Blogi: Olli Pusa, la 20.02.2021 21:10

Onko ilmastontutkimus tiedettä?

Pakko pitää taukoa lumitöiden välissä. Onneksi sentään 30 asteen pakkaset ovat Suomessa hetkeksi hellittäneet. Esimerkiksi Texasissa ollaan lumen ja pakkasen vuoksi katastrofin partaalla.

Meille on vuosia uskoteltu, että kylmät lumiset talvet ovat menneisyyttä. Mistä nyt on kysymys? Ilmastotutkijat selittävät, että kylmät ilmat ovat seurausta polaarisista pyörteistä ym., mutta muuten kyse on aivan normaalista tapahtumasta. Osa selittää kylmää talvea sillä, että väitettyjen fraasien mukaan sään ääri-ilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä. Siitä tapahtuuko näin ei ole yksimielisyyttä. Mutta nyt siis normaali suomalainen talvi onkin sään ääri-ilmiö?

Koko ilmastotutkimus tuntuu vain sen vakuuttelulta, että hiilidioksidin ilmaston lämpiämisen syyksi väittävät tietokonemallit ovat totuus. Nyt käsillä oleva kylmä talvi on vain satunnainen ja tilapäinen ilmiö.

Nykyisen kylmän talven ennusti jo vuosia sitten suomalainen tutkija. Hän perusteli ennustettaan sillä, että 2020-2021 talvella auringonpilkut ovat minimissään ja auringon teho pienimmillään. Intuitiivisesti on helppo ymmärtää, että auringon lämmitysteholla on merkitystä maan lämpötilaan.

Tein pikaisen vasemman käden tarkastelun auringonpilkkujen vaikutuksesta lämpötiloihin. Auringonpilkkujen minimi on nyt 2020-2021. Minimi toistuu n. 11 vuoden välein. Siis edelliset minimit ovat olleet 2009-2010, 1998-1999, 1987-1988, 1976-1977 ja 1965-1966. Useilla ihmisillä on muistikuvia kovista talvista ja kovin usein ne ovat tuntuneet osuvan noihin vuosiin.

Ihmisen muisti on varsin valikoiva ja siksi otin tarkasteluni pohjaksi linkkinä olevan Ilmatieteen laitoksen tilaston ”paukkupakkasten” esiintymispäivistä Suomessa. Niissä lämpötila on ollut alle -30 astetta Helsinki-Vantaalla, alle -35 astetta Jyväskylässä ja alle -42 astetta Sodankylässä.

Otin auringonpilkkuminimien tarkasteluun tämän tilaston kyseiset vuodet sekä niitä edeltäneen ja seuranneen vuoden aikana olleet ”paukkupakkaspäivät”. Vertailukohdaksi otin auringonpilkkumaksimin ajankohtia edustavat vuodet 2014-2015, 2003-20054, 1992-1993, 1981-1982, 1970-1971 sekä niitä edeltäneet ja seuranneet vuodet. Miten paukkupakkaspäivät ovat jakaantuneet auringonpilkkuminimin ja auringonpilkkumaksimin välillä? Pikaisella tarkastelulla sain minimin ajanjaksolle yhteensä 37 paukkupakkaspäivää ja maksimin ajanjaksolle 7 paukkupakkaspäivää. Eli paukkupakkaspäivistä 84% osui auringonpilkkuminimien eli ennustettujen kylmien jaksojen kohdalle ja 16% auringonpilkkumaksimien kohdalle.

Ei nykyistä kylmää talvea tarvitse tarkastella yksittäisenä ilmiönä. Ihmettelen, eikö Ilmatieteen laitoksella kukaan analysoi ilmastoa tuollaisesta näkökulmasta? Onko koko laitoksen tutkimustoiminta vain selityksien keksimistä hiilidioksidin ainutkertaisuutta ylistävien tietokonemallien puolustelua? Varsin erikoinen lähtökohta tieteelliselle tutkimukselle?


Tuostakin tilastosta näkee ilmaston lämpötilan pitemmän tähtäimen aaltoilun. Varsin lämmintä oli 1930-luvulla ja siitä keskilämpötila laski 1980 luvun alkuun. Silloin kohuttiin jääkauden olevan tulossa. Tuossa taitekohdassa on runsaasti paukkupakkaspäiviä. Siitä lämpötilat ovat nousseet samoille tasoille kuin 1930-luvulla. Nyt arvuutellaan, mihin suuntaan tilanne on nyt kehittymässä?

Tuo ajanjakso 1930-luvulta 1980-luvun alkuun on ollut hiilidioksiditeorian kannalta ongelmallinen. Hiilidioksidipäästöt kasvoivat ja ilmasto viileni. Tuota asiaa on yritetty häivyttää eri tavoilla. Joissakin ”tutkimuksissa” on yritetty keksiä pitemmän ajanjakson keskiarvoja niin, että tuo laskeva trendi olisi mahdollisimman vaatimaton. Yksi tapa on julistaa, että vain satelliittimittausten tuloksiin voi luottaa. Niitä on olemassa vasta 1980-luvun alusta, joten ne mittaavat vain tuota nousevaa lämpötrendiä ja sopivat hyvin hiilidioksiditeorian tarpeisiin.

Tuota laskevaa trendiä on myös yritetty selittää ”aerosoleilla” eli ihmisen aiheuttamat hiukkaset alensivat lämpötilaa, vaikka hiilidioksidin määrä kasvoi. Yritin selvitellä mitä tuo teoria oikeasti tarkoittaa. Yksi tutkimus väittää aerosolien viilentävän ilmastoa 1,5 astetta, toinen väittää viilentäväksi vaikutukseksi 0,2 astetta. Sitten törmäsin tutkimukseen, jonka mukaan kiinalaisten aerosolit lämmittävätkin ilmastoa. Onko tuo teoria muuta kuin sopiva sekava termi poliittisiin keskusteluihin?

Vielä tuota pitemmältäkin ajanjaksolta löytyy tietoja siitä, että ilmasto on vaihdellut valtavasti viime vuosituhansina. Joskus on ollut nykyistä kylmempiä jaksoja ja joskus nykyistä lämpimämpiä. Tietoja löytyy mm. jäätiköiden kairauksista, puulustojen tutkimuksesta sekä jäämassojen alta löytyneistä suurista puista. Eivät ne jäällä ole kasvaneet.

Miten tuollaisiin tuloksiin reagoi Ilmatieteen laitoksen tutkimusjohto? Julistavat, etteivät nuo ”vääriä” tuloksia saavat tieteenalat olekaan oikeaa tiedettä. Pikemminkin herää kysymys, onko nykyinen ilmastontutkimus tiedettä vai poliittista propagandaa?

 

Kovat pakkaset - Ilmatieteen laitos

 

Olli Pusa la 20.02. 21:10

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Uusinta vuodelta 2015?

ke 14.07. 12:26

Mitä ihmettä?

ti 13.07. 22:44

Vihreää hulluutta

ma 12.07. 22:09

Elvytykseen ei tarvita valtion lisävelkaa, käytetään eläkevaroja

to 01.07. 22:15

Elokapina- Moskovasta kajahtaa?

ti 22.06. 12:14

Työperäistä maahanmuuttoa?

la 19.06. 22:39

Vihreää poliittista kulttuuria

la 12.06. 20:09

Vaiettu kuntavaaliteema

la 05.06. 03:21

Rikokset ja kelvollisuus päättäjäksi?

pe 04.06. 10:46

Hurskastelun suomenennätys?

su 30.05. 23:18

blogit

Vieraskynä

Lukijamme kirje 14.4.2021 poliittisille päättäjille sekä Husin ja THL:n johdolle

su 25.04.2021 21:19

Juha Ahvio

Bidenin USA radikaalin kumouksen kourissa

la 19.06.2021 09:03

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

ke 18.11.2020 16:56

Petteri Hiienkoski

Ilmastopolitiikka systemaattisessa harhassa

su 23.05.2021 18:06

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jonkinlainen huimaus meitä vaivaa, kun emme itsenäisyyttä puolusta

ke 16.06.2021 18:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Terveyskeskuskokemuksia Espoossa ja lääkärituonti ulkomailta

to 10.06.2021 13:37

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11.2020 17:19

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Taas meni sensuuriin Usarissa - V-media jakaa CNN:n valenarratiivia suomalaisille

ti 20.07.2021 17:30

Heikki Porkka

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) antaa väärän todistuksen lähimmäisestään

ke 14.07.2021 12:01

Tapio Puolimatka

Uusi tasa-arvoajattelu murentaa oikeusjärjestelmän perustaa

to 08.10.2020 22:52

Olli Pusa

Uusinta vuodelta 2015?

ke 14.07.2021 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Muuan tragedia

to 13.05.2021 20:28

Matti Viren

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05.2021 20:26