Blogi: Heikki Porkka, to 28.03.2024 13:04

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

 

Vuosina 1992 – 1998 Ylen TV2 esitti ohjelmaa nimeltä ”Maailma sanojen vankina”. Se oli mediakriittinen ja suhteellisen suosittu ajankohtaisohjelma, jolla oli Wikipedian mukaan parhaimmillaan yli 700 000 katsojaa.

Mistä syystä Yle lopetti ohjelman tuottamisen, sitä en tiedä, mutta moni epäili sen olleen liian paljastava kyseenalaistaessaan tiedotusvälineiden uutisointi- ja tiedotustapaa.

Ehkä Ylessä ja muualla mediassa ei pidetty siitä, että ohjelman myötä kansalaiset saattoivat oivaltaa millä tavalla heitä johdetaan harhaan toimittajien ja toimitusten harjoittaman viestinnän voimalla.

Paitsi, että ”Maailma sanojen vankina” oli mediakriittinen, se oli myös ironinen ja humoristinen.

Ohjelman tekijät kehittivät siihen lisämausteeksi keksittyjä asiantuntijoita, joita ei ollut olemassa todellisessa elämässä. Toki joka ainoa katsoja ymmärsi, että ”asiantuntijat” olivat mielikuvitushahmoja, eivät todellisia ihmisiä.

Toisaalta on todettava, että ”Maailma sanojen vankina” edusti usein melko vasemmistolaista näkökulmaa, mutta mitä muuta saattoi 90-luvun kotimaiselta tv-tuotannolta odottaa, sillä Yle oli ollut jo vuosien ajan sosialistien johtama media.

Maalaisliiton (nyk. keskusta) ehdokkaana Ylen pääjohtajaksi valitun Eino S. Revon aikana (1965 – 69) Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan viestintä heijasteli poliittisen vasemmiston, jopa äärivasemmiston (neuvostomielisten kommunistien) edustajien kantoja.

Revon jälkeen Ylen pääjohtajan / toimitusjohtajan paikka pysyi vankasti sosialistien hallussa. Vuodesta 1970 vuoteen 2010, neljänkymmenen vuoden ajan, Ylen pääjohtajan / toimitusjohtajan taskusta löytyi SDP:n jäsenkirja.

Annan seuraavassa tuoreen esimerkin siitä, millä tavoin sanojen valinnat ja valikoiva asioiden kerronta tuottavat erilaisia mielikuvia samasta aiheesta.

Saksasta on viime aikoina raportoinut Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo, joka osaa Yle-tyyliin valita sanansa ja tarvittaessa pimittää osan merkittävistä tiedoista.

Kun vasemmistoradikaalit räjäyttivät korkeajännitemuuntajan Berliinin eteläpuolella, kertoi Karismo Ylen lähetyksessä, että ”juuri toissa viikolla vasemmistolaiset ekoaktivistit onnistuivat sammuttamaan sähköt koko [Teslan] tehtaalta”

Karismon kertomien puolitotuuksien sijaan toimittaja Pertti Rönkkö raportoi selkeästi, mistä vasemmistoradikaalien harjoittamassa terrorismissa on kyse. Rönkön lähteenä oli Baijerin yleisradio, jonka uutisoinnista hän kertoi 9.4.2024 facebook-seinälleen seuraavaa:

”Vasemmistoradikaalien iskuja infrastruktuurikohteisiin, kuten rakennuksiin, rakennuskoneisiin ja sähkökaapeleihin myös Baijerissa, uutisoi Baijerin yleisradio. Viikko sitten iskivät vasemmistoradikaalit Berliinin eteläpuolella sähköautotehtaaseen räjäyttämällä sähkömuuntajan. Vahingot nousevat yli miljardiin euroon. Sähköt katkesivat myös sairaalasta ja supermarkettien logistiikkakeskuksesta.”

Baijerin yleisradio käyttää sähkömuuntajan räjäyttäjistä nimikettä ”vasemmistolainen ääriliike ”Vulkangruppe””( linksextremistisch eingestufte "Vulkangruppe") , Ylen Karismo nimittää heitä vasemmistolaisiksi ekoaktivisteiksi.

Lisäksi sanat sähköjen sammuttaminen (Karismo, Yle) ja korkeajännitemuuntajan tuhoaminen / räjäyttäminen  (Rönkkö, Baijerin yleisradio) tarjoavat hyvin erilaisen mielikuvan siitä, mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Kriittiseen infrastruktuuriin, kuten sähkönsiirtoon kohdistuvia hyökkäyksiä pidetään terrorismina, mutta Ylen toimittajan mukaan kyse on vasemmistolaisten ekoaktivistien toteuttamasta ”sähköjen sammuttamisesta”!

Sanoilla on merkitystä, varsinkin, kun niillä peitellään tosiasioita. Karismon raportissa pimitetään kaiken lisäksi muut vahingot (sairaalasta ja supermarkettien logistiikkakeskuksesta sähköt poikki), joita isku on aiheuttanut.

Samassa Baijerin yleisradion julkaisemassa uutisessa kerrotaan useista tuhoisista iskuista viime vuosien ajalta.

Baijerin ääriliikkeiden ja terrorismin torjunnan keskusvirasto (ZET) epäilee vasemmistoradikaalien olevan useiden iskujen tekijä. Teslaan kohdistuneen tuhotyön toteuttaja ilmoittautui itse sosiaalisessa mediassa, joten sen tiedetään varmuudella olevan radikaalivasemmistolaisen organisaation teko.

Saksalainen media on lisäksi raportoinut kasvavasta juutalais- ja homovihasta, jota harjoittavat erityisesti Lähi-idän muslimimaista saapuneet henkilöt. Suomen yleisradio (Yle) on kertonut suomalaisille toisenlaista totuutta, jonka mukaan mystinen äärioikeisto on kaiken pahan takana.

Vasemmistolaiset toteuttavat Saksassa toistuvasti iskuja, joista Yle ei raportoi lainkaan. Ylen uutisointitapa on omiaan vääristämään suomalaisten mielikuvaa Saksan todellisuudesta.

Perjantaina 15.3.2024 BZ-lehti raportoi vasemmistoradikaalien tekemästä ryöstöiskusta Bio-Supermarketiin (luomutuotteita). 

Ryöstetyt elintarvikkeet vasemmistoradikaalit jakoivat oman ilmoituksensa mukaan ”ystäville ja tovereille”, joilla he tarkoittavat kymmeniä ihmisiä murhanneen kommunistisen punaisen armeijakunnan RAF:n etsintäkuulutettuja terroristeja.

Maanantaina 18.3.2024 Welt-lehti julkaisi uutisen, jossa Saksan keskusrikospoliisin BKAn johtaja Holger Münch varoittaa kasvavasta vasemmistoväkivallasta.

Keskusrikospoliisin mukaan 56 prosenttia poliittisesti motivoituneista tuhopolttoiskuista - joista viimeisin on Teslan tehtaaseen kohdistettu sähkömuuntajan räjäyttäminen - on vasemmistoradikaalien tekemiä. 

Nämä(kin) Saksaan liittyvät tiedot olisivat jääneet pimentoon ilman vapaana toimittajana vaikuttavan Pertti Rönkön fb-seinältä löytyvää uutisointia.

Heikki Porkka to 28.03. 13:04

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi

pe 08.11.2024 15:49

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista

pe 20.12.2024 01:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

The US Center for Infection Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine

la 21.12.2024 10:35

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44