Yhteiskunnallinen ilmapiiri Suomessa on valtamedian yksipuolisen ja harhaanjohtavan mielipiteenmuokkauksen kiihottamana kiristynyt tavalla, jota ennen Ukrainan sotaa ja suurvaltojen välisen vastakkainasettelun kärjistymistä, ei olisi voinut uskoa todeksi.
Eräät vihan sokaisemat poliittiset kiihkoilijat ovat levittäneet jopa minusta karkeita valheita (käyttäen kieltä jota en häveliäisyyssyistä heidän itsensä tähden tohdi toistaa) sekä olleet "passittamassa" minua Venäjälle. Joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, ettei todellisuus ole niin mustavalkoinen, millaisena valtamedia sen esittää.
Tuskin olen ainoa, joka viime aikoina on joutunut julkisen "verbaalimuilutuksen", solvaamisen ja mustamaalauksen kohteeksi. Mahdollisesti jotkut, jotka ovat rohjenneet kyseenalaistaa valtamedian levittää narratiivia, ovat joutuneet paljon pahemman vihan lietsonnan kohteeksi. Ne, jotka vihan lietsontaan sortuvat, ovat yleensä voimakkaan tunnepohjaisen manipuloinnin uhreja kuitenkaan sitä itse ymmärtämättä.
Järjetön kiihkoilu muistuttaa pelottavasti siitä, mitä tapahtui Suomessa runsas 90 vuotta sitten, kun äärioikeiston poliittinen vaikutusvalta kasvoi ja uhkasi isänmaamme vapautta, länsimaista kansanvaltaa ja oikeusvaltiota. Tuolloin kysymys oli aidosta äärioikeistolaisuudesta ja kiihkonationalismista, todellisesta ekstremismistä.
Näiden käsitteiden merkitys on myöhemmin hämärtynyt. Nykyään etenkin vihervasemmistolaisilla on tapana on leimata "äärioikeistolaisiksi", "fasisteiksi" ja "natseiksi" poliittisia vastustajia, joilla todellisuudessa kuitenkin on hyvin tai ei lainkaan tekemistä sen kanssa, mitä termeillä alkujaan tarkoitettiin ja mistä niissä todellisuudessa on kysymys.
Maailmansotien välisenä aikana äärioikeiston toimintaan Suomessa kuuluivat niin sanotut muilutukset eli kyyditykset, joissa oli siirrytty sanoista tekoihin. Kyydityksillä tarkoitettiin äärioikeiston vaatimukset torjuvien kiinniottamista ja kuljettamista Suomen itärajalle.
Tavoitteena oli pelotella ja vaientaa ne, jotka rohkenivat olla heidän kanssaan eri mieltä. Nykyään tähän tarkoitukseen on käytettävissä muita ja paljon tehokkaampia ja hienovaraisempia keinoja kuin kyyditykset.
Vihan ja kostonhimon kyllästämän ilmapiirin taustalla olivat vuonna 1918 käydyn vapaus- ja kansalaissodan katkerat kokemukset. Puolet kansasta oli Venäjän kommunistihallituksen ja maamme äärivasemmiston kiihottamana saatu taistelemaan vastaitsenäistyneen Suomen laillista hallitusta ja vapaata yhteiskuntajärjestystä vastaan.
Äärioikeistolaisille ja kiihkonationalisteille, joilla sodan jälkeen oli vahva asema yhteiskunnallisissa instituutioissa ja etenkin puolustusvoimissa, ei riittänyt edes se, että toinen rakasti isänmaataan, oli oikeistolainen eikä hyväksynyt kommunismia.
Vihan sokaisemille fanaatikoille on ominaista se, etteivät he siedä moniarvoisuutta ja sitä, että erilaisilla näkemyksillä olisi yhdenvertainen pääsy julkiseen keskusteluun. Omasta kannasta poikkeavia näkemyksiä ei siedetä: ellet ole kanssamme samaa mieltä, olet meitä vastaan. Tämä on yhteinen piirre kaikille totalitaristisille katsomuksille riippumatta siitä, miten niitä ulkonaisesti kaunistellaan.
Tunnetuin kyyditys kohdistettiin itsenäisen Suomen ensimmäiseen tasavallan presidenttiin, K.J. Ståhlbergiin. Se tapahtui lokakuussa 1930. Hänen valikoitumisensa äärioikeiston vihan kohteeksi ei ollut sattuma: se johtui yhteiskunnallisista näkemyksistä, joita hän edusti.
Vaikka Ståhlberg ei enää osallistunut päivänpolitiikkaan, hänellä oli merkittävä symboliarvo. Hän oli periaatteidensa mukaisesti edistänyt kansallista sovintoa toisiaan vastaan sotineiden kansanryhmien välillä.
Mutta ennen muuta Ståhlberg oli perinteisen länsimaisen kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteiden varaan rakentuneen perustuslakimme pääarkkitehti. Tämä perustuslaki kumottiin ja korvattiin monitulkintaisella ja sen takia valtion mielivallan mahdollistavalla vasemmistoliberaalilla perustuslailla vuonna 2000.
Toisin kuin monet muut muilutetut, Ståhlberg ei ollut vasemmistolainen, vielä vähemmän kommunisti. Hän kuului Suomalaisen puolueen jakaantumisen yhteydessä muodostuneeseen Kansalliseen Edistyspuolueeseen.
Edistyspuolue, jota ei ole ollut olemassa yli puoleen vuosisataan, korosti klassisen liberalismin periaatteita, toisin sanoen kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta, länsimaista demokratiaa ja sen toimivuudelle välttämättömiä kansalaisoikeuksia, sanan- ja uskonnonvapautta, sekä nämä turvaavaa perustuslaillista tasavaltaista hallitusmuotoa.
Nämä ovat arvoja, joita pohjimmiltaan totalitaristinen valtaeliitti valtavaltamedian tuella "demokratian ja ihmisoikeuksien" nimissä länsimaissa yhä voimallisimmin ja kiihtyvällä vauhdilla murentaa edistääkseen valtapoliittisia ja taloudellisia etujaan ja käyttämällä siihen tehokasta yleisen mielipiteen muokkausta, jossa taitavasti sovelletaan massapsykologiasta tuttuja manipuloinnin keinoja, etenkin pelon lietsontaa. Tähän kuuluu se, etteivät useimmat tiedosta sitä, miten heitä käytetään hyväksi.
Samoja menetelmiä on käytetty esimerkiksi presidentti Donald Trumpin perustuslaillisen aseman horjuttamiseksi ja hänen uudelleenvalintansa estämiseksi sekä "kunnianhimoisen" ilmastopolitiikan, gender/queer-poliitikan ja koronakorotekampanjan edistämiseksi.
Totalitarismissa hyväksytään vain yksi Totuus, jonka vahvistamiseen kaikki institionaaliset rakenteet pyritään valjastamaan.
Divide et impera!
Petteri Hiienkoski
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Presidenttimme allekirjoittaa maanantaina YK:n tulevaisuussopimuksen New Yorkissa, joka laillistaa laittoman siirtolaisuuden ja antaa sille uuden nimen
la 21.09.2024 14:28Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44