Blogi: Timo Vihavainen, ma 16.04.2018 13:28

Suomen vaikutusvaltaisin mies

Pravda ja pravdistit

 

Aleksi Mainio, Erkon kylmä sota. Helsingin Sanomat Moskovan varjossa. Siltala 2018, 519 s.

 

Kylmä sota oli erään aikakauden suuri tarina, ainakin poliittisen historian näkökulmasta. Siihen sitten liittyi muun muassa sivujuonne Suomen selviytymisestä ja menestyksestä, jossa taas oli omat erikoisuutensa, ikävätkin muiden muassa.

Helsingin Sanomat nousi tuohon aikaan suomalaiseksi suurlehdeksi, joka myös kansainvälisesti katsoen kuului valioluokkaan. Siitä tuli yleisön suursuosikki ja suurvaikuttaja ja sen takia myös vallankäyttäjien kiinnostuksen kohde. Itse asiassa se pääsi myös itse vallankäyttäjien joukkoon, yhdeksi pelaajaksi.

Aleksi Mainio kuvaa kirjassaan lyhyesti myös Helsingin Sanomien ja Erkkojen nuorsuomalaisia perinteitä, joita voi pitää kunniakkaina. Eero Erkon ajoista lähtien lehti ansioitui sananvapauden puolustamisessa ja myös hankki läheisiä yhteyksiä länteen, anglosaksiseen maailmaan.

Se, joka vielä muistaa lehden loistokauden, joka sijoittuu juuri Mainion tutkimaan kylmän sodan aikaan, on varmasti havainnut sen muutoksen, joka tapahtui joskus 1990-luvulla.

Siitä lähtien lehdestä alkoi tulla omaa hyvää sanomaansa julistava orgaani, joka ei enää lainkaan välittänyt kätkeä puolueellisuuttaan. Niistä ajoista taitaa myös alkaa lehden alamäki, joka tosin tietysti liittyy myös siihen vallankumoukseen, joka media-alalla on muutenkin tapahtunut.

Omien subjektiivisten muistikuvieni mukaan vanha hesari oli sangen monipuolista ainesta tarjoava foorumi, jossa samaan aikaan saattoi olla sekä neuvostoliittolaisten kolumnistien yleensä varsin tasapaksuja jaarituksia, että Jaakko Okkerin hykerryttävän kirpeitä sivalluksia kaikille suomettumisen apostoleille.

Kari Suomalainen ei kumarrellut ketään ja, kuten hän itse piirroksessaan kertoi, kukaan ei häntä yrittänytkään komennella tai edes antaa ohjeita.

Moniarvoiseen lehteen kuuluivat myös Seppo Heikinheimon musiikkiarvostelut, joka kyllä joskus olivat niin hävyttömiä, että lukijaa vallan kauhistutti. Kirjallisuuden puolella Pekka Tarkka oli erinomainen klassikkojen tuntija, jos myöskin selvästi kantaa ottava kirjoittaja.

Kaiken kaikkiaan muistan, että lehdestä sai nimenomaan moniarvoisuuden vaikutelman. Mikäli siellä joskus, eikä niin harvoinkaan, oli joku neuvostokommunismia mielistelevä artikkeli, löytyi sille kyllä varmasti myös vastapaino.

Simopekka Nortamo, joka aikoinaan julkaisi laajan ”todistusaineiston” lehtensä suomettumissyytöksiä vastaan, oli kyllä oikeassa. Hesarissa uskallettiin kirjoittaa. Niin sanotussa ”suomettumisessa” kysymys lienee useimmiten ollut siitä, että yksi uskoi yhtä ja toinen toista. Se nyt vain oli oma aikakautensa, joka poikkesi nykyisestä.

Sitä paitsi kirjoittelua ohjattiin varsin vähän ja enimmäkseen se tapahtui päätoimittajien toimesta. Aatos Erkko, joka lehden omistajana olisi voinut olla myös sen päätoimittaja, pysyi taka-alalla, ainakin enimmäkseen. Hän ei halunnut olla toimittaja, tuskin edes kustantaja.

Itse asiassa Erkko sitten kuitenkin alkoi tietyssä vaiheessa puuttua hyvinkin aktiivisesti lehden kirjoitteluun ja se näyttää tapahtuneen nimenomaan 1990-luvulla.

Yksi Erkon fiksi (joskaan ei fiksu) idea oli Suomen liittäminen Euroopan yhteisöön. Tämä obsessio näkyi jo hyvin räikeänä myös lukijalle. Mainio kertoo, että Erkko oli suuttunut jopa siitä, että lehti oli hairahtunut julkaisemaan jonkin yksinäisen EU-vastaisen kirjoituksen.

 Tässähän tuntee jo tuulahduksen siitä maanisesta yksituumaisuudesta, joka lehdessä nykyään vallitsee. Entisen moniarvoisuuden tilalle ovat sittemmin tunkeneet uudet ortodoksiat, feminismistä monikulttuurisuuteen.

Muutos näkyi vaikkapa Kari Suomalaisen erottamisessa. Vanhojen tähtitoimittajien kuten Jaakko Okkerin ja Jukka Rislakin tilalle alettiin värvätä keltanokkia, joista itse kukin piti kunnianhimonaan maailman muuttamista ja esitteli omia ajatuspörriäisiään sen sijaan, että olisi yrittänyt vain tehdä hyvää lehteä.

Tuo edellinen ei mene Mainion piikkiin, mutta en malta olla asiaa mainitsematta, kun kirja nyt sen tuo mieleen. Mainio kertoo kiinnostavasti sekä kylmän sodan ajasta kekkossuhteineen että kommunismin romahduksesta, johon hesari suhtautui sangen kiinnostavasti.

Erkko oli myös valmis hyväksymään Ahti Karjalaisen presidentiksi. Teollisuusmiehetkin kannattivat tätä nyt melko puistattavalta tuntuvaa ajatusta innokkaasti. Ei se historian polku mikään Mannerheimintie meilläkään ollut.

Kuten muistamme, virallinen Suomi ei aikoinaan ollut kovinkaan nopea ottamaan kantaa Baltian maiden itsenäistymisen puolesta. Toki meidän presidenttimme ja muutkin poliitikot olikin valittu hoitamaan Suomen etuja, eikä muiden maiden. Nykyäänhän tämä ei näytä olevan suinkaan itsestään selvää.

Helsingin Sanomilla oli ymmärrystä tähänkin asiaan, kuten se aikanaan oli ymmärtänyt monia muitakin realiteetteja. Sellaiset asiat kuin poikkeuslaki ja Kekkosen sairastuminen olivat vaikeita asioita lehden käsiteltäviksi. Itse asiassa lehti joutui tekemään poliittisia päätöksiä ja muuttamaan linjaansa.

Hesari  muutti linjaansa aina silloin tällöin, ihan linjaton se tuskin monessakaan asiassa oli. Vaikka Erkko ajoittain puuttui voimakkaastikin lehtensä kirjoitteluun, pysyi hän kuitenkin toimituksesta erossa. Kiinnostavaa kyllä, ”Suomen vaikutusvaltaisin mies” jopa otti ja haukkui TV-haastattelussa oman lehtensä pataluhaksi…

Mainion kirja on hyvä lisä siihen Helsingin Sanomia ja Erkkoja koskevaan kirjallisuuteen, jota alkaa olla koossa jo melkoinen pino.

Ainakin minulle jää se vaikutelma, että lehden loistoaikaa olivat nimenomaan kylmän sodan vuodet.  Niiden jälkeinen aika, jota Mainio ei käsittelekään, näyttää olleen yhtä alamäkeä, jossa kukaties voidaan havaita eräänlaisen monopoliaseman turmeleva vaikutus.

Kun toimittajat vielä kylmän sodan aikana joutuivat tunnustamaan sen tosiasian, että asioita tässä maailmassa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta, näyttävät ne nykyään vajonneen omituiseen yksisilmäisyyteen, jossa voi havaita älyllisen alamittaisuuden piirteitä.

Kun vielä jokunen aika sitten jokainen itseään kunnioittava älykkö lähti siitä, että jokaista argumenttia on käsiteltävä samoilla aseilla ja annettava sille sen ansaitsema arvo riippumatta siitä, kuka sen esittää, näyttää nykyinen käsitys aivan toisenlaiselta.

Kun lehti aivan avoimesti julistaa, että se pyrkii saamaan sivuilleen yhtä paljon kahden eri sukupuolen kuvia ja implisiittisesti pitää mahdottomana, että enempää nais- kuin miespuolisetkaan kirjoittajat voisivat olla objektiivisia, on se jo vajonnut syvälle orwellilaiseen totalitarismiin.

Tiettyä lastenlehtimäisyyttä lisäävät hesarin nykyisten liitteiden näkökulmat, joissa pariutumisongelmat, itsensä hemmottelu ja pintamuodit ovat keskeisiä tai jopa ainoita.

Vertaileva analyysi siitä, mitä nykyiset, hiljattain rippikoulusta päässeet tyttöset kirjoittelevat ja mitä joskus 1980-luvun toimittajat -myös naispuoliset- kirjoittivat, voisi olla varsin valaiseva.

Toki jokainen aikakausi tekee virheitä ja syntejä ymmärtämättä niitä edes hävetä, mutta uskallanpa ajatella, että toimitustyön älyllinen taso oli myös hesarissa kerran nykyistä korkeampi. Tämä jopa huolimatta siitä, etteivät toimittajat silloin vielä nähneet tehtäväkseen maailman muuttamista.

Timo Vihavainen ma 16.04. 13:28

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Tutkintapyyntö Suomen journalismista

su 28.04.2024 17:57

Juha Ahvio

USA:n ääretön valtionvelka ja keskuspankkirahoitus

la 11.05.2024 19:26

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Koronapandemialla pieni vaikutus kuolleisuuteen huolimatta mediahypetyksestä

su 21.04.2024 15:30

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho

la 25.05.2024 08:02

Olli Pusa

Kompassi hukassa?

su 05.05.2024 00:58

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44