Symbolien voima

Symboli on kiinnostava asia, ei ole liioittelua sanoa, että ilman niitä ihminen ei olisi ihminen.

Sellaisenaan symboli ei välttämättä ole oikeastaan yhtään mitään. Vasta kun syntyy kyky ymmärtää, että siinä on kyse toisesta asiasta kuin se, mikä näkyy tai kuuluu katsojan tai kuulijan havainnolle, alkaa järjen muodostuminen.

Vanhan sananlaskun mukaan hölmö katsoo sormea, kun sormi osoittaa kuuta. Tänä ilmiö voidaan tunnistaa yhä uudelleen ja uudelleen somen palstoilla tänäkin päivänä. Symbolifunktio saattaa ihmisillä olla hyvinkin heikosti kehittynyt ja lisäksi on monia, jotka teeskentelevät, etteivät asiaa ymmärrä ja saavat usein runsaasti tolvanoita puolelleen, hyvässä uskossa tai ilman.

Muistan lukeneeni joskus tenttiin Ernst Cassirerin teoksen symbolisten muotojen filosofiasta ja pitäneeni sitä aivan nerokkaana avauksena uudenlaiseen ajatteluun. Valitettavasti en nyt, puolen vuosisadan kuluttua muista siitä enää höykäsen pöläystä, mutta vika on tietenkin minussa eikä kirjoittajassa.

Kysymys symbolisen ja todellisuuden suhteesta on kuitenkin yhä uudelleen tullut vastaani. Muistan, miten aikoinaan Pietarin puoluearkistossa kävin läpi sensuurielinten papereita ja törmäsin yhä uudelleen siihen, että ilmiannoissa väitettiin kaikkialle tunkeutuneen vihollisen hommaavan omia merkkejään sosialismin maan julkisille paikoille.

Hakaristi voitiin esimerkiksi havaita jossakin lehdessä, kun sitä katsottiin valoa vasten, joitakin sanoja oli tarkoituksella muutettu siten, että ne saivat sosialismia ja sen etummaisia edustajia herjaavan merkityksen. Väitettiinpä jopa rakennetun taloja, jotka ylhäältä eli siis lentokoneesta katsoen muistuttivat hakaristiä! On pakko sanoa, että noille tarinoille oli naurettava ääneen.

Toki mielialatarkkailu tiesi, ettei sosialismin maassa suinkaan vallinnut se yleinen tyytyväisyys ja onni, jonka siellä piti virallisesti olla ja kun maan yhteiskuntajärjestelmä ei enää antanut sellaisille aihetta, oli etsittävä vieraan maan agentteja, jotka saivat noita kielteisiä reaktioita aikaan.

Mutta miksi tuollaisia symboleja sittenkään olisi muka annattanut kyhätä saataville? Ehkäpä ajateltiin, että kansan viholliset siten rohkaisivat toisiaan elleivät peräti halunneet jo julistaa, että olivat itse asiassa vallassa. Olihan toveri Stalin kertonut, että vihollisen agentteja oli kaikkialla, vieläpä valtakunnan korkeimmillakin paikoilla.

Ehkä tämä epätodennäköinen selitys olisi ollut mahdollinen, mikäli hakaristejä olisi julkisesti pantu esille jokaisen vapaasti nähtäville vaikkapa nostamalla yön pimeydessä lippuja salkoon ja häpäisemällä omat punaliput. Mutta ei. Vaadittiin aina kekseliäisyyttä symbolien löytämiseksi.

Mitä ihmettä salaisen koodin mukaan avautuvilla hakaristeillä oli minkään asian kanssa tekemistä, oli aivan käsittämätöntä. Rangaistuksia sellaisista kuitenkin oli luvassa ja asioita pidettiin ilmeisesti äärimmäisen vakavina.

Kyseessä oli ilmeinen henkinen taantuma, jossa tavalla tai toisella, mutta hyvin todennäköisesti tarkoittamatta ilmestyneet tietyt kuviot saivat kontekstistaan riippumatta suuren arvolatauksen. Symbolit sinänsä, ilman merkitystään, tulivat arvojen lähteeksi, ajattelu sivuuttaen.

Lapsilla ja primitiivisillä kansoilla symbolifunktio on aluksi kehittymätöntä ja alkaa sitten harjoituksen myötä syntyä ja mahdollistaa abstraktin ajattelun. Totalitaarisessa kulttuurissa ajattelu on sekä kiellettyä että tarpeetonta ja siellä riittää hyvin, että tunnistetaan kaikkivaltiaan valtion luomat normit ja sisäistetään ne.

Kun huomasin, miten vasemmistoliiton merkittävät toimihenkilöt suhtautuivat vihollisen symboleihin, täytyy todeta, ettei itse asia minua lainkaan yllättänyt, mutta järjen käytön totaalinen hylkääminen kyllä sentään vähän.

Kun ajattelua edustava liiton jäsen, ns. vanhan liiton hengessä kielsi symbolien sinänsä merkitsevän yhtään mitään ja selitti kaiken riippuvan kontekstista, hän sai vastauksen, joka oli primitiivisyydessään tyrmäävä.

Ensinnäkin totalitaarisen ajattelun vastustajalla ei ollut edes oikeutta ajatella itse, vaan hänen olisi kuulunut intersektionalismin hengessä ymmärtää, että hänen argumenttinsa on hänen länsimaisen ihmisenä nauttimiensa etuoikeuksien takia edgy, mikä taas on uudemman tieteenharjoituksen luoma termi, jonka avulla korvataan ja kielletään järjen käyttöä.

No, edgehän tarkoittaa terää ja itselläni on kyllä ollut taipumus pitää terävää ajattelua parempana kuin tylsää. Totalitarismin näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole suinkaan näin. Ainoa oleellinen asia on ajattelun oikeellisuus. Kun se tiedetään, voidaan järjen valo sammuttaa ja alkaa nauttia pelkkien yleisten symbolien säteilemää onnea yhdessä noitien ja shamaanien kanssa.