Blogi: Timo Vihavainen, ma 17.08.2020 23:52

Uuden aikakauden sarastusta

Nuoriso varttui

 

Vesa Mauriala, Uutta aikaa etsimässä. Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvuilla. Gaudeamus 2005, 367 s.

 

Tulenkantajat oli nuorisoryhmä, jota lienee tutkittu enemmän kuin mitään muuta vastaavaa joukkoa historiassamme. Sen keskushenkilöstä, Olavi Paavolaisestakin on kirjoitettu useita kirjoja.

Kaikkea ei tietenkään ollut sanottu ennen tätä tutkimusta eikä ole vielä sen jälkeenkään. Mauriala toteaa, että Paavolaisen arkiston tuhoutuminen sodassa ja esimerkiksi Mika Waltarin arkiston pysyminen yhä suljettuna jättävät tarinaan omat aukkonsa.

Yleensähän aukot täydentyvät ja kun sata vuotta tapahtumista on kulunut, alamme jo saada selville yhtä ja toista sellaista, jota aikalaiset eivät tienneet. Toisaalta aikalaisilla oli puolellaan merkittävä etu, joka nimenomaan kulttuurihistoriassa on tärkeä: he olivat saman maailman kansalaisia. Mutta sehän merkitsee myös rajoituksia.

Tekijä kertoo, että hänen kirjansa –joka on akateeminen väitöskirja-  on historiantutkimus, jonka kysymyksenasetteluun on vaikuttanut sosiologinen keskustelu ja jonka aineisto on kirjallisuushistoriallinen.

Väitöskirjoilla on puolensa ja puolensa. Niiltä vaaditaan suurta huolellisuutta ja tarkkuutta sekä johtopäätösten perustelua. Toisaalta väittelijän on syytä kirjoittaa tavalla, joka jättää teoksen rakennustelineet näkyviin ja se saattaa tehdä lukemisesta aika tylsää. Ainakin ennen oli myös syytä karttaa liian rohkeita johtopäätöksiä, koska niitä vastaan oli helppo hyökätä.

Tätä kirjaa ei voi pitää tylsänä eikä se myöskään karta korkeallekaan abstraktiotasolle meneviä johtopäätöksiä. Ne on kuitenkin sijoitettu teoksen loppuun ja alkuun, viitekehyksen esittelyyn ja yhteenvetoon. Varsinainen aiheen käsittely on normaalia, kiinnostavaa kertomusta siitä, mitä lähteiden avulla on saatu selville.

Kiinnostavaksi tutkimuksen tekevät etenkin ne sadat kirjeet, joita ryhmän ystäväpiirit lähettelivät toisilleen. Julkisuudessa esitetyt manifestit ja kaunokirjalliset tuotteet ovat tietenkin se olennainen osa ryhmän toimintaa, joka aikakauteensa vaikutti ja oli tarkoitettu vaikuttamaan. Intiimit kirjeet antavat asioille kiinnostavan taustansa.

Niissä tulevat esille paitsi kirjoittajien aikalaistunnot, myös henkilökohtaisen elämän ongelmat, ihmissuhteet ja monet paljon puhuvat yksityiskohdat.

Tulenkantajien nimen ryhmä tai oikeastaan löyhä joukko omaksui vasta vuosien kuluttua siitä, kun sen ydinjoukko oli tutustunut toisiinsa ja ystävystynyt. Suhteisiin kuului rakkausdraamoja ja myös huomattavan paljon homoseksuaalisuutta. Lesbolaisuudesta sen sijaan ei ole merkkejä.

Keskushenkilöksi nousee Olavi Paavolainen, mikä ei ole yllätys. Hänen merkityksensä keulakuvana oli jo aikalaisten tiedossa.

Kirjeet tuovat epäilemättä Paavolaisen kuvaan lisää vivahteita. Hänen ystävänsä Matti Kurjensaari korosti aikoinaan Paavolaisen olleen ennen muuta esteetti ja pitäneen eettistä näkökulmaa toisarvoisena. Kirjoittaja ei tätä hyväksy.

Epäilemättä Paavolaisen näkökulma olikin monivivahteisempi. Eurooppalaisella nykyajalla oli myös eettinen arvonsa ja Paavolainen, suuri modernin ymmärtäjä ja kannattaja oli tässä aikansa edellä.

Hieman yllättävää on, ettei kirjoittaja ota esille Paavolaisen suhdetta amerikkalaisuuteen. Paavolainen itse kirjoittaa teoksensa Nykyaikaa etsimässä johdannossa, että oikeastaan olisi pitänyt matkustaa Pariisin sijasta Amerikkaan. Elektro-magneettis-maaginen kaupunki Detroit oli siellä uuden ajan symboli.

Sivumennen sanoen, amerikkalaisuudella oli aina myös kiivaat vastustajansa ja heidän asennettaan luonnehti hyvin letkautus, jonka mukaan Yhdysvallat oli ensimmäinen maa, joka oli siirtynyt suoraan barbariasta rappioon, ilman kulttuurin välivaihetta.

Kaiken kaikkiaan myös uuden kulttuurin kritiikkiä olisi suonut kirjassa käsiteltävän enemmänkin. Nyt se keskittyy siihen, miten keskushenkilöt kritisoivat perinnäistä ja vallitsevaa kulttuuria.

Toki se onkin kirjan varsinainen teema, mutta sen kuvaaman toiminnan taustasta olisi tullut monivivahteisempi ja kiinnostavampi, mikäli siinä olisi ollut mukana myös antimodernistisen reaktion esittely.

Kirjoittaja on epäilemättä oikeassa siinä, että tulenkantajat edustivat tulevaisuutta ja niin sanoakseni veikkasivat oikeaa hevosta. Naisen vapautuminen, alastomuuden ja vapaan seksuaalisuuden läpimurto, entistä tasa-arvoisempi yhteiskunta ja vastaavat asiat olivat tulleet jäädäkseen.

Kirjoittaja on nähnyt melko paljon vaivaa tutustuessaan erilaisiin postmoderneihin teorioihin siitä modernisuuden läpimurrosta, jossa tulenkantajat olivat osallisina. Väitöskirjassa tämä lienee aivan välttämätöntäkin.

Niinpä tässäkin on voitu sijoittaa tutkimuskohde sen postmodernin teoretisoinnin viitekehykseen, jossa asioita nykyään on akateemisella tasolla tapana esittää. Onneksi ei ole havaittavissa pyrkimystä survoa havaitut tosiasiat teorioiden muotteihin.

Postmoderni spekulaatio tapahtuu yleensä niin korkealla abstraktiotasolla, ettei sillä ole empiirisen todellisuuden kannalta varsinaisesti merkitystä. Sen johtopäätökset ovat yleensä triviaaleja eikä kenellekään liene pälkähtänyt päähän yrittää tehdä ennusteita postmodernin teorian pohjalta.

Pikemminkin teoria tai itse asiassa teoriat jää enemmän tai vähemmän irralliseksi koristeeksi. Jotkut niistä sopivat paremmin tuloksia kuvaamaan ja jotkut huonommin. Falsifioitavuuttahan ei kukaan lienekään vielä näiltä teorioilta vaatinut. Voi niitä kuitenkin esimerkiksi kiikkustuolissa märehtiä, mikäli henki siihen kehottaa.

Teoriat ovat toki tervetullutta ravintoa kaikille intellektuelleille, muille niitä tuskin kannattaa tarjota. Ei niillä tietenkään ole normatiivista merkitystä esimerkiksi politiikalle.

Vai kuinka oikein on? Aivan kirjan lopussa törmään ihmeekseni tekstiin, jossa nimenomaan kerrotaan, mitä meidän on nyt tehtävä, siis politiikan alaan kuuluvien tavoitteiden julistamiseen ikään kuin ne seuraisivat itse tutkimuksesta: Postmodernin elämänpolitiikan rinnalla tarvitaan myös nyky-yhteiskunnassa emansipaatiopolitiikkaa, sen uudelleenmäärittelyä ja yhteiskunnan kykyä puuttua asioihin. Tavoitteeksi tulee edelleen asettaa yksilöiden vapautuminen täyteen kansalaisuuteen oikeudellisesti, poliittisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti.

No, eiväthän nämä tavoitteet ainakaan sinänsä huonoilta minun korviini kuulosta, mutta kun ne voidaan ymmärtää niin monella eri tavalla. On todella varomatonta kertoa koko maailmalle, mitä sen tulee asettaa tavoitteeksi. Siitä päättäminen on meillä aina kuulunut politiikan piiriin.

Toki tämä rikkomus Humen giljotiinin sääntöä vastaan on kirjassa yksittäinen kohta eikä koko tutkimusta missään tapauksessa ole syytä sen takia leimata. Pistipähän nyt vain silmään muuten tasapainoisessa kokonaisuudessa.

 

 

Timo Vihavainen ma 17.08. 23:52

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kohti konfliktia?

ke 25.11. 23:32

Suomi Suomeksi

ke 18.11. 17:02

Historian hämärästä nostettua

to 12.11. 21:29

Kun lokakuukin oli marraskuussa.

la 07.11. 23:10

Puolivirallinen toisinajattelija

su 25.10. 22:56

Tärkeimmästä

to 08.10. 22:47

Paluumatkalla

su 27.09. 22:57

Sitkeä pärjää

ma 21.09. 22:43

Libero

su 13.09. 22:58

Mikä meni pieleen?

ti 01.09. 22:55

blogit

Vieraskynä

Pasi Turunen: Amerikan vaalijärjestelmän kiemuroista

ma 16.11.2020 13:59

Juha Ahvio

Pitääkö Trumpin kannattajat tutkia, tuomita ja uudelleenkouluttaa?

pe 27.11.2020 18:34

Professorin Ajatuksia

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11.2020 23:28

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Sulaako Bidenin "voitto" laittomien äänien myötä?

ma 23.11.2020 00:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

MEP Huhtasaari: EU:n ilmastolaki pahentaa ilmastoa

pe 11.09.2020 14:33

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Ollaanko me Ruotsin tiellä? Todistusaineistoa

la 28.11.2020 20:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Petteri Taalaksen epätieteelliset jorinat Osa 11b

to 12.11.2020 21:34

Heikki Porkka

"Oikeusvaltio" Suomi - valehtelevien ja vastuuttomien poliitikkojen maa

pe 09.10.2020 13:52

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Tarina hiilidioksidista

ti 24.11.2020 21:44

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Kohti konfliktia?

ke 25.11.2020 23:32

Matti Viren

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11.2020 17:06