Blogi: Olli Pusa, la 07.08.2021 13:51

Tietokoneohjelmat tuhoavat hyvinvointivaltion

Viime aikoina on mediassa ollut käynnissä valtava propaganda-aalto ilmastonmuutoksesta. Kun on ollut lämmintä, se on ollut merkki ilmastonmuutoksesta. Kun talvella oli kylmää, se olikin vain säätä. Kuivuuden aikana tapahtuneet tulipalot ovat kuulemma merkki ilmastonmuutoksesta. Kun monet niistä ovat ihmisten sytyttämiä, sekin lienee ilmastonmuutoksen seurauksia.

Suomalainen hysteriamedia jättää kertomatta, että lukuisissa Euroopan maissa sää on ollut aivan erilainen kuin Suomessa. On ollut viileää ja sateista. Eipä siellä olekaan ollut paljoa tulipaloja. Joissakin maissa harkitsematon rakentaminen laaksoissa on aiheuttanut tulvia. Ne suomalainen hysteriamedia uutisoi taas ilmastonmuutoksen seurauksena.

Ilmasto muuttuu jatkuvasti, me emme edes tiedä mikä on ”normaali” lämpötila tai onko sellaista edes olemassa. Jääkaudella lämpötila saattoi olla 6 astetta esiteollista aikaa matalampi. Suomessa 1600-1700-lukujen vaihteessa koettiin ns. pikkujääkauden pohja. 1600-luvun lopun suurina kuolonvuosina kuoli arviolta kolmannes väestöstä nälkään ja tauteihin. Toivottavasti se ei ole ”normaali” lämpötila.

Onneksi ilmasto on sen jälkeen lämmennyt ja meilläkin on elinmahdollisuuksia. Ilmastotutkijat valitsevat ”normaaliksi” lämpöjaksoksi” ns. esiteollisen ajan, joka on noin 1720-1800. Se on siis pikkujääkauden jälkikaikuja. Siitä ilmaston arvioidaan lämmenneen n. 1,5 astetta. Mistä tuo lämpeneminen johtuu? Maapallon normaali lämpötilan vaihtelu varmaan selittää suuren osan tuosta lämpenemisestä. Karkeasti vuodesta 1800 alkaen katsotaan teollisen kauden alkaneen.

Ilmaston muuttumien on kiistaton havainto. Kun ilmastontutkijat julistavat suuren enemmistön tutkijoista uskovan ilmastonmuutokseen, se tarkoittaa uskoa tällaiseen mittaustulokseen. Se kuinka suuri osa uskoo, että hiilidioksidipäästöt ovat syynä ilmaston lämpenemiseen, onkin aivan eri asia. Ennen pikkujääkautta maapallolla on ollut nykyistä lämpimämpiä kausia. Niistä ei varmaankaan voi syyttää ihmisen hiilidioksidipäästöjä. Asia on havaittavissa mm. puiden lustotutkimuksista.

Nuo havainnot eivät sovi ilmastotutkijoiden tarinaan, jonka mukaan ihmisen hiilidioksidipäästöt aiheuttavat ilmaston lämpenemisen. Siksi ilmastotutkijat yrittävät raivokkaasti kiistää nuo havainnot. Et varmaankaan ole kuullut noista havainnoista ilmastotutkijoilta?

Toki on mahdollista, että hiilidioksidipitoisuudet jotenkin liittyvät ilmaston lämpenemiseen. Mutta on eri asia, mikä se yhteys on? Nostaako hiilidioksidipitoisuus maapallon lämpötilaa vai mahdollistaako nouseva lämpötila korkeammat hiilidioksidipitoisuudet? Ja onko hiilidioksidi merkittävä tekijä asiassa?

Maapallon vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä IPCC:n arvion mukaan ihmisen osuus on 4% ja luonnon 96%. Ihmisen päästöt on helpompi arvioida, mutta kaikkia luonnon päästölähteitä emme edes tiedä. Jokin aika sitten paljastui, että veden alla on valtavia luonnollisia hiilidioksidin päästölähteitä. Ihmisen osuus voi siis olla merkittävästi pienempikin kuin 4%. Tuota prosenttia höylätään suuruudenhulluilla ilmasto-ohjelmilla.

Mihin perustuu käsitys, että hiilidioksidi on ratkaiseva tekijä ilmaston muutoksessa? Se pohjautuu joukkoon tietokoneohjelmia, jotka yrittävät ennustaa asiaa. Jos esimerkiksi hiilidioksidin määrä riippuu ilmaston lämpenemisestä eikä päinvastoin, mallit voivat satunaisesti antaa oikeansuuntaisia ennusteita – ja olla silti täysin väärässä.

Noiden tietokoneohjelmien historia on varsin synkkä. Taustalla karkeita virheitä, pimityksiä ja salailua. Entä nykyään? Ilmastotutkijat itsekin ovat joutuneet kiusalliseen tilanteeseen. Tulevaisuutta emme tiedä, mutta menneisyydestä voi saada erilaisia mittaustuloksia. Jos tulokset ovat sopivia, ilmastotutkijat hyväksyvät sellaiset mittaukset. Malleilla on yritetty ”ennustaa” jääkauden aikaista lämpötilaa. Mittausten mukaan kylmimmillään ilmasto oli 6 astetta kylmempi kuin esiteollisella kaudella. Mutta kun ennustemalleilla yritettiin ”ennustaa” lämpötilaa, saatiin kaksi kertaa suurempi lämpötilaero. Siis mallit liioittelevat tässäkin tilanteessa hiilidioksidin vaikutusta säähän. Eli kyseiset tietokoneohjelmat vähintäänkin liioittelevat hiilidioksidin merkitystä ilmaston muuttumisen syynä.

Oikeastaan johtopäätökset ovat hämmentäviä. Koko ilmastonmuutoskohellus perustuu joihinkin tietokoneohjelmiin, joiden luotettavuus on osoittautunut huonoksi. Syyksi lämpenemiselle julistetaan hiilidioksidipäästöt, joista ihmisen osuus on hyvin pieni, joitakin prosentteja. Tällaisten mallien perusteella poliitikot ovat valmiita luopumaan hyvinvointiyhteiskunnasta, tuhoamaan suuren osan elinkeinopohjaamme ja maksamaan vuosikymmeniä 1000 miljardia vuodessa EU:ssa. Miksi?

Ilmastonmuutoskohelluksessa tuhoisaa on epäpyhä liitto. Hysteeriset ilmastontutkijat ovat liittoutuneet rahan haistavien bisnesmiesten. Bisnesmiehille ilmastonmuutos on tilaisuus valtavaan rahastukseen veronmaksajien ja kuluttajien kustannuksella. Syntyy nopeutetusti uudenlaista bisnestä ja poliitikkoja kontrolloivat suuryritykset saavat sen haltuunsa.

Tuollaista luopumista elintasosta on vaikea myydä kansalaisille. Sellainen on aikaisemmin perustunut esimerkiksi sotatilaan ja sen pohjalle rakennetulle pakkotaloudelle. Siksi meille joka tuutista tungetaan tarinaa, että ilmaston muutos tuhoaa ihmiskunnan. Sillä pelotellaan ihmiset maksamaan kiltisti korkeammat verot ja maksut. Maksa tai ihmiskunta tuhoutuu. Raha ei toki päädy valtioiden ja veronmaksajien kassaan.

Suuryritysten näkökulmasta asiaa voisi verrata talouden umpikujaan. Alkaa olla yhä vaikeampaa myydä ihmisille uusia tuotteita. Maailma on liian täynnä kaikkea. Aikaisemmin tällainen ongelma ratkesi sodilla. Niissä tuhottiin suuri osa ihmisten omaisuudesta (ja ihmisistä), jolloin oli taas paljon tarvetta rakentamiselle ja tavaroiden myynnille.

Nyt tuota ei tehdä tuhoamalla fyysisesti maailmaa. Julistetaan vain suuri osa ihmisten esineistä ja tavaroista kelvottomiksi ilmastonmuutoksen takia ja pakotetaan ihmiset ostamaan uusia. Ja taas syntyy loistavia bisnesmahdollisuuksia niille yrityksille, jotka hallitsevat poliitikkoja. Ihmiset joutuvat tinkimään elintasostaan, kun he joutuvat ostamaan uudet tuotteet.

Eihän tuollaista hulluutta olisi mahdollista myydä ilman, että ihmiset säikytellään maailman tuhoutumisella. Tuohan on perinteinen maailmanlopun lahkojen toimintamalli. Meillä sitä tuputetaan joka tuutista, koska takana on epäpyhä liitto. Viherkommunistiset toimittajat saarnaavat asiaa mediassa ja median omistavat yritykset pistävät mediansa ja käskyvallassaan olevat poliitikot ajamaan asiaa. Ihmiset tulevat kärsimään, mutta sitä peitellään jonkin aikaa ottamalla holtittomasti velkaa. Kun lasku todella esitetään ihmisille, onkin jo myöhäistä tehdä mitään.

Voi vain pohtia, millainen krapula syntyy, kun tämäkin puhallus joidenkin vuosien päästä paljastuu. Tuho on jo tapahtunut, mutta syyllisten nimeäminen on vielä jäljellä.

 

Olli Pusa la 07.08. 13:51

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44