Blogi: Olli Pusa, ti 24.01.2023 13:18

Pekka Haavisto miinakentässä

Turkin presidentti ärähti Ruotsille mm. koraanin polttamisesta ja uhkaisi, että Ruotsi ei pääse koskaan Natoon. Suomalaisesta näkökulmasta Ruotsissa on harrastettu sabotaasia Nato-prosessia vastaan - ketkä sitten ovatkaan olleet taistavoimina? Ruotsin hallitus ei ole esim. koraanin polttamista estänyt eikä se liene maan lakien mukaan mahdollistakaan - edes Turkin miellyttämiseksi. Siitä onko Ruotsin hallitus hoitanut prosessin viisasti, voi olla montaa mieltä.

Suomi ja Ruotsi ovat pyrkineet Natoon yhdessä ja korostaneet yhteistyötään. Siihen nähden asetelma on selkeä ja maat haluavat antaa ulospäin yhtenäisen kuvan. Ruotsin Nato-jäsenyys on Suomen puolustuksen kannalta erittäin hyödyllistä.

Turkin uhon taustoja ei meillä tiedetä. Heillä on meihin nähden hyvin erilainen puhe- ja kaupankäyntikulttuuri. Osa esiintymisestä liittyy Turkin vaaleihin. Toisaalta Turkki haluaa kovasti amerikkalaisia hävittäjiä, joiden myynnin ehdoksi USA on kuulemma asettanut Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysien ratifioinnin.

Peli on siis kovaa ja meidänkin pitää siinä säilyttää hermomme ja pokkamme. Suomen joukkueessa heikoksi lenkiksi osoitautui nyt Pekka Haavisto. Hän selvästi menetti prosessissa hermonsa ja alkoi pohtia julkisesti, että Suomen tulee ehkä liittyä Natoon ilman Ruotsia. Tuollaista vaihtoehtoa varmaan on pohdittu suljettujen ovien takana paljonkin, mutta tuollaisen julkinen hokeminen ei istu ulkoministerin rooliin. Eduskunnasta voivat kansanedustajat ehkä heitellä koepalloja, mutta ei ministeri.

Tuollaisesta lausunnosta syntyy särö, johon hankkeen kampittajat yrittävät iskeä saadakseen rivit hajalle. Nyt Ruotsissa ihmetellään Pekka Haaviston puheita julkisesti ja "asiaa selvitellään". Kumppanien ja liittolaisten asiat pitäisi selvittää kahdenkesken, ei median välityksellä.

Pekka Haaviston ura on ollut täynnä skandaalinkäryjä. Silti häntä on raivokkaasti yritetty ajaa presidentiksi. Nyt nähdään taas kerran, että, onneksi siinä ei ole onnistuttu. Pekka Haavisto kelpaa lukemaan tekstiä paperista kravatti suorassa, mutta ei hänestä ole vastuullisiin tehtäviin.

Ruotsissa nousi huoli Haaviston Nato-vihjauksesta – ulkoministeri Billström Ylelle: ”Pitää selvittää, mitä tämä tarkoittaa”

Olli Pusa ti 24.01. 13:18

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Työperäinen maahanmuutto

pe 21.04. 09:23

Suomalainen hyvä veli verkosto

ke 19.04. 22:20

Investoinnit Suomeen

ke 19.04. 10:07

Hallitusohjelman ydin

ti 18.04. 00:09

Orpo ja kyinen pelto

pe 14.04. 12:37

EK:n harha

ma 27.03. 23:29

Eläkkeet ja hallitusohjelma?

pe 10.03. 19:05

Yrittäjyyden vastaista toimintaa???

ke 08.03. 10:27

Hesari - valheita koko rahalla?

ma 20.02. 13:08

Viherfasismin kukkanen

pe 17.02. 19:13

blogit

Vieraskynä

Alistamisemme menetelmät

ma 08.08.2022 23:48

Juha Ahvio

Todisteet: Väitteet Trumpin Venäjä-kytköksistä olivat valheita

la 27.05.2023 12:08

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Länsimaiden harhautumisen synkkä logiikka

pe 26.05.2023 14:00

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Kokoomus ei ole talouspuolue sen enempää kuin muutkaan

ti 14.02.2023 12:04

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Äärivasemmisto ja vihreät liittoutuivat oligarkkien kanssa ja paljastivat vanhan epädemokraattisen luonteensa

to 04.05.2023 19:11

Heikki Porkka

RKP - maahanmuutto jäsenhankinnan välineenä

ke 17.05.2023 18:45

Tapio Puolimatka

WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus

to 18.05.2023 19:39

Olli Pusa

Työperäinen maahanmuutto

pe 21.04.2023 09:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Suurista erehdyksistä

to 23.02.2023 21:02

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44