Historiantutkijana tiedän, että petokset kuuluvat inhimilliseen ja varsinkin poliittiseen elämään.

Ihminen on heikko ja kuten laulu sanoo: "pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan." Tällaisessa tilanteessa langennut ihminen selittelee omaa käytöstään ja näkee omassa moraalisessa lankeemuksessaan positiivisia asioita.

SMP:ssä alkupetos tapahtui vuonna 1972. Oppositio järjestäytyi omaksi "Suomen kansan yhtenäisyyden puolueeksi" 8. joulukuuta (!) 1972. Äänestäjät eivät kuitenkaan vakuuttuneet vaan jättivät nämä yhtenäistäjät rannalle seuraavissa vaaleissa - miltei kokonaan. Se ainoa, joka pääsi läpi - loikkasi kepuun. Siitä miehestä ei ole sen jälkeen kuulunut.

Puolueesta voi erota. Omana aikanaan viisaan Soinin mukaan: Perussuomalaiset ei ole vankila.

Mutta tässä neuvo: jos teille loikkareille on jäänyt vähänkään rehellisyyden riekaleita niin erotkaa reilusti puolueesta. Älkää jääkö sinne roikkumaan. Etsikää oma kotinne ja rakentakaan yhdessä kokoomuksen kanssa  pienen ihmisen asiaa!

Hei, hei kaikille teille. Good riddance!

Soinin petos tuntuu pahalta. En tiedä nukkuuko Soinin päätöksensä jälkeen. Ehkä ei nukukaan. Se, että tuo ensin poliittista toivoa ihmisille ja sitten pettää sen, tuntuu kaksinverroin pahalta. En tiedä montako kardinaalia tarvitaan antamaan anteeksi tämä rikos demokratiaa vastaan. Ehkä tässä tarvitaan itse paavin absoluutiota?

Sitten muutama huomio: lähtijät olivat ministereitä. Miksi? Valta ja palkat houkuttavat niin.

Samoin kansanedustajista ne, jotka pelkäsivät vuonna 2019 alkavaa "tavisten" elämää.

PS porskuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Jyväskylä näytti sen.

Arto Luukkanen

Järvenpää