Blogi: Olli Pusa, la 16.10.2021 12:13

Koronarokotukset ja logiikka

Aluksi varoitus. En ole lääketieteen asiantuntija enkä tunne koronan olemusta sitäkään vähää kuin siitä nyt lääketieteessä tiedetään. Jonkin verran olen joutunut tutustumaan kuitenkin epidemiologisiin malleihin ja jopa joskus joutunut osoittamaan aiheen pinnallista hallintaa ammatillisen pätevyyden hankkimisessa. Seuraavassa pohdintaa korona-rokotuksista tältä pohjalta mm. julkisuudessa olevien tietojen pohjalta.

Peruslähtökohta on, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa kaikki tulevat kohtaamaan koronan ajan myötä. Silloin taudin vaikutus riippuu siitä, millainen on henkilön suoja tautia vastaan. Sitä voidaan parantaa tehokkaimmin rokotuksella, ehkä lisäksi joillakin lääkeaineilla.

Korona tautina kohtelee ihmisiä hyvin eri tavoin. Osalla se on lähes huomaamaton, osan se tappaa. Suurimmassa kuolemanvaarassa ovat iäkkäät ja perussairaat, keskimäärin väestöstä kuolee n. 1% kun tauti käy läpi väestön, mikä Suomessa vastaisi n. 50.000 ihmistä.  Asian suhteuttamiseksi määrä on kaksinkertainen verrattuna siihen, paljonko suomalaisia kuoli talvisodassa. Kuolemanvaaran lisäksi tauti aiheuttaa pitkäaikaisia vaurioita osalle sairastaneista. Asiaa tunnetaan vielä vähän. Joillekin tauti voi olla vähäoireinen, mutta monille nuorillekin yllättävän vaikea.

Taudista kehittyy jatkuvasti uusia variaatioita, jotka voivat olla alkuperäistä vaikeampia. Esimerkiksi 100 vuotta sitten espanjanjantaudin tappavin variaatio kehittyi myöhemmin. Vaikka rokotteiden teho laskisikin varianttien suhteen, ne yleensä antavat jonkinlaista suojaa ja auttavat lieventämään tautia. Uusia variantteja vastaan joudutaan taistelemaan myös uusilla rokoteversioilla.

Jotta rokotteet pystyisivät sammuttamaan taudin yhteiskunnasta, rokotekattavuuden pitää olla hyvin korkea., mutta sen ei tarvitse olla 100% eli hieman on ns. vapaamatkustajan paikkoja. Joillekin ihmisistä on lääketieteellisten syiden vuoksi mahdotonta ottaa rokotusta ja siksi nuo vapaamatkustajan paikat pitää varata heille. He joutuvat kuitenkin elämään jonkinlaisessa kuplassa, kunnes tauti on hävinnyt - eli pitkään.

Rokotteilla on ongelmansa. Ne eivät ole täydellisiä ja niistä huolimatta korona voi iskeä. Sairaaloiden havaintojen perusteella kuitenkin hyvin paljon harvemmin kuin rokottamattomilla ja vakavia tautimuotoja on paljon vähemmän. Rokotteista voi olla ongelmia, mutta taudin sairastamisesta yleensä paljon pahempia. Jos rokotus aiheuttaa oireita, todennäköisesti tauti sairastettuna aiheuttaisi vastaavia pahempana. Kaikilla meillä on ajan kuluessa edessä toinen näistä.

Yhteiskunnan sulkeminen on äärimmäisen kallis toimenpide. Sillä ei yritetä nujertaa tautia vaan hidastaa taudin etenemistä ja estää suuri määrä kuolemantapauksia ja välttää tilanne, jossa terveydenhuolto ei pysty selviytymään tehtävistään. Paikoitellen Euroopassakin on jouduttu tilanteeseen, jossa joillakin paikoin koronaan kuolleiden polttamisessakaan kapasiteetti ei ole riittänyt. Ruotsissa aluksi aiottiin antaa taudin levitä vapaasti läpi yhteiskunnan "laumasuojan" saamiseksi. Kun jälki alkoi olla liian paha, muuttivat strategiaa. Nyt kuolintapauksia on 15.000, Suomessa 1000.

Rokotteet ovat ainoa keino hankkia väestölle suoja tautia vastaan ilman sen sairastamista siihen liittyvine riskeineen. Yhteiskunnan sulkutoimet ovat olleet vain ajanpeluuta rokotteiden kehittämistä varten. Nyt niitä alkaa vihdonkin olla tarjolla ja ne ovat Suomessa ilmaisia. Tuolta pohjalta jää ihmettelemään mikä logiikka on sellaisilla, jotka ilman "hyväksyttävää" lääketieteellistä syytä haluavat varata noita vapaamatkustajan paikkoja itselleen?

Olli Pusa la 16.10. 12:13

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Ilmastonmuutos etenee?

pe 26.11. 15:27

Putinin suositus Suomen hävittäjähankintaan: valitkaa F35

su 21.11. 20:48

Putinin aseita ei saa tylsyttää?

ma 15.11. 21:54

Iiris rukka

to 11.11. 10:00

Miten EU vastaa hyökkäykseen?

ti 09.11. 23:57

Suomen demokratiavaje?

su 31.10. 11:43

Missä menee Ruotsi ja miksi?

to 28.10. 21:07

Koronarokotukset ja logiikka

la 16.10. 12:13

Norja, entinen lintukoto?

to 14.10. 14:57

Miksi veroparatiisit sallitaan?

ma 04.10. 09:59

blogit

Vieraskynä

IHMELÄÄKE IVERMEKTIININ HOITO-OHJEET KORONAAN VIHDOIN SUOMEKSI

to 18.11.2021 22:46

Juha Ahvio

Onko vihreä energia puhdasta?

la 20.11.2021 00:36

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

AUKUS yllätti EU:n

ti 21.09.2021 14:41

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Yhteisöllistä asumista Espoon liikakasvuun!

ke 24.11.2021 21:27

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Puheenvuoroni Helsingin valtuustossa feministien rasismin vastaisesta aloitteesta Paavo Arhinmäki triggeröityi

to 25.11.2021 18:01

Heikki Porkka

Woke-Yle lietsoo vihaa valkoihoisia kohtaan

to 25.11.2021 12:06

Tapio Puolimatka

Pelon politiikka luo mukautuvia kansalaisia

su 31.10.2021 06:27

Olli Pusa

Ilmastonmuutos etenee?

pe 26.11.2021 15:27

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11.2021 23:49

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44