Blogi: Timo Vihavainen, su 22.09.2019 23:26

Ketkä olemme me?

Me, kansa

 

Roger Scruton, How to be a Conservative. Bloomsbury 2019 (2014), 195 s.

 

Olen vasta aloittelemassa Roger Scrutonin kirjaa, joten ei tässä mitään arvosteluja voi tehdä, mutta blogithan ovat hyvä paikka vaikutelmien muistiin merkitsemiseksi.

Scrutonhan on jo kauan ollut tuttu kaikille postmodernismia epäileville ja englantilaisen konservatismin traditioita symppaaville tahoille.

Hän on doctor subtilis, estetiikan ja arkipäivän filosofian taitaja jonka tuotannosta voi mainita vaikkapa teokset England: an Elegy, Animal Rights and Wrongs, I Drink, Therefore I Am, The West and the Rest. On paljon muitakin. Hän kuuluu myös Salisbury Review’n piiriin.

Olen parissa blogissakin häneen viitannut https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=scruton .

Aitona filosofina Scruton ei suinkaan ole konservatiivipuolueen sotilas, vaan antaa monien puolueen johtajien kuulla kunniansa. Todellinen viisauden harrastaja ei toki voikaan suhtautua tähän maailmaan puoluekantaisesti. Sellainen lähestymistapa jää totalitaristeille.

Teoksen alussa on joka tapauksessa kiintoisia havaintoja konservatiivin asemasta tässä nykymaailmassa. Scrutonin havainnot koskevat anglosaksista maailmaa ja erityisesti Englantia, mutta jotakin tuttua niissä vain tuntuisi olevan.

Yleisellä tasolla konservatismi lähtee ihmisen luonnollisten taipumusten kunnioittamisesta ja epäluulosta yhteiskunnan radikaalia tohtorointia kohtaan. Konservatismi alkaa Scrutonin mukaan siitä tunteesta, jonka kaikki kypsät ihmiset voivat helposti omaksua: hyvät asiat on helppo hävittää, mutta niitä ei ole helppo luoda.

Tämä koskee erityisesti kollektiivisia aarteitamme; rauhaa, vapautta, lakia, sivistyneisyyttä, yleisten asioiden harrastusta (public spirit) ja omaisuuden ja perhe-elämän turvaa.

Ne kaikki saadaan aikaan yhteistyössä muiden kanssa ja niiden tuhoaminen on nopeaa, helppoa ja hauskaa. Niiden luominen sen sijaan on työlästä, raskasta ja tylsää.

Sen takia konservatiiveilla on vastassaan retorinen hankaluus yleisen mielipiteen edessä. Heidän asenteensa on tosi, mutta tylsä, kun se taas vastustajilla on kiihottava, mutta väärä.

Lähdettä ilmoittamatta Scruton kertoo, että 70 prosenttia akateemisesta väestä identifioituu vasemmistoon sekä Britanniassa että Amerikassa.

Samaan aikaan ympäröivä kulttuuri on yhä vihamielisempi läntisen yhteiskunnan traditioille ja syyttää konservatiiveja taantumuksellisuudesta, ennakkoluuloista, seksismistä, rasismista ja niin edelleen. Jopa tuo natsikorttikin tuodaan esille myös anglosaksisessa ympäristössä ja sitä voidaan soveltaa aivan tavallisiin, hvväntahtoisiin normaalin säädyllisyyden edustajiin…

Scruton tulee itse työväenluokkaisesta ympäristöstä ja hänen isänsä oli innokas luokkataistelija. Hän havaitsi kuitenkin isänsä olleen monessa itselleen läheisessä asiassa konservatiivi, mikä lisää hänen uskoaan Robert Conquestin väittämään, jonka mukaan jokainen suhtautuu oikeistolaisesti sellaisiin asioihin, jotka todella tuntee.

Scrutonin kokemukset Pariisin vuoden 1968 tunnelmista saivat hänet inhoamaan rabulistien totalitaarista ajattelua ja asiaa vielä vahvistivat kokemukset kommunistisen hallinnon alaisista Puolasta ja Tšekistä.

Sodan, nollasummapelin logiikka sovellettuna yhteiskuntaan on Scrutonista vastenmielistä, mutta hän on havainnut sen tulleen yhä suuremmassa määrin normiksi.

Scruton ei ihannoi myöskään rahan valtaa ja markkinoiden kaikkivoipaisuutta. Näinhän ei tehnyt myöskään Adam Smith, joka korosti teoksessaan The Theory of Moral Sentiments luottamuksen ja vastuullisuuden  merkitystä. Ne taas ovat olemassa vain yhteiskunnissa, jotka niitä kunnioittavat.

Edmund Burken tapaan Scruton katsoo, että yhteiskunta on kuolleiden, elävien ja syntymättömien yhteisö, jonka kaikki komponentit ansaitsevat niille kuuluvan kunnioituksen.

Yhteiskunta on yhteinen perintö, jonka haaskaaminen olisi rikos niin menneitä kuin tulevia sukupolvia kohtaan.

Yhteiskunta sijaitsee valtiossa, kansallisvaltio ja siihen kuuluva nationalismi ovat luonnollinen paikka kodille, joka valtio juuri on.

Kansallisvaltiota on yritetty ja yritetään eri tavoin pahoinpidellä. Sellaiseen syyllistyivät sekä kommunistit, fasistit että EU.

Yhdysvallat on toimiva valtioiden liitto, kun taas EU ei ole ja tämä liittyy juuri siihen, että toisin kuin kasvoton ja vastuuton Eurooppa, Yhdysvallat on kansakunta –nation.

Demokratia on läntisen maailman suuria saavutuksia ja se tarvitsee alustakseen kansallisen subjektin: ”me” ei saa olla enempää etninen kuin uskonnollinen, vaan nimenomaan kansallinen.

Ihmiset, jotka identifioituvat kansallisvaltioon eli maahan, sen alueeseen ja kulttuuriperintöön, ovat tavallaan saman perheen jäseniä. Kuten perheessä yleensä, he voivat silloin myös tarvittaessa tehdä keskenään kompromisseja ja hyväksyä erilaisia pyrkimyksiä, jotka koituvat heidän omaksi tappiokseen.

Kansakunnalla on aina myös myyttinsä: tarinat kunniasta, uhrautumisesta ja vapautumisesta. Usein ne ovat tuskin muuta kuin jaloja valheita, mutta niillä on oma tehtävänsä, kuten perhetarinoilla yleensäkin.

Yhdysvaltain perustuslaki alkaa sanoilla ”Me, kansa”. Jo tässä siis oletetaan, että alussa oli kansa, joka saattoi käyttää itsestään ensimmäisen persoonan monikkoa.

Scrutonin mielestä on tärkeää, ettei ”kansa” tällöin tarkoittanut rotua, luokkaa, etnisyyttä tai uskontoa, vaan naapuruutta. Kyseessä olivat samassa kodissa asuvat ihmiset ja se koti oli alueellisesti rajoitettu valtio.

Epäilemättä USA:kin on kansakunta, vaikka kovin omaleimainen. Sielläkin vallitsee Common Law, jota Scruton suuresti ihailee, mutta joka monen suomalaisen mielestä myös mahdollistaa ne monet pöyristyttävät asiat, jotka Amerikasta tunnemme.

Kirjoittajan mielestä juuri Common Law ja siihen liittyvä Habeas Corpus ovat länsimaisen vapauden todellinen perusta. Skandinaavisesta oikeudesta hän ei ole kiinnostunut.

Mikä kaiken kaikkiaan on oikeusjärjestelmien merkitys kulttuurille on kiinnostava kysymys. Scruton uskoo, että edes konservatismia, siinä mielessä kuin se esiintyy Englannissa, ei edes voisi olla muunlaisen järjestelmän vallitessa.

Joka tapauksessa myös anglosaksisen maailman perinteiset arvot ovat hänen mielestään vaarassa ja niiden puolustamiseen tarvitaan juuri konservatismia.

Mielestäni tämä on ihan riittävän kiinnostava alku kirjalle, jossa kirjoittaja tutkii myös muiden näkemysten sisältämää totuutta.

 

Timo Vihavainen su 22.09. 23:26

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Hyperkorrektius

su 12.07. 23:46

Patsaiden kohtaloita

ke 08.07. 23:39

Ennen oli paremmin

ke 01.07. 22:49

Anti-intellektualismin ydin

pe 12.06. 23:52

Aikansa innovaatio

su 07.06. 23:25

Nähdä Kuola ja kuolla.

ti 02.06. 23:47

Outoja pohjolan kansoja

to 21.05. 23:12

Kerettiläinen pietistien piireissä

la 16.05. 23:12

Kollektiivinen agitaattori

ma 11.05. 23:19

Tiedemies ja hänen aikansa

su 03.05. 22:20

blogit

Vieraskynä

Suomen vaiennettu raiskausepidemia: Miten suomalaiset valjastettiin rakastamaan hyväksikäyttäjiään

la 13.06.2020 00:30

Juha Ahvio

Vaatiiko evankeliumi tukemaan marxilaista vallankumousta?

ke 01.07.2020 23:05

Professorin Ajatuksia

Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen

su 12.07.2020 23:44

Marko Hamilo

Kansalaiset vaarassa! Nyt tarvitaan hätätilahallitus!

su 19.04.2020 22:47

Jukka Hankamäki

Valtamedia todisti kirjani väitteet oikeiksi reaktioillaan

ke 01.07.2020 22:51

Petteri Hiienkoski

"Unohdetun" ihmisoikeusjulistuksen ja "vihapuheen" kitkemisen vastakkaisuus

la 11.07.2020 19:59

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Keskusjohtoisuus ei ole ratkaisu

ti 07.07.2020 20:43

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Rasismiin auttaa ainoastaan tiukka maahanmuuttopolitiikka

pe 03.07.2020 18:41

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

"R-idioottien" riemukinkerit

ke 01.07.2020 22:54

Mika Niikko

Liittyen Suomen Kuvalehden uutisointiin (20. ja 21.1.2020)

ke 22.01.2020 22:20

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Mikä ihmeen Woke?

pe 21.02.2020 00:16

Heikki Porkka

Joko valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen lähtölaskenta on alkanut?

ti 14.07.2020 12:23

Tapio Puolimatka

Hermostuiko Seta uuden kirjani paljastuksista?

ke 01.07.2020 23:07

Olli Pusa

EU-tukipaketin todelliset taustat?

ke 15.07.2020 12:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rakenteellinen rasismi

ke 01.07.2020 13:05

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Jessica Vahtera

Kuuden euron kohtuus missä palkkatasa-arvo?

ma 11.05.2020 17:17

Pauli Vahtera

Suuri pudotus

su 12.07.2020 23:50

Timo Vihavainen

Hyperkorrektius

su 12.07.2020 23:46

Matti Viren

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07.2020 22:52