Blogi: Timo Vihavainen, ma 14.10.2019 22:42

Dosenttitason kirjallisuutta

Ystävällinen Venäjä ja musta kiittämättömyys

 

Игорь Пыхалов, Финляндия. Государство из царской пробирки. «Питер» 2019, 286 с.

 

Nykyisellä Venäjällä on historiakirjallisuus erittäin suosittua. Sangen yleinen trendi siinä on suurvallan menneen suuruuden kaivaminen uudestaan esille ja samallahan sivutuotteena nousevat kynnöksestä myös vanhat asenteet, muun muassa mustasotnialaisten tai ns. Suomi-syöjien näkemykset.

Suomen kohdalla näin tapahtuu tavallista herkemmin, sillä suomen ja ruotsin kielen taitoa on nykyään enää ani harvalla tutkijalla. Niinpä vanhemman historian osalta nojataan lähes aina M.M. Borodkinin moniosaiseen Suomen historiaan, ei alkuperäsilähteisiin, joita ei ymmärretä.

Borodkin oli kuuluisa finnofobi, jonka äiti oli ahvenanmaalainen ja joka sen johdosta osasi ruotsia. Hän oli sekä ns. vanhojen bobrikovilaisten että myös keisarin suosikki ja nousi sotilasurallaan kenraaliluutnantiksi.

Borodkinin laajoissa historiateoksissa on hyvin paljon arvokasta informaatiota, eikä niitä kannata leimata roskaksi, toisin kuin hänen ajankohtaisia pamflettejaan ja lehtikirjoituksiaan, joita hän myös harrasti.

Tutkijoilla kuten kaikilla ihmisillä, tuppaa usein olemaan omat asenteensa, antipatiansa ja sympatiansa ja ne saattavat helposti johtaa siihen, että vaikka faktavirheitä ei olisikaan, on muodostunut kuva pikemmin irvikuva kuin kohdettaan osuvasti karakterisoiva potretti. Tästä vakuuttuakseen tarvitsee vain silmäillä journalistiemme Venäjä-kirjoittelua.

Tämä kirja on ilmestynyt varsin pahaenteistä nimeä kantavassa sarjassa razvedopros, jonka voisi suomentaa tiedusteluraportiksi. Kyseessä on kuitenkin suomalaisten epäsympaattisten ja ryssävihaisten toimien sondeeraus.

Mitäpä syntiä salaamaan. On sitä sellaista meillä ollut, joskaan synnittömiä naapureita -muutettavat muuttaen- eivät kyllä ole olleet venäläisetkään. Tässä siis tarkoitetaan ns. tiettyjä piirejä. Eihän kokonaisella kansalla koskaan mitään mielipiteitä ole.

Kirjan kanttaa koristaa muutaman suomalaisen sotilaan takaapäin otettu valokuva ja heidän yllään näyttää hulmuavan ainakin AKS:n lippu. Verikauhoineen nämä herrat muistuttavat suuresti SA-joukkoja. oikeanpuoleinen korpulentti herrasmies tuo mieleen Ernst Röhmin.

Kirjoittajan henkilö on kiinnostava. Kyseessä on nimittäin Pietarin yliopiston opettaja, joka ei näytä olevan suomenkielen taitoinen. Joka tapauksessa hän on noussut kuuluisuuteen suurena Stalinin puolustajana kirjoillaan ”Suuri paneteltu sota” (Velikaja obolgannaja vojna) ja ”Miksi Stalin karkotti kansoja?” (Za tšto Stalin vyseljal narody?). ”Kansojen rankaisemista” en olekaan aiemmin havainnut kenenkään kehdanneen puolustella.

Mainosteksteissä kerrotaan kirjoittajan antavan vastaiskun liberaalien harjoittamalle sotien ”de-heroisaatiolle”. Näen tuon termin ensi kertaa, mutta sen ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia. Man merkt die Absicht…

Kuten vastaavissa tapauksissa usein on laita, kirjaa motivoidaan rakentamalla ensin olkiukko, jolle sitten annetaan kyytiä. Dmitri Goblin Putškovin (Дмитрий Goblin Пучков!) kirjoittamissa alkusanoissa kerrotaan, ettei tavallinen kansalainen tiedä totuutta siitä, että Suomen suuriruhtinaskunnalla muka oli oma perustuslaki, tai siitä, miten sen raja siirtyi Rajajoelle.

Monet kuvittelevat myös, että Suomen armeija pysähtyi jatkosodassa vanhalle rajalle. Monia jopa huvittaa ajatus siitä, että pieni Suomi olisi muka voinut uhata suurta Venäjää…

Itse asiassahan Venäjä antoi Suomelle lähes kaiken mahdollisen ja suorastaan loi Suomen valtion.

Tästä hyvästä suomalaiset kiittivät järjestämällä Viipurin venäläismurhat vuonna 1918 ja sulkemalla Itä-Karjalan venäläiset keskitysleireihin.

Varmemmaksi vakuudeksi kirjoittaja on varustanut opuksensa lähdeviitteillä ja julkaisee myös runsaasti sitaatteja, tosin tutkimuksista eikä alkuperäislähteistä.

Myönteisenä piirteenä voidaan todeta, että kirjoittajan mukaan suomalais-venäläisillä suhteilla on takanaan yli tuhannen vuoden historia, joten nuo taannoiset, naiivit ”Suomi 100” -löpinät voi unohtaa.

Kirjoittaja käsittelee melko yksityiskohtaisesti sekä Venäjän Suomen-politiikan myönteisiä ulottuvuuksia, joita todella olikin ja sen ohella myös Suomen politiikan nurjaa kiittämättömyyttä. Mieleen tule Osmo Jussilan arvostelu V.V. Pohljobkinin kirjasta Suomi vihollisena ja ystävänä. Sehän oli otsikoitu ”Hyväntahtoinen Venäjä ja ymmärtämätön Suomi”.

Patriootti luonnehtii Talvisodan tulosta näin: Korjaten Venäjän tsaarien rikollisen lyhytnäköisen politiikan seuraukset, Stalin palautti Aleksanteri I:n suomelle luovuttaman Viipurin läänin. Samoinhan sitten tehtiin Petsamon alueelle, jonka Suomi oli riistänyt Venäjältä sen ollessa heikko.

Oliko tämä oikeudenmukaista? Mielestäni oli, toteaa kirjoittaja lakonisesti ja jatkaa:

Meillä ei ole mitään katumista. Sitäkin vähemmän meillä on syytä harrastaa häpeällisiä ja järjettömiä poliittisia leikkejä samaan tyyliin kuin surullisenkuuluisan Mannerheimin muistolaatan kanssa tehtiin.

Kirja loppuu ajankohtaiseen poliittiseen suositukseen:

Valitkoon nykyinen Suomi nyt itse, haluaako se olla ystävä vai vihollinen Venäjälle. Toivon, erttä valinnasta tulee yhtä järkevä kuin siitä, joka tehtiin viime vuosisadan puolivälissä.

Mitäpä sanoakaan, sitähän suurin osa kansaamme kaikkien tutkimusten mukaan juuri haluaa eikä poliittisella johdollakaan näytä olevan muita aikeita. Mutta eipä tallaisilla pamfleteilla juuri taideta tilannetta parantaa missään suhteessa.

Kirjoittaja on, kuten todettiin, sangen tarkoitushakuinen menneisyyden tapahtumia penkoessaan. Mieleen tuleekin, että nyt yleensäkin olisi syytä tuoda esille myös sitä myönteistä perintöä, joka Venäjä-suhteeseemme on liittynyt ja jota myös meillä on arvostettu. Se kuuluu tosiasioiden piiriin sekin.

Historiamme häpeällisiä lehtiä ovat ilman muuta Viipurin venäläismurhat, joissa uniformun kunnia perin pohjin tahrattiin ja jätettiin sitten puhdistamatta. Sieltä ne pesemättömät likapyykit sitten nousevat esille.

Mitä tulee keskitysleireihin, on sellaisten perustaminen jatkosodan kaltaisessa tilanteessa jokaisen omasta turvallisuudestaan huolehtivan valtion velvollisuus. Toinen juttu taas on, että elintarvikehuolto oli silloin keskitysleireillä järjestetty rikollisen kehnosti ja sotavankileireillä vielä kehnommin.

Se, että tilanne oli yhtä huono venäläisillä leireillä, ei asiaa paranna enempää kuin sekään, ettei Neuvostoliitto ryhtynyt sodan jälkeen asiasta suomalaisia syyttämään. Musta kylki oli kummallakin, mikä aihepiiriä käsittelevien kirjoittajien kannattaisi ymmärtää ja huomioida.

Tällaisen, 2000 kappaleen painoksena ilmestyneen kirjan merkitystä ei kannata liioitella, mutta ei vähätelläkään.

Tämäkin kirja on taas kerran mielestäni selvä viesti siitä, että se vanha säännöllisten symposiumien perinne, joka aikoinaan oli Suomen ja Venäjän historiantutkijoiden välillä, on aika elvyttää uudelleen.

Jos erimielisyyksiä on, joko faktoista tai tulkinnoista, ne on syytä nostaa pöydälle ja käsitellä tieteellisessä hengessä, silmästä silmään.

Symposiumien kunnollinen järjestäminen merkitsee rahanmenoa, mutta jos nyt vaikka yhden hävittäjän tai korvetin verran asiaan uhraisi, se saattaisi olla kustannustehokkaampaa maanpuolustuspolitiikkaa kuin sotilaat tai journalistit pystyvät edes käsittämään.

 

 

 

Timo Vihavainen ma 14.10. 22:42

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44