Blogi: Timo Vihavainen, ma 30.03.2020 23:06

Epitafiton aika

Epitafit

 

Mantua me genuit,

Calabri rapuere tenet,

nunc Parthenope, cecini,

pascua, rura, duces.

 

Vergilius

 

Kun kävelee nykyisillä suomalaisilla hautausmailla, tuppaa oikein harmittamaan. Ei riitä, että itse hautausmaa on kuin mikäkin asema-aukiolle unohdettujen matkalaukkujen kokoelma. Myös tekstit hautakivissä rajoittuvat vain nimeen ja vainajan syntymä- ja kuolinpäivään. Ei vahingossakaan titteliä, ei ammattia, ei mainesanoja. Syntyi ja kuoli, siinä teille.

Ennen sentään saattoi epitafissa olla pähkinänkuoreen puristettuna koko vainajan elämäntarina, kuten Vergiliuksella. Näin, vaikka jokainen roomalainen ja vielä kymmenet sukupolvet sen jälkeen tiesivät erinomaisesti, mitä Vergilius oli aikaan saanut, osasivatpa ulkoakin ainakin jotain.

Suotta ei Dante vuosituhannen vierähdettyä halunnut nimenomaan Vergiliusta oppaakseen tuonpuoleisiin. Jalo vainaja oli aikanaan lähtenyt ja hyävstellyt yksinkertaisesti ja ilman falskia paisuttelua. Häneen saattoi luottaa.

Kyllä toivoisi, että taas palaisi vanha tapa kirjoittaa edes jotakin nasevaa siitä, mikä tai kuka vainaja oli ollut miehiään. Jo pelkkä titteli tai ammatti kertoo joskus jo jotakin, mutta miten paljon kiinnostavampaa olisikaan vainajan oma tai hänen läheistensä kirjoittama tiivis kuvaus tai tiivistys elämän sisällöstä ja merkityksestä. Pari riviä riittäisi hyvin.

Sakari Topelius väittää jonkun suolakauppiaan lesken joskus kirjoittaneen miehensä hautakiveen: ”Han lefvde, sålde salt. Det var allt”. Mielestäni siinäkin on jotenkin kaunis kuvaus työlleen kokonaan omistautuneen ihmisen kohtalosta. Siinä metafysiikka kurkistaa ankarana vaatimattomien säkeiden välistä.

Entäpä jos seurakunnat houkuttelisivat itse kutakin jo hyvissä ajoin ennen kuolemaansa kertomaan yhdellä lauseella, kuka haudassa lepää? Siinähän tulisi samalla kokeiltua vakavamielistä oman elämänsä hahmottamista. Epitafi voi kaikin mokomin olla myös sukkela, mutta ennen kaikkea sen tulee olla tosi,en yhden henkilön kokemus elämästä.

Tietenkin myös omaiset voivat ihan omasta päästään kirjoituttaa jotakin hautakiveen, mutta sellaisessa on vaarana falskius. Sitä paitsi rivit ovat kalliita, eikä nykyihmisellä usein liikene varoja sijoittaa moiseen. Ehkä se selittääkin tämän nykytilanteen?

Muistan Petroniuksen kuvaaman pöyhkeän nousukkaan, Trimalkion suunnitelleen oman epitafinsa, jossa mainittiin, ettei vainaja koskaan kuunnellut filosofia.

Vastaavasti joku voisi kirjoittaa palvelleensa valtiota, kuntaa tai seurakuntaa, toinen koulua, kolmas musiikkia ja neljäs tiedettä. Bacchuksen ja Venuksen palvelijoiden ei ehkä ole sopivaa ottaa sitä ykkösasiaksi kristillisellä hautausmaalla.
Lisäksi voisi panna vaikkapa jonkin adjektiivin, jossa kuvattaisiin, mitä emootioita tuohon uraan liittyi: soitti mielellään, viihtyi luonnossa, nautti opettamisesta.

Itse asiassa hesarin nekrologien otsikot olisivat jo sellaisinaan kelvollisia epitafeja. ”Raittiusmies menestyi palloilussa”, ”Opettaja innosti oppilaansa”, ”Purjehtija tunsi viinit” ja niin edelleen. Ne ovat kaikki aika yksivakaisen kiittäviä, mutta de mortuis nil, nisi bene, kuten sanotaan.

Voisihan siellä olla myös sukkeluuksia ja kompia, itse kunkin huumorintajun mukaisesti: ”Yrittänyttä ei laiteta”, ”Kolmas kerta toden sanoi”, ”Sitkeä sissi”, ”Tein joka tapauksessa parhaani”, ”Kiersin muutakin kuin tahkoa” ja niin edelleen.

Itse kullekin oli annettu leiviskänsä ja jotakinhan siitä oli syntynyt. Vasta kaikki yhdessä ovat tehneet kunkin aikakauden. Kaikki eivät voi olla suuria johtajia tai edes voittajia, eikä ole tarpeenkaan. Mies se on hävinnytkin, sanotaan meillä päin.

Viikatemiehelle me tietysti häviämme kaikki ja jokseenkin kaikista voinee myös sanoa, että jälkimaailma rakastaa ja kaipaa häntä. Eipähän nyt ainakaan ole enää vastuksina, mikäli oli hankala ihminen.

Mutta hautausmailla kyllä olisi hienoa saada pohtia sitä, miten eri ihmiset kiteyttivät elämänsä sisällön.

Moni saanee tässä maailmassa turhautua, mutta harva taitaa jäädä tälle maailmalle tykkänään välinpitämättömäksi. Elämähän saattaa ulkoisesti usein olla aivan huomaamatonta, mutta ei sekään merkitse, että se olisi tyhjää.

Usein elämä on varmasti saattanut olla suuri saavutuskin, vaikka ulkoisia menestyksen merkkejä ei olisi minkäänlaisia. Kaisaniemessä sijaitsevalla vapaamuurarin haudalla sanotaan suunnilleen niin, ettei tämän ihmisen nimi ole tärkeä. Köyhät ja kärsivät joka tapauksessa siunaavat hänen muistoaan.

Olisihan se aika komea sellainenkin epitafi. Miten moni sen kehtaisi itsestään kirjoittaa?

Mutta toki vähäisemmätkin olisivat kiinnostavia. Edes nyt pari riviä uteliaille jälkipolville aikakaudesta ja omasta itsestään.

 

 

Timo Vihavainen ma 30.03. 23:06

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

Kansakunnan muistiongelmat

ti 28.04. 23:27

Turpaa tukitaan?

to 23.04. 18:35

Kun näytettiin, kenellä on varaa ja kenellä ei

su 19.04. 22:49

Olennaisista kysymyksistä

ke 15.04. 21:54

Exodukset

la 11.04. 20:14

blogit

Vieraskynä

Pedofiilipropagandaa sukupuolentutkimuksen peruskurssilla

la 16.05.2020 23:43

Juha Ahvio

Se on salaliittoteoria!

to 21.05.2020 23:17

Professorin Ajatuksia

Mitä tehdä terroristivaimoille ja heidän lapsilleen

ti 02.06.2020 23:46

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Koronaviruksen lentoon lähtö: näyttö vihervasemmiston viisaudesta

to 21.05.2020 23:13

Petteri Hiienkoski

Koronavirustaudin maailmanlaajuinen tuhovoima pandemiavertailussa

la 09.05.2020 16:34

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Nyt vain kiltisti maksatte, sanoo herrat EU:n

to 28.05.2020 14:06

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Floydin kuoleman vaikutus valtasuomalaisiin

to 04.06.2020 17:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"Bongoryhmä" Unkarin kimpussa?

ti 02.06.2020 23:48

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Älä koskaan luota Ylen uutisointiin tarkistamatta faktoja

ti 28.04.2020 09:51

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Wollt ihr den totalen Krieg?

ti 02.06.2020 00:03

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Poikkeukselliset ajat

to 16.04.2020 12:37

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Monikulttuurisuus tuhoaa luottamuksen yhteiskunnassa

to 21.05.2020 23:28

Timo Vihavainen

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06.2020 23:47

Matti Viren

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05.2020 23:15