Blogi: Petteri Hiienkoski, to 26.07.2018 02:26

Vihaideologian levittäminen vei oikeuteen Tanskassa - Suomessa tuomitaan vihaideologian kritisoimisesta

Uustanskalaista imaamia vastaan on nostettu syyte vihapuheesta. Se perustuu Tanskassa tammikuussa 2017 hyväksyttyyn rikoslain muutokseen: yllyttämisestä tappamiseen tai sen toivottamisesta voi saada jopa kolmen vuoden vankeustuomion.

Imaami Mundhir Abdallah on opettanut Kööpenhaminassa sijaitsevassa Masjid Al-Faruq -moskeijassa profeettansa Mohammedin ennustusta ja sen täyttymystä: "Tuomiopäivä ei tule ennen kuin muslimit taistelevat juutalaisia vastaan ja tappavat heidät."

Imaamia syytetään siitä, että hän on resitoinut islamilaista oppia, joka kehottaa juutalaisten tappamiseen. Moskeijan opetukseen havahduttiin Tanskassa yllättäen toukokuussa 2017 vasta sen jälkeen kun tieto sen sisällöstä levisi verkossa. Imaamin esittämä kehotus ei saanut tukea poliittisilta päättäjiltä.

Yleinen syyttäjä Eva Ronne totesi syytteitä koskevassa lausunnossaan, että moskeijassa esitetyt lausumat ovat vakavia. Hänen mielestään tuomioistuimen kuuluu nyt saada arvioida, onko tiettyjen ihmisryhmien tappamiseen kehottavien vihasaarnaajien toiminta enää lainmukaista.

Suomen valtamediassa islamin vihaideologiasta vaietaan

Suomen näennäissuvaitsevaisessa punaviherliberaalissa valtamediassa islamin vihaideologiasta on vaiettu. Niihin, jotka ovat yrittäneet tuoda esiin opetuksia, jotka ovat ristiriidassa kristinuskon ja siihen perustuvan länsimaisen demokratian kanssa, on valtamedian taholta sen sijaan kohdistettu eriasteista vainoa. Suomessa "vihapuheena" on pidetty ensisijaisesti sitä, että esitetään poliittisesti epäkorrekteja tosiasioita islamista tai kritisoidaan sen vihaideologiaa.

Sen sijaan, että suomalaiset saisivat todenmukaista tietoa yhteiskunnasta – mikä on länsimaisen demokratian toimivuuden kannalta välttämätöntä – valtamediassa on harjoitettu yksipuolista poliittista mielipiteenmuokkausta. Siihen on kuulunut islamin valkopesu ja kristinuskon mustamaalaus.

Tanskaa runsas vuosi sitten järkyttäneestä tapauksesta, jossa kyseistä Muhammedin profetiaa resitoitiin, ei Suomessa myöskään uutisoitu – Iltalehteä lukuun ottamatta. Etenkin valtiollisen YLE:n uutis- ja ajankohtaisjournalismia näytti tuolloin ohjaavan kampanja, joka tähtäsi siihen, että Helsinkiin rakennettaisiin suurmoskeija.

Vihaideologiassa väkivalta oikeutetaan uhriutumisella

Imaami Mundhir Abdallah on vain yksi monista muslimisaarnaajista, joiden tiedetään levittävän islamin vihaideologiaa. Tanskassa on julkaistu lista viidestä ulkomaalaisesta muslimisaarnaajasta, joille on asetettu maantulokielto. Abdallah itse majailee tällä hetkellä Libanonissa, mutta hänen perheensä on Tanskassa.

Abdallah väittää, että todellisia uhreja ovat muslimit ja syyte johtuu islamin vastaista salaliitosta. "Lännessä poliitikot ja media eivät koskaan lakkaa hyökkäämästä islamia ja muslimeja vastaan. Heidän propagandansa ei ikinä lopu". Näin kerrotaan imaamin todenneen viime vuonna, kun syytteiden nostamista ensimmäisen kerran harkittiin.

Vihaideologian "luvattu maa"?

Euroopassa tapahtunut poliittinen kehitys herättää kysymyksen, onko Suomen näennäissuvaitsevainen valtaeliitti jämähtänyt historian väärälle puolelle. Jälleen kerran. Olosuhteet islamin vihaideologialle ja sen levittämiselle taitavat näet olla Suomessa otollisemmat kuin useimmissa länsimaissa.

Julkista keskustelua islamin vihaideologiasta ja sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta uhkasta – sen kritisoimisesta puhumattakaan – hillitsevät epämääräiset rikoslain kohdat: "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" ja "uskonrauhan rikkominen". Tämä on johtanut demokratialle välttämättömän sananvapauden vaaralliseen rajoittamiseen. Lainkohtia on näet tulkittu mielivaltaisesti ja käytetty poliittisen mielipidevainon välineenä. Näin on käytännössä suojeltu islamin vihaideologiaa ja muslimiterrorismia.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteet ja lisätiedot:

”Watch – ‘No Judgement Day Until Muslims Slay the Jews’: Danish Imam on Hate Speech Charges”. By Simon Kent. Breitbart-News 25 Jul 2018.

”Tanskalaisimaami vaati tappamaan juutalaisia - ensimmäinen vihasaarnajuttu Pohjoismaissa.” Katriina Mäkelä. Iltalehti 24.07.2018.

“Muhammedin profetia järkyttää Tanskanmaalla: miksi valtamedia vaikenee”. Petteri Hiienkoski. US Puheenvuoro 13.5.2017.

Masjid Al-Faruq (kööpenhaminalaisen moskeijan Facebook-sivu).

Petteri Hiienkoski to 26.07. 02:26

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07. 19:59

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05. 16:34

Suomalaisilla on oikeus tietää mitä hallitus on tekemässä

to 23.04. 01:34

Maassa nimeltä Suomi: Surullinen tarina Sanna Marinin hallituksesta

ke 01.04. 16:17

Koronakriisin synkkä varjo Suomen yllä

to 26.03. 01:08

Suomi tarvitsee poikkeusoloja vastaavan hallituksen

pe 20.03. 22:14

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12. 14:45

Sananvapaus on jakamaton

ti 17.09. 01:15

Kunnioitetaanko koululaitoksessa enää ihmisoikeuksia?

ti 13.08. 00:15

Pettikö pääministerin tähystys Airiston veneturmassa: onko ideologia turvallisuutta tärkeämpää?

pe 09.08. 22:49

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Ville Tavio ja afrikkalainen kulttuuri

to 06.08.2020 23:14

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kansanäänestys elvytyspaketista perusteltu

ti 04.08.2020 11:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kaivohuoneen tuore tapaus verrattavissa Turun terrori-iskuun

ti 04.08.2020 23:55

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vuorovedet vaihtuvat - SDP:n alamäki alkaa

ke 29.07.2020 23:26

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Koronaviruspandemia syynä "nuorison" väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja uhoon?

pe 31.07.2020 10:55

Tapio Puolimatka

Päivi Räsänen perusteettoman kritiikin kohteena

ke 29.07.2020 23:29

Olli Pusa

Ovatko puolueet vain teatteria?

pe 07.08.2020 11:30

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Suomalainen ajattelutapa hukassa

ma 20.07.2020 11:14

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Mistä saadaan 750 miljardia euroa?

to 23.07.2020 00:44

Timo Vihavainen

Mitä nainen haluaa?

to 06.08.2020 23:15

Matti Viren

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07.2020 20:52