Blogi: Timo Vihavainen, pe 13.12.2019 23:12

Mies paikallaan?

Taantumuksen tukipylväs?

 

Kristiina Kalleinen, ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle”.Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä. SKS 2001, 345 s.

 

Kristiina Kalleinen on 1800-luvun tutkimuksemme terävintä kärkeä ja tämä kirjakin on jo ammoin saanut paikkansa sen perustutkimuksen joukossa, joka on viime vuosikymmeninä muuttanut kuvaamme aikakaudesta. Sehän tietenkin on koko ajan muutoksen tilassa.

Eipä siis liene enää syytä keskittyä kirjan sisältämiin uutuuksiin, tässä sen sijaan muutamia mietteitä ja assosiaatioita, joita se kirvoitti.

Itse kirjan otsikko, joka on suora lainaus päähenkilön omasta tekstistä, pahentaa tietenkin monia. Kyseessä oli kuitenkin aikakausi, jolloin Suomi oli vielä monin sitein kiinni vanhassa emämaassaan ja yhä löytyi myös niitä, jotka haikailivat paluuta vanhaan valtioyhteyteen.

Ruotsin oma politiikka sanoutui irti revanssista jo Kaarle Juhanasta (Bernadotte) ja vuoden 1812 Turun tapaamisesta lähtien, mutta kuten vanha viisaus sanoo: tytöt, ruusut ja sopimukset kukoistavat vain aikansa.

Krimin sodan aikana tuo (uus)vanha suuntaus näytti jo kovin elähtäneeltä ja Ruotsin kuningas Oscar I osoitti jo suurta valmiutta sen hylkäämiseen. Nuorisossa -meikläkin- löytyi tietysti myös valmiutta hylätä aikansa eläneet peruukkiviisaudet ja miettiä rohkeasti uusia avauksia.

Mutta tämä varsinainen kriisi tuli vasta aivan Haartmanin uran loppukaudella. Itse asiassa hän kuitenkin varautui johonkin sen kaltaiseen jo varhain.

Haartman oli aikanaan suuri harvinaisuus sikäli, että hän hankki jo nuoruudessaan toimivan venäjänkielen taidon. Tosiasiahan oli, etteivät edes maamme korkeimmat virkamiehet venäjää osanneet, ellei sotilasura ollut heitä aikoinaan vienyt valtakunnan ytimiin. Ranskaa ja saksaahan saattoi sivistyneessä kanssakäymisessä aina hyvin käyttää. Puhutaanhan nykyäänkin englantia…

Aina ei vierailla kielillä kuitenkaan pärjätty. Kenraalikuvernööri Zakrevski osasi vain venäjää. Hänet on joskus kuvattu suureksi Suomen autonomian viholliseksi, mikä on ilmeistä liioittelua. Joka tapauksessa oli varmasti suuriarvoista, että Haartman saattoi hänen kanssaan keskustella ilman tulkkia. Sama koskee suuriruhtinas Nikolaita, tulevaa keisaria, joka perehtyi jo varhain Suomen asioihin yliopiston varakanslerina.

Haartman ansaitsi venäläisten esimiestensä luottamuksen, mitä varmaankin edesauttoi se, että hän todella myös oli lojaali emämaata kohtaan. Kyseessä ei ollut konjunktuuripolitiikka.

Haartman halusi lähentää Suomea Venäjään ja etäännyttää sitä Ruotsista. Siihen tähtäsivät niin raharealisaatio kuin liikenneväylien rakentaminen. Tarkoitus oli kuitenkin, että Suomi hallitsisi itseään, ei Venäjä.

Sen takia oli syytä estää epäluulojen syntyminen Suomen lojaalisuuteen nähden. Myös valtiopäivien kaltainen instituutio kannatti mikäli mahdollista pitää poissa yleistä rauhaa häiritsemästä.

Suomalaisten lojaalisuuden korostaminen itsevaltiaan edessä poliittisten etujen saamiseksi oli yhteistä sekä Haartmanille että Snellmanille.

Jälkimmäisen perimmäiset ideat ja tavoitteet olivat kuitenkin Haartmanille syvästi vieraita. Suomen kieli -la langue du Perkelä- ei ansainnut vapaaherran silmissä armoa.

Kansallinen herätys merkitsi myös koko kansalaisrauhan tuhoamista ja Snellmanin kaltaiset ”sarkatakkiset jakobiinit” ja ”kommunistit” olivat vaarallisinta, mitä vanhan komennon tukipylväät saattoivat ajatella.

Aleksanteri II:n aika sitten todella olikin uutta aikaa hyvin monessa mielessä. Se hyväksyi meillä kansalaismielen ja poliittisen aktiivisuuden, se ei enää uskonutloputtamaan holhoamiseen ja käskyttämiseen, vaan yrittämiseen. Sekä ihmisten elintaso että sivistystaso etenivät parissa vuosikymmenessä aivan ennennäkemättömästi. Miksei näin tapahtunut aiemmin?

Olivatko syypäitä vanhaan pysähtyneisyyteen von Haartmanin kaltaiset virkavaltiaat, jotka periaatesyistä vainosivat kaikkea uutta ja vapaamielistä, sahauksen sallimisesta rautateihin?

Sikäli kuin asiaa koskee poliittista elämää, näin epäilemättä oli, sillä esimerkiksi demokratia oli Haartmanille todella ruma sana, jota hän ei sietänyt lainkaan.

Mutta demokratia olikin tuon ajan radikalismia ja aivan erityisesti se oli punainen vaate autokraattisella Venäjällä. Von Haartmanin tunnus oli moderata durant. Kohtuullisuus kestää.

Tämähän ei vielä tarkoittanut taantumuksellisuutta ennen Aleksanteri II:n aikaa. Hitaasti, mutta varmasti suuriruhtinaskunta edistyi ja suorastaan nousi kukoistukseen: valtion tulot moninkertaistuivat, Saimaan kanavan kaltainen valtava rakennustyö suoritettiin kunnialla ja niin edelleen.

Mutta olisiko Suomen pitänyt jo aiemmin panostaa sahateollisuuteen eikä ruukkeihin? Olisiko liberaali politiikka voinut kukoistaa ennen aikaansa? Vai osuiko ajoitus sittenkin aika hyvin ja yleismaailmallisia suhdanteita ja innovaatioita noudatellen?

Tuskinpa meidänkään valittu kansamme olisi aina siirtynyt historiansa uuteen vaiheeseen juuri oikeaan aikaan. Mutta olisi meidän voinut paljon huonomminkin käydä. Pelkkä itsevaltiaan suuttumus olisi voinut saada aikaan suurta tuhoa Suomen herkälle valtiollisuudelle ja siinä samassa yhteiskunnalle ja taloudelle.

Aina voi verrata Suomea Puolaan, joka yhä uudelleen nousi kapinaan ja lyötiin raa’asti maahan kaikkien venäläisten patrioottien hurratessa.

Kreivi Berg, joka Haartmanin loppuaikoina tuli Suomen kenraalikuvernööriksi, toteutti pian täältä lähdettyään Puolan kovakouraisen kukistamisen.

Täällä hän oli itse liian touhukas ja itsevaltainen ollakseen yhtä itsevaltaisen, mutta paljon flegmaattisemman von Haartmanin makuun. Jäähyväisiksi suomalaisille Berg sanoi ”Schlafen Sie Wohl, meine Herren!”

Itse asiassa tuohon aikaan meillä oli jo heräilty. Saattoipa olla ihan hyvä, ettei sitä tapahtunut liian aikaisin.

Suomen onni saattoi tiettynä aikana kyllä hyvinkin olla kuuluminen Venäjän keisarikuntaan. Ruotsin yhteydessä ei samanlaista autonomiaa kaikkine etuineen olisi voinut kuvitella.

Kun asiat suuriruhtinaskunnassa hoidettiin taitavasti, saatettiin kehittää omia laitoksiamme niin Haartmanin varovaisuuden kuin sittemmin Snellmanin rabulismin hengessä.

Molemmilla oli kylliksi viisautta ja poliittista silmää, joka auttoi pitämään Suomen pois Puolan tieltä. Kyseessä kai oli tuo, jo Bismarckin kuuluttama Augenmass, silmämitta. Sivumennen sanoen, sen merkitystä sotataidolle korosti aikoinaan myös generalissimus Suvorov.

Politiikassa on kaikki teoria harmaata, se, kuten taistelu, ei ole tieto- vaan taitolaji.

 

 

Timo Vihavainen pe 13.12. 23:12

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Järjen aika jäi taa

ma 24.02. 21:49

Maljapuheiden taikaa

su 23.02. 20:48

Juutalaiset Venäjän kirjallisuudessa

to 20.02. 23:46

Rotututkimusta

ke 19.02. 21:37

Fariseuksille kyytiä

ti 18.02. 21:50

Maailman napojen siirtyminen

ma 17.02. 21:09

Suomalaisia perustyyppejä

ke 12.02. 20:42

Sodasta rauhaan

pe 07.02. 19:35

Inkeriläisten vaellus

su 02.02. 19:49

Inkeriläisten vaellus

pe 31.01. 17:10

blogit

Vieraskynä

Viranomaiset tukevat vanhemmilta salaa nuoren suunnitelmia sukupuolen vaihtamiseksi

ma 17.02.2020 21:34

Juha Ahvio

Kristillisyys ja arvokonservatismi totalitaarisen aggression kohteina EU:ssa

ma 17.02.2020 21:16

Professorin Ajatuksia

Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

ma 24.02.2020 21:48

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden abbedissa

su 23.02.2020 20:54

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Demokratian herjaajat

ma 24.02.2020 14:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

HS: Nepalilaisten ravintoloiden annetaan pyöriä orjatyövoimalla

to 20.02.2020 00:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Median itsesensuuri Marinin mokailusta

ma 24.02.2020 21:51

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Yleisradio pimitti olennaista tietoa Hanaun joukkomurhasta

pe 21.02.2020 11:05

Tapio Puolimatka

Sukupuoli muutoksessa

ke 19.02.2020 21:42

Olli Pusa

Valheita ilmastonmuutoksesta

ma 24.02.2020 00:49

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Somaleille rahaa, suomalaisille ei!

ma 17.02.2020 21:25

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Järjen aika jäi taa

ma 24.02.2020 21:49

Matti Viren

Uusi luokka

ke 12.02.2020 20:48