Blogi: Petteri Hiienkoski, la 05.03.2022 04:19

Natosta ja suurvaltapolitiikasta inhorealistisesta näkökulmasta

Monet näyttävät olevan varsin tietämättömiä Ukrainan sodan ja nykyisen maailmantilanteen taustoista. Mutta mistä niitä voi tietää, ellei valtamediassa kerrota.

Länsivaltojen ja Venäjän välisen vastakkainasettelun kärjistyminen ei näytä ainakaan monipuolistaneen eikä moniarvoistaneen valtamedian välittämää kuvaa.

Tarkastelen seuraavassa Natoa ja suurvaltapolitiikkaa kansainvälisten suhteiden realismin näkökulmasta. Siihen läheisesti liittyviä käsitteitä ovat geopolitiikka ja voimatasapaino.

Tämä on perinteinen lähestymistapa, joka on hallinnut etenkin suurvaltojen strategiaa historian hämäristä asti, vaikka strategiaa saatetaan siitä huolimatta julkisuudessa legitimoida ja kaunistella idealistisella retoriikalla.

Realismiin perustuva ulko- ja turvallisuuspoliittinen ajattelu – jonka jotkut ovat sekoittaneet suomettumiseen (joka viittaa sisäpolitiikassa pitkälle vietyyn "poliittiseen korrektiuteen"  joka valtamediassa ilmenee itsesensuurina) – oli vallitseva myös Suomessa ennen kuin idealistinen integraatio- eli yhdentymisteoria 1990-luvulla alkoi saada lähes kaikki tutkijatkin pauloihinsa.

Idealistisella ulkopolitiikalla on tosin juurensa jo 1930-luvulla. Tuolloin Suomessa uskottiin Kansainliittoon ja sen tarjoamiin kollektiivisiin turvallisuustakeisiin. Tämä kupla poksahti syksyllä 1939.

Kaksinapainen maailmanjärjestys muuttui kylmän sodan päätyttyä yksinapaiseksi. Yhdysvaltain ja sen liittolaisten strateginen tavoite oli maksimoida ja vahvistaa kylmässä sodassa saatu voitto laajentamalla niiden johtamia organisaatioita, Euroopan Unionia ja Natoa, mahdollisimmat pitkälle entisen Neuvostoliiton hallitsemille alueille.

Tämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan lähtökohta kehitykselle, minkä tuloksena olemme nykyisessä tilanteessa. Tätä kehitystä on julkisuudessa tosin verhoiltu ja perusteltu poliittisesti korrekteilla tavoilla ja toinen toistaan kauniimmilla periaatteilla.

Kysymys Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyydestä

Ensinnäkin Ukraina ja Georgia ovat pyrkineet Natoon jo toista kymmentä vuotta sitten. Bukarestin huippukokouksessa huhtikuussa 2008 Nato päätti avata jäsenyyden niille.

Venäjä ilmoitti tuolloin, ettei se tule tapahtumaan. Nato ja sen sotilaallisen infrastruktuurin laajentuminen federaation rajoille on ollut Venäjän sotilasdoktriinissa keskeinen turvallisuusuhka. Doktriineilla on turvallisuuspoliittiset ja sotilaalliset perusteensa.

Nato organisaationa on kuitenkin jatkanut Georgian ja Ukrainan jäsenyyteen tähtäävää prosessia niiden kanssa.

Venäjä hyökkäsi Georgiaan elokuussa 2008. Ukrainassa puolestaan käytiin sisäistä valtataistelua: Venäjä yritti houkutella Ukrainaa omaan leiriinsä ja länsivallat omaansa. Ulkomaista rahaa virtasi maahan.

Helmikuussa 2014 tapahtui länsimielinen vallankumous, jossa maan laillinen hallitus kaadettiin Yhdysvaltain enemmän tai vähemmän avoimella tuella. Sen seurauksena Ukrainassa alkoi sisällissota.

Venäjä aloitti Kiovassa vallan kaapannutta hallitusta vastaan taistelevien venäjämielisten kapinallisten tukemisen Itä-Ukrainassa. Krimin venäjämielinen parlamentti haki Venäjän tukemana federaation jäsenyyttä, minkä duuma myöhemmin hyväksyi. Venäjä varmisti sen, ettei siellä sijaitseva Sevastopolin laivastotukikohta joutuisi Naton haltuun tai saartamaksi.

Yhdysvallat ryhtyi aseistamaan Kiovan hallitusta vuonna 2017. Nyt se on täydessä sodassa Venäjää vastaan.

Venäjä ei ole hyökännyt kuin näihin rajavaltioihinsa, jotka varoituksista huolimatta jatkoivat Nato-jäsenyyden tavoittelua ja ovat Naton kannustamina tiivistäneet yhteistyötään sotilasliiton kanssa. Mutta miten Ukrainasta tai Georgiasta voisi tulla Naton jäseniä, elleivät kaikki Nato-maat sitä hyväksy?

Yhdysvallat on erityisen haluton sotimaan Venäjää vastaan, kuten muutkin läntiset ydinasevallat. Eikä tähän ole odotettavissa muutosta. Yhdysvallat näyttää ainakin tällä hetkellä olevan sitäkin valmiimpi käyttämään Venäjää vastaan sotimiseen muita maita ja jopa aseistamaan niitä.

Baltian maiden Nato-jäsenyydestä

Nato tuskin kykenisi estämään Venäjän armeijaa tunkeutumasta Baltian maihin, joiden vuonna 2004 tapahtunutta Nato-jäsenyyttä monet amerikkalaiset turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ovat pitäneet virheenä.

Venäjän estäminen todennäköisesti edellyttäisi Baltian muuttamista valtavaksi sotilastukikohdaksi eikä sen pitäminen onnistuisi välttämättä siinäkään tapauksessa.

Baltia on "sillanpääasema", jollaisen puolustaminen on vaikeaa. Sinne sijoitettu kalusto jäisi helposti venäläisille, hieman kuten kävi Afganistanissa, jossa suurilukuinen huippuaseistus epäonnistuneen vetäytymisen seurauksena jätettiin talibaaneille.

Nato-maista Yhdysvalloilla, Britannialla ja Ranskalla on ydinase. Tämä ydinpelote esti ainakin kylmän sodan aikana tehokkaasti sodan syttymisen silloin jäsenmäärältään nykyistä huomattavasti pienemmän mutta kiinteämmän Naton ja toisaalta Varsovan liiton välillä.

Nyt elämme kuitenkin erilaisessa maailmassa. Olisiko Yhdysvallat valmis tosipaikan tullen sotimaan Venäjää vastaan edes tavanomaisin asein, jos tämä hyökkäisi Baltian maihin?

Ydinsodan riski on suuri. Vaikka Yhdysvallat on pyrkinyt eliminoimaan Venäjän ydiniskukykyä viemällä ohjuspuolustustaan yhä lähemmäs sen rajoja, Venäjällä on edelleen kyky massiiviseen ydiniskuun. Se tuhoaisi Yhdysvallat ja vastaisku Venäjän. 

Korostan, että Venäjä ei siis ole uhannut hyökätä Baltian maihin. Venäjä on kuitenkin ilmoittanut, ettei se hyväksy Naton sotilaallisen infrastruktuurin laajentamista rajoilleen. Tämä on tullut poikkeuksellisen selväksi Bukarestin huippukokouksesta lähtien.

Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä

Venäjä on varoittanut "vakavista sotilaallisista ja poliittista seurauksista", jos Suomi liittyy Natoon. Viimeksi tällainen ilmoitus esitettiin helmikuun 2022 lopulla. Tätä asiaa tuskin voi kiertää "pikajäsenyydellä", vaikka jotkut niin ajattelevat.

Georgian sota ja Ukrainan sota osoittavat, että varoitus kannattaa ottaa tosissaan. Venäjä ei välttämättä jää rajan taakse odottamaan myöskään sitä, että Suomi liittyisi Natoon.

Yhdysvallat ei ole halunnut vaarantaa omaa turvallisuuttaan Nato-jäsenyyttä hakeneiden Ukrainan ja Georgian aseelliseksi puolustamiseksi Venäjää vastaan.

Budapestin sopimuksessa vuonna 1994 Yhdysvallat ja Britannia takasivat Venäjän kanssa Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, jos se luovuttaa ydinaseensa Venäjälle. Ovatko Yhdysvallat ja Britannia toimineet tämän sopimuksen mukaisesti?

Olisiko Yhdysvallat valmis vaarantamaan olemassaoloaan edes Baltian maiden puolesta joutumalla sotaan Venäjän kanssa? Miksi se olisi valmis siihen Suomen takia?

Yhdysvaltoja voi kiinnostaa se, että Nato tai ainakin sen sotilaallinen infrastruktuuri laajenisi Suomeen, josta käsin olisi tarvittaessa helppo katkaista Venäjän yhteydet Jäämerelle ja sen siellä sijaitsevaan laivastoon.

Myös Baltian puolustaminen helpottuisi ainakin hieman. Mutta riittäisikö tämäkään siihen, että Yhdysvallat sitoisi itsensä Suomen puolustamiseen Venäjää vastaan, jos se hyökkäisi?

Presidentti Joe Biden on heikko johtaja mutta kokenut poliitikko. Hän osaa muita miellyttäkseen lupailla asioita, jotka eivät maksa hänelle mitään.

Olisiko hän antanut ukrainalaisten ymmärtää, että Nato puolustaisi heitä, jos Venäjä hyökkää? Mitä Biden mahdollisesti on luvannut Suomen poliittiselle johdolle?

Yhdysvaltain ja sen liittolaisten intressissä on laajentaa sotilaallista puskurivyöhykettä yhä lähemmäs Venäjää ennen muuta sen ydiniskukyvyn eliminoimiseksi.

Tämä on toteutettavissa käyttämällä hyväksi sen rajavaltioiden turvallisuustarpeita tarjoamalla niille sotilaallisesti tukea Venäjän hyökkäyksen varalta sitoutumatta kuitenkaan puolustamaan niitä sotilaallisesti.

Strategisista tavoitteista ja niitä tukevista välineistä

Yhdysvallat on edelleen johtava suurvalta, vaikka kylmän sodan jälkeen muodostunut yksinapainen maailmanjärjestys näyttää päättyneen. Todellisuudessa se ei suinkaan ole Venäjä, vaan Kiina, joka on haastanut Yhdysvaltain johtaman maailmanjärjestyksen.

Yhdysvallat käyttää Natoa, kansainvälisiä sopimuksia ja muita välineitä palvelemaan strategisia tavoitteitaan oman asemansa vahvistamiseksi ei sen heikentämiseksi. Samalla tavoin toimivat muutkin suurvallat. Johtavat EU-maat käyttävät Euroopan Unionia edistämään omia etujaan.

Suurvallat ovat tarvittaessa paitsi valmiita, myös kykeneviä poikkeamaan sopimuksistaan, jos niiden noudattamisesta on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Tämä ei estä niitä pyrkimästä luomaan strategiasia etujaan tukevia sopimusjärjestelyjä.

Näin ovat syntyneet myös esimerkiksi Yhdistyneet Kansakunnat ja Nato. Niiden tarkoitus oli edistää Yhdysvaltain ja sen liittolaisten tarpeita.

Mutta ei mikään muukaan maa voi säilyttää asemaansa, saati vahvistaa sitä, ellei se osaa ajaa omaa etuaan. Pienempien valtioiden liikkumavara on kapeampi kuin suurvaltojen. Ellei ymmärretä suurvaltojen intressejä, joudutaan sitäkin helpommin niiden pelinappuloiksi ja hyväksikäyttämiksi.

Nato on puolustusliitto, jota ei ole tarkoittu hyökkäykseen. Mutta esimerkiksi ohjuspuolustus on asejärjestelmä, jolla on strategista merkitystä Venäjän ydiniskukykyyn. Se, mikä toiselle osapuolelle on puolustuksellista, on toisen näkökulmasta usein hyökkäyksellistä.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat hyödyntäneet Natoa myös "rauhaanpakottamistehtäviin" maailman kriisialueilla. Tämä käyttötarkoitus lienee ollut Kiovan hallituksen toiveena sen pyytäessä Ukrainan julistamista lentokieltoalueeksi.

Poliittinen retoriikka, jota suurvaltajohtajat käyttävät ja ideologia, johon ne vetoavat oikeuttaakseen toimiansa ja saadakseen niille hyväksyntää, on sekin väline edistää strategisia tavoitteita.

Retoriikkaan kuuluu myös propaganda. Sillä vahvistetaan viholliskuvaa vetoamalla tunteisiin käyttämällä hyväksi ennakkoluuloja ja pelkoja. Järjen ääni katoaa, kun tunteet saavat vallan.

Strategiset tavoitteet ovat eri asia kuin ideologia, jolla niitä mahdollisesti perustellaan, ja retoriikka, jolla niitä verhoillaan.

Välineet ja keinot, joilla Yhdysvallat ja sen liittolaiset edistävät tavoitteitaan, ovat kehittyneitä. Johtavana talous- ja sotilasmahtina Yhdysvalloilla on ollut mahdollisuus käyttää niihin valtavasti resursseja ja harjoitella niitä, minkä takia niitä myös osataan käyttää entistä tehokkaammin. 

Petteri Hiienkoski


Lisätietoja:

"Ukraine war follows decades of warnings that NATO expansion into Eastern Europe could provoke Russia" Ronald Suny. The Conversation. Published: February 28, 2022 7.06pm GMT Updated: February 28, 2022 8.33pm GMT.

"Just before Russian invasion, University of Chicago political scientist John J. Mearsheimer blamed West for Ukraine crisis" by Charlie Smith. Georgia Straight. February 28th, 2022 at 11:26 AM.

 

Petteri Hiienkoski la 05.03. 04:19

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

Konservatiivinen käänne haastaa utopiaglobalismin

la 08.06.2024 22:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06.2024 11:03

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Kompassi hukassa?

su 05.05.2024 00:58

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44