Yhdysvaltain kanssa solmittava kahdenvälinen sotilassopimus, josta Helsingin Sanomat tänään (1.5.2023) uutisoi, heikentää Suomen itsemääräämisoikeutta ja suomalaisten turvallisuutta entisestään.

Suomen sotilaallisen liittoutumisen tavoitteet

Suomen kannalta sopimusjärjestelyjen ilmeisenä pyrkimyksenä on "sitouttaa" Yhdysvaltoja ja saada sitä sijoittamaan pysyvästi asejärjestelmiään ja taistelujoukkojaan – sekä johdonmukaisesti myös ydinaseitaan – Suomeen.

Tarve kahdenvälisille sopimuksille vahvistaa osaltaan sen, ettei Nato-jäsenyyden sinänsä todellisuudessa (de facto) uskottu antavan Suomelle turvatakuita, joilla sitä valtamediassa suomalaisille harhaanjohtavasti kuitenkin perusteltiin. Ei se edes ollut Nato-jäsenyyden päätarkoitus – ainakaan Yhdysvalloille.

Kahdenvälisten sopimusjärjestelyjen perimmäisenä ajatuksena on joka tapauksessa se, että kynnystä siihen, että Venäjä ryhtyy sotilaallisesti eliminoimaan Suomen kautta siihen sotilaallisen liittoutumisen seurauksena kohdistuvan uhkan, yritetään nostaa niin korkeaksi, ettei näin tapahtuisi. Tätä tarvetta Venäjällä ei aiemmin ollut.

Se on toinen asia, miten Yhdysvaltain sitouttamisessa onnistutaan ja – ennen muuta – estääkö se Venäjää ryhtymästä välttämättömiin toimiin turvallisuutensa ja olemassaolonsa puolustamiseksi.

Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittiset tavoitteet

Venäjän näkökulmasta kysymys on koko ajan ollut sen turvallisuuden vaarantavan sotilaallisen infrastruktuurin muodostamasta eksistentiaalisesta uhkasta.

Venäjän hallituksen toimet – ensisijaisesti diplomaattiset ja toissijaisesti sotilaalliset – ovat johdonmukaisesti tähdänneet joko tällaisen uhkan ennalta estämiseen tai sen eliminoimiseen.

Suomen ja Venäjän välisen naapuruussopimuksen päätarkoitus on – tai ainakin oli – ennalta estää tällaisen tilanteen muodostuminen. Suomen nykyjohto on sotilaallisella liittoutumisella yksipuolisesti käytännössä (de facto) kuitenkin rikkonut tämän sopimuksen. Se puolestaan on osaltaan vastoin luonnonoikeutta (ius nature) ja siihen perustuvaa kansojen oikeutta (ius gentium) tai kansainvälistä oikeutta, joksi sitä nykyään kutsutaan. Pacta sunt servanda.

Huolimatta siitä, että Suomi on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) ensimmäisen huippukonferenssin isäntämaa, sen nykyjohto on toimillaan kieltänyt myös Ety-järjestön tunnustaman vastavuoroisuuteen perustuvan – ja niin ikään luonnonoikeudellisen – periaatteen, jonka mukaan turvallisuutta ei ole mahdollista lisätä toisen maan turvallisuuden kustannuksella. Vastavuoroisuuden periaatetta korostava niin sanottu kultainen sääntö esiintyy tavalla tai toisella lähes kaikissa suurissa uskonnoissa ja eettisissä katsomuksissa (esim. Matt. 7:12).

Poliittisen johdon ratkaisut eivät näistäkään syistä voi jäädä ilman kielteisiä seurauksia. Ne, jotka syystä tai toisesta sivuuttavat tai kieltävät luonnollisen moraalilain ja luonnonoikeuden merkityksen, eivät tätä välttämättä ymmärrä, vaikka myös kansojen historia vahvistaa tämän asian.

Suomen Nato-jäsenyys ei ole poistanut Venäjään kohdistuvaa uhkaa. Päinvastoin. Sitä eivät tee myöskään kahdenväliset sotilassopimukset Yhdysvaltain kanssa. Ne sen sijaan lisäävät tätä uhkaa entisestään. Se, että Suomen johto ilman pakottavaa tarvetta toimillaan käytännössä (de facto) hyökkää naapurimaansa turvallisuutta vastaan, vaarantaa ehdoin tahdoin nimenomaan suomalaisten turvallisuuden.

Yhdysvaltain nykyhallinnon suurvaltapoliittiset ja ideologiset tavoitteet

Yhdysvaltain nykyjohdon näkökulmasta kysymys on yhä leimallisemmin vasemmistoliberaalilla "demokratia" ja "ihmisoikeudet" -retoriikalla (huom! EI siis käsitteiden perinteisessä länsimaisessa merkityksessä) perustellusta mutta pohjimmiltaan ekspansiivisesta ja aggressiivisesta ulkopolitiikasta. Sen uskotaan – tai ainakin uskotellaan – vahvistavan Yhdysvaltain suurvalta-asemaa.

Tämä ulkopolitiikka aiheuttaa poliittisia ja sotilaallisia jännitteitä ja ristiriitoja, joilla on taipumus lisätä konflikteja ja sotia Yhdysvaltoja ympäröivien valtamerten takana. Juuri tällä tavoin muita hajottamalla (divide et impera) sitä on myös tarkoitus toteuttaa.

Se on kuitenkin toinen asia, toimiiko taktiikka nykyään kuten ennen tai ainakaan muihin suurvaltoihin. Monet merkit maailmanpoliittisessa kehityksessä viittaavat siihen, ettei se toimi, vaan on itse asiassa kääntynyt Yhdysvaltoja ja sitä kritiikittömästi seuraavia liittolaisia vastaan.

Yhdysvallat tuskin tulee vaarantamaan omaa turvallisuuttaan ja olemassaoloaan Suomen tai minkään muunkaan Venäjän tai Kiinan reunavaltion puolustamiseksi. Yhtä vähän Neuvostoliitto oli valmis vaarantamaan olemassaolonsa Kuuban takia vuonna 1962, vaikka sen toimia ainakin retoriikassa ohjasi "maailmanvallankumoukseen" tähtäävä – ja sen takia niin ikään ekspansiivinen ja aggressiivinen – ulkopolitiikka.

Oma olemassaolo oli lopulta tärkeämpi kuin toverien välinen "luokkasolidaarisuus" ja "luokkavihollisen" ja maailmanlaajuisen "monopolikapitalismin" keskuksen olemassaolon uhmaaminen.

Millään suurvallan sotilaallisilla liittosopimuksilla ei tällaisessa tilanteessa – kun kysymyksessä on sen olemassaolo – ole lopulta merkitystä, eikä viime kädessä edes sen omilla laeilla. Inter arma silent leges.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomesta on sotilaallisella liittoutumisella naaapurimaansa päävihollisen kanssa tehty suurvaltojen pelinappula eikä suomalaisten turvallisuus ole ainakaan pääosin enää omissa käsissämme.

Aika näyttää, miten yhä kiristyvä umpisolmu avataan – vai saadaanko sitä ylipäätään avattua – ja mihin kaikkeen yritykset siihen Suomen kohdalla johtavat.

Liittoutumisen seuraukset maailmanpoliittisen järjestelmän muuttuessa

Suomi on nyt joka tapauksessa yhtenä nappulana liitetty osaksi Yhdysvaltain nykyhallinnon ulkopolitiikkaa. Tuo ulkopolitiikka ei puolestaan näytä erityisen menestykselliseltä – ainakaan, jos asioita arvioi rehellisesti ja vähänkään valtamedian levittämän yksipuolisen ja harhaanjohtavan joukkoviestinnän ulkopuolelta.

Ihmisten ei tietenkään haluta kyseenalaistavan uskoa sen menestyksellisyyteen. Yhtä vähän Neuvostoliitossa ja sen liittolaismaissa haluttiin ihmisten kyseenalaistavan sitä ohjanneen maailmanparannusideologian ja agendan menestyksellisyyttä.

Yhdysvaltain nykyjohdon ulkopolitiikan tulevaisuuteen liittyy myös yhä merkittävämpää epävarmuutta, jota tuskin kukaan asioita seurannut voi vakavissaan kiistää. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että maailmanpoliittinen järjestelmä on muuttunut yksinapaisesta moninapaiseksi.

Paluuta entiseen ei ole näköpiirissä. Isoa Kelloa ei voi kiertää taaksepäin, vaikka sitä Washingtonissakin kuinka yritettäisiin.

Moraalisen perustan mureneminen

Näyttää siltä, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa ei uskota siihen, että kansanvaltaisen järjestelmän annettaisiin Yhdysvalloissa toimia vastoin sitä ohjailevan sotateollisen kompleksin – tai niin sanotun Deep-Staten – globalistista agendaa.

Vuonna 2014 myös Suomessa kansanvaltaisten kulissien takana toteutettua ulko- ja turvallisuuspoliittista muutosta ei voi kuin ihmetellä. Nato-jäsenyyden toteuttaminen pikavauhtia ilman, että kansa olisi saanut avoimen julkisen keskustelun jälkeen vapaissa vaaleissa valita erilaisista vaihtoehdoista ja käyttää sille perustuslaissa uskottua valtiovaltaa päättää omasta kohtalostaan, oli johdonmukaista jatkoa sille.

Kun keinot turhentavat itse olemuksen, jota oli tarkoitus palvella, machiavellismin soveltamisessa on kuitenkin menty paljon yli kriittisen rajan: tällöin tarkoitus ei voi pyhittää keinoja.

Ilmeiset tosiasiat osoittavat, ettei Yhdysvaltoja ohjaavan hallinnon toiminta ole kestävällä pohjalla eikä agenda voi toimia ainakaan suhteessa muihin suurvaltoihin. Suomen johto on kuitenkin seurannut sitä häpeilemättömästi. Suomessa omaksutusta moraalisestikin kestämättömästä uskomuksesta seuraa johdonmukaisesti tarve tukea myös Yhdysvaltain perustuslaillisia periaatteita turhentavaa toimintaa, jota Bidenin taustavoimat johtavat.

Yhdysvaltain perusteiltaan vanhentunutta ulkopoliittista agendaa ei käsitykseni mukaan voi pelastaa myöskään sen vasemmistoliberaalilla modifioinnilla (woke, transgenderismi, LGBT), kuten etenkin Bidenin hallinto on sen kannatuksen lisäämiseksi tehnyt. Luonnonoikeuden vastaisten piirteiden vahvistaminen itse asiassa vain vauhdittaa sen murenemista tuhoamalla entistä tehokkaammin sen moraalista perustaa.

Emme voi tietää tarkasti, miten ja milloin kansainvälisen järjestelmän muutos tulee vaikuttamaan Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan ja miten suurvaltasuhteet sen seurauksena kehittyvät. Jotain siitä voimme kuitenkin päätellä, jos seuraamme paitsi maailmanpoliittista, myös Yhdysvaltain sisäistä kehitystä muualtakin kuin mitä yksipuolisessa ja harhaanjohtavassa valtamediassa esitetään uskottavaksi. Tämä muutos ei voi tulla sellaisena yllätyksenä kuin sisäisesti mädänneen Neuvostoliiton hajoaminen useimmille tuli yli 30 vuotta sitten.

Varmaa on myös se, että Venäjän tarve varmistaa turvallisuutensa ja olemassaolonsa Suomen kautta muodostuvaa uhkaa vastaan, ei maailmanpolitiikassa ja Yhdysvalloissa tapahtuvista muutoksista huolimatta ole häviämässä mihinkään. Itseään ja muita voi pettää, mutta ei todellisuutta.

"Turvallisuuden" korkea hinta

Kansanvaltaisen järjestelmän perusperiaatteita väärällä ja valheellisella toiminnallaan polkeva valtaeliitti ja sitä tukeva valtamedia Yhdysvalloissa ja myös Suomessa, ei näytä välittävän siitä, että hinta, mikä maksetaan tällaisesta "turvallisuudesta", on korkea.

Se näet tuhoaa sen luonnollisen moraalitajun mukaisen luonnonoikeudellisen perustan, jolle Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden menestys ja myös oikeutus maailmassa on aikanaan rakentunut. Se korruptoi ja tuhoaa sitä sisältä päin monin verroin tehokkaammin kuin mihin mikään ulkopuolinen suurvalta muuten mitenkään kykenisi.

Petteri Hiienkoski
 

Samasta aihepiiristä:

"Biden häviämässä sodan Venäjää vastaan Ukrainassa" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 28.04.2023.

"Miksi NATO-jäsenyys vaarantaa Suomen turvallisuuden?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 14.04.2023.

"Jos Venäjän vastainen sotapolitiikka ei olekaan menestys?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, su 19.03.2023.

"Miksi Yhdysvallat haluaa Suomen ja Ruotsin Natoon?" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, pe 20.05.2022.

"Suurvaltapoliittinen peilikuva Ukrainan kriisille" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, su 01.05.2022.

"Natosta ja suurvaltapolitiikasta inhorealistisesta näkökulmasta" OM Blogi: Petteri Hiienkoski, la 05.03.2022.