Blogi: Olli Pusa, ti 24.03.2020 11:02

Koronan taloudellinen hinta?

Nyt kun koronan aiheuttama kaaos yhteiskunnassa alkaa levitä, on herännyt keskustelua sen hinnasta. Paljonko koronan pysäyttämisestä ollaan valmiita maksamaan? Nyt Euroopassa ja USA:ssa toteutettavien ihmisten liikkumista ym. koskevien määräysten väitetään tuhoavan talouden. Epäilemättä lasku on karmea, mutta...

Aasiassa on koronan torjuntaan reagoitu aivan eri lailla kuin Euroopassa. Siihen on kuulunut tartuntaketjujen jäljittäminen, laajamittainen testaus ja sairastuneiden eristäminen. Siis ideana eristää sairastuneet muusta yhteiskunnasta.

Kiinassa tuota periaatetta ei aluksi noudatettu vaan suorastaan pimitettiin tilannetta ja vainottiin tilanteesta raportoineita lääkäreitä. Sitten muuttivat nopeasti suuntaa. Hubein maakunta ja muutama muu pienempi tartuntapiste eristettiin muusta maasta, Niissä tilanne oli ajoittain äärimmäisen vaikea. Hubeissa rakennettiin pikavauhtia uusia sairaaloita tätä varten, mutta silti sielläkin on satelliittikuvista havaittu joukkohautoja.

Hubeissa on n. 60 miljoonaa asukasta, saman verran kuin Italiassa. Taudin laajamittainen leviäminen muualle Kiinan 1,4 miljardin asukkaan joukkoon saatiin kuitenkin pääosin estettyä.
Samaa strategiaa ovat soveltaneet Etelä-Korea, Hongkong, Singapore ym. suhteellisen tehokkaasti.

Nyt Aasiasta on alkanut kantautua tietoja, joiden mukaan elämä alkaa pikkuhiljaa palailla normaalimmaksi, erilaisia toimintoja ollaan avaamassa. Talouden kannalta vaikeimmat ajat jäävät ilmeisesti muutaman kuukauden mittaiseksi.

Entä Eurooppa? Eurooppa on ajautumassa vakavaan kaaokseen, paljolti omaa syytään. Ensimmäisenä tulilinjalla oli Italia. Kun sinne tuli suuria määriä tartunnan saaneita riskialueita, ei heitä jäljitetty, testattu ja eristetty. Lennot Kiinasta Italiaan kyllä lopetettiin, mutta sen seurauksena ihmiset palasivat Kiinasta aivan muita reittejä ja viranomaiset kadottivat jäljet tulijoista lopullisesti.

Sitten alettiin puhua julkisesti Pohjois-Italian eristämisestä, jonka jälkeen ihmiset valtavalla voimalla lähtivät pohjoisesta etelään ja veivät taudin mukanaan, ennen kuin eristäminen toteutettiin.

Osin väärien päätelmien ja osin kelvottomien rajaustoimien toteuttamisen vuoksi päädyttiin toisenlaiseen tilanteeseen kuin Aasiassa. Sen sijaan, että eristettäisiin sairastuneet muista, annetaan taudin levitä yhteiskuntaan ja yritetään eristää riskiryhmät muista.

Taudin leviämistä yritetään hidastaa, jotta terveydenhuollon kapasiteetti riittäisi paremmin. Sen seurauksena tämä epidemia taitaa olla meillä riesana vielä joulunakin. Mitä pitempään epidemia jatkuu, sitä suuremmat taloudelliset tappiot tulevat.

Samaa italialaista tyyliä ovat soveltaneet muut Euroopan maat, Saksa, Espanja, Ranska, Britannia ja myös Suomi. Italian ja Keski-Euroopan riskialueilta Suomeen palanneita ei järjestelmällisesti testattu, laitettu karanteeniin eikä heitä edes kunnolla rekisteröity. Tartuntaketjujen jäljittäminen olisi mahdotontakin.

Kun paine on kasvanut liian suureksi, on toteutettu joitakin velttoja rajausoperaatioita taudin etenemisen hidastamiseksi. Samalla periaatteella on toiminut pitkälti USA. Ruotsi on tässä kulkenut omaa tietään ja antanut taudin levitä kutakuinkin vapaasti. Valitulla linjalla taudin selättäminen saattaa vaatia koko vuoden.

On käynyt ilmeiseksi, että länsimaissa valittu linja taudin hillitsemiseksi tulee maksamaan valtavasti. Miten sen synnyttämästä lamasta ja konkurssiaallosta sekä velkakuplan puhkeamisesta selvitään?

Siis Aasiassa estettiin taudin leviäminen valtaväestöön kovilla toimilla. Se lyhensi selvästi epidemian kestoa ja pienesi taloudellisia vahinkoja.

Länsimaissa annettiin epidemian levitä väestöön ja yritetään suojella riskiryhmiä. Eri toimenpiteillä ehkä hidastetaan taudin leviämistä terveydenhuollon kuormituspiikkien loiventamiseksi. Se on pakkokin suuren tautimäärän vuoksi. Tauti kestää kauan ja taloudelliset vahingot ovat paljon suuremmat kuin Aasiassa.

Onko tämä se lopullinen vedenjakaja, jolloin talouden ylivalta siirtyy länsimaista Aasiaan?

Olli Pusa ti 24.03. 11:02

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Eläkekeskustelusta

su 07.04. 15:15

Ahneuden henki?

ti 02.04. 11:13

YLEN häveliästä

pe 02.02. 14:01

Uutta presidentinhallintoa valitsemassa

ma 29.01. 19:33

Presidentti arvojohtajana

la 27.01. 17:00

Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen finaali

ke 24.01. 20:24

Vihreä terroristiliike

to 04.01. 11:48

Kuusiniemi avautuu?

pe 29.12. 21:45

Jumalallinen ilmoitus?

to 28.12. 09:20

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44