Blogi: Timo Vihavainen, su 25.10.2020 22:56

Puolivirallinen toisinajattelija

Kiukkuinen akateemikko

 

Paavo Haavikko, Kahden vuoden päiväkirja. Muistiinmerkittyä vuosilta 1995-1998. Art House 2001, 325 s.

Paavo Haavikko, Yksityisiä asioita. Otava 1960, 197 s.

 

Paavo Haavikko ei ollut mikään ihmelapsi eikä kympin poika koulussa. Hän jäi kaksi kertaa luokallekin, mikä tuohon aikaan kyllä oli varsin normaalia.

Ehkäpä tämä seikka joka tapauksessa kannattaa pitää mielessä kun lukee hänen päiväkirjaan merkitsemäänsä mietelmää: Minusta olisi tullut ihan hyvä automuuton apumies, jos hyvää aikaa olisi jatkunut joskus niin kauan, että vähälahjaisiakin olisi tarvittu.

Toki Haavikkokin aina töitä löysi ja vanhemmiten järjesti niitä itse itselleen. Itsetuntoa ei puuttunut, eikä sankari liiemmin kiinnittänyt huomiota muilta saamiinsa kehuihin, haukkuihin sentään jonkin verran. Päiväkirjassa todetaan ohimennen: Frankfurter Allgemeine on arvioinut, että Haavikko on suurimpia eurooppalaisia runoilijoita. Se on korkea tunnustus, johon en ota kantaa. Sitä ei ole liiemmin tai koskaan Pohjoismaihin jaeltu.

Päiväkirjaansa kirjoittaessaan Haavikko ei enää ollut ensi sijassa runoilija, vaan monitoimimies, jonka tärkeimmät intressit epäilemättä olivat taloudessa, kirjojen tuotannosta pörssiin, metsään ja turpeeseen. Toki maamme historian mullistaminen vaati paljon kovaa työtä sekin, mutta nopeasti se kävi. Kaikellahan on selityksensä.

Ahkeruuden puutteesta akateemikkoa ei ainakaan voinut syyttää, mutta ehkäpä hänen itselleen asettamansa tehtävät olisi voitu tehdä myös hitaammin. Sillä olisi voitu paljon saavuttaa, mutta kenties myös menettää.

Mitä runouteen ja proosaankin tulee, Haavikko kirjoittaa: oli rakennettava sen kaltainen sanomisen tapa, joka on selkeä ja sisäisiin merkityksiin ja tekstin keskinäiseen vaikuttamiseen sidottu, mutta joka ei oleta tavanomaisia, tiedossa olevia sidonnaisuuksia. Siten teksti olisi tekstinä ehdottoman yksiselitteisesti ymmärrettävissä, se ei pyytäisi apua yleisiltä uskomuksilta ja kuvitelmilta eikä olisi velassa millekään muulle kuin itselleen. Ankara maailma.

Eihän tämä hullumpi tavoite ollut: yksi tyylilaji muiden joukossa. Esimerkki siitä on romaani Yksityisiä asioita, joka kertoo vuodesta 1918, mutta aivan toisella tavalla kuin voisi olettaa. Itse asiassa huolimaton lukija tuskin edes huomaa, mikä vuosi on kyseessä.

Suoraan sanoen, en kyllä myöskään voi sanoa saaneeni tuosta romaanista irti paljon mitään. Siinä mielessä se muistuttaa monia nykyisiä opuksia, jotka luettuaan ei keksi, pitäisikö niistä vielä jotakin kirjoittaakin, vai oliko koko työ vain pelkkää raakaa ajan tappamista, kuin pasianssi.

Monella auton apumiehellä on kyllä luultavasti yhtä siekailemattomat mielipiteet maailman menosta kuin Haavikollakin, mutta vähemmän tietoa ja kykyä kertoa sanottavansa. Joskus kyllä tuntuu siltä, että myös Haavikolla on tietoja juuri sopivasti ylläpitämään tiettyä uskonvarmuutta, mutta ei sen sijaan kohtuuttomasti, mikä voisi lamauttaa kerronnan ja sitä kantavan indignaation.

Näiden kahden vuoden aikana ehditään jo kirjoittaa monta monituista näytelmää ja librettoa, kaksi suurta historiateosta ja mitähän vielä lieneekään. Aikaa riittää, kun hesarin lukemiseen menee yhä vähemmän aikaa. Lopulta tarvitaan enää vain sekunteja.

Maailman meno ei kirjoittajaa enemmälti kiinnostakaan eikä siihen juuri tarvitse reagoida. Oma työ täyttää päivät ja entinen, nuorena kuollut vaimo on läsnä päivittäin. Nykyistä ei juuri näy.

Aikakausi tuottaa mielikuvia, paperilla ja sähköllä, sekä jätettä ja demokratiaa. Ne ovat samaa, toteaa kirjoittaja lapidaariseen tapaansa.

Haavikon paradoksit ovat tunnettuja ja usein kai niissä on ajattelemisen aihetta ja jutun juurta syvempäänkin asioiden ymmärtämiseen. Tässä tapauksessa tuo lausahdus liittyy siihen, että Tanskassa oli modernin taiteen museon johtaja paljastunut huijariksi: Voisi ehkä sanoa, sillä ei museon johtaja ole siksi paljastunut, vaan moderni taide ja poliitikot, jotka museosta päättivät, paljastuivat. Muistan, että kirjoitin asiasta Suomen lehdistön hiljaa ihailevasti hymistellessä tätä ilmiötä.

Niinpä niin, museon keskushalli oli varattu installaatioille: Tavoitteissa ei ole mitään pysyvää eikä saavutteita ole eikä kerry. Modernia. Niinpä niin. Ehkä tähän voisi vielä lisätä: modernismia.

Ei Haavikko toki pelkkä kupla ole. Jo se, että hän yhä uudelleen uskalsi sanoa mielipiteensä, joka jyrkästi poikkesi valtavirran hymistelystä, oli akateemikon arvonimen väärtti asia. Itse hän ei tuota arvonimeä enempää kuin kunniatohtorin arvoakaan koskaan käyttänyt, mikä tuntuukin asianmukaiselta. Hänhän oli taiteen akateemikko, mutta halusi olla ennen muuta tieteen guru, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt.

Tässä kirjassa Haavikko raivoaa Laila Hietaniemen Katariina Suuresta tekemälle farssille ja sen toteuttajille. Koko Kansallisteatteri leimautuu asian takia henkisen miehittäjän instituutioksi. Kuka tai mikä tämä miehittäjä on, jää epäselväksi.

Haavikko manasi tunnetusti Suomen Kansallisoopperan alimpaan haadekseen. Tässä kirjassa kyytiä saa ohimennen myös Venäjän tutkimus. Ainut Venäjän tutkimus, mihin kannattaa investoida, on tietysti vakoilu, hän sanoo. Siihen ei koskaan voi sijoittaa liikaa rahaa…

No, ehkäpä hänen olisi sittenkin kannattanut sivistää itseään nimenomaan Venäjän tutkimuksen tuloksilla. Kyllä hänen asiantuntemuksensa tuolla suunnalla on hyvin ohutta.

Kaiken kaikkiaan kirjoittaja havaitsee ympärillään enimmäkseen mädännäisyyttä ja sortoa. Suomen herrat, joihin hän ei kuulu, ovat aina olleet suuria kelmejä ja myös epäpäteviä parilla poikkeuksella. Koko maailmakin menee alaspäin.

Kirjakaupan volyymi putoaa, siis rahallisesti, vaikka nimikkeet lisääntyvät. Suomi elää uutta sortokautta ja on henkisesti miehitetty. EU merkitsee isänmaan tuhoa, NATO:n liehittely alkaa jo lähennellä idiotismin korkeinta astetta: vapaaehtoista änkeämistä etuvartiopaikalle ajattomalla ajalla ja niin edelleen.

Kyllä Haavikko sentään kaiken kaikkiaan oli mies eikä hiiri ja ansaitsi olla paikallaan, vaikka taisikin kuvitella itsestään hieman liikoja. Mutta onhan se anteeksiannettavaa, sillä niin tekivät muutkin.

 

Timo Vihavainen su 25.10. 22:56

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44