Blogi: Olli Pusa, la 29.05.2021 10:07

Syyttämällä Suomi maailmankartalle?

Olen monien muiden kanssa ihmetellyt suomalaisen oikeuslaitoksen toimintaa. Kommunistisen lakimiesjärjestö DEMLA-henkisten tuomareiden tulkinnat tuntuvat olevan monissa asioissa vastoin kansalaisten oikeustajua. Sellainen on pitkän päälle kestämätön tilanne.

Syyttäjälaitoksen puolella tilanne on vieläkin kärjistyneempi. Valtakunnansyyttäjä maisteri Raija Toiviainen yrittää ilmeisesti vaientaa mielestään vääränlaista keskustelua tehtailemalla ihmisille syytteitä vihapuheista. Joistakin tapauksista on tehty poliisille rikosilmoituksia, mutta poliisi ei ole katsonut rikosta tapahtuneen. Siitä huolimatta valtakunnansyyttäjä on määrännyt syytteitä nostettavaksi.

Ei oikein istu oikeustajuun, että asioista, joita koulutetutkaan ihmiset eikä poliisi tunnista rikokseksi nostetaan syytteitä. Miten tavallinen ihminen voisi tietää rikkovansa lakia? Ilmeisesti valtakunnansyyttäjän tavoitteena on lain tulkinnoilla ajaa sellaisia oikeudellisia tulkintalinjoja, joita ei lainsäädäntöön ole saatu ajettua.

Yksi valtakunnansyyttäjän maalitauluksi joutunut on lääkäri, kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen. Hän on raamattua siteeraten esittänyt uskonnollisia käsityksiä homoseksuaalisuudesta. Ei tarvitse olla Räsäsen kanssa samaa mieltä hänen mielipiteistään puolustaakseen hänen oikeuttaan mielipiteeseensä ja sen sanomiseen. Sananvapaus on yksi keskeisiä perusoikeuksia ja koko demokraattisen yhteiskunnan perusta. Kyse on uskonnollisesta vakaumuksesta ja hän ei kirjoituksissaan yllytä ketään laittomuuksiin.

Mikko Paunion kirjoituksesta Uudesta Suomesta huomasin varsin erikoisen linkin. Siinä joukko amerikkalaisia oikeustietilijöitä on nostanut esille valtakunnansyyttäjä Toiviaisen ”vainoamisen” kansanedustaja Räsästä vastaa. Siinä vaaditaan USA:lta pakotteita Toiviaista ja hänen kollegojaan vastaan. Heidän toimintansa rinnastetaan mm. Kiinan viranomaisten harjoittamaan uskonnolliseen vainoamiseen.

Kirjoitus on julkaistu amerikkalaisen ajatuspajan sivuilla. En tunne kyseistä ajatuspajaa ja sen sijoittumista amerikkalaisessa mielipidekirjossa. Silti on suorastaan häkellyttävää lukea, kuinka USA:ssa vaaditaan pakotteita Suomen valtakunnansyyttäjää vastaan tämän viranhoidon takia ja Suomi rinnastetaan moniin arveluttavan maineen saaneisiin maihin. Voi olla, että tuollainen kirjoitus ei johda mihinkään, mutta jo tuollaisen kirjoituksen julkaisu on isku Suomen uskottavuutta vastaan. Varsinkin kun oman oikeustajuni mukaan kritiikki on perusteltua.

Olisikohan aika lopettaa tuo valtakunnansyyttäjän touhu? Suosittelisin, että ainakaan vähään aikaan suomalaiset poliitikot eivät kulje ympäri Eurooppaa saarnaamassa sormi pystyssä oikeusvaltioperiaatteesta.








A Letter to the U.S. Commission on International Religious Freedom | RealClearPolitics

Olli Pusa la 29.05. 10:07

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

Ehdokas Pekka Haavisto

pe 22.12. 18:23

Pyhä yksinkertaisuus

ke 20.12. 00:25

Pelastuspartiot liikkeellä?

to 07.12. 19:59

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44