Blogi: Arto Luukkanen, pe 27.10.2017 10:36

Keskusteluja viisaan kepulaisen kanssa?

Ihmiset ovat viisaita. Heitä on joka puolueessa ja instanssissa.

Se oli ensimmäinen ajatus kun lopetin tänään puhelinkeskustelun erään keskustavaikuttajan kanssa. On siellä fiksuja ja ajattelevia ihmisiä. He kyllä näkevät tilanteen ja ymmärtävät mitä tapahtuu. Jokaisessa porukassa on niitä ymmärtäväisiä. Ja kuten muissakin puolueissa; kepussakin lojaalisuus on hyvä ja johtajaa seurataan vaikka kädet ehkä nyrkissä. Niinhän meilläkin tehtiin!

Kunnes ei enää seurata.

Totuuden hetki?

Keskustelun tulos oli mielenkiintoinen ja olimme monesta asiasta yhtä mieltä:

Edessä on tuomion hetki….siis aivan pian koittaa valtakunnan totuuden hetki. Pääministeri saapuu pitkältä matkalta antamaa meriselitystä kesän näytelmäfarssista. Oliko kirjan kuva oikea? Oliko pääministeri Juha Palturi-Juha? Fakta on se, että vaikka hän keksisi miten nobel-hyvät selitykset, ovat hänen eväänsä jo syödyt.

Valehtelu isossa salissa on tällä välillä syöpynyt kansalaisten enemmistön mielenkalvoon ja jäljelle on jäänyt ns. ”merkittävä epäilys”, joka nakertaa hänen arvovaltaansa kuin rotta juustoa. Entinen epäluulo on nyt vaihtunut syväksi epäluottamukseksi. Poliitikolle se merkitsee kaiken loppua. Se vähän sama asia kuin paistinpannun lento – ei ole väliä miten kovaa heittää – se sukeltaa kuitenkin alas nopeasti.

Toisaalta, Juha Sipilä olisi pulassa ilman palturiakin. Näyttää siltä, että Kokoomus vie hallitusta SOTE-uudistuksessa kuin metrimittaa.

SOTE:n faktat ovat seuraavat: kepu janoaa maakuntahallintoa ja kokoomus haluaa ohjata terveydenhuollon rahat yksityisiin käsiin. Nämä ovat ulkomaisia ja kotimaisia tahoja.

Uudet pelurit ohjaavat rahansa ulkomaille. Veroja ei makseta sillä Suomessa se ei kannata.

Kepu on näillä viimeisillä metreillä havahtunut siihen, että nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on tasa-arvon kannalta toimiva. Miksi siis tappaa lypsävä lehmä ja ostaa ”mehukone”, jonka tuotot eivät enää tuo rahaa kotimaahan ja jonka tuloksena syntyy kaksi ihmisluokkaa? Samalla kepulaisia on alkanut vaivata epäilys maakuntahallinnon merkityksestä. Entä jos siitä sukeutuu vain iso kahvia kittaava saamelaiskäräjä? Kongressi lman valtaa ja ilman rahaa? Entä jos kokoomus pettää aina?

Samaan aikaan kuva Sotesta tiivistyy ja tarkentuu. Se kuva ei ole kaunis. Ministereiden kintereillä hiipivät erilaiset väliviskaalit ovat hankkineet itselleen varman tiedon tulevista ansioista ja ensimmäiset herkut tulevasta uudistuksesta. Puolueita lähellä olevat yhtiöt rakentavat parhaillaan isoja vanhushalleja ja prameita yksityisiä sairaaloita.

Firmat taas muistavat uusissa vaaleissa (jos muistavat) hyviä palveluksia tehneitä poliitikkoja. Järjestellään seminaareja, joiden jäsenmaksut menevät vaalikassaan. Raha liikkuu ja siteet vahvistuvat. Tämä kuva on niin mätä ja ilkeä, että tekisi mieli jättää koko politiikka: onko yhteisten asioiden hoito vain saalistusta? Missä on se oikea ihminen? Miksi me olemme täällä? Ovatko kauniit sanat vain oman intressiryhmän lompakon lihottamista? Oman pankkitilin kaunistamista? Mitä se hyödyttää jos voittaa koko maailman ja saa sielulleen vahingon?

Yksin kuin Getsemanessa

Vielä kerran: pääministerin täytyy pian kohdata oman toimintansa oikea kuva. Jeesmiehet eivät nouse ottamaan vastuuta vaan lakoavat edestä kuin ukkoseniskemänä pois.

Omien kääntyminen vastaan on kirpaiseva kokemus; yleensä pettäjä on aivan lähellä. Juudaskin oli juuri se lähellä istuva, se suuteleva opetuslapsi, joka ajatteli terveen taloudellisesti.

Jokaisen poliitikon on hyvä muistaa, että viimeinen askel Getsemasesta käydään yksin.

 Arto Luukkanen

Järvenpää

 

Arto Luukkanen pe 27.10. 10:36

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44