Suomalainen hyvä veli verkosto on yksi suurimpia suomalaisen yhteiskunnan tehottomuuden syitä. Suuri osa keskeisistä yritysjohtajista on innolla tunkenut Varman ja Ilmarisen hallintoon. Niiden eläkerahastojen varoilla hallitaan suomalaista elinkeinoelämää.
Kun kaikki keskeiset henkilöt ovat mukana kuviossa, ei kukaan kanna vastuuta mistään, kunhan on oikeiden tahojen kaveri.
Noita yhtiöitä hallitaan nimitystoimikuntien kautta. Ne päättävät todellisuudessa ketkä valitaan yhtiön hallitukseen ja millaisia palkkioita heille maksetaan. Välillisesti noista toimikunnista siis myös valitaan yhtiön toimitusjohtaja.
Yhtiön A toimitusjohtaja saattaa olla Varman tai Ilmarisen hallituksen jäsen. Siis sisäpiirissä, joka antaa ohjeet sille eläkeyhtiön edustajalle, joka istuu yhtiön A nimitystoimikunnassa. Hän siis valitsee tosiasiassa toimitusjohtajan esimiehet. Piiri pieni pyörii ja kukaan ei joudu vastuuseen mistään paitsi joutuu kuittaamaan valtavat bonukset.
Viime aikoina raskaasti mokannut Fortum on mielenkiintoinen tapaus. Sen enemmistöomistaja on periaatteessa valtio. Valtio ei kuitenkaan tosiasiassa hallitse yhtiötä vaan valta on suurilla eläkeyhtiöillä Varmalla ja Ilmarisella. Ne ovat yhtiön merkittäviä omistajia, mutta mitättömän pieniä verrattuna valtioon. Mistähän johtuu se, että ne hallitsevat valtionkin omistuksia.
Vaikka Fortum on viime vuosina tehnyt valtavia mokia ja aiheuttanut suuria tappioita, sen johdolle jaetaan suuria bonuksia, jotka ovat herättäneet pahennusta. Piiri pieni pyörii.
Tässä yhteydessä on syytä kerrata, ketkä kuuluvatkaan Fortumin nimitystoimikuntaan:
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii finanssineuvos Maija Strandberg, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta. Jäseninä toimivat toimitusjohtaja Risto Murto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, toimitusjohtaja Jouko Pölönen, Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, sekä Fortumin hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Reinikkala. Maija Strandberg ei osallistunut itseään koskevaan päätöksentekoon.
Raskaasti mokailleen Fortumin toimitusjohtajalle junailtiin 700 000 euron ökybonus – Näin kommentoi hallituksen puheenjohtaja (iltalehti.fi)
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Luonto ja sen velvoittavuus
pe 29.08.2025 10:51
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Komissaari Jyrki Kataisen ja SITRA:n poskettomat kiertotalous- ja ilmastovalheet ja EU:n perikato
ti 21.10.2025 16:46
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44