Luonnollisuus kulttuurissamme

Luonnollisuus on nykyään niin itsestään selvästi eräs kulttuurimme korkeimpia arvoja, että vaatii suorastaan ponnisteluja ymmärtää, ettei asia aina ole näin ollut. Itse asiassa aikakautemme kulttuuri on hyvin omituista juuri suhteessaan luontoon, luonnollisuuteen.

Asia periytynee erityisesti valistuksen rinnalla versoneesta luonnon kultista, jonka suuria nimiä oli Jean-Jacques Rousseau. Siihenm liittyi myös luonnonkansojen kultin rakentaminen, joka kaikessa hullunkurisuudessaan tänäkin päivänä on tärkeimpiä uskonnollisia virtauksiamme.

Kulttuuri on tietenkin etymologisesti nimenomaan luonnon vastakohta. Kun maata viljellään eli kultivoidaan, hyökätään siinä samalla voimallisesti sen luonnollista tilaa vastaan. Jokainen rikkaruohoja vastaan taistellut ymmärtää, miten vastahakoisesti luonto luopuu siitä, mitä se on ja tahtoo olla.

Tässä mielessä on helppo ymmärtää surullisenkuuluisan akateemikko Mitšurinin lausahdus, jonka mukaan luonto ei tarjoa ihmiselle mitään ilmaisina armopaloina, siltä on väkisin otettava se, mitä halutaan.

Niin sanottuja luonnonkansoja, jotka muka elivät luonnon ehdoilla, ihannoidaan nykyään suuresti. Kuitenkin se primitiivinen elämä, joka oli heidän kohtalonaan juuri siksi, etteivät he kyenneet taistelemaan paremmin luontoa vastaan, oli inhimillisen kulttuurin näkökulmasta yhtä vastenmielinen kuin se oli tehoton. Vain pienellä määrällä ihmisiä oli mahdollisuus elää edes lapsenlapsia nähdäkseen.

Kaiken maailman paimentolaisten ja viidakkokansojen olisi syytä joka päivä iltarukouksessaan muistaa sitä, mitä kulttuuri ja sen saavutukset ovat heille antaneet. Elämä yhtenä elikkona muiden joukossa oli brutaali, katkera ja lyhyt. Se niitä korvauksista ja velvoituksista.

Mutta kulttuuri kohotti kerran ihmisen eläimestä luomakunnan kruunuksi, tai niin ainakin kuviteltiin. Merkille pantavaa toki on, että nykyään yhä useammin tuo ero halutaan kokonaan kieltää tai hävittää. Epäilemättä kyseessä usein onkin siitä, että nykyihminen avoimesti tunnustaa vaipuneensa muiden luontokappaleiden tasolle eikä muuta enää halua eikä pystykään haluamaan.

Nöyryyttä, mitä syvimmin kulttuurin piriin kuuluvaa käsitettä, pidetään kuitenkin vanhasta muistista kauniina piirteenä, mutta tässä tapauksessa kannattaa muistaa, että siinä samalla asetutaan siihen ryhmään, jonka korkeammalle kehittyneet olennot aina tarvittaessa vievät niin sanotusti saunan taakse. Kaikki puheet ihmisarvosta ovat aivan tyhjän päällä, mikäli tuo eläimellistäminen viedään johdonmukaisesti loppuun asti.

Erinäiset intellektuellin laakereita tavoittelevat henkilöt esiintyvät nykyään usein lehdissä ja netissä korostaen sitä, miten suuresti he arvoistavat luonnollisuutta. Heidän älyllisenä huippusuorituksenaan esitetään, etteivät he ollenkaan edes ymmärrä, miten jossakin luonnollisessa asiassa voisi olla häpeällisyyttä.

Eihän niissä tietysti olekaan. Naturalia non sunt turpia sanoivat jo muinaiset roomalaiset, mutta viittasivat silloin vain elintoimintojen olemassaoloon. Ihmiset eivät olleet mahdollisia ilman ruoansulatusta kaikkine siihen kuuluvine seikkoineen eivätkä liioin ilman suvunjatkamista, mihin on aina vaadittu ja vaaditaan vastakin kahden eri sukupuolen edustajat asianmukaisine elimineen.

Ei sellaisissa asioissa, siis niiden olemassaolossa mitään häpeällistä voi olla, koska ne ovat välttämättömiä ja olemassa ihmisen tahdosta riippumattomatta. Se seikka ei vaikuta ihmisen hyveellisyyteen sitä eikä tätä. Ja hyve on sivistyksen piirissä aina ollut se asia, jonka kannalta ihmistä on arvotettu.

Kulttuuri kuitenkin jalostaa myös karkean välttämättömyyden sivistyneeksi elämäksi ja lopulta taiteen kohteeksi kaikkine ylevine muotoineen.

Ein Tier frisst, ein Mensch isst, ein zivilisierter Mensch speist, sanottiin ennen saksalaisella kielialueella. Matka sian röhkivästä tankkauksesta kaukalollaan juhlaillallisten eleganssiin on pitkä. Hampurilaisen mättäminen suoraan paperista ilman aterimia ja lautasia on lähempänä fresssen-käsitettä kuin todellista ateriointia.

Luulen, että sivilisaatio on tässäkin asiassa jo ohittanut kulminaatiopisteensä ja olemme palaamassa kaukalolle ja siitä vielä varmaan kauemmaskin. Kulttuurin jälkeiselläkin tilalla näyttää olevan taipumus edetä yhä kauemmas valitsemallaan tiellä. Painovoima on luonnon olennainen piirre ja se vetää omaan suuntaansa.

Häpeällistä ei ole myöskään suvun jatkaminen, joka kuitenkin oli kauan tapana sulkea tarkoin ns. yksityisyyden piiriin, vaikka se liittyikin mitä läheisimmin nimenomaan sukuun ja sen säilymiseen ja edistymiseen eli on siis tietyn joukon kannalta hyvin tärkeä, yksilön kannaltahan se on vain uhraus ja koettelemus.

Kuitenkaan ihmiskunta ei koskaan näytä tunteneen erityistä taipumusta tiettyjen ruumintoimintojen julkiseen esittelyyn. Ulostaminen tapahtui maalaistaloissa usein vielä 1950-luvussa seurallisena toimituksena, jossa useampikin henkilö saattoi rupatella reiällä istuessaan ja lukea papereista vanhoja uutisia.

Joka tapauksessa toimitus, mikäli suinkin mahdollista, sijoitettiin tarkoin neljän seinän sisään. Ns. luonnollisten tarpeiden toimittamista keskellä toria on ymmärtääkseni aina paheksuttu, liittyipä asia ruoansulatuksen tarpeisiin tai suvunjatkamiseen.

Toki Diogenes masturboi keskellä toria, mutta herätti myös pahennusta ja jopa hänen oikeutensa filosofin titteliin haluttiin asettaa kyseenalaiseksi.

Kun nyt joku nuori nero kertoo, että hänestä kaikki luonnollinen missä paikassa tahansa on ihan OK, ei kyse ole sen enemmästä eikä vähemmästä kuin kulttuurista luopumisesta, suuntana paluu puhtaaseen eläimellisyyteen.

Mikä sitten voisi olla luonnotonta ja mahtaako sellainen olla häpeällistä vai ei? Poikkeava seksuaalisuus on tietenkin poikkeavaa, sen mahdollisen häpeällisyyden ratkaisee ympäröivä kulttuuri. Mikäli kyseessä on esimerkiksi perinnöllinen taipumus, on sellaisen suvaitseminen tietenkin sivistyneessä yhteisössä kohtuullista.

Eri asia on sitten, missä määrin sellainen kuuluu julkiselle alueelle ja mitä asia kertoo kulttuurista. Muinaisessa Kreikassa homoseksualismi oli tunnettu ja tunnustettu asia ja jossakin määrin näin oli vielä Roomassakin, vaikka siitä myös usein pilkattiin. Toisin kuin moni luulee, asian hyväksymiseen kuitenkin liittyi varauksia ja tiettyä halveksuntaa jopa Platonillakin.

Sen sijaan pederastia, jollaista nykyään pidettäisiin pedofiliana, oli selvästi paljon suositumpaa. Platon näytti arvostavan erityisesti sen kasvatuksellisia ansioita. Luulen kuitenkin, ettei hän olisi juuri pitänyt pride-kulkueista, mutta olihan tuonakin aikana monenlaista viheltäjää ja kummallisia kulkueita riitti. Ei kaikki suinkaan ollut arvostettua eikä erinomaista edes Ateenassa sen kukoistuskaudella.

Mutta mikä voisi tässä maailmassa olla aidosti luonnotonta, jopa luonnonvastaista? Vanhana kotikemistinä mieleeni tulee ensimmäisenä ruuti.

Ruutia ei löydy mistään luonnossa. On pelkkää ajanhaaskausta kierrellä vaikka koko maailman mannut sitä etsimässä, luonto ei sitä valmista. Se on ihmisen itse tehtävä ja sillä on taipumus muuttaa nopeasti olomuotoaan, kun sellainen sallitaan.

Ruuti, jos mikä on tyypillinen esimerkki siitä, miten kulttuuri on vallannut tilaa luonnolta. Jouset ja lingot –luonnottomia toki sinänsä nekin- ovat hyviä aseita, jos niitä vertaa kynsin ja hampaisiin, mutta kunnon ruutiase on teholtaan niin ylivoimainen, että sitä kannattaa käyttää, vaikka se olisi hidasta.

Ruudin valmistaminen kuitenkin edellyttää tietoja ja taitoja. Ei ole niinkään helppoa esimerkiksi jalostaa hevosten virtsasta salpietaria, joka on ruudin hapettaja ja siis tärkein osa. Eläinveljet eivät ole koskaan oppineet kunnon aseita kehittämään ja ovat muun muassa juuri siksi jääneet alastoman, kaksijalkaisen apinan armoille.

Sehän on laji, joka myös kehitti ajatuksen Jumalasta ja itsestään jumalallisen kipinän saaneena luomakunnan kruununa. Ylpeys voi tuskin mennä sen pitemmälle, olkoonkin, että se verhottiin nöyryyden läpinäkyvään viittaan.

Tämä laji on jo paljon pahaa tehnyt ja katumus ei asiassa auta, voisimme sanoa niille nihilisteille, jotka haikailevat menetettyä luonnollisuutta. Nyt on kai sitten koittanut se aidon nöyryyden kausi ja uutta idoliaan palvova väki osoittaa sille päivittäin kunnioitustaan pyöräilemällä ja syömällä heiniä.

Lisääntymisen lopettaminen on nyt primäärinen velvollisuus, niin luonnoton kuin asia onkin. Se on kuitenkin tärkeä väline palatessa kohti luontoa ja entropiaa, kulttuurin sietämättömyydestä, jota jo Freud aikoinaan pohdiskeli. Omituisia elukoita.