Blogi: Arto Luukkanen, ti 21.07.2020 20:49

Suomen oikeuslaitoksen politisoituminen merkitsee poliittisen terrorin alkua

Vuoden 2020 heinäkuun 17 pnä tehtiin Suomessa ikävää historiaa.

Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö Pekka Kataja hakattiin sairaalakuntoon kotonaan Jämsänkoskella. Alustavien tietojen mukaan kyse näyttää olevan poliittisesti motivoituneesta rikoksesta. Toivottavasti virkavalta löytää syylliset – olivatpa he ketä tahansa.

Meillä Suomessa poliittinen terrori ei ole ollut muodissa. Se johtuu ehkä siitä, että myös poliittisen vastustajan ihmishenkeä ja terveyttä on kunnioitettu. Sitten vuoden 1922 ministeri Heikki Ritavuoren murhan tai Lapuan liikkeen terrorin meillä ei ole ollut poliittisia murhia tai murhayrityksiä. Nyt eduskunnan työntekijä on joutunut ilmeisen poliittisen terroriteon uhriksi. Tabu on rikottu.

Hallitus on ollut asiasta hiljaa; ainoastaan eduskunnan puhemies on pahoitellut asiaa. Mainittakoon, että viime vaalien aikaan ministeri Timo Soinia häirinnyt mies aiheutti valtioneuvoston virkamiehille ylimääräisen kokouksen ja ison mediahälyn.

Nyt ei mikään liikahda.

Vihan saarnaamisen ja demonisoimisen edeltävä kausi

Niin Suomen sisällissodassa vuonna 1918 kuin myös Jugoslavian sisällissodassa 1990-luvulla vihan ilmanpiirin luominen kesti oman aikansa. Suomessa sosiaalidemokraattien agitaattorit kävivät maaseudun huolellisesti lävitse ja kiihottivat kansaa vihaamaan silmittömästi vastustajaa (Sanan vallassa, vihan voimalla: sosialistiset vallankumousopit ja niiden vaikutus Suomen työväenliikkeessä 1905-1914: Jari Ehrnrooth). Tulosta syntyi punaisessa terrorissa.

Ilman tätä vihan saarnaamista sisällissotaan tarvittavaa epäinhimillisyyttä ei olisi syntynyt. Vihollinen oli ennen vihollisuuksia demonisoitava ja tuomittava. Hänellä ei saa olla kansalaisen, lähimmäisen tai ystävän imagoa. Ainoastaan lahtarin tai valkokaartilaisen.

Eräänä esimerkkinä tästä klassisesta vihan oikeutuksen saarnaamisesta siteeraan tässä erästä edesmennyttä huomattavaa filosofia ja poliitikkoa.

”…meidän on hahmoteltava, luotava….liike, jossa on monta toisiaan tukevaa linjaa, parlamentaarisen vaikuttamisen yrittäjistä aseellisiin taistelijoihin saakka. On tutkittava oman yhteiskunnan rakenteita Soininvaaran tarkkuudella, ja oppia ottaen vallankumousliikkeiden historiaa – kansallissosialistien, kotimaan stalinistien, Venäjän moniportaisen vallankumouksen, Punaisten prikaatien menetelmiä – ja unohdettava narsistinen itsensä. Taktisista syistä linjojen on syytä pysyä erillään, kieltääkin toisensa, mutta periaatteen hiljaisuudessa ymmärtää toisiaan, koska niitä kaikkia yhdistää sama järjen ja tiedon kirkastama lähimmäisen rakkaus ja globaalinen omatunto…”

Kyseinen puhe pidettiin vuonna 1985 Vihreän Liikkeen yleiskokouksessa Turussa.. Kyseinen puhuja kehottaa puheessaan suoraan ja peittelemättä terrorismiin sekä väkivaltaan elinkeinoelämän johtajia vastaan.

Puhujan nimi oli Pentti Linkola. Terrori ja väkivalta olivat Linkolalle ihan jees.

”…meillä Suomessakin on elinkeino elämän johdossa satoja sellaisia ensijaisia suurrikollisia…jotka ovat ansainneet tuhatkertaisesti Martin Schleyerin ja Aldo Moron kohtalon….hänen ohitseen me emme pääse, vain ylitse pääsemme…”

Väkivallan käyttö ei ole vierasta edes nykypäivänä; siitä fantasioidaan ja sillä herkutellaan.

Viittaan tässä erääseen vihreään puoluekaaderiin ja virallisen viestintäasiantuntijan twiitiin, jossa hän fantasioi presidentti Trumpin murhaamisesta (https://www.suomenuutiset.fi/vihrea-aktiivi-ehdotti-trumpin-ampumista/). Samoin esimerkiksi varsinaissuomalaisen vasemmistoaktivistin twittertili kehotti tappamaan poliittiset vastustajat.

Miten demonisoidaan ihmisryhmä – valtakunnansyyttäjän toiminta ”konservatiivijahdissa”

Vihan saarnaaminen kuuluu medialle mutta on myös huomata se rooli, jossa oikeuslaitos ja poliisi ovat. Viime vuosien Suomen oikeuslaitoksen politisoituminen on näyttänyt suuntaa tulevalle ja yhdessä median pitkään harjoittaman demonisaation kanssa se on luonut itseasiassa tilanteen, jossa väkivallan ja vihan kierre on käynnistynyt. Siihen on vaikuttanut myös valtakunnansyyttäjän toiminta.

On asiallista kysyä miksi valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on erityisen motivoitunut käymään tiettyjen puolueiden kansanedustajia vastaan (Mäenpää, Räsänen, Turtiainen, ym.)? Miksi valtakunnansyyttäjä näyttää keskittyneen toimimaan erityisesti perussuomalaisia tai kristillisiä vastaan? Esimerkiksi rikosepäilyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan räjähtivät vuonna 2017.[i] Miksi juuri silloin?

Syy tähän liittyy vuonna 2017 tapahtuneeseen poliittiseen muutokseen, joka mahdollisti poliittisten ajojahtien aloittamisen. Sinä vuonna politiikkaan nostettiin ns. ”arvopohja keskustelu”. Joillain oli väärät arvot ja toisilla oikeat. Arvopohja määräsi hallituksen koostumuksen. Samalla perussuomalaisesta puolueesta irtaantui sinä vuonna ns. sininen tulevaisuus ryhmittymä.

Sininen puolue on nyt käytännöllisesti katsoen ”kuollut” mutta silloin sillä oli median säestämänä erittäin voimakas tarve tuomita perussuomalainen puolue ja sen väärät ajatukset; tuoda esille, että siniset olivat ”hyvisten leirissä” ja että perussuomalaiset edustivat sameita ja epäilyttäviä poliittisia tahoja. Näyttää myös siltä, että tällöin syntyi tarve käyttää oikeuslaitoksen keinoja poliittisten vastustajien mustamaalaamiseksi.

Valtakunnansyyttäjävirasto – vastaus ”rötösherra” oikeudenkäynteihin?

Näin historioitsijan näkökulmasta on selvää, että suomalainen oikeuslaitos on ollut aina sidoksissa aikaansa eikä ole voinut välttyä ”ajan hengeltä”. Myös poliittiset päättäjät ovat pyrkineet vaikuttamaan ja ohjaamaan sen toimintaa kuten seuraavassa katsauksessa 1970-1980-luvun suomalaisen oikeuslaitoksen toimintaan todistaa.

Valtakunnansyyttäjänviraston luominen 1 pnä joulukuuta 1997 näyttää liittyneen 1960-1980 lukujen dynaamiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen tilanteeseen sekä ennen kaikkea niihin oikeudellisiin tutkimuksiin, joita edellisenä vuosina oli tehty talouskorruptiota vastaan. Suomeen oli silloin rakennettu ennätysmäärä asuntoja ja samalla kaavoitus/lupamenettelyt eivät olleet läpinäkyviä. Syntyi korruptiota, jossa oli mukana poliittisia vallankäyttäjiä (Noppa I-III).

”Rötösherraoikeudenkäynnit” herättivät valtavasti huomiota ja suuttumusta. Vuoden 1983 eduskuntavaalit saivat tästä aivan oman mausteensa ja keskustapuolue menetti kannatustaan. Epäilyksen alaiseksi joutuivat ensin keskusta ja sitten myöhemmin SDP, joita vastaan ärhäkät poliisiviranomaiset kuten Sulo Aittoniemi pyrkivät toimimaan.

Tässä vaiheessa oikeuskansleri Kai Korte ylimpänä syyttäjä puolusti näiden juttujen esilletuomista ja joutui hakaukseen ns. vanhojen puolueiden kanssa. Oli kuvaavaa, että suhteet presidentti Maunu Koiviston tulehtuivat täysin. Ns. Noppa III jutuissa epäilykset levisivät myös SDP:n puolelle. Poliittiset puolueet aloittivat vastaiskunsa ja pyrkivät hillitsemään alempien syyttäjien ja myös oikeuskanslerin toimintaa. Koivisto halusi, että ne syyttäjät, joiden nostamista syytteistä liian moni hylätään, siirrettäisiin hyllylle ja suunnitteli Kai Kortteen asettamista valtakunnanoikeuteen.

”Rötösherrajahti” lopahti 1990-luvulle tultaessa mutta sen seurauksena poliittinen valta pyrki ”vähentämään” oikeuskanslerin työtaakkaa ja halusi perustaa erikoissyyttäjälaitoksen, joka sitten hoitaisi nämä korkean profiilin jutut. Kanslerilla oli ollut ilmeisesti liian itsenäinen asema ja hänellä oli myös liikaa poliittista painoarvoa kun hän samaan aikaan valvoi hallituksen työskentelyä. Ratkaisuna oli neutraalin ns. ”valtakunnansyyttäjä viraston” perustaminen vuonna 1997.

Valtakunnansyyttäjän kallis ja epäilyttävä kansainvälinen toiminta

Nykyinen valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pätevöityi nykyiseen virkaansa syyttäjäntehtävissä ja oikeusministeriössä. Ahkeran ja energisen lakimiehen ensimmäinen pesti oli toimia ko. virastossa valtionsyyttäjänä. Ilmeisesti kielitaitonsa ansiosta hän sai itselleen kansainvälisen yksikön johdon, jossa hän kunnostautui erityisesti sotarikosten selvittelemisessä.

Sotarikokset ovat maailmalla suuri ongelma ja niillä on korkea julkisuusprofiili.

Ongelmana oli vain Suomessa, että sotarikoksiin syyllistyneitä ei ole kovinkaan paljon ja juttuja on käytännön syistä vaikea nostaa tai todistaa. (https://www.ksml.fi/kotimaa/Tampereella-asuvaa-miest%C3%A4-vaaditaan-vangittavaksi-sotarikoksista-%E2%80%93-ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n-lapsisotilaiden-rekrytoinneista-ja-suuresta-m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4st%C3%A4-murhia-Liberian-sis%C3%A4llissodassa/1524743; https://core.ac.uk/download/pdf/84799003.pdf). Ne ovat olleet myös kovasti kalliita veronmaksajille (kt. https://www.satakunnankansa.fi/a/201191494; https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010061111844280) eikä niistä hankittu ns. kansainvälinen profiilinosto ei ole kovin suuri. Toiviaisen näiden juttujen perusteella saama julkisuus ei ollut yksiselitteisesti myönteistä.

Toiviainen oli kuitenkin energinen kansainvälisessä toiminnassa. Sitä arvostettiin ja siihen panostettiin. (kt. https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/esite/6INBz9TnT/vksv_esite_engl_low[1].pdf). Euro-Suomi piti EU:n Eurojust’in kanssa tehtävää yhteistyötä prioriteettina; sillä on Haagissa oma toimipisteensä, jonka kanssa se tekee yhteistyötä ”vakavien rajatylittävien rikosten” selvittämisessä. Yhteistyötä tehdään myös ”European Judicial Network” kautta ja Euroopan Neuvoston sekä ”International Association of Prosecutors” kanssa.

Haku Supon johtajaksi

Sotarikollisten syyttäminen tai kansainvälinen toiminta ei ehkä kuitenkaan ollut tarpeeksi Toiviaiselle, joka halusi vuonna 2007 pois Valtakunnansyyttäjän virastosta kun hän haki Supon johtajaksi. Tätä varten hän kävi vertaisarvioinnin (https://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/supo1.pdf) jossa häntä luonnehdittiin seuraavasti: ” Oikeustieteen kandidaatti 1980, varatuomari. Vuodesta 1997 valtionsyyttäjänä toimien kansainvälisen yksikön päällikkönä vastaten syyttäjälaitokselle kuuluvien kansainvälisluonteisten tehtävien kokonaishallinnasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Tätä ennen toiminut oikeusministeriön kansainvälisen yksikön lakimiehenä vajaat 2 vuotta, käräjäoikeuden tuomarina 8 vuotta ja yli 6 vuotta virallisena syyttäjänä. Merkittävä kansallinen ja kansainvälinen sidosryhmäyhteistyö ja verkostoituminen.”.

Lopun luonnehdinta herättää mielenkiintoa. Liittyykö se EU:n syyttäjälaitoksen toimintaan? Minkälainen sidosryhmäyhteistyö? Minkälainen verkostoituminen? Vertaisarvioinnissa hän saa vielä seuraavan luonnehdinnan: ” Toiviainen on kuitenkin toiminut virkauransa ajan läheisessä yhteistyössä poliisihallinnon kanssa” sekä:” Toiviainen edustaa hyvää asiantuntemusta oikeushallinnon alueella ja vahvaa kansainvälistä sidosryhmäyhteistyötä ja verkottumista. Suojelupoliisin toimintaa hän ei tunne syvällisemmin. Hänen selkeänä etunaan on vahva kehittämishenkisyys ja vuorovaikutteisuus kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Toiviaisen johtamisprofiili ja työtausta eivät ole täysin optimaalisia tähän tehtävään.”

Se, että Toiviaista ei valittu oli tietenkin hänelle itselleen pettymys. Yhteenvedon mukaan hänellä ei ollut tarpeeksi poliisikokemusta.

Matti Kuusimäki – ensimmäinen valtakunnansyyttäjä

Toiviaisen virastossa on toiminut johtajana ennen häntä kaksi miesjuristia. Ensimmäinen tähän mahtavan juhlalliselta kuulostavaan virkaan nimitetty oli oikeustieteen lisensiaatti Matti Kuusimäki. Kuusimäellä oli työssään tehokkaan, ystävällisen ja joviaalin miehen maine. Hän myös onnistui organisoimaan valtakunnansyyttäjälaitoksen vuosina 1997-2010. Tunnustukseksi työstään hänelle hankittiin myöhemmin professorin arvonimi.

Näyttää kuitenkin siltä, että Noppa-oikeudenkäynneistä oli opittu jotakin. Kuusimäen aikana talousrikoksista piti saada raudanlujat todisteet, ennen kuin syyttäjälaitos alkoi toimia. (Kt. Jyväskylän yliopiston pro-gradutyö Tuomas Mustikainen. (https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/44967/URN:NBN:fi:jyu-201412183552.pdf). Toisaalta todennäköinen syy tähän oli se, että valtakunnansyyttäjän virastolla ei ollut tarpeeksi työvoimaa. Kuten Kuusimäki kiteytti asian: ”Syyttäjänlaitos on Mersu Mossen moottorilla” (https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Syytt%C3%A4j%C3%A4laitos-on-Mersu-Mossen-moottorilla/603825).

Matti Nissinen – toinen valtakunnansyyttäjä

Kuusimäen seuraaja oli oikeustieteiden kandidaatti ja varatuomari Matti Nissinen. Hän aloitti työssään 2010. Nissisen rooli maan tärkeimpänä syyttäjänä oli mielenkiintoinen; hän saattoi arvostella suomalaista korruptiota yleisellä tasolla ja omaksua näin korkeamman julkisen profiilin suhteessa edeltäjäänsä. Nissinen esimerkiksi kritisoi yleisellä tasolla Suomen hyvä veli -verkostoja ja korkeiden virkojen poliittisia jakoperusteita (https://yle.fi/uutiset/3-8388960). Edellisessä jutussa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen totesi, että ”valta pannaan nyt uusjakoon”.

Valtakunnansyyttäjä sai uuden instrumentin

Valtakunnansyyttäjänviraston toiminta mullistui vuonna 2011 huomattavasti. Suomen lainsäädäntöön tuli uudeksi instrumentiksi ns. ”kiihotuspykälä”.

Suomen rikoslain uusi 11 luvun 10 §:n kuului: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi”. (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511).

Suomen lainsäädännössä ei erikseen mainita vihapuhetta eikä aseteta sille rangaistuksia, kuten on esimerkiksi Saksassa. Se johtunee siitä, että ”vihapuheella” ei ole juridista määritelmää. [ii] Tämä asetti valtakunnansyyttäjänviraston vaikeaan asemaan: miten syyttää, jos ei ole mitään juridista määritelmää rikoksesta?

Ratkaisuna oli etsiä lojaalisti oikea ratkaisu, kun poliittinen valta niin odotti. Eräänä ensimmäisenä toimenpiteenään tähän lakimuutokseen valtakunnansyyttäjä Nissinen asetti heti työryhmän tutkimaan lain mahdollisuuksia. Asiantuntijat olivat valittu hyvin selektiivisesti. Kyseisen työryhmän mietinnössä olivat mukana asiantuntijoina: ”Enar-Finland ry., Exit – pois prostituutiosta ry., Naisjärjestöt yhteistyössä ry., OTT Riitta Ollila, Piraattipuolue rp., Seta ry., Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto (FiCom ry), dosentti Päivi Tiilikka, Turun seudun Seta ry., Viestinnän keskusliitto ry., Vähemmistövaltuutetun toimisto sekä tietotekniikkarikoksiin erityisesti perehtyneet avainsyyttäjät.” (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/material/attachments/valtakunnansyyttajanvirasto/vksvliitetiedostot/tyoryhmat/6Jqa1QEsJ/17-34-11_tyoryhmaraportti.pdf).

Työryhmä tutki ja tuli 21.12. 2012 siihen lopputulokseen, että ” Esitutkintalain 15 §:n tarkoittama ilmoitus internetissä tehdystä rikoslain 11 luvun 10 tai 10a §:n tarkoittamasta rikoksesta tulee tehdä Valtakunnansyyttäjänvirastoon” ts. se otti itselleen vastuun näiden rikosten tutkinnasta.

Mitään varsinaista ratkaisua ”vihapuheeseen” ei tullut tässä mietinnössä eikä edes myöhemmässä ex-arkkipiispa Mäkisen komitean mietinnössä. Ongelmana oli, kuten edellä oli mainittu se, että vihapuhetta ei voitu määritellä juridisesti. Tämä pysyi ongelmana: olivatko esimerkiksi virsikirjan jotkut virret ”vihapuhetta”? Entä eikö vasemmiston ideologiaan liittyvä ”luokkaviha” ollut jo nimensä perusteella sopiva syytösperuste? Entä sosiaalidemokraattien jotkut laulut? Entä Pyhä Raamattu?

Näytti siltä, että ainoa mahdollisuus määritellä asia oli luoda ennakkotapauksia. Ehkä niitä tarvittiin juuri siksi, että olisi mahdollista päästä syyttämään laajassa mittakaavassa ja soveltaa tätä epämieluisiin poliittisiin puolueisiin?

Lakia alettiin soveltaa hitaasti….mutta kuitenkin varmasti. Vuonna 2016 poliisi antoi erityisen tiedotteen, jossa se tiedotti yleisölle tiivistävänsä yhteistyötä syyttäjän kanssa juuri näistä rikoksista. (https://www.poliisi.fi/helsinki/tiedotteet/1/0/mv-lehdesta_useita_rikosilmoituksia_-_poliisi_tiivistaa_yhteistyota_syyttajan_kanssa_47187).

Ns. tavallisia Ihmisiä syytettiin ja saatettiin edesvastuuseen. Saadut tuomiot ja sakot kuitenkaan eivät tyydyttäneet uutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Toiviaista; olisi nostanut niiden tasoa rutkasti (https://yle.fi/uutiset/3-9417116). Tästä seurasi varsinainen kilpailu kun hänen esimiehensä, valtakunnansyyttäjä Nissinen ilmaisu halukkuutensa saada vihapuheesta ihmisille ankarampia rangaistuksia: vuonna 2017 hän olisi ollut valmis soveltamaan vankeusrangaistuksia vihapuheesta (https://yle.fi/uutiset/3-9422385).

Mielenkiintoista tässä oli, se, että syytettyinä olivat yleensä perussuomalaisiin tai kristillisiin kuuluvat henkilöt. Tärkeä etappi oli vuonna 2012 korkeimman oikeuden tuomio kiihottamisesta kansanryhmää. Se annettiin Jussi Halla-aholle (ps.) hänen jo ollessaan kansanedustajana. Hänen katsottiin syyllistyneen blogissaan somalien panetteluun ja solvaukseen. Oikeusasteet olivat epävarmoja ja vasta Korkein Oikeus sai annettua langettavan tuomion.

Vuosi 2017 – viharikos nousee keskiöön!

Vuosi 2017 merkitsi suurta murrosta syyttäjälaitoksen toiminnassa. Raija Toiviaisesta oli tätä ennen tullut vuonna 2016 apulaisvaltakunnansyyttäjä. Vielä 2016 Raija Toiviaisen antaman haastattelun mukaan painopistealueina olivat kansainväliset asiat ja digirikollisuus (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/akkusastoori/material/attachments/akkusastoori/glgQW93DN/Akkusastoori_2_16_low_NETTIVERSIO.pdf). Hän lupasi myös laajentaa ammatillista repertuaariaan laajemmalle: ” Aina on syytä kehittää itseään ja osaamistaan. Varmasti eteen tulee asioita, jotka ovat uusia ja joihin on paneuduttava alusta pitäen. Päällimmäisinä tulevat mieleen sananvapaus- ja poliisirikosasiat, joihin en valtionsyyttäjänä juuri joutunut perehtymään.”. Ainakaan tämän haastattelun mukaan vihapuherikokset eivät olleet vielä niin agendalla.

Vuonna 2017 tapahtui kuitenkin dramaattinen muutos.

Nyt Toiviaisen huomio kiinnittyi erityisesti ns. ”viharikoksiin”. (https://www.valtakunnansyyttajanvirasto.fi/akkusastoori/fi/index/akkusastoorit/akkusastoori12017/8221vihapuheelleonnakyvastiasetettavarajat.8221.html). Kuten viraston omasta julkaisusta näkyy vuodelta 2017, tähän tehtävään valjastattiin koko henkilökunta. Toiviainen antoi nyt opastusta ja neuvoja kaikille. Koko henkilökunta ja esittelijät saivat nyt yhteistä opastusta juttujen selvittämiseen. Nyt tehtiin perustavia linjauksia, joiden mukaan edettäisiin.

Mikä sitten johti siihen, että vihapuherikos ponnahti näin selvästi ylös valtakunnansyyttäjän prioriteettilistassa?

On hyvinkin mahdollista, että muutos liittyi jollain lailla hallituksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Vuoden 2017 kesällä perussuomalaiset heitettiin siitä pois ja siniset jäivät istumaan ministerintuoleilleen. Erityisen tärkeä oikeusministerin paikka siirtyi kokoomuksen Antti Häkkäselle toukokuussa 2017.

On vaikea välttyä ajatukselta, jonka mukaan nyt kun ”suojelu” oli loppu, niin oli vihdoin aika päästä hallituksesta ulosheitetyn ryhmän kimppuun. Kuten edellä mainittiin, vuonna 2017 valtakunnansyyttäjänvirastossa pidettiin erityinen seminaari, jossa käsiteltiin viharikoksia. ” Työpajassa käsiteltiin sananvapausrikosjuttuja siten, että asioiden valmistelijat esittelivät omia juttujaan kollegoidensa edessä. Käydyssä keskustelussa kartoitettiin yhdessä juttujen oikeudellisesti kiinnostavia seikkoja ja mietittiin yhdenmukaisia ratkaisulinjauksia.”

Toiviaisen mukaan: ” Poliisi panostaa nyt toiminnassaan entistä enemmän vihapuheen torjuntaan, minkä vuoksi meidän on syyttäjälaitoksessa varauduttava siihen, että sananvapausrikosasiat lisääntyvät. Kuten olemme huomanneet, netti on täynnä etenkin maahanmuuttoon liittyvää vihapuhetta, ja yhteiskunnalliset tapahtumat näkyvät heti vihapuheen määrässä. Tarvitsemme vahvan teoreettisen pohjan, kun linjaamme sitä, millä periaatteilla sananvapausrikosasioita ratkaistaan. Laitoksen sisällä käytävä kollegiaalinen keskustelu tukee näiden linjausten tekemistä”.

Tulosta syntyi. Esimerkiksi vuonna 2017 kansanedustaja Teuvo Hakkarainen rangaistiin Facebook-kirjoituksesta 20 päiväsakkoon (1 160 euroa) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Nissinen syrjään! Toiviainen valtakunnansyyttäjäksi

Suomalainen syyttämistoiminta sai kuitenkin uuden dramaattiseen käänteen myöhemmin samana vuonna. Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen joutui rikosepäilyksi virkavelvollisuuden rikkomisesta. Suomen Kuvalehti kertoi vuonna 2017, että Nissinen osallistui esteellisenä syyttäjälaitoksen johtamisvalmennushankintoihin 2007-2015. Juttu poiki rikosilmoituksen ja se meni korkeimpaan oikeuteen, jossa Nissistä syytettiin. Kyse oli 74 000 eurosta ja esteellisyys tuli siitä, että Nissisen veli omisti sen firman, josta koulutusta hankittiin. Nissinen ei ollut hankinnasta päättäessä jäävännyt itseään ja mennyt pois huoneesta.

On enemmän kuin mielenkiintoista, että itse oikeudenkäynnissä Valtakunnansyyttäjänviraston viestintäpäällikkö Virve Streng todisti, että hän oli keskustellut Raija Toiviaisen kanssa koulutuksesta ja Toiviainen oli ollut sitä mieltä, että hänen ei pitäisi mennä siihen koulutukseen (https://yle.fi/uutiset/3-9930255). Miksi näin? Oliko Toiviaisella jonkinlainen normatiivinen asema suhteessa viraston toimintaan?

Oliko Nissisen toiminnan ”rikollisuudesta” jo jotain epäilyksiä aikaisemmin? Mikä oli Raija Toiviaisen rooli tässä Nissis-jutussa?

Hallitus reagoi nopeasti ja antoi vuonna 2018 potkut Nissiselle. Syynä oli se, että hallituksen mukaan ”Valtakunnansyyttäjän tehtävä on virka, jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityistä moitteettomuutta”. Oikeusministerinä oli tuolloin kokoomuslainen Antti Häkkänen. (https://yle.fi/uutiset/3-10040317).

Uudeksi viran hoitajaksi tuli Raija Toiviainen, joka oli silloin apulaisvaltakunnansyyttäjänä. On huomattava, että mikäli Nissinen olisi hoitanut virkansa eläkkeelle saakka Raija Toiviaisella ei olisi oman ikänsä takia ollut mitään mahdollisuutta päästä tähän tehtävään. Voidaan myös kysyä, oliko Toiviainen jotenkin erityisesti mieleen kokoomukselle? Oli hän ns. kokoomuksen oma ehdokas? Oliko koko juttu nostettu esille siksi, että saataisiin Nissinen pois ja Toiviainen tilalle? Ainakin ministeri Häkkänen päätöksen jälkeen hän twitteröi asiasta ja toivotti onnea.

Toiviainen viharikosten parissa: 2018-2020

Vuonna 2017 oikeusministeriön itselleen saanut Antti Häkkänen joutui kuitenkin kohtaamaan todellisuuden nopeasti: vihapuhetta ei voinut sinänsä kriminalisoida sillä sitä ei voinut määritellä. Kuten ministeri totesi: ”…se on haasteellinen käsite, jota ei ole määritetty eikä kyetä kunnolla tarkkaan määrittämään”. (https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201808142201136633). Kokoomuksessa oli kuitenkin tahoja, jotka olisivat halunneet edetä suoraviivaisemmin ilman näitä juridisia pidäkkeitä. Esimerkiksi ministeri Kai Mykkänen oli sitä mieltä, että ” vihapuhe ja vainoaminen ovat vakavia tekoja, joihin syyllistyvät on saatava tehokkaasti vastuuseen. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvat vihakampanjat ovat erittäin ongelmallinen ilmiö”.

Nimityksensä jälkeen Toiviainen on toiminut hyvin aktiivisesti tai jos suoraan sanotaan sähköisesti vihapuhetta vastaan. Hän on myös laajentanut tätä käsitettä ja pelkäämättä turhia juridisia kiemuroita julistanut, että myös esimerkiksi Pyhän Raamatun siteeraaminen voi johtaa tuomioon (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006314358.html). Vihapuheen määrittely liikahti ns. ihmisarvon puolustamiseen – ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”.

Tulkinta on absurdi ja ajatushygieeninen. ”Ihmisarvon loukkaaminen”, joka on mainittu perustuslaissa, muuttuu nyt moraalisen saivartelun instrumentiksi. Millä perusteilla oikeuslaitos mittaa ihmisarvon loukkauksen? Oikeuslaitos joutuu tässä äärimmäisen vaikeaan tilanteeseen: kuka määrittelee ihmisarvon määritelmän juridisesti kattavasti ja miten puuttua asiaan jos jokin asia loukkaa ihmisarvoa? Loukkaako esimerkiksi köyhyys ihmisarvoa? Entä asunnottomuus? Samoin onko ympärileikkaus perusteltavissa, entä kommunistien ”oikeutetun luokkavihan” käsite, entä miten Koraanin opetukset ja niiden suoraviivaisuus? Niihin nähtävästi ei voida puuttua mutta Päivi Räsäsen pitäytymiseen Pyhään Raamattuun kyllä?

Esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen marssitettiin useita kertoja kuulusteluihin siitä, että hän oli käyttänyt kirjaa, jonka päällä lakituvassa vannotaan asioita oikeaksi (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006292643.html). Kun pää oli saatu auki niin ”uskonnollisten vihapuhujien” ryhmiä alkoi soljumaan tasaiseen tahtiin poliisikuulusteluihin (https://www.suomenuutiset.fi/tuomiolle-raamatun-opettamisesta-paivi-rasasen-tutkinta-laajenee-seuraavaksi-viedaan-kuulusteluihin-pastori-pohjolaa/). Tärkeimpänä kohteena oli kuitenkin kansanedustaja Päivi Räsänen, jota tutkittiin peräti 3 eri jutun kautta.

Onko valtakunnansyyttäjänviraston tavoitteena korkean tason poliittisen toimijan tuomio?

Suomen valtakunnansyyttäjä on päättänyt saada jonkin korkeatasoisen poliittisen toimijan tuomittua vihapuheesta. Jos kristillisten kansanedustaja joutuisi tuomituksi siitä, että hän siteeraa Pyhää Raamattua niin kuka tavallinen tallaaja voisi olla turvassa? ( https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tapaus-paivi-rasanen-2-uutta-esitutkintaa-nain-valtakunnansyyttaja-selventaa-raamatun-roolia/61cf0a4c-c4a4-492e-8ecf-e198cc2fad2b). Poliisi sai tutkittavakseen saman aikaan kaksi muuta juttua: kansanedustaja Al-Taeen rasistisiksi ja muun muassa juutalaisvastaisiksi katsotut esiintymiset ja kansanedustaja Juha Mäenpään tapaus ts. vieraslajipuhe. Al-Taee, joka ensin kielsi netissä ilmaisemiensa mielipiteiden olemassaolon, pääsi asiassa helpommalla – pitkän sairasloman jälkeen poliisi totesi, että häntä ei syytetä. Mäenpään juttu ohjattiin kuitenkin heti välittömästi valtakunnansyyttäjänvirastoon; ehkä syy oli se, että tunnettu vasemmistolainen professori Martin Scheinin teki hänestä rikosilmoituksen (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/professori-tunnustaa-tehneensa-tutkintapyynnon-perussuomalaisten-juha-maenpaasta-kansanmurha-alkaa-tuollaisella-puheella/85845206-e0bf-44ff-afd7-4df3e2b22832).

Virkamiehen huolellisuusstandardi lipsunut selvästi

Merkillisintä on kuitenkin se, että Päivi Räsäsen tapauksessa poliisi on kirjannut hänen sanomakseen lauseita, joita ei tutkittavassa televisio-ohjelmassa sanottu; poliisi on vain kirjannut rikosilmoituksen tekstin sisällön sellaisenaan juttuun. Näyttää siltä, että virkamiehen ns. ”huolellisuusstandardi” ei ole täysin täyttynyt poliisitutkinnassa.

Samoin valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tähän viitaten todennut, että ”perusteellinen tutkinta tv-ohjelman puheista on Päivi Räsäsen etu” (https://yle.fi/uutiset/3-11448825) mutta siihen, onko poliisi edes katsonut rikosilmoitukseen johtanutta tv-ohjelmaa Toiviainen ei kommentoi muuten kuin niin, että ”on hyvin poikkeuksellista, että syyttäjä alkaisi itse selvittämään taustoja eli tässä tapauksessa etsimään ja katsomaan ohjelman nauhoitusta”. Tarkoittaako tämä sitä, että se mitä faktuaalisesti on sanottu, ei ollenkaan kuulu syyttäjälle?

Murtuuko syytesuoja?

Toiviainen itse haki syyttämislupaa eduskunnalta. Pyynnössään Raija Toiviainen oli sopuisalla mielellä: ”Valtakunnansyyttäjä toteaa pyynnössään erikseen, että vaikka eduskunta antaisi suostumuksen, tämä ei vielä tarkoita sitä, että edustaja Mäenpää asetettaisiin syytteeseen”. Kun sitten moninaisten vaiheiden jälkeen Mäenpään juridinen immuniteetti säilyi eduskunnan päätöksellä, oli hänellä varsin toisenlainen käsitys asiasta.

Tässä vaiheessa Toiviainen näyttää talloneen ns. syyttömyysoletuksen maahan. Syyttäjä oli varma, että tuomio olisi tullut: ”tässä on kyse varsin tavallisesta lainvastaisesta vihapuheesta. Mitä todennäköisemmin se olisi johtanut tuomioon. Ratkaisun tekee tietysti aina lopulta tuomioistuin” (https://yle.fi/uutiset/3-11419637).

Tyytymätön Toiviainen haastoi lopulta myös eduskunnan ja poliittisen vallan: ” Onko oikein, että politiikkaa voi tehdä laittomin keinoin? Eli käyttää siinä sanoman ajamisessa lainvastaista puhetta, ja rikkoa siinä mielessä voimassa olevaa lainsäädäntöä niin, että siitä ei seuraa rikosoikeudellista seuraamusta”.

Tärkeitä kysymyksiä vaikeassa poliittisessa tilanteessa

Kansanvallan toimivuuden kannalta on tärkeää, että syyttäjätoiminta nauttii yleisön ehdotonta luottamusta. Siihen ei saa langeta epäilystäkään siitä, että sen toiminta olisi vähimmälläkään tavalla poliittisesti motivoitua tai sillä olisi jokin ideologinen agenda. Kyseinen virka on tehtävä, ”jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityisestä moitteettomuutta”. …kuten aikoinaan oikeusministeri Häkkänen sen Nissisen tapauksessa muotoili.

Raija Toiviainen on toiminut niin, että hänen toiminnassaan ei kuvastu ns. ”erityinen moitteettomuus”. Hän on epäilemättä ahkera ja kunnianhimoinen syyttäjä mutta kun tarkastelee hänen toimintaansa niin ei voi välttyä siltä olettamalta, että hänellä on vuoden 2017 jälkeen ollut erityinen motiivi toimia juuri tiettyjä poliittisia puolueita vastaan. Onko se, että Toiviainen antoi lausuntoja Mäenpään tapauksen jälkeen, jossa hän uskoi, tämän tulevan tuomituksi mikäli immuniteetti olisi poistettu, erityistä ”moitteettomuutta”? Onko Toiviaisella halu toimia yhtä aikaa niin syyttäjänä kuin myös tuomarina? [iii]

Toiviainen on itse puolustellut omaa toimintaansa julkisuudessa ja väittänyt, että hän toimii virkavastuulla. ”….Räsäseen liittyvässä asiassa sovellettavaksi tuleva teko on rikoslaissa säännelty kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Huomattava on, että sen taustalla on Suomea velvoittavat kansainväliset säännökset. Niiden mukaan kaikkinaiseen syrjintään on puututtava. Näin ollen Räsäsen tai muidenkaan epäillyn asemaan joutuneiden kohdalla kysymys ei ole jonkin yksittäisen virkamiehen halusta toimia tietyllä tavalla. Määrätessäni Räsäsen asioissa esitutkinnat aloitettavaksi, olen luonnollisesti tehnyt päätökset virkavastuullani. Minua sitoo voimassa oleva lainsäädäntö..”. (https://www.kaleva.fi/nyt-puhuu-hairintaviestien-vyoryn-saanut-valtakunn/1647524).

Toiviaisen argumenttina on siis se, että Suomea velvoittavat kansainväliset säädökset syrjinnästä. Syrjinnästä on kuitenkin Suomen laissa jo kattavat määrittelyt eikä jokin kansainvälinen sopimus epämääräisyydessään voi toimia Suomen syyttäjälaitoksen toiminnan käytännön ohjeena – etenkin kun rikosta ts. vihapuhetta sitä ei ole selvästi määritelty rikoslaissa. Toiviaisen argumentti nojaa kuitenkin ajatukseen, että näiden kansainvälisten sopimusten yleiset tekstit muodostavat sen pohjan, jolla Suomen kansalainen voi joutua syytetoimien kohteeksi. Kannattaakin kysyä, onko tämä yleisesti hyväksytty linja Suomen syyttäjälaitoksessa?

Lopuksi Toiviainen vetoaa virkavastuuseen: Suomen lain mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta ts. jos hän rikkoo lakia, joutuu hän vastaaman rikosoikeuden edessä. Tämä on tietenkin hyvin sanottu mutta käytäntö on näyttänyt, että korkeiden virkamiesten kohdalla virkavastuu näyttää toimivan todella harvoin.

Jos ja mikäli Toiviainen haastetaan vastaamaan omasta toiminnastaan, on lakia valvovalla taholla todella vaikea osoittaa se, että ko. virkamies vainoaa erityisesti vääränlaisia poliittisia toimijoita. Kuka oikeuslaitoksen virkamies uskaltaa haastaa valtakunnansyyttäjän tässä asiassa ts. syyttämällä ylintä syyttäjää poliittisesta agendasta tai tasa-arvon periaatteen hylkäämisestä?

Ja vielä: mikäli Toiviaisen toiminnassa on agendaa tai poliittista vendettaa niin mihin saakka se ulottuu? Kun perussuomalaiset tai kristilliset on saatu neutraloitua, onko seuraavaksi ehkä keskustan tai kokoomuksen vuoro? Ja sitten ehkä sosiaalidemokraattien?

Tarvitaan kansalaiskeskustelua!

Suomessa käytävä poliittinen keskustelu on kärjistymässä ja eskaloitumassa ikävällä tavalla. Perussuomalaisen eduskunnan työntekijän Pekka Katajan murhayritys kertoo, että olemme nyt ylittäneet kriittisen rajan. Mainittakoon, että vuonna 2019 tammikuussa tapahtui samantyyppinen hyökkäys saksalaista AfD poliitikkoa Frank Magnitzia vastaan Bremenissä. Saksassa poliittinen kulttuuri on kuitenkin toisella tasolla: siellä kaikki poliittiset voimat aina kansleri Merkelistä vasemmiston Dietmar Bartsch’iin saakka tuomitsivat hyökkäyksen.

Meillä näin ei ole tapahtunut.

Kyseinen tunteettomuus johtuu poliittisesta puhunnastamme, joka on useiden vuosien ajan perustunut ”konservatiivien” demonisointiin ja mustamaalaamiseen. Tilanne meillä Suomessa muistuttaa suuresti 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun arkea, jota luonnehti poliittinen kärjistyminen. Vuoden 1929 suuren pörssiromahduksen lama iski nopeasti myös suomalaiseen yhteiskuntaan. Monet, jotka olivat tunteneet olevansa taloudellisesti vakavaraisia, joutuivat kurjuuteen tai myymään tilojansa. Usko demokratiaan horjui.

Nyt tilanne on kuitenkin paljon pahempi kuin vuonna 1929 tai edes 1991. Vuoden 2020 kesällä ja syksyllä Suomi näyttää syvemmässä taloudellisessa ahdingossa kuin milloinkaan ennen. Koronakriisissä ei ole kyse ainoastaan palvelualojen äkillisestä notkahduksesta vaan myös vientialojen näkymien syöksystä.

Samaan aikaan maassamme velloo useita kriisejä, jotka kärjistävät poliittista keskustelua. EU:n sisäinen koheesio on murtumassa samalla kun suomalaisten kulttuuristen perusteiden rikkominen riepottelee entisiä arvoja. Pahinta on kuitenkin se, että kun keskustelukulttuurimme kärjistyy, on syntynyt epäilyksiä oikeuslaitoksen ja poliisin toiminnan tasapuolisuudesta.

Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa keskinäiseen epäluuloon.

Olisi siksi hyvä käydä laajaa kansalaiskeskustelua siitä tarvitsemmeko me Suomessa poliittisesti tai ideologisesti värittyneen syyttäjälaitoksen? Olisiko aika lopettaa koko laitos samalla tavalla kuin aikoinaan Suomi lopetti ”punaisen Valpon”? Onko valtakunnansyyttäjävirastolla liian suuri kiusaus toimia kulloisenkin poliittisen vallan toiveiden mukaisesti? Kun 1970-1980-luvulla käytiin ”rötösherrajahtia”, niin harjoitetaanko nyt ”konservatiivimetsästystä”?

Entä jos kortit kääntyvät? Johtaako se toisenlaiseen kampanjointiin?

Entäpä jos eduskuntavaaleissa syntyy vaalitulos, jonka perusteella syntyisi ns. ”konservatiivinen hallitus”? Johtaisiko tämä sitten kostoon; toisen poliittisen laidan toiminnan tarkkailuun ja syytetoimiin? Tarvitsemmeko me todella Valtakunnansyyttäjävirastoa? Onko sen olemassaolo tarpeen, jos se muuttuu aina poliittisten konjunktuurien mukaan jonkinlaiseksi poliittiseksi vallankäyttäjäksi?

Kansalaisten suuri enemmistö vaatii puolueetonta ja selvää oikeudenkäyttöä. Mikään ei niin perusteellisesti nakerra hallinnon legitiimisyyttä kuin se, että oikeudenkäyttö on poliittisesti ohjattua – kuten eräästä itäisestä naapurimaastamme näemme.

Ennen kaikkea ja kaikkea ennen: meidän on lopetettava vihan saarnaamisen ja väkivallan hyväksymisen kulttuuri! Suomalaiset eivät tarvitse ”agitaatio-mediaa” tai demonisointia.

Median vastuu on tässä asiassa äärettömän tärkeä. Edellä mainitun perusteella on myös perusteltua vaatia valtakunnansyyttäjän toimiston lopettamista. Siellä työtään tekevät virkamiehet voisivat toimia jatkossa oikeuskanslerin viraston alaisuudessa.

Puolueettomina.

Kirjoittaja on varakansanedustaja ja Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopistosta. Kirjoittaja on myös perussuomalainen.

[i] Kt. esim. https://www.kaleva.fi/torkeaa-kiihottamista-kansanryhmaa-vastaan-epailla/1789581

[ii] Kuten eduskunnan tutkimuskeskuksen johtaja Markku Jokisipilä on hyvässä selityksessään todennut: ”Vihapuhetta ei edelleenkään ole lainsäädännössämme määritelty. Termistä ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, yleisesti hyväksyttyä ja kriittistä tarkastelua kestävää määritelmää. Se ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan… Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä. Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä. Se on lahjomaton mittari yhteiskunnan edistyneisyydelle ja demokraattisuudelle. Sananvapauden lisääntyminen on aina merkinnyt yhteiskunnallista edistystä, sen kaventaminen taas taantumista” (https://www.ts.fi/puheenvuorot/3676894/Markku+Jokisipila+Valhetta+on+kaikki+laulut+maan).

[iii] ”I did ’real’ prosecution work in the beginning, when I was the operating prosecutor, but then I wanted to move to the judge’s side of the table”. Toiviaisen haastattelu virolaisessa lehdessä. https://news.err.ee/1001343/interview-finnish-prosecutor-general-raija-toiviainen-in-tallinn.

 

Arto Luukkanen ti 21.07. 20:49

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07. 23:26

Suomen oikeuslaitoksen politisoituminen merkitsee poliittisen terrorin alkua

ti 21.07. 20:49

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07. 22:54

Vanhanen "saksattuu" tai lopettaa "ponitalouden"

pe 12.06. 23:57

Kepu menettämässä sielunsa ja kannattajansa - hallitus vaihtoon?

su 07.06. 23:27

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06. 23:48

Vihriälän visio: Suomesta tautinen Kurjala

la 16.05. 23:13

Marinin "uutiskuuluttaja" demokratuura vs. tieteen vaihtoehto

ma 11.05. 23:23

Sanna vaarantaa tietoisesti ihmisten hengen?

su 03.05. 22:21

Marinin "Pullonkaula" hallitus - NL:n perillinen

ti 28.04. 23:29

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

to 06.08.2020 23:14

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kansanäänestys elvytyspaketista perusteltu

ti 04.08.2020 11:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08.2020 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07.2020 23:26

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

Ovatko puolueet vain teatteria?

pe 07.08.2020 11:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Mitä nainen haluaa?

to 06.08.2020 23:15

Matti Viren

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07.2020 20:52