Lauantaina Helsingin Sanomat julkaisi salaisiin aineistoihin perustuvan jutun Suomen sotilastiedustelusta. Uhmakkaasti lehti esitteli kuvia Erittäin Salainen leimalla varustetuista dokumenteista ja lupaili sunnuntaina tulevan jatkoa. Ilmeisesti HS oli euforisen voiman tunnossa. Seurauksena julkaisusta oli rikosilmoitukset sekä tietovuodosta että siitä, että HS julkaisi salaisia tietoja.
 

Meteli oli ilmeisesti paljon suurempi kuin mitä HS kuvitteli. Lupailtua sunnuntain juttua ei tullutkaan. Sen sijaan lehden toimituspäällikkö ja vastaava päätoimittaja selittelivät lehden julkaisumotiiveja. Sinänsä jutussa ei juurikaan ollut sellaista tavallista kansalaista kiinnostavaa tietoa vaan enemmänkin HS:n esittelyä siitä, että se oli saanut jostakin käsiinsä salaista aineistoa. Jutun tekivät toimittajat Laura Halminen ja Tuomo Pietiläinen.

Kun kuunteli HS:n selityksiä, jäi monessa kohtaa huuli ymmyrkäisenä seuraamaan HS:n selittelyä. Hesari kertoi harkinneensa huolellisesti, mitä salaisesta aineistosta voi kertoa ja mitä ei. Aineistohan on joitakin vuosia vanhaa. Tässä yhteydessä herää kummastus siitä, että HS kuvittelee sen rooliksi päättää, mikä osa valtakunnan turvallisuuden salaiseksi julistetusta aineistosta on julkaistavissa valtion turvallisuutta vaarantamatta? Tuota aineistoahan ei saisi edes olla HS:n toimituksella puhumattakaan siitä, että he harkitsisivat, mikä vaarantaa turvallisuuden ja mikä ei. Jos tuollainen linja hyväksyttäisiin, kuka tahansa voisi julistautua salaisen aineiston julkaisemisen päättäjäksi.

Toinen asiaan liittyvä kysymys on, mitä aineistoa kaikkiaan HS:n hallussa on? Salaisen aineiston säilyttämiseen liittyy monia periaatteita. Sitä pitää käsitellä vain turvaluokitettujen henkilöiden, joille asia kuuluu ja tulee pitää huolta, ettei aineisto vuoda edelleen. Tuollaisista asioista päättäminen ei kuulu HS:n toimittajille tai päätoimittajalle. Onko heidän hallussaan ollut aineisto jo vuotanut vääriin käsiin?

Aineiston käsittelystä on annettu HS:n toimesta tietoja, jotka jo sellaiseen ovat ristiriitaisia ja epäilyjä herättäviä. HS ilmoittaa, että toimittaja Laura Halmisen tietokoneella ei ole mitään asiaan liittyvää aineistoa. Tämä väite menettää uskottavuutensa, kun toimittaja Halminen rikkoi kotonaan tietokoneensa kovalevyn vasaralla (kuulemma). Miksi hän katsoi sen tarpeelliseksi, jos siellä ei ollut asiaan liittyvää tietoa? Jos koneella oli tietoja muista jutuista, ne eivät olisi olleet rikostutkinnan kohteena. Mahtoiko toimittaja Halminen kuvitella, että KRP:n etsivät myisivät koneella olleita juttuideoita jollekin lehdelle, jos saisivat koneen haltuunsa? Harvinaisen hölmöä selittelyä. Valehteleeko HS, valehteleeko toimittaja Halminen vai onko toimittaja Halminen valehdellut HS:lle, että koneellaan ei ole salaista aineistoa? Tässä tapauksessa on kysyttävä, kuinka voi uskoa HS:n väitteeseen, että salaista aineistoa on käsitelty huolellisesti ja turvallisesti?

Mitään erityisen välkkyä toimittaja Halmisen toiminnasta ei muutenkaan ilmene. Hän rikkoi vasaralla kovalevyn aiheuttaen jonkinlaisen tulipalon alun ja savun muodostuksen. Ilmeisesti toimittaja kekseliäästi oli vetänyt töpselin seinästä, mutta unohtanut että koneessa oleva akku saattaa riittää tuollaiseen reaktioon.

Seuraavaksi toimittaja oli kutsunut paikalle palokunnan ja sen mukana tuli poliisipartio. Kun selvisi kenestä oli kyse, oli asiasta oltu yhteydessä KRP:hen ja sen ohjeiden mukaan takavarikoitu aineistoa. HS raivoaa, ettei oikeuden päätöstä kotietsintään ollut eikä varmaan ollutkaan. Mutta jos epäilty yrittää tuhota todistusaineistoa, josta tässä oli selvästi kysymys, poliisilla on oikeus ottaa todistusaineistoa turvaan. Se ei saa käyttää sitä ilman oikeuden lupaa ja nyt ilmeisesti aineisto on sinetöitynä turvasäilössä. Miksi toimittaja halusi tuhota tietokoneensa, jos sillä ei ollut rikostutkintaan liittyvää aineistoa?

Kommentit asiasta ovat vaihdelleet. Suurin osa tuomitsee HS:n toiminnan. Lähinnä toimittajakollegat ovat intoutuneet puolustamaan HS:ää puhuen median sananvapaudesta. Sama media on ollut innokkaasti vaientamassa ns. vaihtoehtomediaa ja sosiaalista mediaa, kun ne ovat paljastaneet valtamedian valheellisia uutisia. Sananvapaus siis koskeekin vain virallista mediaa?

Toki tuo "medioiden" raja menee rikki suorastaan huvittavassa kohdassa. Helsingin Sanomat on raivokkaasti arvostellut huonomaineista MV-lehteä ja päinvastoin. Mutta tässä salaisten tietojen vuotojupakassa nuo kaksi mediaa näyttävät olevan samalla puolella. Mistä tällainen sympatian aalto? Syynä on riita Venäjän trolleista Suomessa. Mm. Jessica Aro ja Saara Jantunen ovat väittäneet, että Suomessa on sellaisia. Sen sijaan HS:n toimittaja Laura Halminen on asiasta eri mieltä. Näin asiaa kuvaa MV-lehti:

” Helsingin Sanomien Laura Halminen vetää maton alta Jessikka Aron ja Saara Jantusen elämäntyöltä väittäen, että Venäjällä ei olekaan trolleja Suomessa!

Siinä on hyvä alku HS:n ja MV-lehden yhteistyölle. Tiedä kuinka pitkälle se johtaakaan?