Mässäys ja muu paheellisuus

Guy de Maupassant,  Valitut novellit. Toimittanut ja suomentanut Reino Hakamies. Esipuheen kirjoittanut Rafael Koskimies. WSOY 1960, 328 s.

1800-luvulla suomalainen älymystö matkusti Pariisiin. Se ei juuri matkustanut Berliiniin, Pietarin tai Lontooseen. Mitäpä se Berliinissä olisi tehnyt? Paperinmakuista filosofiaa, kurjaa ruokaa ja moukkamaista käytöstä. Entäpä Pietariin? Kaupunki pullisteli imperiaalista pröystäilyä, univormuja ja kannuksia, mutta kulttuurisesti se korkeintaan vain heijasteli kalpeasti Pariisin lainavaloa. Lontoota taas hallitsivat bisnes ja tyhjänpäiväisten forsyte-tyyppien snobbailu. Pariisiin siis!

Totta puhuen Berliinissä tietenkin saattoi saada erinomaista savustettua Eisbeiniä Kirschin ja oluen kanssa ja saksalaisesta filosofiasta moni päihtyi enemmän kuin toiset viinistä. Pietarin kulttuuri oli hyvinkin omalaatuista sille, joka pääsi siihen sisään ja myös Lontoossa oli oma viehätyksensä. Olihan kaupunki sentään maailman suurin ja vieläpä globaalin imperiumin keskus.

Mutta emmehän me koskaan pääse minnekään, ellemme uskalla kärjistää ja yksinkertaistaa. Pariisi oli joka tapauksessa maailman modernisaation keskus, keihäänkärki. Sen erikoislaatu pohjautui epäilemättä teknisen kehityksen ohella valistuksen ja suuren vallankumouksen perintöön. Kolmannen tasavallan liepeillä leijaili taistelevan vapaamielisyyden henki, pyhä laïcité, niin sanoakseni, jota ranskalaiset yhä vaalivat.

Maallisuus ja antiklerikalismi olivat jo sinänsä kovia sanoja 1800-luvu jälkipuoliskolla, jolloin ihmiset hurmaantuivat Darwinista ja muista luonnontietelijöistä, jotka näyttivät todistavan ainakin sen, ettei kristinuskon väittämiin kannattanut suhtautua vakavasti.

Maallisuuteen liittyi aivan uudentyyppinen suvaitsevaisuus ihmisen maallisia tarpeita kohtaan ja jopa niiden korottaminen korkealle jalustalle. Niin sanottu siviiliavioliitto ja seksuaalisten tarpeiden hyväksyminen olennaiseksi osaksi ihmiselämää leimasivat koko Ranskan muun maailman silmissä kevytmielisyyden tyyssijaksi, jonne pyhiinvaeltajat saapuvat kaikkialta uutta ja modernia vapaamielisyyttä ihmettelemään.

Ne, jotka tunsivat asiat paremmin, kuten Aleksandr Herzen, todistivat puolestaan, että itse asiassa juuri ranskalaiset olivat vihoviimeisiä sovinnaisuuteensa jämähtäneitä poroporvareita ja että todellinen henkinen vapaus löytyi Venäjältä, mutta eihän tällaisilla asioilla ole koskaan ollut merkitystä ajan muodeille ja virtauksille.

Yhtä kaikki, seksuaalisuus (en sano seksi, sillä se olisi anakronistista) oli vain yksi niistä ihmisen maallisista tarpeista, jotka sekä perinnäisen katsomuksen mukaan että ihan oikeasti saattoivat viedä hänet tuhoon, siis synti, mikäli sille antoi vallan. Toinen kuolemansynti oli mässäys. Kuten raamatussa sanottiin, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus olivat niitä saatanan viettelyksiä, jotka vieroittivat ihmisen Jumalasta.

Ennen nyrkki pystyssä ja suu mytyssä himojamme vastaan sotaa käytiin ja rautaa kasvoi miehen mieleen, pohdiskeli myös Aleksis Kiven Sepeteus- kanttoori ja arveli nykyisen sukupolven käyneen veltoksi ja kelvottomaksi ja tanssivan halujensa pillin mukaan.

Toki myös Topias oli nuorena hairahtunut, olihan nuori mies aina olemukseltaan kuin hurjapäinen metsävuohi. Vähänkö ihmiset syntiin olivat langenneet aina hamasta paratiisista lähtien. Kuitenkaan ei vallitsevan kulttuurin eetos tätä hyväksynyt ja varmemmaksi vakuudeksi myös kirkko valvoi tapoja ja oli pannut Topiaksenkin maksamaan katontervausrahoja Eskon liian varhaisen syntymisen takia.

Mutta Pariisissa noudatettiin uutta uskoa, joka tunnusti velkansa sekä Venukselle että Bacchukselle ja vielä hieman muillekin ei-kristillisille jumaluuksille.

Guy de Maupassantin novellit 1800-luvun lopulta liittyvät tässä valikoimassa kaikki ainakin jollakin tavalla ruokaan. Jokaisessa novellissa, ellen erehdy, syödään ja useimmiten syödään jopa herkullinen ja hyvin runsas ateria.

Herkut vievät preussilaiset miehittäjät unten maille, prostituoitu Rasvapallon eväät ovat vähällä tehdä vaunujen kanssamatkustajat hulluiksi ja erääseen perheeseen pyydystetään vävypoikaa herkullisella aterialla. Preussilaisia taas herjataan kertomalla, etteivät ne syöneet muuta kuin perunaa ja sianlihaa ja taas vain sianlihaa ja perunaa ja olivat vielä siivottomiakin.

Tällaista kiinnostusta ruokaan ei juuri näe tätä vanhemmassa kirjallisuudessa, vaikka hurjiakin syömiskuvauksia tietysti kyllä riittää aina Rabelais’n hyperbolia myöten.

Mutta uudenlainen henkilöhahmo taitaa sentään olla eräässä novellissa esiintyvä maalaislääkäriksi ruvennut herra Marambot, joka on herkkusuu, herkuttelija. Itse asiassa Marambot sanoo novellissa, että kai nyt kaikki viisaat ihmiset ovat herkuttelijoita. Herkuttelijoita ollaan aivan samalla tavalla kuin taitelijoita, oppineita tai runoilijoita.

Makuaistia piti vaalia kuin silmää ja korvaa. Mikäli maku oli puutteellinen, oli asia verrattavissa kyvyttömyyteen ymmärtää taiteita: sellainen ihminen kuuluu siihen sairaitten, hyljeksittyjen ja narrien joukkoon, mistä meidän kansamme on muodostunut. Sellaisilla ihmisillä on tyhmä suu, niin kuin toisilla voi olla tyhmä järki…

Muistelin jostakin lukeneeni myös saksalaisen sananparren: Nur Dummköpfe sind keine Feinschmecker. Tarkistin asian ja huomasin että lentävä sananparsi oli kuin olikin peräisin juuri Maupassant’ lta ja vieläpä juuri tuosta novellista. Alkukielellä se kuuluu: ”Tu es donc gourmand ? — Parbleu ! Il n'y a que les imbéciles qui ne soient pas gourmands. On est gourmand comme on est artiste, comme on est instruit, comme on est poète. Le goût, mon cher, c'est un organe délicat, ...”

Maupassant siis käytti termiä gourmand, jota usein pidetään nimenomaan mässäystä tarkoittavana, kun taas valikoivampaa herkuttelijaa kutsutaan nimellä gourmet.

Tässäkin asiassa kaiketi määrä muuttuu. jossakin vaiheessa laaduksi. Ihminen, joka on hyvän ruoan ystävä ja tuntija, connaisseur, ei välttämättä suinkaan ole tolkuton mässääjä enempää kuin erotiikan aficionado on pidäkkeetön irstailija, jolta puuttuu tahtoa päästä irti putkesta, johon on kulloinkin joutunut.

Sanasta viis, asia tässä tärkeä on. Maupassantin Marambot käyttää paljon energiaa palvellakseen vatsaansa tai pikemmin kai kitalakeaan. Kananmunatkin hän hankkii itse ja syöttää kanansa tietyllä tavalla saadakseen herkullisimman tuloksen.

Lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus eli siis halu pröystäillä ovat paheiden lähteitä, jotka ilmeisesti tiettyyn määrään saakka kasvaneina ja vapautuneina muuttuvat kuolemansynneiksi: mässäys, irstailu, koreilu ja ihmisten hyväksynnän etsintä.

Kaikki nämä on toki nykyään ainakin jossakin määrin korotettu hyveiksi ja nimenomaan niin suuressa määrin, että asia olisi vielä 150 vuotta sitten ollut skandaali. Toki ne ihmisiä hallitsivat, mutta eivät sen sijaan julkista tilaa.

Meidän päivinämme on seksi tietenkin parhaita myyntiartikkeleita eri muodoissaan. Se ei oikeastaan sinänsä maksa mitään, mutta sen myynnistä voidaan saada jopa miljardeja.

Mitä ruokaan tulee, gourmet-tuotteet ovat samanlainen tapa myydä eräässä mielessä tyhjää. Mikäli ihmisille saadaan myytyä mielikuva siitä, että heidän ostamansa aivan tyhjänpäiväinen annos on jotakin käsittämättömän hienoa, voidaan siitä helposti periä hinta, joka on monikymmenkertainen todellisiin kustannuksiin verrattuna.

Ja kun makuaisti on jokaisella ihmisille hieman erilainen, on mahdollista pelata paljon sillä oletuksella, että itse asiassa kyse on vain kyvystä erottaa hienoja ja erityisen nautittavia makuja. Kukapa kehtaisi tunnustaa, että suuren gourmet-kokin luomus itse asiassa hänen suussaan maistuu paljon tylsemmälle kuin hyvä keitetty peruna voin kera?

Mutta tässä mennään jo asiasta syrjään. Nykyihminen kokee olevansa luotu himojensa palvelijaksi ja monessa tapauksessa hän hymyssä suin maksaa sen, mitä huippuravintola häneltä pyytää. Ja ranskalaisen perinteen mukaan se pyytää paljon, koska tietää, että ruokaa arvostetaan tosiasiassa sen hinnan mukaan.