Blogi: Olli Pusa, to 11.11.2021 10:00

Iiris rukka

MTV:n aamuohjelmassa esiintyi kansanedustaja Iiris Suomela. Tämä ajatusten tonava on jo ehtinyt esiintyä maailman johtavana talousasiantuntijana ja julistaa lukeneensa kaikki talouden oppikirjat.

Nyt Iiriksen aiheena oli Valko-Venäjän Puolaan suuntautuvan hybridihyökkäyksen kaltaiset operaatiot. Ohjelmassa pohdittiin miten Suomessa pitäisi menetellä, jos Suomi joutuisi tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi ja Suomen rajalle masinoitaisiin esimerkiksi junakuljetuksin 50.000 -100.000 afgaania marssimaan Suomeen ”turvapakanhakijana”.

Taustalla oli ehdotus, jonka mukaan Suomen pitäisi tuollaisessa tilanteessa sulkea Suomen rajat turvapaikanhakijoilta. Kansainvälisten sopimusten mukaan se on mahdollista koska maa voi kieltäytyä ottamasta vastaan turvapaikanhakijoita, jos se vaarantaisi maan turvallisuuden. Valtiollisesti ohjattu hybridihyökkäys on selkeästi tällainen tilanne.

Suomessa viherkommunistiset ”ihmisoikeusjuristit” vaikenevat tällaisesta. Suomen lainsäädäntöön on mm. heidän toimestaan uitettu pykäliä, jotka estävät tämänkaltaisen suojautumisen hyökkäykseltä. Samojen ”ihmisoikeusasioiden” nimissä Suomen lainsäädäntöön on uitettu sellaisia kohtia, jotka kriisitilanteessa estävät Suomea toimimasta tehokkaasti. Asia havaittiin mm. korona toimien alussa. Kenenköhän ohjauksessa nämä operaatiot onkaan toteutettu?

Suomessa vihreät ministerit Ohisalo ja Haavisto hengenheimolaisineen ovat eri yhteyksissä julistaneet, että Suomeen pitää saada mahdollisimman paljon turvapaikanhakijoita Lähi-Idästä ja Afrikasta. Muutama vuosi sitten julistettiin, että sillä pyrittiin saamaan ”jännää etnistä värinää” tylsään suomalaiseen kulttuuriin. Viime aikoina tuo perustelu on kummasti unohtunut.

Kun sisäministeri Ohisalolta TV:ssä kysyttiin, miten Suomi menettelee, jos siihen kohdistuu tuollainen hyökkäys, ei Ohisalolta saatu vastausta. Vain loputonta kiemurtelua. Ulkoministeri Haavisto julisti, että Suomen raja-asemat voidaan sulkea tilapäisesti, mutta turvapaikanhakijoiden oikeutta hakea turvapaikkaa ei voida lopettaa. Mistähän sivari Haavisto tietää, että vihollinen hyökkää juuri raja-asemien kautta? Entäpä jos naapurin viranomaiset ohjaavat turvapaikanhakijat raja aseman vierestä hakemaan turvapaikkaa?

Iiris Suomela julisti, että turvapaikanhakijat pitää ihmisoikeussyistä ottaa Suomeen ja auttaa heitä eri tavoin. Tulijat ovat ilmeisestikin lähteneet hyökkäykseen Suomeen vapaaehtoisesti. Jos heille on syötetty valheellista tietoa, se ei ole suomalaisten vastuulla. Tulijat ovat heitä hyökkäykseen masinoivan maan vastuulla.

1930-luvun lopussa läntisissä demokratioissa oli vallalla pelon, ylimielisyyden ja hölmöyden lietsoma ajattelutapa suhtautumisessa sen ajan diktaattorien hyökkäyksiin. Kun niitä tarpeeksi kauan katsottiin läpi sormien, saatiin aikaiseksi verinen sota.

Suomessa ei tuohon hulluuteen laajassa mitassa langettu. Suomalaisten turvallisuus oli keskeistä ja sen seurauksena Suomi säilyi itsenäisenä. Ilman sitä Iiris Suomelakin pitäisi palopuheitaan jossakin siperialaisessa kylässä. Kuvitellaanpa, miten Iiris Suomela olisi suhtautunut Suomeen hyökkääviin neuvostojoukkoihin.

Eivät tänne hyökänneet olleet kaikki verenhimoisia petoja, vaikka tappoivatkin suomalaiset puolustajat, jos vain tilanne salli. Heitä marssitettiin kuolemaan suomalaisten tulitukseen politrukkien toimesta. Jos joku kääntyi takaisin kesken hyökkäyksen, politrukit ampuivat hänet. Raatteen tiellä joutuivat motteihin, joissa kuoli kylmään, nälkään ja tauteihin tuhansittain hyökkääjiä, jotka olivat tulleet tappamaan suomalaisia. Eivät useimmat hirviöitä olleet, mutta suomalaisille vaarallisia Vaikka hybridihyökkäykseen olisi tuotu näytteeksi muutamia lapsia propagandatarkoituksessa, ei se muuta asian luonnetta ja vaarallisuutta.

Mitä olisi Iiris Suomela ja hengenheimolaisensa olisivat toimineet tuossa tilanteessa? Hyökkäykseen osallistuneita ei ilmeisesti olisi saanut sulkea rajaa. Heidän olisi pitänyt saada tulla maahan ja jos he joutuvat vaikeuksiin, heitä pitää auttaa tarjoamalla telttoja, ruokaa jne. Se olisi johtanut hyökkäyksen onnistumiseen.

Kenen asialla oikeasti ovat viherkommunistiset poliitikot Suomessa, jotka yrittävät estää Suomea puolustautumasta tuollaisilta hyökkäyksiltä? Ovatko he naiiveja hölmöjä vai pyrkivätkö tahallaan vahingoittamaan suomalaisten turvallisuutta? Kenen ohjauksessa? Kuinka kauan Suomessa riittää hienotunteisuutta teeskennellä, että Iiris Suomelan kaltaisten ”lapsukaisten” naiivit höpinät pitää ottaa vakavasti eikä niitä saa sanoa roskapuheeksi?

Olli Pusa to 11.11. 10:00

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ylen ilmastohätätila?

ma 17.01. 22:28

Sodan aattona 2

pe 07.01. 15:09

Ilmastonmuutos iskee?

ke 29.12. 00:24

Sodan aattona 1

ma 20.12. 18:34

EU:n logiikka

pe 17.12. 08:56

Ilmastonmuutos etenee?

pe 26.11. 15:27

Putinin suositus Suomen hävittäjähankintaan: valitkaa F35

su 21.11. 20:48

Putinin aseita ei saa tylsyttää?

ma 15.11. 21:54

Iiris rukka

to 11.11. 10:00

Miten EU vastaa hyökkäykseen?

ti 09.11. 23:57

blogit

Vieraskynä

Miksi en toistaiseksi ota koronarokotetta?

to 16.12.2021 00:39

Juha Ahvio

Onko vihreä energia puhdasta?

la 20.11.2021 00:36

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Miksi koronarokotetta vastustetaan?

ti 04.01.2022 00:01

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Puolalla ja Saksalla on eri suunta

ke 22.12.2021 18:09

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Tulkkaukset hoidettava ystävänpalveluina

su 16.01.2022 20:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Uusi Suomi sensuroi tämän artikkelin: "Ajatustauti WOKE" tuhoaa länsimaita - Horisontissa siintää jo toivo

su 16.01.2022 11:18

Heikki Porkka

Fasistista menoa aluevaalien alla

to 20.01.2022 15:08

Tapio Puolimatka

Teknokraattinen bioturvallisuuden järjestelmä

la 25.12.2021 08:37

Olli Pusa

Ylen ilmastohätätila?

ma 17.01.2022 22:28

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01.2022 23:48

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44