Blogi: Olli Pusa, ti 05.05.2020 21:58

Täytä kansalaisvelvollisuutesi sairasta korona

Hetemäen ryhmä julkaisi raporttinsa koronasta ja kahlasin sen läpi. Heräsi suuri määrä erilaisia kysymyksiä. Sitä ennen muistoja aikaisemmista kriiseistä. Vaikka vakavien kriisien oloissa kaikki vannovat yhteistä isänmaan asiaa, kulisseissa käydään usein röyhkeääkin valtapeliä. Siinä voivat yhdistyä keskeisten toimijoiden suuret egot ja raadolliset taloudelliset intressit.

Esimerkiksi 1990-luvun lamassa yksi keskeisiä seikkoja oli valuuttakurssin taso. Suomen Pankin pääjohtaja julisti, kuinka oli tärkeää mennä Eurooppaan pystyssä päin eikä nolona. Siksi valuuttakurssia ei voitu devalvoida. Samaa ajoi KOP ryhmä, joka oli 1980-luvun vauhdikkaina vuosina lainannut suuret määrät valuuttalainoja kotimarkkinayhtiöille, joille devalvaatio olisi ollut tuhoisa.

Toisaalta SYP ajoi devalvaatiota. Se oli lainannut rahaa vientiyrityksille, joille devalvaatio ei olisi ollut samanlainen ongelma. Eri tahoja houkuteltiin ostamaan valuuttaa, jotta Suomen Pankin valuuttavarat loppuisivat ja tulisi pakkodevalvaatio. Kaikkien hurskaiden puheiden takana käytiin raakaa valtataistelua. No nyt molemmat osapuolet ovat mennyttä, päätyivät nurkaksi ruotsalaiseen pankkiin.

Nykyistä korona-kriisiä pohdittaessa ei tällaista raadollista näkökulmaa kannata unohtaa. Usein käyttövoimana on virkamiesten ja asiantuntijoiden omanarvontunto, valta asiassaan ja kasvojen säilyttäminen ulkomaisten kumppaneiden keskuudessa. Jos niihin tässä kytkeytyy muunlaisia intressejä, se ei näy helposti.

Mitä tiedämme korona-epidemiasta? Tässä joitakin arvioita julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Suhteellisen helposti tarttuva lähes kausi-influenssan kaltainen tauti, joka on suurelle osalle ihmisiä vaaraton ja suuri osa sairastaa taudin lähes huomaamatta. Toisaalta riskiryhmille tauti voi olla tappava ja useille se jättää myös pysyviäkin vaurioita, vaikka taudista selviytyisikin.

Kun tavallinen kausi-influenssa on tuloillaan, nykyään tarjoillaan Suomessakin riskiryhmille rokotusta tautia vastaan. Viime syksynä oli tarjolla useampikin vaihtoehto. Tauti kulkee sen jälkeen yhteiskunnan läpi ilman sen suurempia toimenpiteitä. Riskiryhmien suojelu perustuu rokotteisiin sekä ehkä joihinkin muihin varotoimiin.

Koronassa olennainen ero kuitenkin on se, että rokotetta ei ole tarjolla. Siksi pitää miettiä, millaisella strategialla tautia hallitaan. Aasiassa on tällaisesta kokemusta jo vuosien ajalta mm. Sars ja Mers epidemioiden osalta. Ne ovat muovanneet tietyn toimintamallin, jolla tautien leviäminen on saatu hallintaan. Kyseistä strategiaa kutsutaan taudin tukahduttamiseksi. Tautiin sairastuneita jäljitetään hyvin laajalla testaamisella, tartuntaketjujen jäljittämisellä, karanteeneilla ym. Noissa maissa on vakiintunut käytäntö, että silloin kun ihmiset ovat lähellä toisiaan, he käyttävät kasvomaskeja.

Tavoite on siis rajata taudin leviämistä ja estää sen pääseminen valtaväestöön. Se ei edellytä sellaisia massarajoituksia, joita nyt esimerkiksi länsimaissa sovelletaan. Talous voidaan pitää auki ja taudin taloudelliset seuraukset ovat ilmeisestikin pienempiä kuin maissa, joissa suljetaan yhteiskunta taudin leviämisen hallitsemiseksi. Tällaiset rajoitukset voivat jatkua siihen asti, kunnes keksitään rokote, jollei tauti muuten sammu. Tällaista strategiaa ovat soveltaneet eri versioin mm. Australia, Hong Kong, Etelä-Korea, Islanti, Uusi Seelanti, Taiwan ja sitä yrittävät Tsekki, Norja, Itävalta, Viro,…

Toinen malli hoitaa asiaa on käsitellä virusta kuin kausi-influenssaa. Se menee väestön läpi ja kun väestö on sairastanut taudin, toivotaan että väestöön on syntynyt vastustuskykyä tautia vastaan. Sitä kutsutaan lauma-immuniteetiksi. Ero kausi-influenssaan on, että ei ole rokotetta. Riskiryhmien suojelemiseksi heidät pitää periaatteessa eristää muusta väestöstä. Se on vain aika ongelmallista, koska Suomessa riskiryhmiin kuuluvia on 20% väestöstä, miljoona ihmistä.

Tuo eristäminen ei ole monessa maassa toiminut hyvin. Esimerkiksi välimerenmaiden suurperhemalli on osoittautunut tässä suhteessa tuhoisaksi ja vanhuksia on kuollut suuria määriä. Pohjoismaissa perhemalli on toisenlainen ja vanhukset voidaan helpommin eristää. Toki kuukausien eristäminen ei ole kovin reilu tapa hoitaa asiaa. Meillä suuri osa kuolintapauksista on tullut hoitokodeissa, joissa turvallisuuteen ei ilmeisesti ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Kun tämä uusi ”kausi-influenssa” riehuu, joudutaan ihmisiä suojaamaan sulkemalla monia toimintoja maassa, eristämällä joitakin alueita ym. Tällaiset massarajoitukset ovat katastrofaalisia taloudelle, varsinkin jos ne kestävät pitkään. Nyt eri puolilla mietitään, millaisella tahdilla noita rajoituksia puretaan.

Hetemäen raportin tarkastelut keskittyvät siihen, millaisilla vapauttamistavoilla varmistetaan, ettei tauti leviä väestön läpi niin nopeasti, ettei terveydenhoidon kapasiteetti riitä. Mutta lopputulema on sama: oletetaan että valtaosa väestöstä sairastaa koronan ja ehkä saa siihen jonkinlaisen ainakin lyhytkestoisen immuniteetin. Muuten säikytellään, että jos riittävää ”laumasuojaa” ei ole, voi tulla uusi toinen aalto niin suurena, että terveydenhoidon kapasiteetti ei riitä.

Entä miten asiaa on Suomessa hoidettu? Hallitus on julistanut, että se luottaa asiantuntijoihin eikä se siis ota oikeastaan kantaa asian hoitostrategiaan. Se vain kirjauttaa eduskunnassa eri vaiheissa tarvittavia lakeja. Suomessa asiantuntijat, joita hallitus tottelee ovat THL:n ja STM:n virkamiehiä. Heidän keskuudessaan on ollut jo alusta lähtien käsitys, että asia pitää hoitaa kausi-influenssan tapaan. Johtaja Salminen on ruotsalaisessa mediassa kertonut ajattelevansa asiasta samalla lailla kuin Ruotsin strategian voimahahmo Tegnell. Siellä taudin annetaan mennä läpi maasta kutakuinkin vapaasti. Suomessa kuulemma joudutaan poliitikkojen miellyttämiseksi hidastamaan menoa kuolintapausten vähentämiseksi. Useat meistä muistavat, kuinka tiedotustilaisuuksissa esiteltiin laumaimmuniteettistrategiaa madalletuin käyrin.

En osaa sanoa, ymmärsivätkö suomalaiset poliitikot, mihin peliin heidät houkuteltiin? Kun tarkastelee tapahtumia, herää kysymys olivatko kaikki ”virheet” oikeasti virheitä vai tahallisia toimia, joilla Suomea ajettiin soveltamaan laumaimmuniteettistrategiaa? Unohtuivatko lentokentät ja satamat vahingossa vai oliko unohdus joillakin virkamiehillä tahallista Suomen pakottamiseksi tiettyyn politiikkaan? Sellaistahan nähtiin 1990-luvun lamassakin? Kun Hetemäen raportti yksioikoisesti julistaa, ettei tukahduttamisstrategia ole mahdollinen Suomessa, mihin se perustuu? Useat maat ovat siinä onnistuneet? Vai onko selitys se, että erilaisilla tahallisilla tai tahattomilla virheillä on tehty siirtyminen tällaiseen strategiaan mahdottomaksi?

Vielä räikeämpi tapaus on se, kun ihmisisten ei haluta käyttävän kasvomaskeja varsinkin ruuhkaisissa oloissa liikkuessaan. Kansainvälisesti niiden taudin leviämistä hidastava vaikutus katsotaan selväksi. Aasiassa se on ollut itsestäänselvyys jo vuosia ja esim. Euroopassa niiden käyttö leviää nopeasti. Suomessa THL:n pääjohtaja erehtyi lausumaan julkisesti suosituksen käyttää kasvomaskia ja hänet nuijittiin hiljaiseksi pikavauhtia. Herääkin kysymys, että maskien käytön välttämisellä halutaan varmistaa koronan leviäminen mahdollisimman hyvin – laumaimmuniteettistrategian mukaisesti. Hetemäen raportissakin paikoin vilahtaa huoli siitä, että tauti etenee liian hitaasti ja siksi laumasuojaa ei synny ja jokin myöhempi aalto voi olla vaikea. Tässä ei varmasti ole kysymys mistään väärinymmärtämisestä vaan Suomen tahallisesta pakottamisesta laumaimmuniteettistrategiaan. Esimerkiksi STM:n kansliapäällikkö Varhilan selittelyt mediassa ovat lievästi sanottuna omituisia.

Hetemäen raportti on laaja, mutta siitä on jätetty pois yksi keskeinen asia: vertailu siitä, millaisia taloudellisia vaikutuksia olisi ollut Aasian maiden kaltaisella tukahduttamisstrategialla verrattuna nyt Suomessa sovellettuun strategiaan? Varmaan tällaisenkin analyysin pohjaksi alkaisi jo löytyä tietoja. Miksi tällainen keskeinen tarkastelu on jätetty pois? Onko tulos liian kiusallinen? Raportissa kyllä selitetään useassa kohdassa, että Suomessa siirrytään hybridistrategiaan, jossa testataan enemmän kuin aikaisemmin. Mitään sellaista ei käytännössä ole nähty ja raportissakaan ei kyse ole mistään strategian muutoksesta vaan yrityksestä soveltaa hieman erilaista tekniikkaa taudin etenemisen hidastamiseen.

Siis mitä meiltä odotetaan? Hetemäen raportin mukaan meidän kansalaisvelvollisuutemme on sairastaa korona ja saada ehkä immuniteetti. Jos joku kysyy, oletko jo täyttänyt kansalaisvelvollisuutesi, hän ei ehkä tarkoitakaan oletko käynyt äänestämässä?
 

Olli Pusa ti 05.05. 21:58

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44