Blogi: Olli Pusa, ma 12.07.2021 22:09

Vihreää hulluutta

EU:ssa metsäpolitiikka on jäsenvaltioiden asia. Mikään erikoisuushan tuo ei ole. Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, noin oli suurimmassa osassa asioita. EU oli paljolti kauppaorganisaatio, joka mahdollisti pääomien ja ihmisten vapaan liikkuvuuden EU:ssa.

Viime vuosina järjestelmällisesti on hävitetty tuota periaatetta. EU on kahminut itselleen valtaa jäsenmailta ja vie EU:ta liittovaltion suuntaan. Vaikka jäsenmaita on perussopimuksissa nimenomaan kielletty ottamasta vastuuta muiden valtioiden veloista, tämä ajettiin läpi, jotta saksalaiset ja ranskalaiset pankit voitiin pelastaa veronmaksajien rahoilla.

Tuota liittovaltion ajamista on kiihdytetty sen jälkeen, kun Britannia erosi EU.sta. Britannia ei tuollaista kehitystä hyväksynyt. Kun se on poissa, tynkä-EU ajaa liittovaltiohanketta entistä härskimmin. Yksi keino muiluttaa yhteistä velkaa EU:n toimintaan (vastoin perussopimuksia) oli ns. elpymispaketti, jossa Suomi lahjoitti 4 miljardia muille EU-maille ja samalla tuhottiin EU:n perusperiaatteita.

Nyt metsäpolitiikasta on tulossa uusi vallankaappausyritys. EU:n komissio haluaa määrätä jäsenmaiden metsäpolitiikasta, mm. siitä, miten jäsenmaissa pitää hoitaa metsiä. Suomi on yksi maailman vastuullisimmin metsiään hoitanut maa. Metsien määrä Suomessa on viime vuosikymmeninä kasvanut merkittävästi. Siihen nähden on suorastaan härskiä, että metsänsä tuhonneet EU-maat alkavat määräillä Suomen metsien hoidosta.

Sinänsä asian pitäisi olla selvä, mutta ei ole. Komissio sorvaa ehdotustaan ja lukuisat jäsenmaat arvostelevat sitä. Suomi ei tässä ole yksin, mukana on suuria jäsenmaitakin.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo haukkuu muita hallituspuolueita siitä, että niiden ministerit ovat mukana allekirjoittamassa arvostelevaa kirjettä komissiolle. Syyttävät muita hallituspuolueita hallitusohjelman vastaisesta toiminnasta.

Maria Ohisalo roimii Sanna Marinin ja ministeri Lepän toimintaa (iltalehti.fi)

Samaan aikaan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari Ylen ohjelmassa selittää, että

1) on selvää, että metsäpolitiikka kuuluu jäsenmaille

2) komission on määrättävä asiasta sen varmistamiseksi. Jos Suomi ei ole tuohon valmis, miten suomalaiset voivat vaatia muita maita toteuttamaan vaatimuksia?

Eli Suomeksi vihreät yrittävät käyttää EU:ta keppihevosena pakottaakseen muut haluamiensa metsälinjojen taakse. Samalla lailla vedottiin valkoposkihanhien rauhoitukseen EU:ssa, jotta niiden suhteen ei voitaisi ryhtyä toimenpiteisiin. Suomessahan valkoposkihanhi on haitallinen vieraslaji, joka ulosteillaan pilaa rannat ja pellot. En tiedä, millä kielellä lopulta julkaistiin kyltit, joissa kerrottiin hanhille pellot, joille niiden haluttiin laskeutuvan? Laskun ainakin maksoivat suomalaiset veronmaksajat.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Karin esiintyminen TV:ssä kuvasti hyvin vihreiden asennetta. Nokka pystyssä tämä julisti, että heidän oppinsa on maailman tärkein ja siihen pitää kaikkien sopeutua. Ylipäätään on vihreiden hyökkäys suomalaista metsätaloutta vastaan ollut harvinaisen laaja. Suomen IPCC:n puheenjohtaja Markku Ollikainen vaati metsien käytön vähentämistä Suomessa hiilinielujen kasvattamiseksi. IPCC toimitti hallituksen neuvotteluihin muistion, jossa kerrottiin ”vihreiden taloushankkeiden” loistavista tuloksista taloudessa ja työllisyydessä. Paljastui, että todellisuudessa väitetyistä tuloksista vain 1% piti suunnilleen paikkansa. Ollikainen saikin itselleen lisänimen ”prosentti-Ollikainen”.

Mielenkiintoista nähdä mitä asiassa tapahtuu. Ilmeisesti keskustan, demarien ja perussuomalaisten MEP:t ovat julkisesti vastustaneet komission hanketta. Kokoomuksen mepeistä Sarvamaa kuulemma vastustaa hanketta, mutta ilmeisesti Sirpa Pietikäinen kannattaa. Kirsi Piha vihjaili pamfletissaan, että Ville Rydman ja Atte Kaleva ovat kokoomuksen ”juoppoja enoja”, jota puolue saa hävetä. Ilmeisesti monien mielestä Sirpa Pietikäinen on puolueen ”juoppo täti”, jota muut häpeävät.

Mielenkiintoista on nähdä, miten elinkeinoelämän tahot reagoivat asiaan. Kokoomuksen suojatyöpaikkakeskus Sitra (lempinimeltään ”Shitra”) on suhtautunut kritiikittömän innokkaasti kaikkiin EU:n ilmastohankkeisiin. Saa nähdä, miten tähän kaappausyritykseen suhtaudutaan?

Tässä tapauksessa ratkaisevaa on, että asiasta vastaava ministeri ei ole vihreä. Vihreiden ministerien fanaattisesta touhusta saatiin hyvä esimerkki, kun seurattiin ministeri Pekka Haaviston touhua Al-Holin episodissa. Onko Suomella varaa laskea vihreitä fanaatikkoja ministereiksi?

Olli Pusa ma 12.07. 22:09

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44