Blogi: Arto Luukkanen, ma 01.01.2018 15:56

Seksmompolo vai Kursy? 2018 - kirkon kohtalonvuosi

Vuosi 2018 - kirkon kohtalonvuosi

Vuosi vaihtuu. Me suomalaiset elää höllötämme äärioikeistolaisia höyhötyksiä ajavan hallituksen ei-niin lempeässä otteessa. Mutta jääköön politiikka!

Haluan toivottaa kaikille Uuden Suomen lukijoilleni mainiota tulevaa vuotta 2018. Laitan tähän vuoden loppuun tällaisen ev.lut. kirkkoa käsittelevän blogin. Älköönpä kukaan loukkaantuko siitä. Se on tehty kristillisen rakkauden lämmössä ja kaikkia ajatellen.

**

Jouluevankeliumin merkillisyyksin liittyy se, että Vapahtaja syntyy talliin. Seimeen. Eläinpaljouteen. Toisaalta siinä on järkeä.  Talli oli lämmin paikka kun eläimet lämmittivät sitä ruhoillaan.  Paradoksi on kuitenkin melkoinen; kaikki möllöttävät tallissa sulassa sovussa ja lannanhajussa. Niin luomakunnan herra, kuin pyhä perhe. Mutta entä jos härkiä tahi lampaita ei olisi? Ei olisi seimeä, johon syntyä eikä lämpöä.

Tämä vertaus sopii hyvin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Näyttää siltä, että seimikuvaelman härät, aasit ja lampaat ovat vähitellen lähdössä samaan aikaan Joosefin kanssa ts. ihmiset eroavat kirkosta tasaisen varmasti. Seimi romahtaa ja tallin lämpö häviää kun ihmiset äänestävät jaloillaan.

Fyrkka ratkaisee - kirkossakin

Lähtijät vievät mukanaan kirkollisveronsa. Seurakunnilta loppuu raha ja siksi kirkon kanungit, valtaherrat, kapitulit haluavat, että seurakunnat yhtyvät.  Ongelmana on vain se, että seurakuntien liitokset on suunniteltu hätiköiden, runnoen ja harhaanjohtavaa propagandaa käyttäen (kuten esimerkiksi Keski-Uudellamaalla – Keravan, Järvenpään ja Tuusulan hanke).  Paradoksina on ollut myös se, että liitettyjen seurakuntien kulut eivät ole pienentyneet vaan pikemminkin kasvaneet. Byrokratiaa on ollut kiva kasvattaa.

Nuorten ja kaupungissa asuvien aikuisten lisäksi kirkosta kävelee ulos yhä kiihtyvämmässä tahdissa vanhempia – ns. kirkon aktiiveja. Nuorten aikuisten lähdön taustalla on yleensä tunne siitä, että kirkko ei anna heille mitään. Kirkon aktiivien lähdön taustalla on taas se, että ev.lut kirkko ei ole enää se uskonnollinen yhteisö, joka se oli ennen.

Molemmissa syy on itseasiassa sama: nuorille kirkko näyttäytyy paikkana, jossa painitaan heidän mielestään triviaalien asioiden kanssa ts. homoparien vihkioikeuksien kanssa. Vanhemmille aktiiveille kirkko taas näyttäytyy Sodomana ja Gomorrana; uskon perustotuuksista luopuvana leipäpappien yhdistyksenä, joka puuhastelee ahkerasti ei-mitään.

Kirkolliskokouksen armoton junttaus

Kirkon ylin päättävä elin – kirkolliskokous yrittänyt selvittää kantaansa ed. asiassa. Enemmistö vastustaa sitä, että kirkollinen vihkimys tulisi myös homopareille. Vähemmistö on taas vyöryttänyt päättäväisesti ja väsymättä omia kantojaan esille.

Näyttää siltä, että tämä vähemmistö ei ole tyytyväinen ennen kuin se saa lävitse oman ohjelmansa – kokonaisuudessaan. Kirkon opetuksesta kiinnipitävät ovat helisemässä tässä rumputulessa samalla kun kirkkoherrat useissa paikoissa rankaisevat vain muodollisesti niitä pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia.

Edistyksellinen puoli on saanut kovasti tukea eräiltä piispoilta. Samoin arkkipiispa on yrittänyt ohjastella kirkolliskokousta oman mielipiteensä mukaisesti viisaaseen suuntaan. Tilanne on ollut kummallinen; erityisesti Helsingin seurakuntien ”Kirkko ja Kaupunki” on ollut tässä edistyksellisten äänitorvi. Siitä on tullut jonkinlainen Image-lehden ja Pahkasian sekoitus, jossa etsitään yhä post-modernia itseä ja tietenkin sen modernin kristinuskon muodon tulemista.  

Tehdään kerralla selvä valinta!

Pohdin tässä vuoden lopussa, että tämän turhan ja aikaa vievän kiistelyn voisi lopettaa kerralla. Antaa ihmisten päättää! Vuoden lopussa täytettävään veroilmoitukseen voisi laittaa kaksi ruutua, johon laittaa raksin. Joko haluaa tukea ”Seksuaalisesti monipuolisten ja modernien kristittyjen ryhmää” Seksmompolot tai sitten ”Kurjien & syntisten vanhakantaista, pimeää ja primitiivistä ryhmää” Kursyt

Vuoden kuluttua nähtäisiin kenellä olisivat fyrkat. Sitten vain olisi kaksi kirkkoa, jotka pitäisivät kristillisen rakkauden hengessä eri aikaan omia palveluksiaan. Voisi kehittää omia liturgioitaan ja virkakäsityksiään jopa yleisen piispuuden hengessä? Jokainen voisi olla oman oppinsa seppä?

Eikö olisi hyvä!? Loppuisi ihmiset lähtö kirkosta kun jokainen saisi jotakin? Suukopu, junttaus, vyöryttäminen, kähmintä ja turha paini olisivat historiaa. Jäisi se kristillinen henki..?

Vuoden 2018 kysymys voisi olisi: ”oletko Seksmompolo vai Kursy?

Arto Luukkanen

Arto Luukkanen ma 01.01. 15:56

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Suvakkilan samba

ti 15.01. 23:25

WE TOO! - yksinasuva - melkein rikollinen?

la 12.01. 00:03

Vihreää kökköpropagandaa

ke 09.01. 17:47

Demokratia kaventuu - sensuurihyökkäykset Facebookissa

ti 08.01. 22:30

Suomesta Ceausescula?

ma 07.01. 22:33

Vuosi 2019 - rohkeutta ja yksi ekologinen teko: wanha hallitus kompostiin!

ti 01.01. 01:20

Siperian Suomi vai tolkun Suomi?

pe 28.12. 18:39

Aatteiden alennusmyynti

ti 18.12. 21:58

GCM - mitätön - laiton?

la 15.12. 23:05

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12. 23:46

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01.2019 23:35

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01.2019 23:25

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01.2019 23:23

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40