Blogi: Olli Pusa, pe 24.09.2021 12:20

Vakaus ja ennustettavuus

Vähän väliä uutisoidaan, kuinka ihmisille ja elinkeinoelämälle ratkaisevan tärkeää on vakaus ja ennakoitavuus. Sosialismissa tämä on kokeellisesti testattu. Sosialismin merkittävä saavutus on ollut kurjuus eri puolilla maailmaa. Tiedämme, millaista oli elämä Neuvostoliitossa ja sen satelliittimaissa. Kuuba ja Venezuela kertovat karua tarinaa. Pohjois-Korea on oikein malliesimerkki. Kiina on selvä poikkeus, mutta se onkin oikeasti kapitalistinen talousjärjestelmä, jota ohjaa puolue joka julistaa olevansa kommunistinen.

Sosialismin tulos on yleensä keskitetty valtiojohtoinen byrokratia, joka ei toimi. Suomessa on vallassa vihervasemmistolainen hallitus, jossa on aisankannattajana keskusta. Ei siis ole ihme, että se tuottaa sosialistisia ratkaisuja, joiden tuloksista ei voi useinkaan odottaa mitään hyvää.

Tämän hallitukauden suuri ratkaisu on sote. Se on sosialismin saavutusten arvioinnissa hieman ongelmallinen asia. Terveystaloustieteilijät ovat todenneet, että terveyspalveluissa täydellisten markkinoiden ehdot toimivat niin huonosti, että ne eivät ole hoidettavissa markkinoiden toimesta yhtä helposti kuin monet muut yhteiskunnan sektorit. Asia, jonka edellinen hallitus unohti  terveysirmoilta saamiensa ohjeiden lomassa.

Siis terveyspalveluissa sosialististen rakenteiden tyrmääminen teoreettisilla perusteilla on hankalaa. Toki Marinin hallitusta varoitettiin monesta asiasta. Ei kannata tuhota toimivaa erikoissairaanhoitoa, työterveyshoitoa ym. vain sen vuoksi, että terveyskeskukset eivät toimi. Kannattaisi keskittyä korjaamaan sitä osaa, joka ei toimi. Kun se toimisi, se säästäisi lisäpanostukset muiden terveydenhuollon sektoreiden tehostumisella. Asia, jonka nykyinen hallitus unohti sosialistisessa innossaan.

Nyt siis Suomeen ajetaan sotea, uutta hallintoporrasta vaaleineen ja veroineen ja mahtavaa byrokratiaa,joka tarjoaa uramahdollisuuksia monille puolueiden politrukeille. Ja tällä julistettiin saatavan säästöjä.

Nyt on käytettävissä viranomaisten laskelmia siitä, mitä uusi sote konkreettisesti merkitsee. Miljardien lisäkuluja, jotka maksavat tuhansia euroja jokaiselle veronmaksajalle. Siis viranomaisten laskelmien perusteella. Tällaista uutisoi vihervasemmiston oma äänenkannattaja Yle - sekin veronmaksajien rahoilla toimiva laitos.

Kyllä sosialismin ennustettavuus on siis edelleen jäljellä. Se tuottaa puutetta ja kurjuutta. Jos sosialismi vietäisiin Saharaan, siellä varmaan tulisi pulaa hiekasta. Ja vakaus tulee, kun kaikilla on yhtä surkeat olot - kunnes tuollaiset rakenteet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.


Soten piti tuoda säästöjä, mutta tulossa on miljardien lisäkustannukset – keskituloiselle voi rysähtää 1 800 euroa lisäveroa | Yle Uutiset | yle.fi
 

 

Olli Pusa pe 24.09. 12:20

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44