Blogi: Olli Pusa, ti 02.06.2020 00:03

Wollt ihr den totalen Krieg?

Haluatteko totaalisen sodan? Näin karjui natsi-Saksan propagandaministeri Göbbels 1943. Natsien imperiumin rakentaminen oli ajautunut ylivoimaisiin vaikeuksiin ja romahdus oli jo nähtävillä. Viimeisenä keinona yritettiin ottaa kaikki voimat taisteluun.

Tuo kehitys oli ollut Suomen johdon näkyvissä jo pitempään. Siksi Suomessa oli varottu astumasta sellaisiin hankkeisiin, joiden jälkeen välien katkaiseminen tuolloiseen Saksaan olisi käynyt mahdottomaksi. Suomella oli käsissään kaksi asiaa, joilla se olisi voinut sekaantua syvälle suurvaltapolitiikkaan.

Toinen oli Murmanskista Arkangelin kautta kulkevan radan katkaiseminen liittoutuneiden apukuljetuksilta Neuvostoliittoon. Tuo oli sodan alussa USA:n pääasiallinen reitti avun toimittamisessa Neuvostoliitolle. Arkangelissa oli satama, mutta se jäätyi talvella. Murmanskin satama ei Golf-virran ansiosta jäätynyt. Jäissä avustuskuljetusten kohtalo olisi ollut synkkä. Mannerheim päätti, ettei rataa saa katkaista, ilmeisesti keskusteltuaan USA:n johdon kanssa.

Kesäkuussa 1942 Hitler saapui Mannerheimin syntymäpäivää onnittelemaan. Taustalla on tavoite tavutella suomalaiset hyökkäämään Leningradiin. Saksa ei yksin saanut sitä tuhottua. Mannerheim kieltäytyi ja Hitler joutui palaamaan tyhjin käsin.

Noiden silloisille ihmisille vaikeastikin ymmärrettävien valintojen jälkeen Suomella oli mahdollisuus irrottautua sodasta, kun hetki tulisi. Se vaatisi monen asian loksahtamista paikalleen. Saksan piti heikentyä riittävästi, Neuvostoliiton Suomen valloitusyritys piti torjua ja kansalaisten piti olla valmiita rauhantekoon. Tuollainen ikkuna sitten tuli.

Entä nyt kun EU yrittää taas pystyttää eurooppalaista imperiumia? Sen hallussa oleva alue on paljolti sama kuin aikoinaan natsi-Saksalla, Nyt sotaa käydään pääasiassa talouden ehdoilla. On jo selvästi nähtävissä, että tämä EU, jota yritetään rakentaa saksalais- ranskalaiseksi imperiumiksi tulee luhistumaan. Euro on ollut hanke, jolla sitä on yritetty pakottaa yhteen ja se on osoittautunut epäonnistuneeksi. Ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin on korot negatiivisia, perinteiset markkinatalouden kriteerit on tuhottu ja on siirrytty keskuspankin vetämään valtiososialismiin. Hajoaminen on jo alkanut, kun Britannia erosi imperiumista. Nyt sitten yritetään valjastaa kaikki voimat imperiumihankkeen pelastamiseen mistään muusta välittämättä. On julistettu totaalinen taloussota.

Imperiumin rakentaminen tuntuu etenevän suunnitelmien pohjalta, mutta suunnitelmat tuntuvat typerysten tekemiltä. EU:n ongelma verrattuna USA:han on se, että manner on hajanainen. On lukuisia eri maita, eri kieliä, eri kulttuureita, eri talouksia. USA:ssa osavaltioiden erot olivat pienempiä, kun alkuasukkaat suurimmalta osaltaan tapettiin. EU on yrittänyt tuon kansallisen identiteetin hävittämistä muunlaisilla keinoilla.

Operaatiot ajoittuvat selvästi eurovaaleja seuraavaan vuoteen. Silloin on ehditty koota uusi komissio ja seuraaviin eurovaaleihin on mahdollisimman pitkä aika. Vuonna 2014 oli EU vaalit ja 2015 Euroopan kansojen identiteettiä yritettiin hävittää valtavalla maahanmuuttotulvalla islamilaisista maista. Kyse oli selvästi tahallisesta operaatiosta. ”Wir Schaffen das”, sanoi Saksan kansleri. Tuloksena oli kyllä enemmänkin kapinahengen herääminen Euroopassa.

Vuonna 2019 oli EU-vaalit ja 2020 komissio yrittää pakottaa läpi rakenteita, joiden jälkeen maiden on enää vaikea päästä eroon imperiumiprojektista, vaikka kuinka haluaisivat. Kuin taivaan lahjana tuli korona ja komissio valehteli pyrkivänsä elvyttämään koronan runtelemaa taloutta avustuksilla ja lainoilla. Sittemmin paljastui, että komissio valehteli. Rahaa ei suinkaan ollut tarkoitus jakaa sen mukaan, miten korona maita oli kohdellut vaan muilla tavoilla. Tekniikka oli selvästi valmisteltu jo aikaisemmin.

Tuo toiminta sisältää paitsi härskiä rahastusta myös kansallisvaltioiden aseman heikennyksiä. Suuria avustuksia jaetaan mm. Italiaan. Suomalaisetkin veronmaksajat joutuvat suunnitelmien mukaan maksamaan avustuksia italialaisille. Italiassa kansalaiset ovat kuitenkin kaksi kertaa rikkaampia kuin suomalaiset. Siellä ei ole tapana maksaa veroja ja harmaa talous on valtavaa. Siksi noiden maiden kansalaisille on kertynyt paljon omaisuutta. Jos Italia, Espanja, Portugali ja Kreikka keräisivät yhteiskunnalle saman osuuden BKT:sta kuin pohjoismaat, ne saisivat vuodessa 350 miljardia dollaria enemmän tuloja. Mutta ne eivät halua kerätä ja siksi EU aikoo kerätä ne rahat mm. suomalaisilta.

Italiassa keskustellaan hallituksessa jo, miten nuo lahjoitusvarat jaetaan. Yksi hallituspuolue haluaa alentaa veroja. Toiset haluavat lyhentää Italian velkoja. Se siitä elvytyksestä. Todennäköisesti käytetään kaikkia kikkoja.

Verojen alentaminen lisää italialaisten kulutusmahdollisuuksia ja säästömahdollisuuksia. Kulutusvaralla voivat ostaa esim. saksalaisia autoja ja säästöillä kasvattaa kotitalouksien varallisuutta ja ostaa esim. valtion obligaatioita ym. sijoitustuotteita.

Osalla saamistaan lahjoituksista ja lainoista varmaan lyhentävät velkojaan. Esimerkiksi ranskalaisilla pankeilla on yli 300 miljardin euron saamiset Italiasta. Lahjoituksilla italialaiset voivat maksaa lainoja pois ja lainarahalla ranskalaisten pankkien lainoja siirretään EU:n lainoksi. Silloin Ranskan valtio ei joudu pelastamaan itsensä kriisiin seikkailleita pankkejaan vaan pelastaminen maksatetaan muilla EU-mailla.

Paketit on huolellisesti laadittu niin, että ne voitaisiin myydä eri maissa. Kapinallisille Itä-Euroopan maille luvataan avustuksia. Muistamme, kuinka suomalaisille lupailtiin kaikenlaista kaunista, kun liitytään EU:n jäseneksi. Kun on nielaistu koukku, nuo lupaukset voikin unohtaa.

Nytkin ministeri Tuppurainen valehtelee, että Suomi hyötyy paketista ja saa miljardeja rahaa. Todellisuudessa Suomi maksaa itse kaikesta ja enemmänkin. Kun 750 miljardin avustusten ja lainojen määrä kerätään EU:n kassaan jaettavaksi ympäri Eurooppaa, siitä 12 miljardia on suomalaisten rahoja. EU tulee tuon rahan perimään meiltä joko niin, että olemme velkaa EU:lle tai sitten EU tulee verottamaan suomalaisia. Tuohon imperiumipakettiin kuuluvat molemmat: EU:lle oikeus ottaa lainaa meidän vastuullamme ja EU:n oikeus verottaa meitä.

Nyt summa on 750 miljardia ja Suomelle 12 miljardia, mutta se on vasta alkua. Sen jälkeen EU nostaa vuosi toisensa jälkeen meiltä perittävää veroa ja asteittain siitä tulee hallitseva osa suomalaisten verotusta. Suomelle itselleen ei enää jää verotusmahdollisuuksia, koska verotaso kohoaisi liian korkeaksi. Mistä karsimme?

Tätä huijausta peitellään kertomalla, että Suomikin saa paketista hieman rahaa takaisin. Siis meille jalosti palautetaan murunen niistä rahoista, joita EU meiltä rosvoaa. Tässä on tyypillisesti kyseessä sellainen operaatio, jonka jälkeen tuosta konkurssipesästä ei enää ole helppo lähteä. Vastaavassa tilanteessa aikaisemmin suomalaiset johtajat ymmärsivät pysyä erillään noista hulluuksista. Mutta nyt ei taida johdostamme olla tuon ymmärtämiseen. Tuo on EU:lta ”tarjous, josta ei voi kieltäytyä”. Toki se on vastoin niitä sopimuksia ja periaatteita, joita EU:ta pystytettäessä oli kirjattuna, mutta EU ei oikeasti ole oikeusvaltio. Siinä ei tuollaisilla laeilla ja sopimuksilla ole mitään merkitystä. USA:ssa korkein oikeus vahtii haukan lailla perustuslain noudattamista. Onkohan mafia toiminut komission konsulttina?

Kuka on antanut suomalaisille poliitikoille luvan tuollaiseen maan suvereniteetin luovuttamiseen pikavauhtia ja ilman vaaleissa saatua mandaattia? Tuo imperiumi on rakennettu niin sairaille ja kieroontuneille periaatteille, että sen luhistuminen on ajan kysymys. Neuvostoliitonkin talouden sairaus oli jopa turistien nähtävillä, mutta silti siihen kului melkoisesti aikaa. EU:kin voi erilaisilla tempuilla pysyä pystyssä vuosia. Tuohon hulluuteen joutuneilla mailla tulevaisuus on ankea. Romahduksen jälkeen uuden alun löytäminen tulee olemaan tuskallista.
 

Olli Pusa ti 02.06. 00:03

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Valheiden verkko

Klo 10:04.

Ilmastosekoilun hinta?

pe 03.07. 10:49

Demokratian torjuntavoitto

la 27.06. 09:46

Hulluuden sietäminen

su 14.06. 02:15

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06. 00:03

EU-huijaus ja laittomuus etenee

ti 26.05. 23:21

Kuinka suomalaisten rahat huijataan?

su 24.05. 23:20

Haluatko liittovaltioon?

ti 19.05. 22:53

Mihin Suomi pyrkii?

ke 13.05. 11:51

Farssi sakenee

pe 08.05. 15:14

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Kaksi kansainvälistä sopimusta

ke 01.07.2020 22:48

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

Valheiden verkko

ke 08.07.2020 10:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Jos Suomessa olisi 3 miljoonaa asukasta

la 13.06.2020 00:01

Timo Vihavainen

Ennen oli paremmin

ke 01.07.2020 22:49

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52