissa kuin länsimaissa. Mutta niitä tulkittiin hyvin eri tavalla. Demokratia oli, mutta se oli kansan hyväksi toimivaa kansandemokratiaa. Sananvapaus oli, mutta kiihottaminen muita ja yhteiskuntaa vastaan oli rangaistavaa. Siksi tulkinta ja sen filosofinen ja historiallinen perusta on ratkaisevan tärkeä.”

Merkille pantavaa on, että juuri nämä Sasin mainitsemat sosialistiset diktatuurit vahvoine kirjoitettuine perustuslaillisine tasa-arvoperusoikeuksineen ja poliittisesti korrektin sananvapauden hyväksymisineen olivat pitkään Martin Scheininin ja muiden suomalaisten Demla-juristien ihailun ja yhteiskunnallisen idealisoinnin kohteina. Ei ole lainkaan erikoista sekään, että tällaiset Demla-henkiset ihmis- ja perusoikeusjuristit ajavat Suomeen samantapaista viharikos- ja vihapuhelainsäädäntöä kuin mikä käytännössä vallitsi Sasin viittaamissa takavuosikymmenien sosialistidiktatuureissa ja jollainen on nyttemmin eri asteisesti saatettu voimaan jo monessa länsimaassa kuten Kanadassa.

Kuitenkin juuri nämä samat takavuosikymmenien sosialistidiktatuurit olivat tosiasiallisesti maailmanhistorian pahimpia ihmisoikeuksien polkijoita keskitysleireineen ja vankiloineen ja yhteiskuntaluokkien fyysisine tuhoamisineen, uskonnon- ja sananvapauden rajoittajia ja taloutensa tuhonneita köyhyysyhteiskuntia.

Punaisella yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoperusoikeusfundamentalismilla on siis varsin verinen ja sosialistisen totalitaarinen historiansa. Juridiselle vasemmistoaktivismille omistautuneiden nuorten ja aatteessaan palavien tutkijoidenkin olisi terveellistä muistaa tämä verinen ja monen yhteiskunnan köyhyyteen ja rappioon joutumisen lähihistoria.

Sasi kirjoittaa:

”Nuoremmat tutkijat tulkitsevat perustuslakia deduktiivisesti. Deduktiolla voidaan aina päätyä haluttuun lopputulokseen. Johtamisen elementit vain pitää valita ja painottaa sopivasti. Kehittymättömyyden osoitus on, että Suomessa perustuslakiarvioinnissa ei avata arvostuksia ja filosofiaa. Tämä näkyy muun muassa siinä, että nykyisin kovasti käytetyssä yhdenvertaisuudessa ei kerrota edes sitä, onko kyse lähtökohtien vai lopputuloksen yhdenvertaisuudesta.”

”Soteuudistuksessa yhdenvertaisuus on nostettu terveydellisten perusoikeuksien rinnalle. Nyt jotkut tutkijat väittävät, että terveyspalvelujen valinnanvapaus on ristiriidassa yhdenvertaisuuden kanssa. Tämä yhdenvertaisuusnäkemys lähtee siitä, että missään maan osassa ei saa saada parempia palveluita kuin maan heikoimmassa osassa. Kutsuisin tätä sosialistiseksi yhdenvertaisuusnäkemykseksi. Kaikille yhdenvertaisesti mutta heikoimman mukaan. Länsimainen tasa-arvokäsitys lähtee siitä, että riittävät sosiaalipalvelut on turvattava ja erot palveluiden välillä eivät saa olla kohtuuttoman suuria. Mutta halu parantaa palveluita terveydenhuollon yksiköissä on sallittava. Sitä paitsi juuri valinnanvapaus turvaa oikeuden valita se parempi vaihtoehto ja siten edistää todellista yhdenvertaisuutta.”

Sasi tekee mielenkiintoisen havainnon seuraavassa tekstinsä kohdassa:

”Eduskunnan harkintamarginaalin kannalta perustuslakivaliokunta antoi helmikuussa olennaisen tärkeän lausunnon aitoavioliitto-kansalaisaloitteesta. Valiokunta katsoi, että lainsäätäjä saa säätää lain, jolla samaa sukupuolta olevien mahdollisuudesta avioliittoinstituutioon luovuttaisiin. Lausunto perustui kokeneimpien professorien lausuntoihin. Nuoret tutkijat eivät eduskunnalle tätä harkintamahdollisuutta olisi antaneet. Kansainväliset ihmisoikeusratkaisut antavat tämän harkintamarginaalin parlamenteille. Kysymys oli siitä, että onko jotakin oikeutta vietävä vain sen yhden oikeuden suuntaan kohti ehdotonta päämäärää vai voidaanko tilannetta arvioida uudelleen ja painottaa muita oikeuksia. Demokratian kannalta tämä on tärkeää, koska vain muissa kuin demokratioissa on ehdottomia päämääriä, joita kansan tahdolla ei voida uudelleen arvioida.”

Aito avioliitto -kansalaisaloitteen tavoite oli siten täysin perustuslain ja perusoikeuksienkin kanssa yhteensopiva eikä ollut eikä edelleenkään ole Suomen solmimien ihmisoikeussitoumusten kanssa ristiriidassa, kuten itsekin korostin juuri ennen eduskunnan äänestystä 17.2.2017 julkaisemassani blogissa Eduskunta äänestää Aito avioliitto -kansalaisaloitteesta.  Tästä huolimatta monet kansanedustajatkin päätyivät perustelemaan ”tasa-arvoisen” avioliittolain kannattamistaan ja Aito avioliitto -kansalaisaloitteen vastustamistaan sillä, että perustuslain perusoikeudelliset yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysvelvoitteet edellyttävät avioliittolain muuttamista sukupuolineutraaliksi.

Mutta tällainen perustelu – kansanedustajan tai kenen hyvänsä esittämänä – oli kestämättömän virheellinen ja valheellinen yhtä hyvin marraskuussa 2014 kuin helmikuussa 2017 ja on jatkossakin yhtä virheellinen.

Se, että lukuisat eri puolueiden kansanedustajatkin kaikesta huolimatta ja vastoin parempaa tietoaan julkisesti vetoavat tällaiseen virheelliseen perusteeseen ja äänestävät sen mukaisesti, osoittaa vain sen, kuinka vahvan valta-aseman radikaalin vasemmistolainen juridinen tasa-arvoaktivismi on Suomessa saanut. Tätä tämänhetkistä suomalaiset puoluerajat ylittävää todellisuutta tarkastelee osuvasti Marko Hamilo blogissaan ”Yhdenvertaisuus vai tasa-arvo?”Oikeassa Mediassa 17.2.2017.   

Kimmo Sasi päättää kirjoituksensa seuraavasti:

”Monet nuoremmat tutkijat ovat väittäneet, että eduskunta ei voi tehdä säästöpäätöksiä, koska ne heikentävät sosiaalisia perusoikeuksia. Tämä väite on puhtaasti poliittinen. Jo perusoikeusuudistuksen perusteluissa todettiin, että sosiaaliset etuudet ovat aina riippuvaisia yhteiskunnan taloudellisesta kantokyvystä ja etuisuuksien leikkaaminen on poliittisen harkintavallan piirissä. Tämän kannan perustuslakivaliokunta on kaikkien säästölakien kohdalla aina todennut. Nämä perustuslakilähteet täysin sivuuttavia tutkijoita voisi kutsua perustuslakipopulisteiksi. Perustuslakia käytetään sen tulkintatradition vastaisesti glorian hankkimiseksi itselle heikkojen puolustajana. Se on puhdasta populistista taktiikkaa. Hyvien asioiden ajamiseksi meillä on parlamentaarinen demokratia. Ne, jotka haluavat vaikuttaa, voivat asettua kansan arvioitavaksi vaaleissa. Kun perustuslakia tulkitaan, silloin pitää sitoutua tulkintatraditioon. Tämä pitäisi myös nuorten ja vähemmän kokeneiden perustuslain tutkijoiden muistaa.”

Kimmo Sasin esiin nostamat kysymyksenasettelut ovat oleellisen ajankohtaisia. Tosiasia on se, että perustuslakiin ja sen sisältämiin perusoikeuksiin kuten yhdenvertaisuuteen vetoamista on Suomessa käytetty vasemmistopopulistisen perusoikeuspolitikoinnin käsikassarana pyrittäessä muuttamaan koko suomalaista yhteiskuntaa punavihreän radikaaliutopismin ideaalien mukaiseksi.

Etenkin nuorempaan polveen lukeutuvat perustuslaki- ja perusoikeusasiantuntijat käyttävät yhdenvertaisuutta politisoituneen yksipuolisesti ideologisen aktivismin välineenä ja vailla yhdenvertaisuuden käsitteeseen liittyviä syvällisiä tulkinnallis-filosofisia perustuslakijuridisia ulottuvuuksia ja marginaaleja. Tähän tosiasiaan on törmätty paitsi Sasin mainitsemien hallituksen säästö- ja sote-esitysten ja avioliittolain yhteydessä myös keskusteltaessa maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden sosiaalietuusoikeuksista verrattuna kantasuomalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Tähän samaan tosiasiaan tullaan törmäämään varsinkin nyt, kun kirkon ja muunkin yhteiskunnan piirissä aletaan keskustella perustuslaissa vahvaksi perusoikeudeksi määritellyn uskonnonvapauden yhteensopivuudesta yhtä vahvojen yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysperusoikeuksien kanssa.

Tulemme tässä yhteydessä jälleen kuulemaan väkevää vasemmistopopulistista oikeusaktivistista todistusta sen puolesta, että virkamiesstatuksensa vuoksi kirkon pappien – joiden ei tähänkään asti ole ollut mitenkään pakko vihkiä edes kaikkia heteropareja automaattisesti, vaan kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja tähän sisältyvän kirkon tunnustuksen eli kirkon uskon ja etiikan mukaisesti – on pakko vihkiä varsinkin homopareja avioliittoon, koska tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys eli laki, perusoikeudet, perustuslaillisesti tätä vaativat ja tähän velvoittavat. Ja että painoarvoltaan yhtä merkittävän uskonnonvapauden on aina väistyttävä näissä vastakkainasettelutilanteissa.

Aina kun tällaista väkevää todistusta kuulet, ole selvillä siitä, että kuulet vasemmistopopulistista poliittista julistusta, et puolueettoman pätevää perustuslakijuridista argumentointia.    

Juha Ahvion blogeja voit lukea myös Patmoksen sivuilla.