Blogi: Olli Pusa, pe 07.09.2018 19:34

Juha Sipilän kompurointi

Pääministeri Juha Sipilä herätti melkoisen julkisen kohun ilmoittamalla, että suurin osa turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisten syiden perusteella. Monet maahanmuuttointoilijat raivostuivat asiasta. Toki suurin osa ihmisistä ymmärtää hyvin, että siitä asiassa on juuri kyse, mutta kun pääministeri tuollaista lausuu julki, se tekee asiasta virallisemman.

Hyvin aggressiivisesti Sipilän väitettä vastaan julistaa opiskelija Erna Bodström. Hän on aktiivisimpia stop deportation toimijoita, eikä siis mitenkään objektiivinen ja puolueeton arvioija. Toisekseen on aika huvittavaa, että Bodström perustelee väitteitään tutkijana. Sitähän hän ei ole vaan tohtorikoulutettava Helsingin yliopistosta. Siis ehkä joskus tutkijan tutkinnon suorittanut.

Bodström ja muut raivostuneet turvapaikka-aktivistit ovat saaneet runsaasti tukea mediasta. Mm. Uuden Suomen toimittaja Teppo Ovaskainen kirjoitti kolumnin, jossa puolusteli turvapaikka-aktivisteja. Hänen pohdiskelujensa ydin oli siinä, miten turvapaikkahakemusten hylkäysprosentti lasketaan.

Sipilän ja avustajiensa laskutapa oli verrata myönnettyjä turvapaikkapäätöksiä jätettyihin hakemuksiin. Siitä saadaan yksi prosenttiluku. Turvapaikka-aktivistit vertaavat myönnettyjen päätösten määrää tehtyihin päätöksiin. Siitä ovat poistuneet ne, joiden hakemus on jostakin syystä rauennut. Siitä saadaan suurempi myöntöprosentti.

Tästä jälkimmäisestä eli turvapaikka-aktivistien laskentatavasta löytyy suuria ongelmia. Keitä sitten ovat ne turvapaikanhakijat, joiden hakemus raukeaa? Tuskin he ovat hädänalaisimpia, jos ovat tuskin keinottelevat hakemuksilla. Hakemus raukeaa, jos se vedetään pois tai jos hakija häipyy. Näin menettelee todennäköisimmin taloudellisten seikkojen vuoksi turvapaikkaa hakeneet.

Vanhan tutkijan silmin tällainen saivartelu osoittaa melkoista hölmöyttä. Ei asiaa noin voi päätellä. Ensiksikin eri maissa käytännöt voivat vaihdella. Myöntöprosentista ei voi päätellä, mikä on päätöksen oikeellisuus.

Tuossa ”tutkijoiden” selittelyssä luvuista on ratkaisevan vakava ongelma. Mehän emme edes tiedä, keitä nuo hakijat lopulta ovat. Tiedetään, että esimerkiksi Suomeen 2015 tulleista yli 30.000 turvapaikanhakijasta 80%:sta ei edes tiedetty keitä he ovat. Olivat hävittäneet paperinsa (onneksi älykännykät eivät olleet hävinneet…).

Siis heidän henkilöllisyytensä on todellisuudessa tuntematon ja siltä pohjalta asioiden selvittäminen turvapaikkaprosessissa on tyhjän päällä. Edelleen suuri osa valehteli erityisesti ikänsä. Kuten muuan hammaslääkäri kyynisesti totesi: ”miten onkaan noin nuorelle miehelle sattunut vanhan miehen hampaat”. Tätä ilmiötä on kuvattu termillä ”partalapset”.

Alaikäisten osalta turvapaikkaprosessia käsitellään eri lailla kuin aikuisten osalta. Siksi iän valehteleminen kannattaa. Kun asiaa on selvitetty, lääketieteellisten seikkojen perusteella arvioiden valtaosa selvitetyistä ”alaikäisistä” oli valehdellut ikänsä – ja muutkin tietonsa.

Mitä näissä oloissa turvapaikkapäätösten hylkäysprosentti kertoo todellisuudesta? Luulisi, että tutkijoina esiintyvillä on edes alkeellinen käsitys lähdekritiikistä ja sen merkityksestä tutkimukselle?

Juha Sipilän toteamus, että valtaosa turvapaikanhakijoista on liikkeellä taloudellisten seikkojen perusteella vastaa useimpien suomalaisten käsitystä asiasta. Se käsitys on syntynyt erilaisten tapahtumien pohjalta. Itsekin pidän asiaa ilmeisenä. Turvapaikka-aktivistien raivo kannanotosta johtuu siitä, se pudottaa pohjaa heidän propagandaltaan.

Sipilän osalta asiassa on monia ongelmia, eikä hän suurta sääliä ansaitse. Ensiksikin hän on aikaisemmin ollut asiassa eri mieltä, nyt siis kanta on yllättäen vaihtunut. Onko siis kyseessä vaalien lähestymisen aiheuttamaa taktikointia? Edelleen muistetaan, kuinka Sipilä pahensi turvapaikanhakijaongelmaa julistamalla harkitsemattomasti antavansa oman kotinsa Kempeleellä turvapaikanhakijoille.

Median rooli tässä on hyvin mielenkiintoista. Se ampuu kaikin tavoin Sipilää. Taustalla on median saama voitto Sipilästä ja entisestä päätoimittajastaan Atte Jääskeläisestä Sipilän typerän painostusyrityksen jälkeen.


Medialla tuntuu olevan kateissa suhteellisuudentaju. Kansanomaisesti joku voisi sanoa medialla nousseen ”kusi päähän”. Ehkä 80% toimittajista kannattaa vihervasemmistoa. Sen oppi on samanlainen kuin taistolaisilla aikoinaan: toimittajatkin ovat poliittisia toimijoita, eivät neutraaleja uutisten välittäjiä. Toimittajien puoluekannaksi voisi katsoa ”uustaistolaisuuden”.

Saa nähdä, milloin suurimmat puolueet toteavat, että nykymuotoinen media on vakava uhka demokratialle. Suurin toimija Yle toimii verovaroin ja kansalaiset joutuvat maksamaan Yle-veroa vaikka inhoavat monia Ylen ohjelmia.

Ylellä on monenlaisia toimintoja ja sen lakkauttaminen tai yksityistäminen voi olla ongelmallista. Asian voisi hoitaa lopettamalla Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan. Sitten YT-neuvottelut pystyyn ja toimittajat saavat etsiä menestystään vapailta työmarkkinoilta. Vastaavasti Yle-veroa laskettaisiin. Säästyneet rahat ihmiset voisivat käyttää mihin haluavat, vaikkapa muiden uutislähteiden hankintaan.

Milloin Ylen ja median toiminnasta nousee toteamus: Jo riittää?

Olli Pusa pe 07.09. 19:34

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Raha ja hoiva

ma 18.02. 22:53

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01. 22:31

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01. 22:51

Demokratian alasajo?

to 27.12. 20:30

Ilmastokiima

pe 14.12. 12:26

Länsimaiden perikato?

su 02.12. 22:56

Ukraina Euroopan ilmapuntari

ti 27.11. 10:24

Vertailu Obama Trump

ma 19.11. 17:40

EU-liittovaltio

la 10.11. 14:24

Saksalaissuuntaus

to 01.11. 20:22

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Eduskunnassa näyteltiin farssi aktiivimallin ympärillä

ke 20.02.2019 22:34

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Yle pimittää merkittävää tietoa Ranskan antisemitismistä

ke 20.02.2019 19:22

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Neuvostotaide oli propagandan väline

ke 20.02.2019 17:49

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Eilispäivän elämää

ke 20.02.2019 22:35

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20