Monta kertaa mieleen nousee kysymys, mistä ulkoisesti järjettömän tuntuisissa tapahtumissa EU:ssa on kyse? Lienee syytä hieman pohtia asioiden taustoja.

Kun Suomi aikoinaan liittyi EU:hun ja euroon, sitä perusteltiin turvallisuuspolitiikalla. Kun liitymme mukaan kolhoosiin ja luovutamme sille osan päätösvallastamme, se suojelee meitä Venäjän uhkalta. Edelleen kehuttiin vaivatonta liikkumista EU:n alueella ja luvattiin ruoan halpenevan. EU:n toimintaohjeeksi julistettiin periaate, että asiat pitää käsitellä niin lähellä ihmisiä kuin mahdollista. EU:n piti vain koordinoida suuria linjoja. Sellaisena EU meille myytiin.

Kun EU:ta seuraa, se on ajautunut aivan eri linjalle. EU-projektin taustalla olevat voimat haluavat ajaa EU:sta liittovaltiota, jossa kansallisvaltioiden asema murretaan ja niistä tehdään EU-liittovaltion osavaltioita. Tämä politiikka on toiminut jo pitkään ja yhä kovemmalla otteella.

Aluksi kuviteltiin, että liittovaltion pystyttämisessä onnistutaan ihmisiä suostuttelemalla. Mutta kun kansanäänestyksissä ym. ihmiset asettuivat vastustamaan liittovaltiokehitystä, tyyli on muuttunut. Nyt poliitikot röyhkeästi julistavat, että ihmiset ovat niin tyhmiä, ettei heiltä pidä enää kysyä mitään ja mitään vakavia asioita ei pidä enää laittaa kansanäänestykseen. Varsinaista demokratiaa.

Nyt EU alkaa näyttää kovin erilaiselta elimeltä kuin miksi se aikoinaan kuvattiin. Suurin osa valtioista käyttää yhteistä valuuttaa euroa. EU:ssa suunnitellaan yhteistä budjettia, valtiovarainministeriä, EU:n suoraan perimiä veroja ym. EU alkaa määrätä millaisia budjetteja maat saavat tehdä ja antavat määräyksiä siitä, kuka saa asua missäkin maassa. EU aikoo nostaa syytteitä sellaisia maita vastaan, jotka eivät suostu ottamaan vastaan sille määrättyjä turvapaikanhakijoita.

Yhä vieläkin eri puolilla Eurooppaa ihmetellään vuoden 2015 turvapaikanhakijatulvaa. Selvästi se oli operaatio, josta Euroopan lankoja taustalla vetelevät tahot tykkäsivät ja edistivät. Sillä oli ilmeisesti kaksikin tavoitetta. Ensimmäinen oli hankkia Eurooppaan halpatyövoimaa. Yritys meni perseelleen, tulijoita ei työnteko kiinnostanut ja useimmilla ei ollut siihen edellytyksiäkään.

Toinen ongelma oli tulijoiden aiheuttamat ongelmat. Heidän elättämisensä maksoi valtavasti ja tulijoiden mukana tullut rikosaalto ja sen vähättely raivostutti eri puolilla ihmiset. Monet perinteiset poliitikot menettivät asemansa ja tuo sotku kaatoi Angela Merkelinkin. Useissa Euroopan maissa valtaan on noussut poliitikkoja, jotka aktiivisesti vastustavat tuota politiikkaa. Sen suhteen EU on pysyvästi jakautunut.

Täydellinen mahalasku tuossa asiassa ei toki tarkoita, että tuosta politiikasta ollaan luopumassa. Ihmisten raivostumisen vuoksi asiaa lykätään ja samaan teemaan palataan uudenlaisilla menetelmillä. Sitä varten ilmeisestikin valmistellaan YK:n kautta siirtolaisuutta ohjaavaa GCM-sopimusta, salassa kansalaisilta useimmissa maissa.

Miksikö tuota asiaa ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Ajatus on ilmiselvästi se, että hajottamalla EU-jäsenmaiden kansallinen identiteetti, niiden puristaminen liittovaltioksi on helpompaa. Samantyyppistä kansalaisuuksien sotkemista harrasti Neuvostoliitto. Se ei imperiumin pystyssä pysymiseen riittänyt, mutta tuotti pysyviä ongelmia politiikan uhriksi joutuneille kansoille.

Euro on omituinen historiallinen kokeilu: valuutta ilman valtiota. Sellaisesta ei ole kokemusta. Ilmiselvästi euro oli olennainen osa, jolla yritettiin vauhdittaa liittovaltion synnyttämistä. Euron avulla yritetään puristaa eurovaltioita tiukempaan liittoon.

Tässä yhteydessä on syytä hieman pohtia, mitä oikeasti tarkoittaa EU-liittovaltio. Monet suomalaisetkin ylistävät sitä ilman, että on käsitystä mitä se oikeasti tarkoittaa. Yksi karkea vertailukohta voisi olla USA. Siellä valtion budjetti on n. 20% BKT:sta, kun EU:n budjetti on 1% jäsenvaltioiden BKT:sta. Toistaiseksi suuri osa budjettitaloudesta kulkee jäsenvaltioiden kautta.

Jos EU:sta tulisi liittovaltio, eivät ihmisten verorahat kiertäisi enää valtion budjetin kautta vaan ne maksettaisiin liittovaltiolle. Kuvitellaan, että liittovaltion osuus BKT:sta olisi samaa suuruusluokkaa kuin USA:ssa eli 20%. Silloin Suomi tai oikeammin suomalaiset suoraan maksaisivat liittovaltiolle nykyisen 2 miljardin sijasta 40 miljardia. Varmaan veroja ei voida samassa määrin korottaa, joten kansalliset budjetit romahtaisivat.

Liittovaltio maksaisi meille takaisin mitä sen enemmistö päättää haluta ja mihin ne haluavat meidän rahat käyttävän. Tuo enemmistö on Välimeren maat. Ne voivat aivan demokraattisesti päättää, että liittovaltion varat käytetään niiden hyväksi ja me saamme nuolla näppejämme.

Liittovaltiossa velat ovat yhteisiä ja maksamillaan veroilla suomalaisetkin pääsisivät maksamaan muiden euromaiden velkoja. Nyt Suomen valtion velka on. 110 miljardia. Jos velat laitetaan yhteen, suomalaisten osuus euromaiden velasta on samaa suuruusluokkaa kuin BKT eli lähes 200 miljardia. Siis liittovaltiossa maksettavaksemme kaadettaisiin 80 miljardia lisää velkaa.

Tässä joku alkaisi selittämään, että tuollaiselta voidaan suojautua sopimuksilla. Mutta ei EU:ssa, sillä ei ole tuollaista uskottavuutta. USA:ssa liittovaltion toimintaa ohjaa perustuslaki, jossa määritellään paitsi kansalaisten myös osavaltioiden oikeuksista. Korkein oikeus vahtii perustuslain noudattamista meidän näkökulmastamme katsottuna ehkä koomisenkin innokkaasti. Mutta EU:sta puuttuu kokonaan tuollainen uskottavuus. Euroa, valtioiden velkoja, Dublinin asetusta ym. koskevia sopimuksia on rikottu lukemattomia kertoja eikä kukaan muuta kuin levittelee käsiään. EU:ssa tuollaiselta mielivallalta ei voi suojautua.

Liittovaltiossa olisi yksi valuutta kaikkialla. Se tarkoittaa, että joissakin osissa se on menestykseen nähden halpa ja sellaisilla alueilla menee hyvin. Mutta vastapainoksi toisilla alueilla menee surkeasti valuutasta tai muista syistä johtuen. Tällaista tapahtuu esimerkiksi USA:ssa jatkuvasti. Esimerkiksi autoteollisuus Detroitissa romahti. Se johti satojentuhansien ihmisten muuttamiseen muualle työn perässä. Kokonaiset alueet rappeutuvat. Liittovaltion budjettivaroin voidaan tuollaista toki hieman pehmentää, mutta varsin rajallisesti.

Kuvitellaan vastaava tilanne Euroopassa. Sellainen on itse asiassa koettu. Saksa vei tuotteitaan välimerenmaihin ja ne ostivat niitä velalla. Kun kupla puhkesi, saksalaisten ja ranskalaisten pankkien arvottomat lainat siirrettiin euromaiden veronmaksajien maksettaviksi. Vastuun ottaminen muiden veloista piti olla kiellettyä, mutta eipä se paljoa painanut. Euron tukihärveleiden kautta kulkenut subventio on näkyvissä. Suomen arvioidaan hävinneen yksin Kreikan lainoissa 5 miljardia, kahden vuoden puolustusbudjetti tai puolet Hornet-hävittäjien uusimisen kustannuksista. Se siitä EU:n tuomasta turvallisuudesta.

Tuo apumekanismi on kuitenkin siksi avoin, että monet pohjoiset maat vastustavat sen laajempaa käyttämistä. Siitä voisi tulla epämiellyttävää poliittista kohua. Mm. Uusi Hansaliitto (Ruotsi, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Tanska, Hollanti, Irlanti) on esimerkki tästä vastustuksesta. Sen sijaan ei ole kuulunut mitään kommentteja siitä paljon suuremmasta tuesta, jota jaetaan EKP:n kautta.

Nytkin mm. Saksassa menee taloudellisesti lujaa, mutta esimerkiksi Italiassa kehitys on aivan toisenlainen? Hyväksyvätkö Välimeren maat niiden pohjan rappeutumisen ja sen, että kansalaiset muuttavat muualle työn perässä? Enpä usko, tuhoamishankkeista huolimatta kansallinen identiteetti on eri puolilla vahva. Eurooppalaisten maiden sosiaaliturvakaan ei tue sellaista. Liikkuvuus työn perässä on luonnostaan pienempää kuin USA:ssa esimerkiksi kielimuurin ym. takia. Tehdastyöt, joissa kielitaitoa ei tarvita, ovat hävinneet. Liikkuvuus koskee lähinnä hyvin koulutettuja.

Siis talouden iskuihin ei voida sopeutua valtavalla muuttoliikkeellä. Siksi hätiin huudettaisiin liittovaltion tukia. Sinne uppoaisi suuri osa suomalaistenkin EU-liittovaltiolle maksamista 40 miljardista. Summia ei ole helppo havaita, koska ne menevät suorina maksuina, eivät kansallisen budjetin kautta.

Euro on kuristussilmukka, jolla tuota kehitystä on yritetty nopeuttaa. Euroopan maat ovat kilpailukyvyltään hyvin erilaisia. Siksi eri valuutat ovat olleet se mekanismi, jolla noihin eroihin on perinteisesti voitu sopeutua. Omaa valuuttaansa käyttävä Ruotsi on tässä suhteessa hyvä esimerkki. Se on sopeutunut talouden iskuihin antamalla valuuttansa arvon vaihdella tilanteen mukaan ja se on selvinnyt paljon paremmin kuin euroa käyttävä Suomi.

Euron kurssi on sellainen, että se on liian halpa Saksalle ja liian kallis Italialle. Kun liittovaltion budjettimekanismeja ei ole, tuota eroa tasoitellaan negatiivisilla koroilla ja keskuspankkien ostamilla velkapapereilla. Samalla eri maiden keskuspankkien (EKP:n osakkaiden) keskinäiset velkasitoumukset ovat kasvaneet valtaviin mittoihin. Niitä ei pystytä enää sivistyneesti setvimään kriisitilanteessa.

Italiassa tuohon kitumiseen on kyllästytty ja euroon ja siirtolaisuuteen kyllästyneet puolueet ovat nousseet valtaan ja vallassa olo on vain kasvattanut niiden kannatusta. Italialle ei todellisuudessa ole muuta ratkaisua kuin erota eurosta. Ja se merkitsisi euroalueen hajoamista.

Yhä useammat tahot ovat todenneet, että maailmantalous alkaa lähestyä jonkinlaista taantumaa tai lamaa. Esimerkiksi USA on jo varautunut melko pitkälle siihen. Korot alkavat olla normaalilla tasolla ja taloutta voi laman oloissa elvyttää korkoja laskemalla. Mutta euroalueella korot ovat negatiivisia ja laman tullessa euroalue joutuu ottamaan iskut vastaan ilman puskureita. Siitä voi syntyä pahaa jälkeä.

Kaikkiaan EU:ssa on pinnassa valtava määrä ongelmia, hajoaminenkin on avoimesti pohdinnassa. Silti poliitikot eivät tunnusta, että ajamansa politiikka on ollut pahasti pielessä. Alexander Stubb julisti liittovaltion ihanuutta pyrkiessään ehdokkaaksi komission puheenjohtajaksi. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo julistaa, että kansallisaate on tuhoisa. No ainakin se johti sotaan 1939, kun suomalaiset ryhtyivät mm. sen innoittamina puolustautumaan Neuvostoliiton hyökkäykseltä – Orvon silloiset puoluetoverit mukana.

Suomessa olisi kiire herätä huomaamaan, kuinka suomalaista yhteiskuntaa tuhotaan järjestelmällisesti EU-liittovaltion pystyttämiseksi. Ja tuon hankkeen tulos kuitenkin taitaa olla sama kuin Neuvostoliitossa: hajoaminen. Mutta minkä hinnan me siitä maksamme?