Symbolien voima
Symboli on kiinnostava asia, ei ole liioittelua sanoa, että ilman niitä ihminen ei olisi ihminen.
Sellaisenaan symboli ei välttämättä ole oikeastaan yhtään mitään. Vasta kun syntyy kyky ymmärtää, että siinä on kyse toisesta asiasta kuin se, mikä näkyy tai kuuluu katsojan tai kuulijan havainnolle, alkaa järjen muodostuminen.
Vanhan sananlaskun mukaan hölmö katsoo sormea, kun sormi osoittaa kuuta. Tänä ilmiö voidaan tunnistaa yhä uudelleen ja uudelleen somen palstoilla tänäkin päivänä. Symbolifunktio saattaa ihmisillä olla hyvinkin heikosti kehittynyt ja lisäksi on monia, jotka teeskentelevät, etteivät asiaa ymmärrä ja saavat usein runsaasti tolvanoita puolelleen, hyvässä uskossa tai ilman.
Muistan lukeneeni joskus tenttiin Ernst Cassirerin teoksen symbolisten muotojen filosofiasta ja pitäneeni sitä aivan nerokkaana avauksena uudenlaiseen ajatteluun. Valitettavasti en nyt, puolen vuosisadan kuluttua muista siitä enää höykäsen pöläystä, mutta vika on tietenkin minussa eikä kirjoittajassa.
Kysymys symbolisen ja todellisuuden suhteesta on kuitenkin yhä uudelleen tullut vastaani. Muistan, miten aikoinaan Pietarin puoluearkistossa kävin läpi sensuurielinten papereita ja törmäsin yhä uudelleen siihen, että ilmiannoissa väitettiin kaikkialle tunkeutuneen vihollisen hommaavan omia merkkejään sosialismin maan julkisille paikoille.
Hakaristi voitiin esimerkiksi havaita jossakin lehdessä, kun sitä katsottiin valoa vasten, joitakin sanoja oli tarkoituksella muutettu siten, että ne saivat sosialismia ja sen etummaisia edustajia herjaavan merkityksen. Väitettiinpä jopa rakennetun taloja, jotka ylhäältä eli siis lentokoneesta katsoen muistuttivat hakaristiä! On pakko sanoa, että noille tarinoille oli naurettava ääneen.
Toki mielialatarkkailu tiesi, ettei sosialismin maassa suinkaan vallinnut se yleinen tyytyväisyys ja onni, jonka siellä piti virallisesti olla ja kun maan yhteiskuntajärjestelmä ei enää antanut sellaisille aihetta, oli etsittävä vieraan maan agentteja, jotka saivat noita kielteisiä reaktioita aikaan.
Mutta miksi tuollaisia symboleja sittenkään olisi muka annattanut kyhätä saataville? Ehkäpä ajateltiin, että kansan viholliset siten rohkaisivat toisiaan elleivät peräti halunneet jo julistaa, että olivat itse asiassa vallassa. Olihan toveri Stalin kertonut, että vihollisen agentteja oli kaikkialla, vieläpä valtakunnan korkeimmillakin paikoilla.
Ehkä tämä epätodennäköinen selitys olisi ollut mahdollinen, mikäli hakaristejä olisi julkisesti pantu esille jokaisen vapaasti nähtäville vaikkapa nostamalla yön pimeydessä lippuja salkoon ja häpäisemällä omat punaliput. Mutta ei. Vaadittiin aina kekseliäisyyttä symbolien löytämiseksi.
Mitä ihmettä salaisen koodin mukaan avautuvilla hakaristeillä oli minkään asian kanssa tekemistä, oli aivan käsittämätöntä. Rangaistuksia sellaisista kuitenkin oli luvassa ja asioita pidettiin ilmeisesti äärimmäisen vakavina.
Kyseessä oli ilmeinen henkinen taantuma, jossa tavalla tai toisella, mutta hyvin todennäköisesti tarkoittamatta ilmestyneet tietyt kuviot saivat kontekstistaan riippumatta suuren arvolatauksen. Symbolit sinänsä, ilman merkitystään, tulivat arvojen lähteeksi, ajattelu sivuuttaen.
Lapsilla ja primitiivisillä kansoilla symbolifunktio on aluksi kehittymätöntä ja alkaa sitten harjoituksen myötä syntyä ja mahdollistaa abstraktin ajattelun. Totalitaarisessa kulttuurissa ajattelu on sekä kiellettyä että tarpeetonta ja siellä riittää hyvin, että tunnistetaan kaikkivaltiaan valtion luomat normit ja sisäistetään ne.
Kun huomasin, miten vasemmistoliiton merkittävät toimihenkilöt suhtautuivat vihollisen symboleihin, täytyy todeta, ettei itse asia minua lainkaan yllättänyt, mutta järjen käytön totaalinen hylkääminen kyllä sentään vähän.
Kun ajattelua edustava liiton jäsen, ns. vanhan liiton hengessä kielsi symbolien sinänsä merkitsevän yhtään mitään ja selitti kaiken riippuvan kontekstista, hän sai vastauksen, joka oli primitiivisyydessään tyrmäävä.
Ensinnäkin totalitaarisen ajattelun vastustajalla ei ollut edes oikeutta ajatella itse, vaan hänen olisi kuulunut intersektionalismin hengessä ymmärtää, että hänen argumenttinsa on hänen länsimaisen ihmisenä nauttimiensa etuoikeuksien takia edgy, mikä taas on uudemman tieteenharjoituksen luoma termi, jonka avulla korvataan ja kielletään järjen käyttöä.
No, edgehän tarkoittaa terää ja itselläni on kyllä ollut taipumus pitää terävää ajattelua parempana kuin tylsää. Totalitarismin näkökulmasta asia ei kuitenkaan ole suinkaan näin. Ainoa oleellinen asia on ajattelun oikeellisuus. Kun se tiedetään, voidaan järjen valo sammuttaa ja alkaa nauttia pelkkien yleisten symbolien säteilemää onnea yhdessä noitien ja shamaanien kanssa.
Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Donald Trump murskavoitolla jälleen USA:n presidentiksi
pe 08.11.2024 15:49Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Vaaran viikot ennen Trumpin virkaanastumista
pe 20.12.2024 01:29Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23The US Center for Disease Control CDC just definitively confirmed that we were right already in 1995 about the lack of life-long immunogenicity of a single succesful shot of the measles vaccine
la 21.12.2024 10:35Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44