Suomi luottaa sanaan.
Suomalaiset uskovat Jumalan sanaan. Miehen (tai naisen) sana pitää. ”Mielummin mies maansa myypi kuin sanansa syöpi” sanoo sananlasku.
Luottamus annettuun sanaan on tehnyt tästä yhteiskunnasta luottamuksen yhteiskunnan. Meillä on kunnioitettu keisarin sanaa, kuninkaan lupausta tai kädenpuristusta.
Luottamus sanaan merkitsee sitä, että Suomea on helppo hallita. Ja toisaalta vaikea.
Hallitseminen on ollut helppoa siinä mielessä, että kansa uskoo vaistomaisesti sen mitä hallitus tai vallanpitäjät selittävät. Petoksetkin selitetään parhain päin. Toisaalta, kun annettu sana on rikottu toistuvasti ei hallitsemisesta tule mitään. Vuoden 1899 helmikuussa keisari Nikolai II antoi manifestin, jossa hän kaappasi Suomen autonomisen aseman ja petti hallitsijanvakuutuksensa. Samana vuonna maamme vesistöissä oli suurtulva, jota kansa kutsui ”valapaton tulvaksi”. Hallitsijan petos oli niin vakava, että kansa uskoi taivaallisen järjestyksen järkkyneen ja näki luonnon protestoivan hallitsijan kavalaa petosta vastaan. Tämän jälkeen ei ollut enää paluuta – Nikolai oli syönyt sanansa ja kansan luottamus oli mennyt.
Ainiaaksi.
Syödyt sanat – hallituskumppaniakin huijattiin
23.9.2020 suomalaisten huomasivat, että annettu sana oli syöty. Monta kertaa.
Tässä pari uutista.
Ensimmäinen uutinen kertoi, että Suomen EU:lle antamaa koronapakettia korotetaan ts. Suomen saamaa osuutta vähennetään 200 miljoonaa. Alkuperäisten laskelmien mukaan Suomen osuus elpymispaketin avustuksista oli 3,2 miljardia euroa. Suomen avustusosuus on siis putoamassa tämän hetken tietojen mukaan noin 200 miljoonalla eurolla. Vähennys tuli suomalaisille tietoon EU:n ilmoitusasiana.
Toinen uutinen kertoi, että viikko sitten budjettineuvotteluissa valtiovarainministeri Vanhanen lupasi, että lisäbudjetteja ei tule. Mutta tulihan sieltä (https://www.kauppalehti.fi/uutiset/valtiolta-tulee-tana-vuonna-viela-kuudes-ja-seitsemas-lisabudjetti-maararahoja-ehdotetaan-lisattavaksi-mutta-nettovaikutuksesta-ei-voi-viela-sanoa/d04da498-5b30-4f10-8773-14ed266fc575). Annettu sana ei pitänyt.
Kolmas uutinen kertoi, että EKP:n pohtineen vakavasti sitä siirrettäisiinkö epidemiaan liittyvän hätäosto-ohjelman löyhennetty sääntely osaksi EKP:n normaalia rahapolitiikkaa. Samalla vahvistui tieto siitä, että ns. ensimmäinen ”koronatuki” ei jäisikään viimeiseksi paketiksi vaan siitä tulisi pysyvä järjestelmä. (https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-eu-valttelee-totuutta-ekpn-toiminnasta-julki-vuodettu-suunnitelma-tekisi-eu-saantojen-rikkomisen-pysyvaksi/07d9d3b7-4593-4831-b56d-21c37bd1bf5b).
Neljäs uutinen kertoi taas sen ilouutisen siitä, että EU:n uusi pakolaispolitiikka aikoo hylätä Dublinin sopimuksen artiklat. Sen mukaan EU:n komissio aikoo pakottaa jäsenvaltiot ottamaan pakolaisia ilman niiden omaa suostumusta periaatteella a) joko otat pakolaisia tai b) maksat. (https://yle.fi/uutiset/3-11558980; https://www.talouselama.fi/uutiset/eun-julkistama-maahanmuuttopaketti-jattaa-jasenmaille-kaksi-vaihtoehtoa-ota-vastaan-pakolaisia-tai-maksa/49894b4e-1c96-4528-a68f-7267688e6b09?ref=facebook%3A72b9&fbclid=IwAR0D-jw3QUYIdUzCzvlo4H66674bejUhUv6QApkcmlVscY96kup4OLU81XY)
Kepu sai myös huomata, että sen ajama maakuntauudistus ei toteudu sellaisena kuin se halusi. Hallituskumppania petettiin (https://www.is.fi/politiikka/art-2000006646285.html).
Miksi huijaaminen on ollut niin helppoa? Miksi se on niin vaikeaa?
Muissa länsimaissa kansalaisten huijaaminen ei olisi niin helppoa. Esimerkiksi USA:ssa on kansalaisilla vaistomainen epäluulo kaikkea sitä kohtaan mitä liittovaltio yrittää ja aikoo.
Meillä kuitenkin pyritään selittelemään asiat oikein päin. Tätä edesauttaa kotimainen valtamedia, joka näyttää kärsivät jonkinlaisesta mattivanhas-syndroomasta ”minulla ei ole selvää muistikuvaa” ts. viime viikolla tapahtuneet asiat eivät pysy sen muistissa 24 tuntia pitempää.
Suomalaisia ei voi kuitenkaan huijata ikuisesti. Sanna Marinin hallitus joutuu kyllä huomaamaan, että loppujen lopuksi petos ei kannata. Pitää puhua totta.
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44