Eri maanosilla on omat erityispiirteensä. USA on liittovaltio, jonka keskushallinto on merkittävä peluri maailmalla. USA:sta oli kohtalaisen helppoa muodostaa liittovaltio, kun osavaltioiden erot olivat kohtuullisen pieniä ja niiltä puuttui pitkät kansalliset perinteet. Alkuasukkaat oli tuhottu tai siirretty reservaatteihin ja uudet asukkaat oli kohtuullisen helppoa sopeuttaa uuteen imperiumiin. Liittovaltiota piti ja pitää koossa perustuslaki, jonka noudattamista korkein oikeus tiukasti vahtii.

Silti USA:n muotoutuminen nykyisenkaltaiseksi valtioksi ei ole ollut helppoa. Eri alueilla on ollut riitoja ja maa on läpikäynyt verisen sisällissodan. Kehitys nykyiseen muotoon on vaatinut 200 vuotta.

Kiina yhdistyi kauan sitten veristen sotien seurauksena. Sen jälkeen sen kehityksessä ovat vaihdelleet vahvuuden ja heikkouden kaudet. Nyt Kiina tuntuu taas pyrkivän vahvaan valtioon – ainakin nimellisesti kommunistisen puolueen johdolla. Joitakin vuosisatoja sitten Kiina oli vahva valtio. Se pyrki levittämään laivastoaan ympäri maailman, mutta sitten keskusjohtoinen Kiina muutti linjaansa, kutsui laivaston takaisin ja käpertyi itseensä. Keskusjohtoisuus jatkui, kunnes valtio vajosi heikkouden tilaan.

Kolmas suuri keskittymä on Eurooppa, joka hallitsi laajoja alueita maailmassa ennen toista maailmansotaa vuosisatojen ajan. Eurooppa ei perinteisesti ole ollut yksi yhtenäinen imperiumi. Roomalaiset saivat hallintaansa vain mantereen eteläosan ja kirkkoon liittyvät valtakunnat hallitsivat varsin laajoja alueita – kauan sitten. Suuren eurooppalaisen imperiumin rakentajia on historiassa esiintynyt, yleensä aseiden voimalla. Menestykset eivät ole olleet pitkäkestoisia.

Eurooppa koostuu lukuisista kansallisvaltioista. Useilla niistä on merkittäviä historiallisia saavutuksia ja maat ovat ylpeitä perinteistään. Kansakunnilla on oma historiansa, kulttuurinsa ja kielensä. Euroopasta puuttuvat edellytykset luoda sellainen keskitetty imperiumi kuten esim. USA:ssa on.

Kaikki tuo ei ole estänyt Eurooppaa menestymästä ja saavuttamasta valta-asemaa maailmassa pitkäksi ajaksi. Pikemminkin tuo vaikuttaa olleen syynä menestykseen. Kun Kiinassa keskitetty hallinto teki jonkin typeränkin päätöksen, sitä ei kyseenalaistettu. Kiina tyytyi siihen. Mutta Eurooppa koostui lukemattomista keskenään ankarasti kilpailevista valtiosta. Jos joku valtio teki harha-askeleen, muut kuittasivat sen. Tuo keskinäinen kilpailu piiskasi Eurooppaa eteenpäin. Koskaan Eurooppa ei kuitenkaan ollut mikään yhtenäisesti hallittu alue, hyvin lyhyitä kausia lukuun ottamatta. Euroopan vahvuus on ollut erilaiset kansallisvaltiot, joilla on erilaisia vahvuuksia. Yhdessä ne ovat valtava voima.

Miten tuosta kaikesta pitäisi ottaa oppia, kun Eurooppa yrittää yhdistää rivejään? Kun EU:ta rakennettiin, julistettiin tuota periteistä eurooppalaista erilaisten valtioiden yhteenliittymää. Sellaiset periaatteet kirjattiin Euroopan perussopimuksiinkin. Ideana oli koordinoida kohtuullisesti yhteistyötä ja kauppaa ja hyötyä maiden erilaisista vahvuuksista. Kun aikaisemmin Euroopan kehitystä olivat haitanneet keskinäiset riidat ja sodat, uusi EU tarjoaisi foorumin jännitteiden hallitsemiseen rauhanomaisin keinoin.

Tällainen Eurooppa oli perinteiden mukainen ja uskottava hanke. Sellaisen puolesta äänestäminen kansanäänestyksessä ei ollut vaikeaa. Mutta sitten paljastui, että Euroopan yhteisen liittokunnan ajureina toimivat tahot, jotka eivät ymmärtäneet lainkaan Euroopan historiaa ja sen vahvuuksia. He alkoivat tehdä väkisin Euroopasta USA:n tyyppistä liittovaltiota – keinoja kaihtamatta.

Välineeksi tuohon toimintaan valittiin yhteinen valuutta eli euro, johon liittyivät eri syillä suurin osa merkittävistä maista. Merkittävin ulkopuolelle jättäytyvä oli Britannia, samoin suurin osa pohjoismaista. Euron ensimmäinen vuosikymmen oli kohtalaisen menestyksekäs ja talous kasvoi hyvin. Taustalla oli yhteisen valuutan mahdollistamat lainat. Taloudenpidossaan kaikkein surkeimmatkin maat saivat rajattomasti lainaa edullisesti. Sellaisesta ne eivät aikaisemmin olisi pystyneet edes unelmoimaan. Talous siis kasvoi.

Velanotossa on se ongelma, että jossakin vaiheessa se vain loppuu. Euroopassa tuo tapahtui reilut 10 vuotta sitten finanssikriisissä / velkakriisissä. Useat maat eivät pystyneet hoitamaan lainojaan ja EU rikkoi perussopimustensa henkeä kehitellessään tapoja, jolla muut maat pelastivat surkeasti taloutensa hoitaneet ottamalla niiden velkoja vastatakseen. USA:ssa tuollainen sopimusten polkeminen ei olisi tullut kyseeseen, korkein oikeus olisi ollut vastassa. EU ei tässä suhteessa ole oikeusvaltio. Yleisesti myönnetään, että noilla järjestelyillä pelastettiin saksalaiset ja ranskalaiset pankit konkurssilta ja joutumasta valtioiden syliin.

Kun tuosta konkurssista yritettiin toipua, velanoton piti pienentyä. Talouskasvua ei enää voitu rakentaa velan varaan. Sen seurauksena finanssikriisin jälkeen euroalueen kasvu on ollut surkeaa. Sitä jotkut yritysjohtajat surkuttelevat, mutta selitys on varsin yksinkertainen. Ehkä ”liittovaltion” johtaminen ei ole sama asia kuin yrityksen johtaminen? Tuon kehityksen myötä esimerkiksi Italia ajautui vakavaan kriisiin. Julkinen talous ajautui kriisiin ja sitä ylläpiti Euroopan Keskuspankki velkajärjestelyillään. Italiassa suuri osa varoista kiertää julkisen talouden pimeän talouden, mafian ym. toimesta.

Tilanne oli jo kestämätön ja päälle tuli korona. Toisaalta koronasta kehitettiin tekosyy pelastuspaketeille. Varsinkin Italia on kriisissä ja sitä tuetaan 200 miljardilla eurolla. Samalla pelastetaan ranskalaisia pankkeja, joilla oli valtavasti lainoja Italiassa. 750 miljardin pelastuspaketista keskustellaan Suomessakin ja asia on menossa päätökseen. Samaan aikaan Euroopan suuret maat puhuvat avoimesti, että kyseessä on vasta ensimmäinen järjestely. Britannia tuskin olisi tällaista hyväksynyt, mutta heti sen lähdettyä rahastuspaketti laitettiin käyntiin.

Tässä suhteessa on syytä miettiä sitä, mihin EU oikeasti on nyt menossa? Eivät suuret mammutit automaattisesti ole menestystarinoita, monet ovat romahtaneet. EU:lla ei ole mitään onnistumisen edellytyksiä. EU voisi toimia kansallisvaltioiden yhteistyöelimenä, jossa yhteistyö hitaasti kehittyisi. USA:ssa lähtökohdat olivat paljon paremmat ja silti kehitys on vaatinut vuosisatoja.

EU:ssa pelastuspaketeilla ei kehitetä aluetta, vaikka sellaista satua nykyisen pelastuspaketin osalta sellaista väitetään. Todellisuudessa voimavarat kuluvat kaatumassa olevien valtioiden pönkittämiseen, mikä heikentää Euroopan kehitystä jatkossa. Ylläpidetään korruptoituneita rakenteita. Vieläkin ihmetellään, mikä oli taustalla vuoden 2015 maahanmuuttohulluudessa. Sehän oli kiistatta tahallisesti ohjattu prosessi. EU:n jäsenmaita erottaa paljolti kansallisvaltioiden piirteet. Ehkä tuolla hasardilla haluttiin häivyttää kansallisvaltioiden erityispiirteitä eli käytettiin ”Neuvostoliiton” metodia. Tuokin prosessi taisi kielteisine seurauksineen lopulta kääntyä EU:ta vastaan.

Nyt Suomessa eduskunta on äänestämässä Suomen osallistumisesta pakettiin. Hallituspuolueet kannattavat pakettia viran puolesta, mutta varmaan monelle kansanedustajalle tuo äänestys on tuskainen paikka. Oppositiossa kokoomus on saanut määräyksen varmistaa paketin läpimeno keinoja kaihtamatta. Aluksi kokoomus julisti, että se äänestää tyhjää, mutta kun moni edustaja ilmoitti äänestävänsä pakettia vastaan, kokoomus julistikin edustajiensa saavan äänestää omantunnon mukaan. Miljardien lappaminen Italiaan kuulemma parantaa Suomen turvallisuutta?

Kokoomuksen selitys oli, että eduskunnan valtiovarainvaliokunnan muistiossa on tiukat kirjaukset. Milloinkahan EU:n juonia keksivät tahot vaivautuvat lukemaan suomalaisen valiokunnan sepustuksia? Toisaalta jos Suomi nyt hyväksyy itselleen katastrofaalisen huonon sopimuksen siksi, ettei suututtaisi EU:n valtapiirejä, miten Suomi jatkossa sellaisen kaataisi, kun koko ajan uppoaa syvemmälle liittovaltioprosessiin. Itsenäisyyden aikana Suomi on varonut uppoamasta liian syvälle ”ytimiin”, niistä ei helposti pääse pois. Nyt kansanedustajat äänestävät todellisuudessa, lähteekö Suomi täysin voimin liittovaltiohankkeeseen. Kun pohtii EU:n kompurointia ja tilannetta, ei ole uskottavaa, että EU onnistuu liittovaltiohankkeessaan. Siitä tulee yksi epäonnistunut yritys EU:n imperiumin tekemisestä. Mitä pitempään tosiasioita pimitetään, sitä pahempi rysähdys tulee. Sen puolesta äänestäneiden kansanedustajien nimet muistetaan varmaan pitkään.