Donald Trump oli epäsovinnainen ja monessa mielessä täysin poikkeuksellinen presidentti. Tämä oli monille yksinkertaisesti liikaa.
Trump ei ollut Washingtonin establishmentin jalostama poliittinen broileri, joka on ajamassa lobbareidensa taloudellisia ja muita intressejä ja jolle poliittinen taustakoneisto sen takia muotoilee lausuntoja vastaamaan vasemmistoliberaalin valtamedian luomaa kysyntää.
Ei. Trump oli pilvenpiirtäjiä rakennuttava suurpiirteinen bisnesmies ja suurieleinen tosi-tv-tähti. Hän kansanomaisti poliittista kielenkäyttöä haastamalla tarkoituksellisesti poliittisen korrektiuden rajoittamia ahtaita sääntöjä. Näin tehdessään hän puolusti myös sananvapautta, länsimaisen demokratian kulmakiveä. Ja herneitä vedettiin nenään oikein roppakaupalla.
Trump oli vanhoista valtarakenteista taloudellisesti ja poliittisesti riippumaton, eikä sen takia vakiintuneilla tavoilla ohjailtavissa. Tämä ärsytti niitä, jotka ovat tottuneet vetelemään naruista.
Trump on ensimmäinen sosiaalisen median presidentti. Hän hyödynsi internetiä poliittisen vallankäytön demokratisoinnin välineenä. Siinä hän sovelsi niitä ihanteita, joita tietoverkolle aikanaan esitettiin. Niinkään ei ollut lupa tehdä.
Ylläpitämällä sosiaalisen median kautta välitöntä yhteyttä kansalaisiin, äänestäjiin, Trump ohitti institutionalisoituneen valtavirran median portinvartijat. Mediaeliitin norsunluutorneissa humisi.
Nämä asiat tekivät hänestä vaarallisen "vallankumouksellisen", vaikka hän arvoiltaan on konservatiivi ja edustaa niitä klassisen liberalismin ihanteita, joille Yhdysvallat perustuslakinsa mukaisesti on rakennettu.
Perinteisten republikaanien lisäksi Trump antoi äänen niille amerikkalaisille, joiden arkitodellisuudesta "proggressiivista" latteväkeä myötäilevä eliitti ylimielisesti on vieraantunut.
Trump suoraan sanoen horjutti vakiintuneita valtarakenteita sekä niissä uiskentelevien ja niihin jämähtäneiden asemia. Hän joutui sen takia kohtaamaan ennennäkemätöntä vastustusta. Trumpin mustamaalaus ja mediavyörytys häntä vastaan oli poikkeuksellista alusta alkaen. Tämä edelleen vaikuttaa monen käsityksiin hänestä.
Hän tuntui kaikesta huolimatta saavan kautensa aikana enemmän tulosta aikaan kuin useimmat presidentit kahdessa. Trump poikkeasi edeltäjistään siinäkin, että hän monien yllätykseksi myös toteutti rohkeita lupauksiaan, joita äänestäjilleen oli antanut.
Joe Biden on istutettu presidentiksi pönkittämään vanhoja rakenteita sekä edistämään eliitin taloudellisia ja valtapoliittisia intressejä, joiden tielle Trump rohkeasti ja röyhkeästi asettui. Bidenin valinta oli vanhan valtamedian ja Piilaakson oligarkkien voimannäyttö, imperiumin vastaisku, mistä ne joutuvat vielä maksamaan hintansa.
Aika näyttää, mikä merkitystä Trumpin kaudella on kokonaisuudessa. Monet tuntuvat uskovan tai ainakin uskottelevan, että Bidenin presidenttiyden myötä palattaisiin sovinnaisiin uomiin ja kaikki jatkuu kuten ennen Trumpia.
En olisi kuitenkaan varma, että niin tapahtuu. Kysymys mitä ilmeisimmin on laajemmasta muutoksesta länsimaisessa yhteiskunnassa. Media on maailmanlaajuisessa murroksessa, mikä vaikuttaa vanhoihin valtarakenteisiin.
Näyttää siltä, että poliittinen päätöksenteko on elitistynyt ja etääntynyt merkittävästä osasta kansalaisia. Tämä puolestaan aiheuttaa kasvavan jännitteen ja yhteiskunnallisen muutospaineen.
Se ei häviä sillä, ettei siitä ja sen syistä puhuta, saati, että suljetaan näkemykset ja tarpeet, joita Trump osaltaan kanavoi, yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Ratkaisevaa tulevaisuuden kannalta on se, miten tuo paine purkautuu.
Jos tämä maailma ylipäätään saa vielä jonkin verran jatkoaikaa, silloin on myöhemmin kenties mahdollista arvioida, mikä rooli Trumpin kaudella historiallisesti on ja kuinka suuresta käänteestä siinä mahdollisesti on kysymys. Rohkenen kuitenkin arvioida, että sen merkitys ja arvo tulevat joka tapauksessa kasvamaan tavalla, jota hänen vihansokaisemien vastustajiensa tänäpäivänä on täysin mahdoton nähdä.
Petteri Hiienkoski
Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Suomen ulkopolitiikan sateenkaariagenda
pe 27.09.2024 20:07Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Pekka Haavisto: "Mea Culpa" "I confess my guilt" - This is the story of how Pekka Haavisto got slyly his lucrative job as an EU Special Representative for Sudan
su 06.10.2024 13:57Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Sota Venäjää vastaan ei ole shakkipeliä vaan kansan tuho
la 25.05.2024 08:02Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44