Blogi: Timo Vihavainen, la 23.11.2019 19:37

Vapaajoukkojen maailma

Raakaa menoa

 

Aapo Roselius, Oula Silvennoinen, Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros 1918-1921. Tammi 2019, 366 s.

 

Se sadan vuoden takainen ajanjakso, joka ulottuu Venäjän vallankumouksen alkamisesta Venäjän kansalaissodan loppumiseen, on nyt luonnollisista syistä joutunut tutkimuksen painopisteeksi Suomessakin.

Asia on ymmärrettävä ja jopa kiitettäväkin. Tuosta ajasta meillä on ollut aivan liian vähän tutkimusta eikä sitä ole tarpeeksi vieläkään.

Tarkoitan lähinnä sitä, että suomenkielisessä tutkimuskirjallisuudessa on Venäjän vallankumouksen kohdalla yhä ammottava aukko ja se, mitä lukija voi saada käsiinsä on yleensä vanhaa bolševikkipropagandaa ja -sodanedellisen kauden osalta- sammakkoperspektiivin muistelmakirjallisuutta.

Loistavia poikkeuksia toki on, esimerkiksi Tuomo Polvisen Venäjän vallankumous ja Suomi I-II, joka sivumennen sanoen ei kuulu tässä käsiteltävänä olevan teoksen kirjallisuusluetteloon.

Sieltä puuttuu toki paljon muutakin. Vanha Niitemaan Baltian historia on ollut tämän aihepiirin perusteos ja olisi ollut kohtuullista, että siihen edes olisi otettu kantaa, vaikka onhan se jo vanha ja kulunut. Risto Volasen uusin kirja ei liene ehtinyt ilmestyä ajoissa tullakseen kirjallisuusluetteloon.

Kiiruhdan heti sanomaan, että mielestäni tämä kirja on tervetullut ja lukemisen arvoinen. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on ollut kytkeä Suomen ns. ”heimosodat” omiin yhteyksiinsä: osaksi sitä Freikorpsien maailmaa, joka valtasi luhistuneen Saksan jäljiltä tyhjiöksi jääneen Baltian ja hieman muutakin Itä-Eurooppaa.

Kirja pyrkii ilmeisesti olemaan kokonaisesitys aihepiiristään ja sellaistahan meillä ei varsinaisesti ole ollut noiden heimosotien suhteen. Jussi Niinistön suppeahko teos on Suomi-keskeinen ja siinä mielessä eri tavoin kohdistunut.

 Itse heimosotia on kyllä osittain tutkittu hyvinkin perusteellisesti esimerkiksi Jouko Vahtolan teoksissa, joita tekijät ovat voineet hyödyntää. Myös Mirko Harjulan turhan vähälle huomiolle jääneet teokset ovat olleet uraauurtavia.

Tekijöiden katse on tavoittanut myös uusia kohteita, sellaisia, joita suomalaiset kirjoittajat eivät juuri ole noteeranneet. Tarkoitan lähinnä skandinaavisia vapaaehtoismuodostelmia, jotka kooltaan, joskaan eivät ehkä merkitykseltään olivat tuon ajan oloissa aika suuria.

Tämähän oli aikaa, jolloin pienikin saattoi olla suurta ja rohkeille miehille riitti mahdollisuuksia maassa makaavan Venäjän raunioilla, joista enää tuskin savukaan nousi. Nykyaikainen teollisuustuotantohan oli siellä suurimmalta osalta pysähtynyt bolševikkien harjoittaessa diktatuuriaan.

Pahempaa tietenkin oli elintarvikehuollon romahtaminen ja kun armeijat tunnetusti marssivat vatsallaan, tuppasi niiden huoltaminen menemään samanlaiseksi kuin 30-vuotisen sodan aikana.

Melkoinen Wallensteinin armeija oli sekin, joka kertyi Viron turvaksi ja samaa oli sanottava muistakin alan yrittäjistä, joita oli monia. Pietaria vastaan suunniteltiin operaatiota niin pohjoisesta kuin etelästä, mutta tämä tarinahan on jo meilläkin sangen tuttu.

Tämän kirjan mielenkiinnon kohteena on ollut myös ja erityisestikin se psykologia, joka veti ihmisiä vapaajoukkoihin.

Onkin sanottava, että siinä on sangen kiintoisa ongelma. Ihmiset, jotka normaalioloissa olivat useinkin nuhteettomia ja kunniallisia, muuttuivat sodan oloissa ennen pitkää raakalaisiksi, joille ihmisen tappaminen näyttää useinkin olleen jopa suurta huvia. Vähintäänkin he kokivat sen luonnolliseksi oikeudekseen.

Kirjallisuusluetteloon kuuluu myös Klaus Theweleitin teoksia, joiden psykoanalyyttiseen jargongiin en tunne mitään kiusausta uskoa. Eivät tekijätkään ole viitsineet siihen ruveta nojaamaan, mikä lienee hyvä ratkaisu. Yleisesti ottaen kirjoittajat enemmän selostavat kuin analysoivat, saati moralisoivat. Tämä lienee hyvä ratkaisu.

Vapaajoukkojen osanottajat ovat kuitenkin jättäneet jälkeensä myös suuren määrän muistelmia, joista voi jotakin päätellä myös heidän psykologiastaan.

Maailmansodan suuri kokemus ja sen lopputuloksen aiheuttama turhautuminen Saksassa on tunnettu teema ja sitä olisi voinut tarkastella vaikkapa Ernst Jüngerin näkökulmasta. Kunniallisen intellektuellin näkökulmasta taas Thomas Mannin merkinnät ovat valaisevia.

Suomalaisia ja muitakin muistelmia onkin hyödynnetty aika lailla. Kaipaamaan jäisin kuitenkin esimerkiksi Juhani Konkan teosta Me sankarit tai Ilmarisen (Jalmari Takkisen) Metsäsissipäällikön muistelmia. Tämä kirja ei kyllä ulotukaan Karjalan kansannousuun 1921-22, johon nuo kirjat liittyvät, mutta tokihan ne samaa aihepiiriä ovat.

Myös Ilmari Kiannon mielestäni erittäin merkittävä, tunnustuskirjan luonteinen Elämän ja kuoleman kentältä olisi ansainnut huomiota. Ei se vapaajoukkosoturinkaan psykologia niin simppeliä ollut.

Venäläinen, laaja kirjallisuus, joka aihepiiriin liittyy, loistaa ymmärrettävistä syistä poissaolollaan. Mitä suomalaisiin puna-armeijalaisiin tulee, olisi siitä aihepiiristä nyt käytettävissä runsaasti myös arkistolähteitä. Siinä on jollekin nuorelle hieno materiaali vaikkapa väitöskirjaan.

Muuten, nämä aseelliset liikehdinnät ympäri laajaa Venäjää ja etenkin sen rajaseuduilla, Suomesta ja Puolasta Kaukasukselle ja kauemmas, luokiteltiin Neuvostoliitossa banditismiksi.

Tämä siitä huolimatta, että niiden osanottajina oli kai useammin entisiä upseereita kuin varsinaisia rosvoja ja niillä usein olikin ilmeisiä poliittisia tavoitteita, ei suinkaan vain bolševikkien terrorisointi ja väestön ryöstäminen.

Venäjän näkökulmasta tämä aikakauden vapaajoukkoteema saakin hieman erilaisen hahmon, mutta on selvästi sukua sille saksalaiselle ilmiölle, joka löi leimansa Baltian tapahtumille.

Mitä Suomeen tulee, meillä asiaan vaikutti merkillinen myöhästyjän psykologia. Jo koko Suomen kansalaissota vuonna 1918 oli myöhästyjien sotaa, vaikka olisikin varmaan väärin selittää asiaa hämäläisten keskeisellä roolilla.

Heimosodat taas olivat suurelta osin vielä tästäkin myöhästyneiden yritystä päästä osallisiksi sodan glooriasta, jota sillä joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta nähtiin. Niihin osallistui paljon myös oikean ja vasemman laidan jääkäreitä, jotka olivat myöhästyneet Suomen kansalaissodasta.

Paljon oli vapaaehtoisissa naiivin aatteellisia, sotaintoisia koulupoikia, paljon raakoja kondottierityyppejä ja paljon myös aivan moraalittomia varkaita ja murhamiehiä. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, asia on kyllä tullut yhä uudelleen esille, kun noita vaiheita on kuvattu.

Tämän kirjan ansioihin kuuluu, että se hahmottelee myös eri sotaretkien erilaisen luonteen samoin kuin sen tietyn jatkuvuuden, joka syntyi muun muassa siten, että samat henkilöt usein pyrkivät mukaan kaikkialle, missä tapellaan ja olivatkin sitten aseissa yhtä mittaa pari vuotta ja kauemminkin.

Kaiken kaikkiaan, kirjan tavoite vaikuttaa varsin kunnianhimoiselta eikä tuloskaan ole ihan huono. Kun koko tuo käsiteltävä kenttä kuitenkin on niin monimutkainen kuin on, voi koko ilmiön oletettua yhtenäistä luonnetta hieman epäilläkin.

Myös kysymys vapaajoukkojen psykologiasta on vaikea. Sinne tosiaan meni kovin monenlaista yrittäjää ja olosuhteet vaihtelivat.

Mutta ihan hyvä suoritus tämä on ja varsin vetävästi kirjoitettu. Kyllä aikakaudesta kiinnostuneiden on syytä siihen tutustua.

 

 

Timo Vihavainen la 23.11. 19:37

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Muuan rikos.

pe 24.01. 13:56

Kunne kuljetettanehen?

to 23.01. 23:42

Kulttuurimme kärkipaikat

ke 22.01. 21:07

Neron mietteitä

la 18.01. 22:53

Tunnuksia ja vaalilauseita

ke 15.01. 22:48

Vihaisuuden kauhistuksesta

su 12.01. 21:41

Korruptiota marokkolaisittain

la 11.01. 00:09

Sydänmaiden syvyyksistä

to 09.01. 21:47

Kanaljan ihannointia?

ti 07.01. 22:04

Maurin roolit

la 04.01. 22:22

blogit

Vieraskynä

"Ei koskaan enää"

pe 24.01.2020 14:32

Juha Ahvio

Leukofobinen "rasisminvastaisuus" kiristää otettaan suomalaisessa yliopistomaailmassa

la 18.01.2020 22:58

Professorin Ajatuksia

Tarja Halosen möläytyksestä

to 23.01.2020 23:40

Marko Hamilo

Kaksi kirjaa humanismin hulluudesta

su 22.12.2019 00:08

Jukka Hankamäki

Taas uutta luksuslinnaa ulkomaalaisille tutkijoille

ke 22.01.2020 21:11

Petteri Hiienkoski

Hallituskriisi on myös laillisuuskriisi

pe 13.12.2019 14:45

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Apua, valta vaihtuu

la 04.01.2020 00:01

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

ISIS:in vangin tositarina - Nadia Murad

la 25.01.2020 04:43

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Vihreät pyrkivät totaaliseen hallintaan - kuten kommunistit aikoinaan

to 23.01.2020 23:43

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Nyt HS megavalehtelee Delhin ilmansaasteiden syistä

to 23.01.2020 23:46

Heikki Porkka

Hämeenlinnan murha herätti jälleen keskustelun kielteisen päätöksen saaneiden asemasta Suomessa

la 25.01.2020 13:53

Tapio Puolimatka

Voiko mies synnyttää?

ma 07.10.2019 23:31

Olli Pusa

Tutkija Ohisalon logiikka?

pe 24.01.2020 00:04

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Silakat - vasemmistofasismin valeviitta ?

ma 13.01.2020 20:49

Reijo Tossavainen

Vihreät nuoret haukkuvat väärää puuta

pe 23.08.2019 09:24

Jessica Vahtera

Työhyvinvointia yhteiskunnan piikkiin

to 22.08.2019 16:17

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Muuan rikos.

pe 24.01.2020 13:56

Matti Viren

Rahaa Suomen Akatemiasta

la 18.01.2020 23:39