Oletteko koskaan kuunnellut kun ihminen puhuu sydämestä?

Niin, että sielu pysähtyy. Ihminen jää kuin naulittuna ja noiduttuna tutkimaan puheen sisältöä.

Sanotaan, että myöhempi ministeri Yrjö Kallinen piti tällaisen puheen vuonna 1918 kun häntä oltiin teloittamassa punaisena.

Sykähdyttävä es-tempore puhe pysäytti teloitusta johtaneen upseerin, tuomitut ja upseerit.

Kallisen omin sanoin: ” Kun olin lopettanut, toverini itkivät, ja se teloitusryhmä itki. Ja se upseeri sanoi, että Kallinen astuu ulos rivistä..”

Mitä on patriotismi?

Minä kuulin tällaisen puheen viime maanantaina. Esittäjänä oli meille vanhemmille sukupolville tuttu unkarilainen viuluvirtuoosi Géza Szilvay. Hän ei nyt ”puhunut” viulullaan vaan ihan sillä samalla äänellä minkä suomalaiset olivat oppineet tuntemaan tv-ohjelmassa ”Viuluviikarit musiikkimaassa” (viulu soi ”lintukielellä”, ”äitikielellä”, ”isäkielellä” ja ”karhukielellä” -  Zoltán Kodályn periaatteiden mukainen värikieli-menetelmä).

Géza Szilvayn puhe liittyi patriotismiin – mitä se on?

Hänen mukaansa unkarilaiset eivät II maailmansodan jälkeen saaneet rakastaa ja kunnioittaa isänmaataan. Se oli kielletty sosialistisen Unkarin rikoslaissa. Nyt kun se on mahdollista niin näyttää siltä, että tulee toinen imperialistinen valta, joka pitää unkarilaisten isänmaanrakkautta pahana asiana.

Unkarin lahja ja kukkakimppu

Puhe liittyi Unkarin suurlähetystössä pidettyyn ”Suomi Finnorszag 100” nimisen kirjan julkaisutilaisuuteen. Kirja oli toinen Unkarin Suomelle antama lahja maamme 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Ensimmäinen lahja oli hieno ja futuristinen Bogányi-flyygeli, joka on sijoitettu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tiloihin Helsingin Musiikkitalossa. Tämä kirja oli ikään kuin kukkakimppu flyygelin päällä ja täydensi sitä.

Kirjan esitteli suurlähettiläs Vince Szalay-Bobrovniczky, joka on itsekin kirjoittanut siihen. Kirjassa on monenlaisia mielenkiintoisia muistelmia ja hupaisia välähdyksiä maiden historiasta ja voin tunnustaa, että se oli pakko ahmia siltä istumalta.

Kukapa ei haluaisi lukea siitä miten aikoinaan Unkarin suurlähettiläs antoi sovittuja valomerkkejä jään yli Tamminiemeen, jolloin presidentti Kekkonen tiesi hiihtää jäätä pitkin Unkarin suurlähetystöön saunomaan ja uimaan (siellä on mainio uima-allas).

Yhteinen kohtalo

Palaan lopuksi vielä Géza Szilvayn puheeseen ja hänen artikkeliinsa.

Hän kertoo siinä tapauksesta kun vuonna 1971 hamppari eli suomalainen köyhä pysäytti Gézan ja hänen veljensä. Suomalainen pummi täräytti ratisevalla ärrällä ”anna markka!”.

Kun hänen veljensä ilmoitti murteellisella suomellaan, että heillä ei ollut rahaa hamppari kyseli mistä miehet ovat. Kun hän sai tietää, että he ovat Unkarista niin hamppari kaiveli taskujaan ja antoi näille kiiltävän markan.

Meillä on vielä isänmaa

Markkaa ei enää ole mutta hamppareita on vielä.

Onneksi on myös isänmaa – jota voi rakastaa, myötäelää sen kohtaloita ja kunnioittaa sitä.